Tiedejournalismin uusi aluevaltaus

Amanda Alvarez

Media-ala on murroksessa. Tämä lienee itsestäänselvyys, mutta kun tiedemaailmaakin koettelevat vilppitapaukset, vaiettu ahdistelu, seksuaalinen häirintä ja retraktioiden tulva, toimittajat tarttuvat avautuneeseen markkinarakoon. Amerikkalainen Buzzfeed on nuuskijana ollut erittäin menestyksekäs. Sivuston tiedetoimituksen päällikkö oivalsi, että vahtikoiran rooli kannattaa: uutisoinnin seurauksena yksi jos toinenkin häirikköprofessori ja tutkimustiedon vääristäjä on paljastunut.

Ikävien tapausten julkistaminen sekoittaa säntillistä tiedemaailmaa, mutta mullistus on lopulta hyvästä, toteaa journalisti ja Retraction Watch-sivuston perustaja Ivan Oransky. Hänkin kirjoittaa vahtikoiranimikkeellä tulosten väärentämisestä, rehellisyydestä tieteessä, vertaisarvioinnin puutteista ja tieteellisten julkaisujen embargo-aikataulukäytännöistä. Monet amerikkalaiset tiedetoimittajat suhtautuvatkin nyt tieteeseen hyvin kriittisesti, kenties katuen aiempaa tiedefanitusta. He myös seuraavat innolla toistettavuuden surkeaa tilaa (replication crisis) etenkin käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteissä. Näitä sisäpiirejä kuohuttavat “dataroistot”, jotka omatoimisesti valvovat tilastollisia metodeja ja tuloksia. Tarkastelu on johtanut kymmeniin retraktioihin: siinäpä aineistoa moneen skuuppiin. Ahdistelujuorujen tavoin tällainenkin ennen vaiettu kritiikki on blogien, somen ja muiden kanavien kautta nyt päivänvalossa. Kaikki eivät kuitenkaan kannata tällaista vallankumousta. Twitter-kyselyn synnyttämän kohun perusteella sekä toimittajille että tieteentekijöille on edelleen epäselvää kenellä on oikeus ja valta arvostella ja uutisoida tieteellisten väitteiden paikkansapitävyyttä.

Buzzfeedin tutkiva journalismi, Retraction Watchin luoma poisvedettyjen tiedeartikkeleiden tietokanta ja datan valvojat edustavat eräänlaista metatiedettä, tieteen ja journalismin kipeää yhtymäkohtaa. Skandaaleista ja poikkeustapauksista uutisointi tuskin loppuu, mutta särkyyn voisi tepsiä uudenlainen tieteen ja journalismin yhteistyö, josta on jo näyttöä. Rakentava kritiikki ja välitön, sivistystä ja yleistä hyvää tavoitteleva tulosten popularisointi kohottaisivat median ja tutkimuksen laatua ja arvostusta.

 

Vaihtoehtoisten faktojen armoilla

Amanda Alvarez

Vuonna 1943 Disney julkaisi lyhyen ajan hengen mukaisen propagandaelokuvan Reason and Emotion (Järki ja Tunne). Pätkä valistaa, että tunneperäiset päätökset ja teot johtavat paitsi ylipainoon myös fasismiin. Pelonsekainen ylpeys lamauttaa järjen ja pian sitä ollaan saappaan murskaamia. Näin on myös nykyajassa astuttu kynnyksen yli Liisan peilimaailmaan. Tässä todellisuudessa faktat mukautuvat tunteisiin, uutista ja satua ei erota toisistaan ja retoriikka on kuin Orwellin käsialaa. Yhdysvaltain kansallispuistot, maatalousministeriö ja ympäristönsuojeluvirasto ovat nyt mitä ilmeisemmin viestintäpannassa. Verovaroin rahoitetusta tutkimuksesta ei siis saa viestiä maan veronmaksajille. Uuden presidentin ehdokkaista tiedeneuvonantajaksi yksi ei usko ilmastonmuutoksen johtuvan ihmisistä, toisen mukaan tieteilijöitä ei edes kiinnosta viestiä työstään. Asiantuntemus on turhaa, jopa halveksittavaa, eliitit kun ovat vastuussa työttömyydestä, globalisaatiosta, parantumattomista taudeista ja muista elämän vaivoista, esimerkiksi puhtaasta vesijohtovedestä, rokotteista ja internetistä.

