Kolmiulotteinen tulostus on vielä kiinnostavampi kuin luuletkaan

Mutta onko se haihattelua vai elämää suurempi kumous?

 

Kalevi Rantanen

3D-tulostus näyttää tarjoavan mitä vain, kun tekniikka pikkuisen vielä edistyy. Voimme käyttää laitteita kotona yhtä helposti kuin kahvinkeitintä. Tulostaa voimme ruokaa, vaatteita, huonekaloja, mattoja, uusia niveliä, astioita ja astiastoja, elektroniikkaa ja paljon muuta. Isolla tulostimella voimme tulostaa talon tai veneen. Esimerkkejä löytyy paljon blogeista ja keskusteluryhmistä, kuten suomalaisesta Pursotinklubista Facebookissa.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Mustat joutsenet -kirjassa[1] Jukka Liukkonen kirjoittaa 3D-tulostuksesta otsikolla ”Kaiken kopioiminen on mahdollista.” Hän ennustaa uuden valmistustekniikan tuovan myös yhteiskunnallisia muutoksia.

Patentti-, mallisuoja- ja tekijänoikeussotien jälkeen yhteiskunta ”vapautuu jatkuvasti enemmän”. (s. 180–181)

Silloin ”luoville ihmisille syntyy yhä uudenlaisia tapoja ansaita elantonsa suurten yhtiöiden ulkopuolella”. (s. 181)

Talousjärjestelmä muuttuu ”yhä enemmän itsenäisen kokeilemisen, yhteisöllisen tekemisen ja jakamisen yhteiskunnaksi”. (s. 182)

Palkkatyön luonne muuttuu. ”Kenties käyttöön otetaan perustulo, joka sopii oivasti luovaan yhteiskuntaan.” (s. 182)

Innokkaasti kolmiulotteista tulostusta ylistää tulevaisuusvaliokunnan raportti Suomen sata uutta mahdollisuutta[2].

”Tavaroiden teollinen sarjavalmistus korvautuu osa kerrallaan hajautetun valmistuksen mallilla…” (s. 21)

Alkaa tuntua jo 3D-utopialta, mutta perusteluja joka väitteelle löytyy runsaasti. Sitä tärkeämpää on tarkastella muuta ja osin vastakkaista todistusaineistoa.

Tutkimusyritys Gartner on kehittänyt hypekäyrän[3] kuvaamaan suhtautumista teknisiin uudistuksiin. Tuorein käyrä on julkaistu vuoden 2013 elokuussa. Sen laatijat havaitsivat eniten liioittelua ja hypeä puheissa peliyttämisestä eli gamifikaatiosta. Hopeasijan jakavat kodin 3D-tulostin ja kannettavat käyttöliittymät.

Teolliset 3D-tulostimet sen sijaan ovat jo ohittaneet pettymyksen laakson ja etenevät realistisessa vaiheessa. Gartner ennustaa kaupallisen teknologian yleistyvän 2-5 vuoden päästä. Mutta kuluttajalaitteissa on hyvä varautua suuriin pettymyksiin, sanoo Gartner. Käyttökelpoisen 3D-kotitulostimen kehittäminen vaatii vielä 5-10 vuotta.


Mastering the Hype cycle book.

Hype-käyrässä on yhtymäkohtia Osmo A. Wiion tulevaisuuslakeihin. Yli-innostuksen vaiheessa pätee ensimmäinen laki: lähikehitystä yliarvioidaan. Realististen odotusten vaiheessa pätee laki numero kaksi: pitkän ajan kehitystä aliarvioidaan.

Voimme lisätä kolmannen ajatusmallin. Entisessä Neuvostoliitossa vaikuttanut insinööri, tieteiskirjailija ja luovuuden tutkija Genrih Altshuller[4] rakensi 1970-luvulla tehokkaan ajattelun kaavion, jossa on monta ruutua. Tehoton ajattelija näkee yhden systeemin ja vain tämän hetken. Taitava ajattelija katsoo montaa ruutua. Millainen on ylemmän tason systeemi, mihin esimerkiksi 3D-tulostin kuuluu? Millaisia ovat systeemin osat? Millainen on systeemin, sen ympäristön ja sen osien menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus?

Malli, joka on alun perin kehitetty teknisten ongelmien ratkaisemista varten, auttaa myös järjestämään ja tulkitsemaan informaatiota. Meillä on 3D-tulostin. Mihin ylemmän tason systeemiin se kuuluu?

Yritystutkijat pelkäävät aliarviointia

IBM:n viimevuotinen raportti[5] ohjelmavetoisesta toimitusketjusta kuvaa yhtä ekosysteemiä 3D-painatuksen ympärillä. Systeemiin kuuluu kolme osaa, joiden kehitys tutkimuksen mukaan muuttaa teollisuutta radikaalisti:

1. 3D-painatus
2. Älykäs robotiikka
3. Avoin elektroniikka

Kolmiulotteinen painatus vaikuttaa eniten. Kannattavan sarjan koko putoaa. Kun tuotteita aikaisemmin piti usein valmistaa miljoonia, nyt sarja voi olla sata tai tuhat kappaletta.

Jos merkittävin muutos tulee 3D-painatuksen mukana, eniten yllätyksiä tarjoaa älykäs robotiikka. Robotit ovat halventuneet ja viisastuneet. Niitä voi helposti opettaa tekemään yksinkertaisia kokoonpanotehtäviä.

Avoimen koodin elektroniikka tarkoittaa elektroniikkaa, joka on vapaasti käytettävissä samaan tapaan kuin avoimen koodin tietokoneohjelma. Tiedon saa kopioida ilmaiseksi, mutta vastaavasti omat parannukset ohjelmaan tai laitteeseen on annettava muiden kopioitavaksi. Samalla periaatteella voi kehittää periaatteessa mitä tahansa. Yksi esimerkki muuten on RepRap-tulostin, jonka rakentamiseen tarvittava tieto on julkista.

Kolmiulotteinen tulostin, älykäs robotti ja avoin elektroniikka ovat ylivoimainen yhdistelmä monessa paikassa. Halpa tulostin tulostaa. Mukava robotti kokoaa tulostetuista osista tuotteen. Avoin elektroniikka jouduttaa tuotekehitystä.

