Sinä, portinvartija?

Kuva: Shutterstock

Kuva: Shutterstock

KOLUMNI

Kirsi Heikkinen

”Mitä sillä on väliä, jos joku luulee jotakin? Antaa luulla, jos hän siitä lohtua saa”, tokaisi läheiseni, kun taivastelin taannoin näyttelijä Gwyneth Paltrowin uskomuksia veden tunteista.

Ei sillä olekaan väliä. Paitsi jos uskomus on haitallinen. Gwynethin ei ole, mutta moni muu on. Kuten nyt Britanniassa yleistynyt lasten pahoinpiteleminen noituuden varjolla.

Tai esimerkiksi Afrikassa levinnyt väite, jonka mukaan terveydenhuoltohenkilöstö levittää ebolaa.

Tai vaikka länsimaissa versova uskomus siitä, että lasta ei kannata rokottaa.

Tai joidenkin sinnikäs kuvitelma, että ilmasto ei lämpene.

Niinpä moni jo nitistetyksi oletettukin sairaus on nyt tulossa takaisin. Emmekä jarruta lämpenemistä vaan kiihdytämme sitä.

Miten tässä näin kävi? Tietohan tarkentuu koko ajan, ja yhä useammalla maailman ihmisellä on pääsy sen äärelle.

Siksi, että meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän taipumus poimia informaatiosta se, joka tukee arvojamme ja ennakko-oletuksiamme. Näin online-aikakaudella luulojaan on entistä helpompi elättää, koska mis- ja disinformaatio kukkii ja siementää ahkerasti internetissä. Sieltä löytyy aina pilvin pimein samanmielisiä, jotka vakuuttavat kantasi olevan oikean – oli se mikä vaan. Sosiaalisen median totuus on huutoäänestys.

Ja vaikka haluaisitkin kiihkeästi tietää, miten asia todellisuudessa on, informaatiomössöstä on vaikea tunnistaa, mikä tiedoksi väitetty pitää paikkansa. Digipellossa kuka tahansa voi vängätä todeksi – ja epätodeksi – mitä tahansa.

Faktat ja mielipiteet esitetään tiedotusvälineissäkin usein niin, kuin ne olisivat synonyymejä. Tai asiasta, josta tiedeyhteisö on lähes sataprosenttisesti yksimielinen, saa helposti sellaisen kuvan, kuin siitä olisi kiistaa. Niin kuin juuri ilmastonmuutoksesta.

Tai jokin yksittäinen tutkimus uutisoidaan siten, kuin se kertalaakista kumoaisi kaiken siihen asti tutkitun.

Tai sitten vaan löperösti referoidaan jotakuta toista mediaa ilman, että tarkistetaan, mitä alkuperäisessä lähteessä sanottiin. Tai pyydetään kommentti joltakulta, joka vain suostuu asiasta jotakin sanomaan.

Onko syynä kiire? Osaamattomuus? Luovuttaminen?

Joka tapauksessa moni perinnäisesti luotettavana pidettykin media jakaa nykyisin niin usein virheellistä ”tietoa”, että itse en enää tarkistamatta usko mitään, mitä luen tai kuulen.

Suosittelen samaa perusasetusta sinulle.

Toimittaja ei enää ole tiedon portinvartija. Kun aita on kaatunut tiedon ympäriltä, ainoa portti on korviesi välissä.

Vastuu on siirtynyt kuulijalle.

Kirjoittaja on vapaa tiedetoimittaja.

Hamilton, Uusi-Seelanti, syyskuu 2014. Kuva: Kirsi Heikkinen

Hamilton, Uusi-Seelanti, syyskuu 2014. Kuva: Kirsi Heikkinen

Googlettamalla haastateltavat

Freelancerin arkea

Mia Hemming

Mia-Hemming_2Joskus haastateltavat juttuun selviävät samalla, kun juttuideakin. Jos aiheena on vaikkapa jonkin kunnan hyvä käytäntö, kysyn haastateltavaksi käytännöstä vastaavaa henkilöä. Tai jos aiheena on henkilöjuttu, haastateltavaa ei tarvitse miettiä sen enempää.

Usein joudun – tai saan – kuitenkin etsiä haastateltavia pidemmän kaavan mukaan. Esimerkiksi jos jutussa on aiheena asia, jota toteuttavat monet tahot. Minun pitää valita tahot haastateltaviksi ja etsiä niistä oikeat henkilöt vastaamaan kysymyksiin.

Erityisen hauskaa on minusta etsiä haastateltavia vielä suuremmalla sattumanvaraisella otannalla. Kirjoitan Googleen aiheeksi esimerkiksi ”henkilöstön kehittäjä”. Ja sitten otan yhteyttä henkilöihin, joiden työhön eivät millään lailla liity minkäänlaiset mediayhteydet. Joita kukaan ei ole minulle suositellut ja jotka eivät aiheen puolesta tule annettuina juttuun haastateltaviksi. Tällä tavalla olen löytänyt aivan erityisen hyviä haastateltavia – kuten myyntijohtajien, esimiesten, maanviljelijöiden, arkkitehtien, luontokuvaajien joukosta. En muista koskaan katuneeni täysin summamutikassa löytämääni haastateltavaa.

Aina uudestaan hämmästyn sitä, miten helposti yleensä haastatteluihin suostutaan.

