Tiedekeskiviikko

Miten asiantuntija(t) valitaan?

Kirsi Heikkinen

06.02.2019 | 11:03

Viime syksynä minut kutsuttiin paneelikeskustelemaan aiheesta ”Miten valitsen asiantuntijan haastateltavaksi”.

Terveystoimittajille tarkoitettu tilaisuus peruuntui, mutta jäin pohtimaan asiaa.

Miten oikeastaan valitsen asiantuntijan juttuihini? Miten hänet pitäisi valita?

Kuka ylipäätään on asiantuntija?

Olen tiedetoimittaja, joten minun asiantuntijani ovat lähes aina tieteilijöitä.

Heitä käyttävät toki asiantuntijoina muutkin toimittajat: koska tieteilijät oletusarvoisesti ammentavat tietämyksensä tieteellisesti koetellusta tiedosta, heidän voi olettaa tuntevan ainakin alaansa koskevat asiat syvällisemmin kuin ei-tieteilijät.

Pyydetään tieteilijöitä toki kommentoimaan muutakin ­– itse asiassa useammin kuin omia tutkimuksiaan, kertoo Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

”Tutkijat esiintyvät mediassa huomattavasti useammin haastateltavina erilaisista ajankohtaisista aiheista kuin oman, vasta valmistuneen tutkimuksensa kansantajuistajina. Tutkija voi esiintyvä mediassa paitsi popularisoijana, myös ajankohtaisten ilmiöiden tutkitsijana, yhteiskunnallisena osallistujana ja (tiede)politiikan kommentaattorina, tietämyksen aukkoja tai ristiriitaisuuksia selvittävänä kriitikkona tai managerina, joka tekee näkyväksi omaa tutkimustaan tai tutkimusalaansa ja organisaatiotaan.”

Kaikki eivät tästä pidä. Tai siitä, että puhutaan jostain tutkimuksesta, jota ei ole vielä julkaistu tieteellisissä julkaisuissa.

”Joidenkin tutkijoiden mukaan mitään tuloksia ei pidä esitellä eikä niistä keskustella mediassa ennen kuin ne on vahvistettu tieteellisesti”, Väliverronen sanoo.

Tällaisen suppean asiantuntijakäsityksen mukaan tutkijan tehtävänä on viestä lähinnä tieteen omilla areenoilla ja popularisoida ainoastaan omia tutkimustuloksiaan, ei esimerkiksi kommentoida toisten tekemää tutkimusta tai muiden julkisuudessa esittämiä näkemyksiä.

Laajempi näkemus asiantuntijuudesta on sitten se, että tutkijalla on oikeus osallistua myös yhteiskunnalliseen keskusteluun oman asiantuntemuksinsa pohjalta.

Näkemysero näkyy myös siinä, kuka tieteilijä ylipäätään suostuu toimittajan tentattavaksi.

Miten minä valitsen asiantuntijani?

Varsinaisia haastatteluja teen tosi harvoin, koska koostan juttuni enimmäkseen tutkimusten ja artikkelien pohjalta, mutta kyselen tutkijoilta jatkuvasti lisätietoja ja hyödynnän heitä paljon faktantarkastajina, koska haluan varmistaa, että olen ymmärtänyt lukemani oikein.

Keneltä sitten pyydän apua?

Usein tutkimuksissa on valmiiksi nimetty kontaktihenkilö. Jos tarvitsen jonkun alan tuntemusta Suomesta eikä mieleen tule ketään tai en hakukonein, kysyn joskus apua etsiXpertiltä. Tai tiedustelen päteviä tietäjiä kollegoilta.

Yritän etsiä jonkun, jonka kommentteja (tai kantaa) ko. asiaan en ole jo valmiiksi jostain lukenut. Mieluiten ihmisen, joka itse on tutkinut asiaa – viime aikoina eikä 70-luvulla. Taustoitan, kuka asiantuntijani on.

Joskus lopullisen valinnan ratkaisee yksinkertaisesti se, kuka ehtii ­­ ja tahtoo auttaa.

Miten muut valintansa tekevät?

Kysyn kollegalta.

”Haluan varmistua, että henkilö todella tuntee alaansa, siinä auttavat oppineisuudesta kertovat tittelit, mutta ne eivät ole ainoa valintakriteerit. Taustaa pitää selvitellä, etsiä julkaisuja ja muita mainintoja”, yksi vastaa.

”Kysyn asiaa useammalta kuin yhdeltä asiantuntijalta, jos kyseessä on vähänkin laajempi juttu. En käytä marginaalissa olevia asiantuntijoita (tai ”asiantuntijoita”), sillä tärkeintä eivät ole säpäkät sitaatit vaan aihepiirin syvä tuntemus. Hyvä asiantuntija tuntee myös alan konsensuksen ulkopuolista maailmaa, osaa kertoa, mitkä asiat ovat kiistanalaisia ja miksi”, hän jatkaa.

Toinen kollega kuvailee asiantuntijavalintaansa lähes samoin sanoin.

Entä tieteilijän sukupuoli? Onko sillä merkitystä?

”En kyllä kiinnitä siihen mitään huomiota”, kollega tunnustaa.

En minäkään, ainakaan tietoisesti. Kaikkien tutkimusten tekijöiden nimistä sukupuolta ei pysty edes päättelemään. Yritän vain löytää jonkun, joka asiasta oikeasti tietää – ja suostuu ja joutaa tietojaan jakamaan.

Kun Tuomas Aivelo muutama vuosi sitten muistutti blogissaan, että tieteestä pääsevät puhumaan pääsääntöisesti edelleen vain miehet, otin ja laskin pitkältä ajalta kaikki juttujeni asiantuntijat.

Tasan menivät, miehet ja naiset.