Tutkijat selvittivät, miten uusi teknologia muuttaa neljää esimerkkituotetta: kuulolaitetta, kännykkää, teollista näyttöä ja pesukonetta.

Eräitä kuulolaitteen osia kannattaa jo nykyään valmistaa paikallisesti 3D-tulostimilla. Tutkijat ennustavat, että tulostetun, avoimella elektroniikalla valmistetun kuulolaitteen hinta voi vuonna 2022 olla alle kolmasosa nykyisestä. Kännykän hinta laskee vain parilla prosentilla, mutta pesukoneen hinnasta lähtee noin kolmasosa.

Eniten putoaa sarjan minimipituus, keskimäärin kymmenesosaan.

Jotkut yritykset ovat havainneet aikojen muuttumisen. Yksi tutkituista yrityksistä, suuri päivittäistavaroiden valmistaja, on pudottanut tuotantokustannukset Euroopassa lähelle Kiinan tasoa uusimpien robottien avulla. Se suunnittelee ruiskuvalun korvaamista 3D-painatuksella.  Se suunnittelee myös tuotantosarjojen lyhentämistä.

Valtaosa yrityksistä ja niiden johtajista kuitenkin yhä pitäytyy vanhaan. Tutkijat haastattelivat 55 yritysjohtajaa kymmenessä maassa, joista yksi oli Suomi. He havaitsivat, että johtajat yhä haluavat tuottaa entistä enemmän standardiosia pitkinä sarjoina. He aikovat tehdä asioita, joilla teollisuus on menestynyt viimeisten sadan vuoden aikana. Tutkijoiden mukaan niillä ei menestytä enää. Niitä, jotka kieltäytyvät näkemästä ajan merkkejä, uhkaa putoaminen kelkasta. Myös suomalainen raportti sadasta mahdollisuudesta varoittaa: ”Pikavalmistusta ei vielä Suomessa laajasti ymmärretä ja koko teollisen paradigman muutoksesta on puhuttu liian vähän. Tärkeinä nähdään edelleen pääasiassa vanhan teollisen paradigman mukaiset asiat.” (s. 22)

Valmistuksen ja talouden laaja maailma

Raportit kuvaavat vain osaa muuttuvasta maisemasta yritysmaailmassa.

Ympäröivä systeemi on laaja. Tavaroita valmistetaan monella tavalla. Sorvataan, porataan, höylätään, jyrsitään, hiotaan ja hoonataan. Leikataan mekaanisesti, vedellä ja laserilla. Hitsataan monella tavalla. Liimataan. Puristetaan, pursotetaan ja muovataan.

Elektroniikassa on paljon omia menetelmiä. On paljon kemiallista kaasufaasipinnoitusta. Atomikerroskasvatus on kiinnostava kaasufaasipinnoituksen laji. On litografiaa, syövytystä ja paljon muuta.

Kansantaloudessa on kappaletavaratuotannon lisäksi energiateollisuutta, kemian teollisuutta, lääketeollisuutta ja muita teollisuudenaloja. On maataloutta, metsätaloutta, kaivoksia, rahoituspalveluja, matkailua, hallintoa, koulutusta, juridiikkaa, terveydenhuoltoa, ja paljon muuta. Suurikin teollisuudenala on pieni osa taloudesta. Jos kaikki tavarat valmistettaisiinkin 3D-painatuksella, muutos koskisi silti vain vähemmistöä työvoimasta.

Mullistaako 3D-tulostus yhteiskunnan?

Systeemien lisäksi meidän pitää katsoa myös aikalinjaa.

Altshullerin malli kehottaa pitämään mielessä nykyajan ohella myös menneen ja tulevan. Yksinkertaisin tapa soveltaa mallia on palauttaa mieleen historiallisia analogioita.

3D-tulostuksen arvellaan muuttavan myös taloutta ja yhteiskuntaa.  Puhutaan taas ”uudesta taloudesta” ja peräti ”uudesta luovasta taloudesta”. Sanotaan, että ”kulutuskeskeinen talousjärjestelmä muuttuu yhä enemmän itsenäisen kokeilemisen, yhteisöllisen tekemisen ja jakamisen yhteiskunnaksi”.

Raportti Suomen sata uutta mahdollisuutta kertoo ”uusista lisäarvoista”, jotka syntyvät muun muassa ”positiivisista paikallisista työllisyysvaikutuksista”, luvussa, jonka otsikko on ”Lähivalmistus ja teollisen rakenteen murros” (s. 21).

Puhe uudesta taloudesta tuo mieleen vuosisadan vaihteen it-kuplan. Silloinkin puhuttiin paljon uudesta taloudesta. Vähän aikaisemmin, 1980-luvulla, uskottiin, että henkilökohtainen tietokone vie melkein onnelaan. Seuraavan vuosikymmen suurtyöttömyys yllätti sitten kaikki.

Nyt maalataan taivaanrannalle lähivalmistuksen idylliä. Todellisuudessa pientuotantoa on ollut aina. Uusilla aloilla syntyy ensin paljon yrityksiä, joista suuri osa sitten karsiutuu tai fuusioituu. Viime vuosisadan alussa oli paljon autotehtaita. Tietokonealan autotalliyrityksiä oli paljon 1980-luvulla.

Hyvä vertauskohta on myös pikaruokala. Niidenkin tuotantotekniikka näyttää yksinkertaiselta. Todellisuudessa laadun ylläpitäminen, markkinointi ja kustannustehokkuus vaativat usein suurten yritysten voimavaroja ja maailmanlaajuista toimintaa.

Tulostusala tuo ekonomisteille uutta laskettavaa. Milloin kannattaa kuljettaa raaka-aineet ja tulostaa tuote lähellä asiakasta, ja milloin tulostaa keskitetysti ja kuljettaa valmis tuote? Vastaus varmasti vaihtelee.  Korujen valmistaja voi palvella kaukaisiakin asiakkaita verkon kautta. Hän voi lähettää raaka-ainetta johonkin paikalliseen tulostuspalveluun. Tai hän voi tulostaa itse ja lähettää valmiin korun.