Vapaa lehdistö ja akateemiset tutkijat ovat kieltämättä tärkeä osa demokratiaa, joka nyt vaikeroi. Enemmän kuin koskaan, tieteentekijöiden on osallistettava suuria yleisöjä, huutaa yksi. Tiedettä on puolustettava, kirjoittaa uutisankkurilegenda Dan Rather. Maailma tarvitsee sinua, Carl Sagan! Mutta tiedevajetta ei voi korjata tiedettä pakkosyöttämällä. Tieteessäkään ei koskaan ole ollut kyse yksinomaan puolueettomista faktoista. Journalisti Rachel Grossin mukaan viestinnän on omaksuttava ne harmaat alueet — esimerkiksi geenimuunneltu ruoka tai geenitekniikan käyttö lääketieteessä — joissa tiede kohtaa tunteet ja ihmisten moraalikäsitykset. Toisaalta, tutkimus on todennut hienotunteisen tai vivahteikkaan tiedeviestinnän tuottavan ei-toivottuja tuloksia: mitä selvempi ja ymmärrettävämpi tiedejuttu, sitä enemmän maallikkolukija luottaa omaan asiantuntemukseensa.

Olemme kenties todistamassa ensimmäistä internetin aikaansaamaa joukkoylivertaisuusvinoumaa. Siinä on sitten tieteilijöillä pähkäiltävää. Atlantin takaisilla tiedeviestijöillä on puolestaan hankalat ajat edessä, mutta ehkä se tietää sitäkin suopeampia näkymiä vaihtoehtoisilla kielillä toimiville viestijöille.

Somessa raivotaan ja kieutaan

Amanda Alvarez

Onko #rocur tuttu? Twitter-tilien kiertokuratointi on aika kuuma juttu ainakin minulle, sillä tällä viikolla niitä on vedettävänä kolme samanaikaisesti (julistan itseni epävirallisesti tämän tärkeän ennätyksen haltijaksi). ABBAn ja Ikean tavoin rocur (sanotaanko vaikka #kieku, korjatkaa jos sille on jokin virallisempi suomenkielinen lyhenne) on peräisin Ruotsista, missä @sweden lanseerattiin vuonna 2011. Visertävät tieteilijät ovat ottaneet ilmiön omakseen: tähtitieteellä, hiukkasfysiikalla ja biologialla on omat kiekut. Jaipurista Zimbabween tavistwiittaajat kertovat arjestaan. Ja tottakai tiedeviestijöilläkin on oma kanava, @IamScicomm, missä olen äänessä juhannuksen yli. Kiekuilla jaetaan kokemuksia, käydään keskusteluja ja osallistetaan yleisöjä. Rocur-tilin vetäminen vaatii toki valmistelua ja sisältöä pitää tarjota aikavyöhykkeestä riippumatta; viestien ajastaminen hoituu esimerkiksi Tweetdeck-ohjelmalla. En tiedä vielä mitä kokemuksesta jää käteen — ainakin uusia seuraajia — mutta kiekuja seuranneena tiedän että viikottain vaihtuvat kuraattorit sulautuvat toisiinsa ja katoavat loputtomaan viserrysvirtaan.

Lopuksi vielä päivitys Yhdysvaltain tiedetoimittajia uhkaavasta välirikosta. Joulukuussa bloggasin NASW-liitossa muhivasta jäsenyyskiistasta. Puoli vuotta työn alla ollut ja hiljattain julkaistu selonteko on karua luettavaa. Mielipidekysely paljasti journalistien ja viestijöiden välisen tukahdetun antipatian, joka vuoti Twitteriinkin. MIT:ssa Knight-tiedeviestintäohjelman uudehko Undark-verkkolehti on analysoinut tilannetta useassa artikkelissa ja niissäkin kommentointi on käynyt tiuhana. Kiistan polttopiste on järjestön hallituksen koostumusta avaava perustuslaillinen muutos. NASW:n hallitus on jo yksimielisesti tyrmännyt ehdotuksen, mutta jäsenistö päättää asiasta lopullisesti lokakuisessa vuosikokouksessaan. On varmaa, että NASW:stä karisee jäseniä olipa päätös myötä tai vastaan. Nähtäväksi jää pirstoutuuko 82-vuotinen järjestö täysin.