Joskus haastattelupyyntöihin toki suhtaudutaan nihkeästi – yleensä on kyse henkilöstä, joka työnsä puolesta olisi jutussa mukana. Ja kummasti nihkeät kieltäytymiset kasaantuvat. Kun saan nihkeän vastauksen esimerkiksi jonkin ketjun yksiköltä, saan seuraavaltakin – toisistaan tietämättä.

Joskus vastahakoisuus kertonee kuitenkin henkilökohtaisesta suhtautumisesta työn ulkopuolisiin työaikaa vieviin asioihin. Jonkin ammattiliiton lakimies saattaa kieltäytyä kertomasta jäsenistön ajankohtaisista vaikeuksista. Onneksi seuraava suostuu tilannetta valottamaan.

Haastattelutilanteet ovat taas asia erikseen, mitkä asiat vaikuttavat haastattelujen onnistumiseen. Ja hyvä muistaa, että vaikka haastattelusta jäisi jokin asia vaivaamaan, ei se tarkoita jutun epäonnistumista. Kaikki osapuolet saattavat itse juttuun olla varsin tyytyväisiä.

Mia Hemming on työskennellyt freelancer-toimittajana vuodesta 2006.

60 toimeksiantajaa: vähän vai paljon?

Freelancerin arkea

Mia Hemming

Mia-Hemming_2

Freelancer-töistäni suurin osa on ennalta sovittuja. Pyrin siihen, että kirjoittaisin joka päivä liuskan verran lehden kanssa sovittua juttua. Aina se ei onnistu, ja silloin menen oma-aloitteisesti jonnekin tekemään juttua. Viimeksi olen ollut vailla sovittua juttua kaksi ja puoli kuukautta sitten.

Hyvä tilanteeni perustuu siihen, että en koskaan keskity vain yhden jutun tekemiseen. Sovittujen juttujen lisäksi minulla on aina ehdotuksia kulkemassa lehdestä toiseen, kunnes tärppää. En kuitenkaan keksi uusia ideoita joka päivä, vaan tilanteen mukaan. Parhaillaan pyörittelen kuutta aihetta, enkä keksi uusia ennen kuin sovitut jutut alkavat valmistua. Nyt minulla on työn alla neljä toimeksiantoina saamaani juttua. Sovittuja juttuja on enemmänkin, mutta aloitan niiden tekemisen lähempänä deadlineja. Lisäksi on yksi tilattu juttu, jolle ei ole deadlinea. Aloitan sen tekemisen, kun tulee muuten hiljaista.

Jos minulla ei ole sovittua juttua tehtäväksi, selaan asuinläänini tapahtumia, josko menisin johonkin tekemään juttua. Tapahtuma voi olla vaikka luentotilaisuus tai avoimien ovien päivä. Siellä voin haastatella vastuuhenkilöä aiheesta, joka on mielestäni riittävän mielenkiintoinen myytäväksi jutuksi.

Oma-aloitteisesti valmistettavat jutut tuovat vaihtelua työskentelyyn. Koska ei ole toimeksiantoa, minun ei tarvitse noudattaa annettuja raameja tehdessäni juttua. Voin tehdä siitä juuri sellaisen kuin hyväksi näen.

Tällä työskentelytavalla minulla oli viime vuoden veroilmoituksessa yli 60 eri toimeksiantajaa. Freelancer pärjää varmasti vähemmälläkin määrällä, jopa muutamalla. Minulle vain sopii monipuolisuuden tuoma turva. Ja sopii hyvin sekin, että jutuista suurin osa on ennalta sovittuja. Mutta niin, että joukossa on myös jokunen oma-aloitteisesti tehty juttu lisäämässä työn mielekkyyttä.

Joka päivä en kuitenkaan ehdi kirjoittamaan sitä yhtä juttuliuskaa. Silloin, kun kaikki muu työ vie kaiken ajan. Mutta se on jo toinen tarina, miten freelancer jakaa aikansa.

Kirjoittaja on työskennellyt freelancer-toimittajana vuodesta 2006.

Tiedetoimittaja 1/2014

Tiedetoimittaja 1-2014 kansi

Vuoden 1980 jälkeen tiede on edistynyt, ja robotisaatio, digitalisaatio ja automaatio ovat edenneet. Työn tuottavuus on kasvanut, ja myös bruttokansantuote henkeä kohti on kasvanut. Mutta rosvoparonit ovat palanneet, Kalevi Rantanen toteaa teknologiakeskustelua käsittelevän artikkelisarjansa ensimmäisessä osassa.

AAAS 2014:n teemana oli Globaalien haasteiden kohtaaminen: löydöt ja innovaatiot. Pääroolin jättikokouksessa varasti kuitenkin sää: ulkona hyinen paikallissää, saleissa monesta näkökulmasta valotettu suursää,  Jarmo Wallenius toteaa. Maailman suurimmasta tiedetapahtumasta raportoivat myös Satu Lipponen ja Tuukka Tammi.

Rokotteisiin liittyvä kiistely on esimerkki tiedeviestinnän ongelmasta: Kuinka tieteellinen tieto saadaan osaksi ihmisten päätöksentekoa? Terveystieteillä on julkisuudessa taakkana varsin leveä harmaa vyöhyke, Tiina Raevaara kirjoittaa.