Mitä ompelukone opettaa kotitulostimesta?

Katsotaanpa vielä kotitulostinta erikseen. Mitä samankaltaista aikaisemmin on ollut?

Ensimmäisiä kodinkoneita oli ompelukone, joka yleistyi 1800-luvulla. Vaatteiden ompeleminen kotona helpottui. Ompelukone tarjosi vaihtoehdon keskitetylle vaatevalmistukselle. Molemmat ovat säilyneet. Ompelun analogiaa käyttäen voimme ennakoida, että kotitulostimia tulee teollisuuslaitosten rinnalle, ei välttämättä tilalle.

On joka kodin tavaroita, kuten kamerat, jääkaapit ja televisiot. On erikoisia, vähän käytettyjä laitteita, kuten leipäkone. Välissä on suhteellisen yleisiä, monien, mutta ei kaikkien käyttämiä laitteita, kuten kalastusvälineet, porakoneet ja akvaariot.

On epäselvää, tuleeko joka kodin 3D-tulostinta. Voi tulla, mutta voi olla tulemattakin. Laaja aineisto näyttää tukevan Gartnerin arviota: mahdollisuuksia teollisuudessa aliarvioidaan ja kotitulostimen kehitystä yliarvioidaan.

Sekä että, ei joko tai

3D-innostus antaa mahdollisuuden kertoa kaikesta valmistuksesta, useista valmistustekniikoista sekä teollisuuden ja kotielämän monista murroksista. Aihe on rikkaampi ja jännittävämpi kuin nykyisestä 3D-keskustelusta voi päätellä. Hype voi innostaa aluksi, mutta alkaa pian tuntua tylsältä. Todellisuus voittaa kuvitelmat myös 3D-tulostuksesta puhuttaessa.

Neliulotteiseen tulostukseen

Entä mitä voi 3D-tulostuksesta voi kehittyä vähän myöhemmin, muutaman vuosikymmenen kuluttua? Yksi vastaus on 4D-tulostus. Tietojenkäsittelytieteilijä ja taiteilija Skylar Tibbits on siirtynyt jo neljänteen ulottuvuuteen. Hän vetää Massachusetts Institute of Technologyn Self-Assembly Labia, joka kehittää neliulotteista tekniikkaa yhdessä tulostusyritys Stratasysin kanssa.

Neliulotteiset tulosteet muuttavat muotoaan ajassa, esimerkiksi levittävät itsensä tai laskostuvat.[6]


Skylar Tibbits: The emergence of ”4D printing”

4D-tulostuksen tutkimus on heikohko signaali. Itseään muuttavat tuotteet eivät vielä ole ehtineet edes hypekäyrille. Teema ansaitsee huomiota jo siksi, että neliulotteisesta teknologiasta toistaiseksi puhutaan vähän.

Viitteet

[1] Liukkonen, Jukka. Kaiken kopioiminen on mahdollista. Teoksessa Mustat joutsenet. 2013. Tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 4/2013. Helsinki: Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, s. 170-183.
[2] Suomen sata uutta mahdollisuutta: Radikaalit teknologiset ratkaisut. Suomessa Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan 6/2013
[3] Gartner’s 2013 Hype Cycle for Emerging Technologies Maps Out Evolving Relationship Between Humans and Machines, STAMFORD, Conn., August 19, 2013.
[4]Altshuller, Genrich. 1984. Creativity as an Exact Science. London: Gordon and Breach, Science Publishers, pp. 117-127
[5]IBM. 2013. The new software-defined supply chain. Preparing for the disruptive transformation of Electronics design and manufacturing.
[6]4D Printing. Revolutionizing material form and control. http://www.stratasys.com/industries/education/4d-printing-project

Kalevi Rantanen on vapaa tiedetoimittaja.

Kirjoitussarjan edellinen osa:
http://www.tiedetoimittajat.fi/robotit-ja-rosvoparonit/

Keski-ikäinen EUSJA terävöittää otettaan

Vesa Niinikangas

Kolmekymmentä aktiivia tiedetoimittajaa Euroopan eri maista kokoontui Kööpenhaminaan pohjustamaan eurooppalaisten tiedetoimittajayhdistysten yhteistyöjärjestö EUSJA:n lähivuosien strategiaa. Aloitteen strategiatyöstä teki järjestön uusi puheenjohtaja Satu Lipponen, ja järjestön hallitus ja keskeiset jäsenyhdistykset tarttuivat haasteeseen. ESOF 2014 -tiedetapahtuman yhteydessä Kööpenhaminassa 21. kesäkuuta 2014 järjestetyn strategiaseminaarin teemana oli ”muutokseen kriittisesti yhdessä”.

ESOF 2014 -tiedetapahtuman paikkana oli historiallinen Carlsbergin panimoalue Vesterbron kaupunginosassa. Strategiaseminaari pidettiin  rakennuksessa, jota oli puiston kätköistä vaikeaa löytää. Moni myöhästyi harhailtuaan sokkeloisella panimoalueella, ja itsekin olin lähes tunnin myöhässä. Syylliseksi nimesin kuitenkin Navigon-suunnistusohjelman, jota sovelsin ensimmäisen kerran polkupyöräilyyn. Kuuden kilometrin matka venähti viiteentoista kilometriin.

 

Kööpenhaminassa on helppoa liikkua polkupyörällä niin autojen vierellä kuin omia reittejään kiertävillä kevyen liikenteen väylillä. Kaupunki on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia kuten tämä kansalaisten yrttitarha Nörrebron kaupunginosassa. Kuva: Vesa Niinikangas

Kööpenhaminassa on helppoa liikkua polkupyörällä niin autojen vierellä kuin omia reittejään kiertävillä kevyen liikenteen väylillä. Kaupunki on täynnä kiinnostavia yksityiskohtia kuten tämä kansalaisten yrttitarha Nørrebron kaupunginosassa. Kuva: Vesa Niinikangas

Rajojen murtaja jo perustamisesta lähtien

EUSJA (European Union of Science Journalists’ Associations) yhdistää verkostoonsa noin kolme tuhatta tiedejournalistia, jotka kuuluvat 28 tiedetoimittajayhdistykseen 25 maassa. EUSJA:n päämaja on EuroScience-järjestön yhteydessä Strasbourgissa.