 

Kuka pelkää tiedottajaa?

Amanda Alvarez

Jäsenyyssyrjintä kuohuttaa Amerikan tiedetoimittajia. Syksyn aikana on taas tullut pinnalle tunteita herättävä kysymys: kuka kelpaa National Association of Science Writers -järjestön hallituksen kärkeen? Harvalle nimittäin oli tiedossa, että yhdistyksen perustuslain mukaan puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi, sihteeriksi tai taloudenhoitajaksi voidaan valita ainoastaan journalisteja. NASW:n jäsenistä yli kolmannes on yliopistojen tai järjestöjen tiedeviestijöitä ja tiedottajia, ns. public information officereita (PIO), ja muutama tähän joukkoon kuuluva esitti lokakuisessa vuosikokouksessa vaatimuksen järjestön perustuslain muuttamisesta.

Vaikka NASW on alun alkaen ollut kaikille tieteestä kirjoittaville avoin järjestö, ovat printti- ja sittemmin digimedian toimittajat kuitenkin omineet sen johdon ja samalla yksinoikeuden puolueettomaan laatujournalismiin. Perustuslain muutosehdotus kiihdytti niinkin paljon, että postituslistalla journalistit uhkasivat erota tai ehdottivat järjestön kahtiajakoa; PIO-porukka kuvaili tilannetta apartheidina ja syrjintänä, mikä taas nostatti poliittisesti korrektien niskakarvat. Muutosehdotuksen puoltaja Rick Borchelt huomautti, että jäsentaistelua on käyty jo vuosikymmeniä: PIOt pääsivät täysjäseniksi vasta vuosituhannen vaihteessa, kun eriarvoiset jäsenyysryhmät kumottiin. Journalistit taas pelottelivat, että järjestön ja jäsenistön uskottavuus heikentyy, jos kaiken maailman PR-konsultit ja markkinoijat pääsevät jäseniksi (mikä ei tällä hetkellä ole mahdollista tai edes esillä). Ristiriidan selvittämiseksi on nyt muodostettu komitea, jonka on puolen vuoden kuluessa raportoitava mahdollisesta perustuslakimuutoksesta järjestölle koituvista “hyödyistä ja haitoista”.

Maailman suurin tiedetoimittajien yhdistys voisi tässä ottaa mallia siitä tasavertaisuudesta, jonka katson toteutuneen suhteellisen hyvin Suomen tiedetoimittajain liitossa. Nykyinen ja entinen puheenjohtaja* eivät ole journalisteja vaan edustavat eri tiedeviestinnän toimintamuotoja. Liitossa tunnustetaan sekä toimittajien että viestijöiden työ; NASW:ssä ei ole viestijöille tai tiedottajille minkäänlaisia palkintomahdollisuuksia. Yhä harvempi tienaa elantonsa pelkästään vanhan median puitteissa ja HC-journalistien vähetessä NASW:n hallitukseen ei pian kelpaa jäsenistöstä kukaan. Olisikohan aika hyväksyä, että nykytiedeviestintä on moniulotteinen ekosysteemi jossa toimijoiden tiedotus- tai mediataustasta huolimatta (tai juuri sen moninaisuuden johdosta) syntyy laadukasta ja asiallista juttua — voisikohan sitä kutsua, tekijästä riippumatta, journalismiksi?

EDIT: 14.1.2016 pidettävässä Viestinnän vastuunkantajat-seminaarissa käsitellään juuri tätä journalismin ja tiedottamisen rajankäyntiä.
* EDIT 2: Satu Lipponen kommentoi Facebookissa seuraavasti:

Amanda kirjoittaa pätevästi. Täsmentäisin hieman mainintaa, etten ole journalisti. Johdan kyllä Syöpäjärjestöjen viestintää ja teen ennakointia ja monenlaisia muitakin töitä. Mutta olen myös ollut vuodesta 2000 Syöpä-Cancer-lehden toimituspäällikkö (LT 112 000), joka ei ole läpihuutojuttu. Olen opiskellut Tampereella tiedotusoppia ja tehnyt toimittajan/toimituspäällikön/päätoimittajan töitä vuodesta 1976 ( ensimmäinen vakituinen pesti) ja Journalistiliiton jäsen olen ollut vuodesta 1980 ilman katkoja – joten kutsun kyllä itseäni journalistiksi, koska teen journalistisia päätöksiä jatkuvasti ja myös kirjoitan mielelläni juttuja.

