Tiedekeskiviikko

Museoista ja valemuseoista: museolukutaito on medialukutaitoa

Riitta Oittinen

14.06.2017 | 12:39

Maailman museovalikoima tarjoaa jokaiselle jotain: Kansallis-, alushousu-, musiikki-, virtuaali- ja terrorismimuseo tai tiedekeskus, valinnanvapautta on! Viimeisimmän De Gruyterin museo- ja taidealan hakemiston mukaan museoita on 202 maassa yhteensä 55 000. Pohjois-Amerikalla on odotetusti kärkisija vähintään 17 500 museolla. Suomessa on 150 ammatillisesti hoidettua museota, jotka vastaavat runsaasta 300 museokohteesta. Lisäksi Suomessa lähes tuhat lähinnä vapaaehtoisvoimin ylläpidettyä paikallismuseota.

Eliitin ilosta kansanhuviksi

Alkujaan museot olivat rikkaiden keräilijöiden harrastus ja eliitin huvi. Nykyisin monia museokokoelmia pystyy surffaamaan kotisohvalta. Suuremmat museot tarjoavat tilojaan myös muun muassa bilettämiseen ja teemallisiin työpajoihin. Mitä kirjavimmille aiheille on perustettu museoita, tai itseään sellaisiksi kutsuvia. Museoille tarjotaan sponsorirahaa ja valmiiksi koottuja näyttelykokonaisuuksia, joita ne myös aktiivisesti etsivät. Jotta kenttä olisi mahdollisimman sekava, nykyisin on muodikasta kutsua itseään kuraattoriksi ja kerätä omaan Internet-galleriaan, kirjahyllyyn tai ”minimuseoon” jos jonkinlaisia näyttelyitä. Toisaalta komeat puitteet ja kalliit tekniset ratkaisut eivät nekään yksiselitteisesti tee museota sen varsinaisessa merkityksessä.

Kriittisen katseen terästäminen tuskin tulee ensimmäisenä mieleen, kun menemme museoon koulukavereiden, perheen tai ystävien kanssa, melko samaan tapaan kuin moneen muuhunkin vapaa-ajantapahtumaan. Elämyksellisyyden ja eräänlaisen puuhamaa-trendin ohella teoreettisemmassa museokeskusteluissa on kuitenkin painotettu että museoihin saatetaan edelleen astua lähes hartain mielin. Niistä etsitään huolellisesti järjestettyä ja mielenkiintoisesti esille pantua tietoa, pakoa arjesta tai jopa eettisiä elämänohjeita.

Muutama vuosi sitten brittiläinen Museums 2020 –hanke selvitti kansalaisten näkemyksiä museoista. Sen perusteella isobritannialaisten suhtautuminen museoihin oli positiivista. Olennaisena pidettiin että museot huolehtivat perinteestä ja tuovat sitä esille, museoiden tarjoamaa viihdyttävää opetusta kaikille lapsille ja luotettavan tiedon tarjoamista aikuisille.

Kiinnostavaa on, että vastaajat pitivät museoiden informaatiota täsmällisenä ja luotettavana verrattuna julkiseen keskusteluun, joka koettiin ennen kaikkea vääristyneenä ja oman edun tavoittelemisena. Samoja tendenssejä nimittäin löytyy museoistakin. Sen verran paljon ideologisesti ohjailtuja museoita ja näyttelyitä olen maailmalla nähnyt, etten pidä varsinkaan yhteiskuntaa ja historiaa käsitteleviä museoita yksiselitteisen luotettavina tiedonlähteinä. Esimerkistä käy vuonna 2006 perustettu, luonnontieteellisen tutkimuksen tiedon kiistävä Creation museum Kentuckyssä. Sen mukaan maapallo on vain noin 6000 -10 000 vuotta vanha.*

Ylipäätään museo-termiä saatetaan käyttää huolettomasti, jopa harhaanjohtavasti. Tämä voi johtua siitäkin, että osa museoiden toimenkuvasta pysyy yleisöltä melko näkymättömissä. Esimerkiksi Helsinkiin kaavailtu Guggenheim ei olisi ollut museo, vaan ennemmin näyttelytila. Voisikin kärjistää museon nimekkeellä operoivan sekä museoita että valemuseoita. Ilman muuta myös museokriteerit täyttämättömien kokonaisuuksien joukossa on relevantteja tai vähintään mielenkiintoisia kokonaisuuksia.  Kansainvälisen museoneuvoston mukaan museo nimittäin on ”pysyvä, taloudellista hyötyä tavoittelematon, yhteiskuntaa ja sen kehitystä palveleva laitos, joka on avoinna yleisölle ja joka tutkimusta ja opetusta edistääkseen ja mielihyvää tuottaakseen hankkii, säilyttää, tutkii, käyttää tiedonvälitykseen ja pitää näytteillä aineellisia ja aineettomia todisteita ihmisestä ja hänen ympäristöstään”.

Museon funktiosta riippuen sen toimintaa ohjaavat myös kansainväliset, kansalliset, poliittiset, alueelliset ja persoonalliset valtasuhteet ja taustaideologiat. Teemanäyttelyt voivat olla keitos kulttuuri- ja tiedepoliittisia intressejä. Näistä museot kertovat yleisölleen vaihtelevan avoimesti. Kulisseissa naruja vetäviä taustavaikuttajia, sponsoreita tai aatteita ei tuoda aina selkeästi esille.

Shintolaisten rukouskylttien kokoelma avaa kurkistusaukon koko japanilaiseen yhteiskuntaan. (SieboldHuis -museo, Leiden, kuva: Riitta Oittinen).