Kun EUSJA perustettiin vuonna 1970, Eurooppa oli kylmän sodan ja rautaesiripun jakama. Perustajien missio oli saada lännen ja idän tieteeseen erikoistuneet toimittajat kohtaamaan, verkostoitumaan ja oppimaan toinen toisiltaan. Se oli tuolloin radikaali tavoite, mutta järjestö onnistui toteuttamaan sen. Tavoite konkretisoitui rajat ylittävien opintomatkojen järjestämisessä, ja EUSJA on jatkanut käytäntöä jo vuosikymmenien ajan. Ajan henkeä kuvaa hyvin myös EUSJA:n historiaa käsittelevän kirjan nimi Barriers are down (toimittanut Barbara Drillsma, Enostone 2006).

Tänään maailma on toinen, vaikkakin Ukrainan kriisi on lisännyt poliittista jännitystä Euroopassa.

Median murroksessa toimivat tiedetoimittajat odottavat tänään eurooppalaiselta yhteistyöltä muutakin kuin opintomatkoja tieteellisiin kohteisiin. Tiedebarometrit kertovat, että tiede kiinnostaa kansalaisia Euroopan maissa, ja he haluavat saada siitä tietoa median kautta. Vaikeuksissa olevat mediatalot pyrkivät kuitenkin aidan yli matalimmalta kohdalta, mikä heikentää laatua ja – ironista kyllä – kannattavuutta. Tilanne ei ole samanlainen kaikkialla Euroopassa, ja esimerkiksi Englannissa tiedetoimittajat katsovat tieteen markkinoinnin syövän heidän elintilaansa.

Mitä on tehtävä?

Satu Lipposen ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri Reetta Kettusen johdolla viisi työryhmää pohti sääntöjen uudistamista, kumppanuussuhteita ja verkostoitumista, varainhankintaa ja osaamisen kehittämistä, tiede- ja teknologiajournalismin etiikkaa ja riippumattomuutta sekä digitaalisen ajan vaatimia uudistuksia työtapoihin ja työvälineisiin.

Kaikki ryhmät korostivat nuorten houkuttelemista alalle ja tiedetoimittajajärjestöjen jäseniksi. Suomessa tämä kysymys ei ole yhtä polttava kuin monessa muussa maassa.

Suomen tiedetoimittajain liitosta seminaariin osallistuivat myös hallituksen jäsenet Jukka Lehtinen, Raili Leino ja Jari Mäkinen. Leino on edustanut yhdistystämme ESUJA:ssa vuodesta 2008, ja ensi vuoden alussa tehtävä siirtyy Lehtiselle.

EUSJA strategy day

EUSJA:n strategiapäivä muodostui tuotteliaaksi työpajaksi. Carlsbergin Akatemian juhlasalissa istuttiin vain johdannon ja yhteenvedon aikoihin, ja pääosa työstä tehtiin viidessä työryhmässä vehreän puutarhan kätköissä. Kuva: Vesa Niinikangas

Säännöt ovat aikansa tuotteita

EUSJA:n sääntöjä uudistettiin jonkin verran vuonna 2006, mutta yleisesti ottaen ne heijastavat järjestön perustamisaikaa. Media-ala voi silloin erityisen hyvin: Sanomalehdet olivat tärkein kulutustuotteiden mainonnan kanava, mikä takasi kustantajille suuret voitot. Mediatalot luottivat ammattitaitoiseen laatujournalismiin.

Niistä ajoista maailma on muuttunut radikaalisti digitalisoitumisen ja internetin myötä. Teollisuuden, kaupan, media-alan ja monien muiden alojen vanhat rakenteet ja liiketoimintamallit ovat murtuneet, ja uudistuksia on jouduttu usein tekemään viime hädässä.

Lähes sata vuotta sitten kuollut isoisäni oli sanomalehti Keski-Suomen kirjaltaja, joka työskenteli tummaan pukuun ja valkoiseen paitaan pukeutuneena. Minä tulin alalle vuonna 1964 painokoneen toiselta puolelta – Keski-Suomen Iltalehden jakajapoikana. Parin vuoden kuluttua olin jo päätoimittajana antamassa latomosalissa ohjeita faktorille Jyväskylän Teinilehden painamisesta. Työtä tehtiin kuitenkin samalla tavoin kuin isoisäni aikaan vuosisadan alussa. Tuon ajan työtapoihin voi tutustua esimerkiksi Kööpenhaminan työläismuseossa.

Osallistuin sääntöjen uudistamista pohtivaan työryhmään EUSJA:n nykyisen puheenjohtajan Satu Lipposen ja entisen puheenjohtajan István Palugyain kanssa. Totesimme, että sääntöjä tulee ajanmukaistaa ja selkeyttää ja jäsenkriteerejä hieman väljentää. Säännöistä puuttuu muun muassa kuvaus siitä, miksi EUSJA on olemassa ja mitä se haluaa toiminnallaan tavoitella. Englanninkielisiin sääntöihin tarvitaan siis mission statement.

EUSJA:n jäseniksi voivat liittyä kansalliset tiedetoimittajayhdistykset, mutta samasta maasta voi olla useampiakin jäseniä. Säännöt kuitenkin rajoittavat äänimäärää yleiskokouksessa, ja esimerkiksi Saksan kahdella yhdistyksellä on käytössään vain yksi ääni, jota niiden täytyy käyttää yhdessä.

Euroopassa on vielä maita, joissa tiedetoimittajilla ei ole omaa yhdistystä. Tällainen tilanne on muun muassa Balkanilla, jossa tiedetoimittajat ovat verkostoituneet rajojen yli. Kansallisvaltioon perustuva jäsenkriteeri ei mahdollista ylikansallisen verkoston ottamista jäseneksi. On myös yksittäisiä tiedetoimittajia, joiden kotimaassa ei ole tiedetoimittajayhdistystä tai -verkostoa. Työryhmä ehdottaa ongelman ratkaisuksi virtuaalista yhdistystä tai verkostoa, jonka ottaisi jäseniksi yksittäisiä tiedetoimittajia. Se on radikaali idea, joka edellyttää paitsi asenteiden muuttumista myös taitavaa sääntöjen uudistamista. Toinen työryhmä ehdotti vieläkin radikaalimmin, että EUSJA muuttuisi henkilöjäsenten eurooppalaiseksi yhdistykseksi.

