Tiedekeskiviikko

Alkoholivapaus ja alkoholihaitat

Antti Maunu

21.02.2018 | 8:45

Vuodenvaihteessa voimaan tuli uusi alkoholilaki, joka sallii vahvempien juomien jokapäiväisen myynnin ruokakaupoissa, kioskeilla ja liikenneasemilla.

 

Lakia laadittaessa monessa puheenvuorossa vähäteltiin muutosta ja todettiin, että juomien alkoholipitoisuuden muutos on vain 0,8 %. Mutta kun prosenttiraja nousee 4,7 %:sta 5,5 %:iin, alkoholin lisäys on itse asiassa 17 %. Ja kun noin puolet Suomessa kulutetusta alkoholista saadaan kaupan kaljasta, 17 % potentiaalinen lisäys siihen ei ole ihan vähäinen. Tästä syystä on arvioitu, että lainmuutos lisää alkoholin kokonaiskulutusta ja sen myötä huostaanottoja, rattijuopumuksia, alkoholiehtoisia onnettomuuksia ja kroonisia sairauksia. Ne kuormittavat koko väestöä ja viattomia sivullisia siinä, missä alkoholin liikakuluttajia itseään.

 

Tuoreimmat uutiset kertovat, että nelosoluen myynti ei ole räjähtänyt. Syynä lienee hinta: nelosolut on suhteellisesti paljon kalliimpaa kuin kolmosolut. Siksi myöskään alkoholihaitat eivät ehkä ole räjähtämässä käsiin. Tämä ei tarkoita, etteikö jatkossa voida nähdä edullisempaa nelosolutta, joka lisää kokonaiskulutusta ja haittoja.

 

Alkoholihaittojen kasvu tai väheneminen ei kuitenkaan ole sidottu vääjäämättömällä kohtalonyhteydellä alkoholin saatavuuteen ja hintaan. On myös muita keinoja ehkäistä alkoholihaittoja. Mitä vähemmän haittoja voidaan ehkäistä alkoholin saatavuutta säätelemällä, sitä enemmän niitä täytyy ehkäistä muin keinoin.

 

Ehkäisevän päihdetyön keinot voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Yksi on päihteiden saatavuuden kontrollointi. Toinen on päihdekasvatus, vaikuttaminen päihteiden käyttöön liittyviin tietoihin, tapoihin ja tunteisiin. Päihdekasvatus mielletään vanhastaan valistukseksi, ylimieliseksi normien jakamiseksi, mutta nykyaikainen päihdekasvatus keskittyy ihmisten oman toimijuuden tukemiseen. Käytössä on esimerkiksi toimintamalleja, joissa ohjataan nuoria sanoittamaan omia, päihteisiin liittyviä mielikuviaan, jotta heillä olisi paremmat valmiudet tehdä päihdeaiheisia valintoja itse.

 

Kolmatta ehkäisevän työn keinoperhettä voidaan nimittää kohtaavaksi työksi tai sosiaaliseksi vahvistamiseksi. Sen pohjana on tutkimusten vahvistama havainto, että päihteiden käyttö on etenkin nuorilla sosiaalista ja emotionaalista toimintaa. Kukaan ei juo järkisyistä, vaan säädelläkseen omia ja eri porukoissa jaettuja tunteita. Suomessa tätä opitaan tekemään pullon tai lasin äärellä, koska meillä on kulttuurissamme vähän muita, vastaavia sosiaalisia tekniikoita. Kohtaava ja vahvistava ehkäisevä päihdetyö tarjoaa ihmisille parempia valmiuksia tavoitella niitä asioita, joita hyvissä juomistilanteissa tapahtuu, mutta vähemmillä päihteillä ja päihderiskeillä. Kaikki tietävät myös, että Suomessa juominen ei aina jää pelkästään hyvien tunteiden voitelemiseksi. Kohtaava ehkäisevä päihdetyö vahvistaa ihmisten valmiuksia tulla toimeen elämän varjopuolten kanssa ilman päihteitä.

 

Keinojen runsauden ja monipuolisuuden näkökulmasta on outoa, kuinka vähän päättäjät ja esimerkiksi toimittajat hyödyntävät tai vaativat muita kuin alkoholin saatavuudella operoivaa ehkäisevää työtä. Syynä on, että julkishallinnollinen alkoholipolitiikka on Suomessa perinteisesti ollut ”kovaa” järjestelmäpolitiikkaa, jota tehdään ja ohjataan tilastollisin, terveys- ja taloustieteellisin välinein. ”Pehmeää” päihdekasvatusta tai kohtaavaa työtä on vaikeaa perustella tai sen tuloksia arvioida samoilla välineillä kuin myydyn alkoholin tai maksakirroosien määrää, koska ne ovat vahvasti tilanne- ja kohderyhmäkohtaista toimintaa niin kuin kaikki kasvatus.

 

Aivan kuulumattomissa kasvatuksen ja kohtaamisen hyödyntäminen valtionhallinnossa ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö rahoittaa kärkihankkeenaan EHYT ry:n Päihdeilmiö- ja Ryhmäilmiö-mallien levittämistä ammatillisiin oppilaitoksiin. Päihdeilmiö tarjoaa ammattiin opiskeleville nuorille pedagogisesti tutkituin keinoin erilaisia näkökulmia päihteiden käyttöön. Koulutus ja keskustelu tapahtuvat pienryhmissä, joissa myös nuorten päihdekokeilut tapahtuvat. Monet opiskelijat ovat oivaltaneet koulutuksessa, että päihteet eivät ole pelkästään yksilön oma asia, vaan niihin liittyy sosiaalisia, kulttuurisia, yhteiskunnallisia ja palvelujärjestelmiin liittyviä puolia. Tämä antaa opiskelijoille valtavasti uusia valmiuksia ymmärtää ja vaikuttaa omaan ja omien kaveriporukoiden päihteiden käyttöön. Ryhmäilmiö-malli puolestaan tarjoaa ammatillisille opettajille valmiuksia kohdata opiskelijoita ja ohjata heidän ryhmiään oppiaineiden lisäksi hyvinvointitaitoja silmällä pitäen. Näin voidaan jatkaa arjessa samoja kehityskulkuja, joita Päihdeilmiö-koulutus kertaluonteisesti avaa.

 

Tämä on osoitus siitä, että myös kasvattamiselle ja kohtaamiselle perustuvia toimintatapoja on käytössä. Niitä voidaan toteuttaa tuloksellisesti ja systemaattisesti myös koko väestön tasolla. Se vain vaatii toisenlaisia keinoja, resursseja ja ohjausta kuin alkoholiaineen säätely. Nyt kun järjestelmä on helpottanut alkoholin saatavuutta, on syytä ottaa vakavasti myös juomisen syihin, juomistilanteisiin ja -kulttuureihin vaikuttaminen.

 

Sosiaalinen ja kulttuurinen näkökulma avaa näköaloja myös sote-uudistukseen, joka toivottavasti laajentaa ehkäisevän työn toiminta- ja toimijakenttää. Hyvinvointipalveluiden tilaajilla ja tuottajilla on jatkossa oltava osaamista ja ymmärrystä erilaisista keinoista, joilla ehkäistä miljardiluokan päihdehaittoja.