Tämä kommentti hienosti alleviivaa mistä jäsenyyskiistassa oikein on kyse. Satu on koulutukseltaan journalisti, tuottaa journalismia, tekee toimittajan työtä ja kuuluu Journalistiliittoon, mutta tästä kaikesta huolimatta hän ei silti kelpaisi NASW:n johtoon sen nykyisen perustuslain mukaan, koska toimii puolueellisen järjestön palveluksessa. Monet vastaavassa tilanteessa olevat NASW-jäsenet — esimerkiksi yliopistojen uutispalvelujen toimittajat tai säätiöiden viestijät — kutsuvat Sadun tavoin itseään journalisteiksi ja työtään journalismiksi, mutta tällekös NASW:n ”tosijournalistit” vasta nyrpistelevät. Olen siis Sadun kanssa täysin samaa mieltä — NASW:n perustuslaki vaan ei ole ja vaikuttaa siltä että ainakin osa sen journalistijäsenistä toivoo vallan säilyvän puhdasoppisten journalistien käsissä.

Tiivistelmillä sulavaa tiedepullaa

Amanda Alvarez

Internetistä löytyy jos joitakin palveluja, joiden tarkoituksena on tehdä tiedetuloksista ja -artikkeleista selkeitä, helposti sulavia ja ennen kaikkia lyhyitä. Useful Science tiivistää tuloksia yhteen, hyötyä kuvaavaan virkkeeseen. Nautilus-verkkotiedelehti taas julkaisee kolmen virkkeen pituisia yhteenvetoja. Draw Science-sivulla tiedettä valotetaan infografiikan keinoin. Innostusta tieteeseen riittää, mutta syvällinen ymmärrys kulloisenkin tutkimuksen tuloksista ja niiden merkityksestä jokapäiväiseen elämään jää usein pimentoon.

Tuore mielipidekirjoitus PNAS-tiedelehdessä suosittaa, että tiivistelmä olisi aina pakollinen osa tiedeartikkelin julkaisussa tavanomaisten abstraktin ja lehdistötiedotteen ohella. Tiivistelmien tulisi korostaa tulosten laajempaa merkitystä maallikkokielellä ja provosoida julkista dialogia. Vaikeatajuisemmat ja ja vähemmän tunnetut tieteen alueet saisivat näin huomiota, ja tieteidenvälinen viestintä kehittyisi. Tiivistelmän tuottaminen ei olisi tutkijallekaan ajan haaskausta: laajaan yleistiedeviestintään paneutuneet tieteilijät ovat erään tutkimuksen mukaan myös akateemisesti tuotteliaampia ja saavat enemmän viittauksia tieteellisiin julkaisuihinsa. Biolääketieteellisten julkaisijoiden järjestämä kirjoituskilpailu kannustaa tutkijoita tuottamaan helppotajuisia yhteenvetoja. Fysiikassa taas tieteellisiin artikkeleihin voi lisätä videotiivistelmän tuloksista.

Tiedejulkaisun puitteissa tiivistelmien laadusta tuskin tarvitsee kantaa huolta. Tiedeviestinnässä intoilijat ovat kuitenkin nyt vallalla ja silloin asiantuntijuus voi olla hakusessa. Laadunvalvonnassa voi osittain turvautua joukkoistamiseen (mm. Acawiki) Wikipedian tavoin. Tietyillä sivustoilla (SciWorthy) on moderaattoreita tai kuraattoreita kun taas toisilla (Scimplified, Publiscize) laadun takaa suoraan tieteilijältä tai yliopistolta saadut tiivistelmät ja tiedotteet. Tiedeviestintä-ekosysteemi on ehkä jo kyllästetty näillä palveluilla, sillä ainakin yksi (Science Gist) lopetti toimintansa tammikuussa. Loppuiko into, oliko laatua liian vaikea taata vai oliko yhteenvedoista puutetta? Vaikka tiivistelmien tuottamisen hyötyä on tutkittu tutkijan näkökulmasta, epäselvää vielä on, avaako tiivistelmä tieteen saloja tavalliselle tallaajalle.