Sääntötyöryhmä työssään. Kuva: Vesa Niinikangas

Sääntötyöryhmä työssään. Kuva: Vesa Niinikangas

EUSJA:n yleiskokous koostuu kansallisten järjestöjen valitsemista edustajista. Nykyiset säännöt eivät määrittele heidän asemaansa tai kausien pituutta. He ovat toimineet yhteyshenkilöinä EUSJA:n ja oman yhdistyksensä välillä, mutta tietojen välittyminen on ollut satunnaista ja hidasta.  Käytännössä samat edustajat ovat edustaneet järjestöjään vuosien ja jopa vuosikymmenten ajan. Tämä on melko normaalia kansainvälisessä yhteistoiminnassa. Siinä on etunsa, mutta siinä on myös haittapuolia. Etuja ovat jatkuvuus ja pitkäaikaiset henkilöihin perustuvat verkostosuhteet. Kolikon toisella puolella ovat pysähtyneisyys ja sisäänpäin kääntyminen. Kun samat henkilöt kokoontuvat vuodesta toiseen yleiskokoukseen, se on alkaa muistuttaa lehdistöklubia, joka kokoontuu seurustelun ja hyvän tarjoilun merkeissä. Uusiutumista ei juurikaan tapahdu. Työryhmä ehdottaa, että yleiskokousedustajien kaudet rajattaisiin enintään kolmeen kolmen vuoden jaksoon.

Uudella strategialla silta digitaalisen kuilun yli

EUSJA:n ensimmäinen strategiaseminaari työskenteli tehokkaasti, ja työryhmät luonnostelivat lähivuosien tärkeimpiä tehtäviä. Hallitus jatkaa kehittämällä strategialuonnoksen kevään 2015 yleiskokouksen päätettäväksi.

Prosessi on avoin, ja mukaan kutsutaan kaikki jäsenjärjestöt. Uuden strategian tavoitteena on tehdä järjestöstä merkittävä tiedejournalismin verkoston keskus digitaalisen median aikakaudella. Se tarkoittaa eurooppalaisen tiedejournalismin ja -viestinnän verkoston luomista sekä muun muassa tiedetoimittajien työn tukemista digitaalisen median työkalupakeilla ja virtuaalisten työtilojen tarjoamista jäsenjärjestöille ja niiden jäsenille. Erityisesti nuorille tiedetoimittajille halutaan tarjota mahdollisuuksia rajat ylittävään yhteistyöhön.

Kööpenhaminassa alkanut Euroopan tiedetoimittajakonferenssien sarja on tärkeä osa uutta strategiaa eurooppalaisen yhteistyön ja verkostoitumisen kehittämisessä.

Copehangen movie

Englantilainen näytelmäkirjailija Michael Frayn kiinnostui Niels Bohrin ja Werner Heisenbergin kohtaamisesta Kööpenhaminassa syyskuussa 1941, kun hän oli lukenut Thomas Powersin kirjan Heisenberg’s war. Kuva: http://www.pbs.org/hollywoodpresents/copenhagen/

Kokouspaikalla historian havinaa

Nykyisin Carlsbergin Akatemiana toimivassa rakennuksessa kohtasivat fysiikan nobelistit Niels Bohr ja Werner Heisenberg syyskuussa 1941. Bohrin lahjakkain oppilas ja kollega Heisenberg oli matkustanut saksalaisten miehittämään Kööpenhaminaan konferenssiin ja tapaamaan samalla Bohria. Tapaamisen teki erityisen kiinnostavaksi se, että Heisenberg tuki natsihallintoa. Nobelistit eivät kertoneet ulkopuolisille keskustelujen aiheista, mutta Heisenbergin lähdettyä Bohr oli ollut kuohuksissaan. Vaikka he vaikenivat keskusteluista, molemmat laativat niistä useita muistiota. Myöhemmin on selvinnyt, että Heisenberg halusi kuulla ystävänsä ja mentorinsa näkemyksen siitä, pitäisikö fyysikon auttaa kehittämään atomipommia maalleen sodan aikana.

Filosofiasta kiinnostunut näytelmäkirjailija Michael Frayn kirjoitti kohtaamisesta näytelmän Kööpenhamina, jonka lähtökohtana oli kysymys: Mistä tiedämme, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat ja myös mistä kukaan tietää mitä hän itse tekee. Näytelmän ensi-ilta oli Lontoon National Theatressa vuonna 1998, ja sitä esitettiin yli 300 kertaa. BBC:n Howard Davies ohjasi näytelmän elokuvaksi vuonna 2002.

Neil Hardwick ohjasi Kööpenhaminan Helsingin kaupunginteatteriin vuonna 2001. Suomen tiedetoimittajain liitto järjesti teatterissa koulutustilaisuuden, jossa näytelmän katsomisen jälkeen keskusteltiin Tapio Markkasen ja Jussi Nuortevan johdolla näytelmän teemoista ohjaajan ja näyttelijöiden kanssa. Myöhemmin yhdistyksen opintomatkalla tutustuttiin Markkasen johdolla Bohrin työhön ja työhuoneeseen Nils Bohr -instituutissa Kööpenhaminassa.

Näytelmä ja elokuva herättivät uudelleen julkista kiinnostusta Bohrin ja Heidenbergin tapaamiseen, ja Bohrin perhe päätti julkistaa Bohrin muistiot tapaamisesta vuonna 2002. Heisenberg oli jo elinaikanaan lähettänyt muistionsa sveitsiläiselle toimittajalle Robert Jungkille, jonka artikkeli aiheesta ilmestyi 1956.

Vesa Niinikangas on Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri ja World Federation of Science Journalists -järjestön entinen presidentti.

