Tiedekeskiviikko

Ennustamisen vaikeus

13.02.2017 | 12:04

Markku Kangaspuro

Ukrainan Maidanin rauhanomaisista mielenosoituksista alkanut kriisi on eskaloitunut sisällissodaksi, jollaisen ei pitänyt olla enää mahdollista Jugoslavian hajoamissotien jälkeen. Sotilaallisen konfliktin uhkan piti poistua Euroopasta EU:n ja Naton laajenemisen myötä.

Yksi asia vain jäi ottamatta huomioon. Kukaan ei nähnyt tarpeelliseksi integroida Venäjää uuden Euroopan rakentamiseen ja osa näki tämän myös mahdollisuudeksi työntää Venäjä kauemmaksi Eurooppaa koskevasta päätöksenteosta. Venäjä teki perinteiseen vaikutuspiiriinsä kuuluneille Armenialle ja Janukovitsin Ukrainalle selväksi, kuinka epäedulliset taloudelliset ja poliittiset seuraukset EU:n assosiaatiosopimuksen solmimisella olisi niille. Armenia hylkäsi assosiaatiosopimuksen jo viime syksynä ja Janukovits teki saman iltalypsyn jälkeen myöhemmin.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, minkälaisen kolauksen EU:n luotettavuus kansainvälisenä toimijana koki, kun se salli helmikuussa solmitun Janukovitsin ja opposition välisen sopimuksen repimisen päivä sen allekirjoittamisen jälkeen. Jos muutama tuhat Maidanilla päivystänyttä mielenosoittajaa kykeni kumoamaan EU:n painoarvolla neuvotellun sopimuksen, sen painoarvo on todettava kovin kevyeksi. Uskokoon tarinan ken halua. Tästä sai kuitenkin alkunsa prosessi, jonka päätteeksi Venäjä päätti kaapata Krimin.

Pyrrhoksen voitto tapahtumat ovat olleet myös Venäjälle. Ukrainasta ei tule Euraasian unionin jäsentä, Venäjän kärsii nyt maailmantalouden sakkauksen lisäksi sekä lännen sanktioista että Krimin alueeseensa liittämisen tuomista pitkäaikaisista taloudellisista ja poliittisista rasitteista. Ulkopoliittisesti Venäjä on joutunut eristyksiin USA:n ja Kiinan väliin, ja sen yleinen maine on vajonnut pohjalukemiin.

Itä-Ukrainassa riehuva sisällissota on myös kyseenalaistanut Venäjän ulkopolitiikan peruspilareihin kuuluneen maamiespolitiikan uskottavuuden. Siihen kuuluva venäläisten suojelu myös rajojensa ulkopuolella on osoittautunut poliittisesti valikoiden toteutettavaksi periaatteeksi. Muussa tapauksessa sen armeija ei vetäytyisi Ukrainan rajalta vaan olisi jo ylittänyt sen.

Jos arvio siitä, että Krim oli vain ensimmäinen askel Venäjän suunnitelmassa palauttaa imperiuminsa pitäisi paikkansa, sillä olisi ollut jo monta viikko aikaa miehittää koko Kaakkois-Ukraina ”maanmiestensä” suojelun nimissä. Venäjän politiikan arvioiminen on kuitenkin ilmeisen paljon monimutkaisempaa kuin mihin yksinkertaistetuilla selitysmalleilla päästään.