 

Terveysjournalistit auttavat potilaita kohti tasa-arvoisuutta 

Palkitut ja terveyskomissaari poseeraavat Brysselissä. Vasemmalta Mette Dahlgaard, Henk Blanken, terveyskomissaari Tonio Borg, Christiane Hawranek ja Marco Maurer. Kuva: EU:n audiovisuaaliset palvelut

Palkitut ja terveyskomissaari poseeraavat Brysselissä. Vasemmalta Mette Dahlgaard, Henk Blanken, terveyskomissaari Tonio Borg, Christiane Hawranek ja Marco Maurer. Kuva: EU:n audiovisuaaliset palvelut

Päivi Hölttä

Terveysjournalisteilla on edelleen paljon tehtävää terveysinformaation jakajina ja epäkohtien osoittajina. Se selvisi EU:n terveysaiheisen journalistikilpailun artikkeleista. Vuoden 2013 kilpailun palkintojen jako tapahtui Brysselissä huhtikuun 2014 alussa. Alkukilpailuun lähetettiin 858 edeltävän vuoden sisällä julkaistua artikkelia. Kustakin 28 EU-maasta kansallinen raati valitsi finalistin.

EU:n perustamissopimus edellyttää toimia kansalaisten terveyden suojelemiseksi. Työtä tehdään terveydentilan parantamiseksi ja sairauksien ehkäisemiseksi (health promotion), sekä fyysistä tai henkistä terveyttä uhkaavien vaaratekijöiden poistamiseksi (health security). Näitä päämääriä edistetään muun muassa myöntämällä projektiapurahoja, konferenssiavustuksia ja toiminta-apurahoja kohteisiin, joiden katsotaan auttavan päämäärien saavuttamista.

EU tarvitsee ”terveystulkkeja”

Tärkeä pala EU:n terveysohjelmaa on terveysinformaatio (health information), jonka tarkoituksena on tuottaa ja levittää tietoa terveydestä sekä sairauksista ja niiden ehkäisystä. Vuonna 2011 siihen osoitettiin yli 16 miljoonaa euroa, 34 prosenttia terveysohjelman varoista, kun terveyden edistämiseen lohkaistiin 49 prosenttia ja terveydelle vaarallisten seikkojen hallintaan ja poistoon 16 prosenttia.

Osaksi terveysinformaatiota silloinen terveyskomissaari, Androulla Vassiliou, esitti EU:n vuosien 2008–2013 ohjelmaan terveysaiheista journalistikilpailua. Palkinnolla haluttiin kannustaa toimittajia kirjoittamaan selkokielellä terveydestä ja sairaudesta sekä sairauksien ehkäisystä, toimimaan tulkkeina instituutioiden ja kansalaisten välillä. Se istui hyvin terveysohjelman ”Eurooppa potilaille” -kokonaisuuteen, jonka tavoitteena oli lisätä tasa-arvoisuutta terveyteen liittyvissä asioissa. Ohjelman hankkeista mainittakoon esimerkkeinä elinten luovutus ja elinsiirrot, harvinaisten sairauksien diagnostiikka ja hoito, syöpäsairauksien ehkäisy ja hoito, potilaan oikeudet sekä mielenterveystyö. Ensimmäiset journalistipalkinnot jaettiin vuonna 2009.

Terveysjournalistipalkinto on periaatteellisesti merkittävä, sillä EU:ssa tiedeviestintään liittyvät palkinnot näyttävät olevan ”luonnonoikkuja”.

Tiedeviestintäpalkintoa (Prize for Science Communication) on jaettu vuodesta 2007 alkaen. Harkinnan mukaan tämä tunnustus annetaan vuosittain enintään kolmelle erittäin merkittäviä tuloksia saavuttaneelle yhteisölle tai henkilölle, ja lisäksi palkitaan enintään kolme muuta finalistia. Muutamia muitakin tiedeviestintään liittyviä palkintoja on ollut, mutta niistä ei ole tullut pitkäaikaisia. Tiedeviestinnän arvo ymmärretään muuta kautta: tiedeviestintäprojekteihin voi hakea EU-apurahoja, ja tiedeviestinnän koulutusta on järjestetty.

Euroopassa kaikki hyvin – vai onko?

Terveysjournalistikilpailun finalistiartikkelit käännettiin englanniksi. Sen jälkeen EU-raati, johon kuului muun muassa Suomen tiedetoimittajain liiton puheenjohtaja Satu Lipponen, valitsi kolme rahalla palkittavaa kirjoitusta. Moni muukin artikkeli olisi palkinnon ansainnut. Lukeminen avasi ainakin minun silmiäni.

Tulosten julkistamistilaisuudessa Brysselissä Terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston virkaa tekevä johtaja Martin Seychell ja terveyskomissaari Tonio Borg jakoivat finalisteille kunniakirjat ja rahapalkinnot.

Voittajaksi valikoitui Henk Blanken Alankomaista Parkinson-potilaasta kertovalla artikkelillaan.

Toisen palkinnon Christiane Hawranek ja Marco Maurer veivät Saksaan. He kertoivat ”terveysmatka-agentuureista”, jotka välittävät potilaita saksalaissairaaloihin. Agentuurit perivät epämääräisiä, korkeita palkkioita hädässä olevilta potilailta. Artikkelissa oli esimerkkinä syöpää sairastanut venäläistyttö vanhempineen. Maksajina voivat olla myös sairaalat, jotka tilittävät agentuurille prosenttiosuuden potilaan hoidon hinnasta. Nyt villille toiminnalle halutaan säännöt.

Tanskalainen Mette Dahlgaard sai kolmannen palkinnon kuvailtuaan 1980-luvun spermanluovuttajan taistelua tietosuojaa ja vähemmän innostuneita virkamiehiä vastaan. Luovuttaja oli myöhemmällä iällä sairastunut syöpään ja halusi – tuloksetta – varoittaa periytyvästä syöpäriskistä mahdollisia lapsiaan, koska ajoissa löydetty syöpä olisi hoidettavissa. Jälkeläisten suora jäljittäminen oli mahdotonta. Suurempaa joukkoa, joiden joukossa jälkeläiset olisivat olleet, eivät päätösvaltaiset viranomaiset halunneet vaivata.    

Suomalainen finalisti, Virve Pohjanpalo, pohti artikkelissaan, voivatko hankitut ominaisuudet periytyä jälkeläisille. Näin voi olla, sillä geenit eivät olekaan kykeneviä määräämään ihan kaikkea. Geenien toiminnan säätelijät sanelevat, miten geeni toimii – puhutaan epigeneettisestä säätelystä. Säätelijöiden toiminta taas voi muuttua elinympäristön vaikutuksesta, ja seurauksena geenin ”luenta” muuttuu. Pohjanpalo tulkitsee vaikeaa asia-aihetta taitavasti, jopa humoristisesti otsikolla ”Olet mitä mummosi söi”.

Brittitoimittaja Kate Kelland oli tehnyt artikkeliaan osaksi Suomessa. Täällä havaittu, sikainfluenssarokotuksen jälkeen ilmaantunut narkolepsia oli lähtökohta hänen rokotusaiheelleen. Narkolepsiayhteyden havainneilla suomalaistutkijoilla oli suuria vaikeuksia saada tuloksiaan julkaistuksi. Heitä ei uskottu. Kelland kertoi Brysselissä, että tutkijoiden kamppailu tulosten tunnustamiseksi teki häneen suuren vaikutuksen.

Kaikki loppukilpailuartikkelit ovat luettavissa Health-EU-sivustolla.

Kilpailutulosten julkistamista Brysselissä odottavat tuomariston jäsen Satu Lipponen, Suomen finalistiartikkelin editori, toimitussihteeri Arja Tuusvuori ja kirjoittaja Virve Pohjanpalo Yliopisto-lehdestä. Taustalla näkyy palkintoja jakanut Martin Seychell. Kuva: Päivi Hölttä

Kilpailutulosten julkistamista Brysselissä odottavat tuomariston jäsen Satu Lipponen, Suomen finalistiartikkelin editori, toimitussihteeri Arja Tuusvuori ja kirjoittaja Virve Pohjanpalo Yliopisto-lehdestä. Taustalla näkyy palkintoja jakanut Martin Seychell. Kuva: Päivi Hölttä

Voittoreseptejä

Kysyin kahdelta terveysjournalistikilpailun voittajalta, miten he löysivät aiheen voittoartikkeliin. Kyse voi olla sattumasta yhtä hyvin kuin määrätietoisesta etsinnästä.

Ensimmäinen voittaja, Estelle Saget, kirjoitti pienen jutun skitsofreniasta L´Express-lehteen. Sen seurauksena hänelle soitti lääkäri, joka veti skitsofreniaan liittyvää tutkimusta. Ideana oli opettaa skitsofreniapotilaan läheisiä ymmärtämään sairautta. Kurssin jälkeen läheisillä oli vähemmän depressiota ja potilaiden vointi parani. Toisin kuin päätoimittaja, Saget kiinnostui aiheesta. ”Kun olin sairaalassa tekemässä juttua, toisaalla Ranskassa skitsofreniapotilas murhasi sivullisen ilman syytä. Syntyi isoja otsikoita ja ihmiset pelkäsivät”, muistelee Saget. ”Silloin päätoimittaja vaatikin minulta artikkelin kahdessa päivässä! Artikkeli herätti valtavasti huomiota. Yleensä kirjoitetaan mielenterveyspotilaiden vaarallisuudesta, ja nyt potilaat ja heidän läheisensä kiittelivät, kun kirjoitin poikkeavasta näkökulmasta – skitsofreniasta perheessä. Potilaiden läheiset myös soittivat kysyäkseen, miten he pääsisivät skitsofreniapotilaiden läheisten kurssille.”

Journalistikilpailun ykkössija noteerattiin Ranskassa näyttävästi. Mutta vaikuttiko voitto uraan? ”Vaikea sanoa, miten se vaikutti, mutta kyllä sillä oli merkitystä. Arvostan voittoa, se on ulkopuolinen arvio työstäni”, Saget pohtii.

Viimeisin palkinnonsaaja, Henk Blanken, kirjoitti voittaja-artikkelinsa Parkinsonin taudista ja sen hoidosta aivojen sähköstimulaatiolla. Tutkivana journalistina hän etsi ideoita selaamalla Pulizer-palkintokirjoitusten aiheita. Tarkka kuvaus aivoleikkauksesta jäi mieleen. Kun Blanken luki hollantilaislehdessä pienen artikkelin Parkinson-potilaiden aivojen syvien osien sähköstimulaatiosta, aihe oli löytynyt. Hän otti yhteyttä sairaalaan. ”He opastivat minut tapaamaan Parkinson-potilasta, joka suostui siihen, että seuraisin hänen elämäänsä seuraavat kuusi kuukautta ja olisin läsnä aivo-operaatiossa”, kertoo Blanken.

Syntyi tarkasti kuvaileva artikkeli, joka herätti suurta huomiota Alankomaissa. Voitto EU:n terveysjournalistikilpailussa toi enää pieniä otsikoita ja paikallisradion haastattelun. ”Edellisvuonna voitin kaksi hollantilaista journalistipalkintoa ja sain paljon huomiota. He taisivat ajatella, että tämä kaveri jo tunnetaan!”, Blanken päättelee huvittuneena.

Pyydän Blankenia arvioimaan palkinnon merkitystä uralleen. ”Enpä usko sen vaikuttavan, enää. Olen 54-vuotias ja pian en enää pysty työskentelemään. Olen Parkinson-potilas itsekin.” Ehkä siinä on yksi selitys lisää aiheen valintaan.

Haasteita tulevaisuudelle

Miltä tuntuisi, kun lääkäri antaisi käteesi ”ostoslistan” (ei reseptiä), jossa lukisi, mitä solunsalpaajia (sytostaatteja) pitäisi itse hankkia, jotta syöpääsi tai lapsesi syöpää voitaisiin hoitaa? Kyseisiä solunsalpaajia ei maassa olisi. Tämä on romanialaisartikkelin kertomaa arkea. Paljastamatta sisältöä totean, että oli ilo huomata, miten tunnelin päästä löytyi sittenkin valonkajastus. Tämä artikkeli kannatta lukea päivänä, jona perheenjäsenen lattialle jättämät likaiset sukat ärsyttävät!

Kilpailuartikkeleihin perehtyminen oli seikkailu. Niiden kautta välittyi monta epäkohtaa, jollaisia en sinisilmäisenä suomalaisena ymmärtänyt Euroopasta löytyvän. Rajat ylittävä terveydenhoito on täällä jo, siksi tapahtumat muualla ovat merkityksellisiä meillekin. Sairauksien hoidon tasa-arvoon on vielä matkaa.

Terveysjournalistipalkinnon saajat ovat olleet varsin kokeneita toimittajia. Ehdotin palkintotoimikunnalle ”nuorisopalkinnon” perustamista entisen lisäksi. Minulle kerrottiin, että asiaa oli jo harkittu. Ikävä yllätys oli kuulla, että nyt arvioidaan itse terveysjournalistipalkinnon jatkoa, palkintohan perustettiin jo menneiden vuosien 2008–2013 terveysohjelmaan. Toivottavasti palkinto ei kuulu tilapäisten sarjaan.

Päivi Hölttä on vapaa tiedetoimittaja.

Tiedeblogissa kannattaa kokeilla ja kiihtyä

Tiina Raevaara

Olen pitänyt tiedeaiheista blogia Suomen Kuvalehden verkkosivuilla syyskuusta 2011 saakka.

Minulla on hyvin vapaat kädet blogini suhteen: lehden toimitus ei valikoi aiheitani, editoi kirjoituksiani tai päätä niiden julkaisusta. Omasta halustani blogille määritettiin alun alkaen varsin rento rajaus: “Tarinoita tieteestä” -nimi viittaa siihen, että tieteestä voi kertoa monella tavalla, monista eri näkökulmista, eikä kyseessä ole mikään pelkkään tiedeuutisointiin keskittyvä blogi. Sopimukseeni kuuluu kymmenen blogitekstiä kuussa, joka on sen verran iso määrä, että innostusta täytyy löytyä. Liian kapea näkökulma söisi luovuutta.

Tarinoita tieteestä

Miksi bloggata juuri tieteestä?

Miksi tieteestä ylipäätään kannattaa bloggata? Asiaa voi ajatella tieteen yleistajuistamisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta. Tiede ei saa eriytyä yhteiskunnasta, vaan se täytyy pitää mukana jokapäiväisessä keskustelussa. Tieteellistä tietoa kannattaa levittää suomeksi.

Toisaalta tiede on monella tapaa varsin kilpailukykyistä sisältöä. On väärä käsitys, että tiede olisi tylsää. Päinvastoin: tieteestä voi tehdä vaikkapa scifi-trillereitä, sillä ratkaistaan elämän ja kuoleman kysymyksiä. On vaikea keksiä toista yhtä monipuolista aihetta.

Miten tieteestä voi bloggata?

Itselläni bloggarina on se ihana vapaus, etten ole tutkija, en toimittaja enkä kukaan muukaan, jonka pitäisi esiintyä neutraalina. Voin ottaa kantaa, kertoa omista mielipiteistäni, kiihtyä ja tehdä villejäkin assosiaatioita.

Olen kuitenkin joutunut miettimään paljon, missä asioissa voin blogin myötä esiintyä asiantuntijana. Saan paljon yhteydenottoja ja haastattelupyyntöjä aiheista, joista olen kirjoittanut. Yksittäisen blogitekstin kirjoittaminen ei kuitenkaan tee minusta aiheen asiantuntijaa. Joissain asioissa voin toki toimia keskustelijana, tuoda oman näkökulmani näkyviin, vaikken asiantuntija olekaan.

Mitä hyötyä tiedeblogista voi olla?

Blogin avulla on hyvä esitellä omaa asiantuntemustaan – ja tehdä se omin ehdoin ja sanoin. Blogia voi ajatella virtuaalisena käyntikorttina. Itse olen saanut blogin kautta monenlaisia esitelmä- ja kirjoituspyyntöjä.

Nykyään tutkijoita ja toimittajia kehotetaan brändäämään itsensä ja aktivoitumaan sosiaalisessa mediassa. Blogin pitäminen on hyvä keino tuottaa sisältöä, jota sosiaalisessa mediassa jaetaan.

Blogi on tietenkin myös keino saada oma ääni kuuluville. Se, että ajatuksiani luetaan ja jaetaan eteenpäin, on loppujen lopuksi etuoikeus.  On ehkä huvittavaakin huomata, että luetuimmat kirjoitukseni ovat sellaisia, joita kirjoittaessani olen ollut kiihtynyt asiasta. Ehkä tunnelataus kiinnostaa lukijoita.

Millaista palautetta bloggari saa?

Netin hyvä puoli on palautteen runsaus. Minä ainakin kirjoittajana arvostan aktiivista kaikukoppaa, jossa pystyn kokeilemaan muotoja ja aiheita. Tyhjiöön kirjoittaminen ei ole mukavaa. Blogia voi pitää laboratoriona, jossa voi testata, mikä tieteessä kiinnostaa ihmisiä. Palaute on välitöntä. Tässä asiassa bloggaaminen on hyvää vastapainoa kirjojen kirjoittamiselle. Siinä sykli tekemisen ja palautteen saamisen välillä on paljon hitaampi.

Kritiikkiä, haukkumista ja panetteluakin toki tulee. En edes yritä seurata kaikkea teksteistäni syntynyttä keskustelua. Siihen ei aika riittäisi – eikä asia minua loputtomasti kiinnosta. Yritän tehdä teksteistä sellaisia, ettei minulle synny tarvetta selitellä sanomisiani jälkikäteen blogin kommenttiosiossa tai Facebookissa. Tämä voi kuulostaa ylimieliseltä, mutta suurimpana syynä on pelkästään ajan vähyys.

Mitä tiedebloggarin kannattaa muistaa?

Tiede on vaativa ja vastuullinen aihe. Esimerkiksi terveysasioista kirjoittaminen vaatii paitsi tietoa, myös harkintaa. Kuinka kirjoittaa vaikkapa tutkimuksesta, jossa D-vitamiinilisä osoittautuu vahingolliseksi, kun D-vitamiinilisän hyötyjä on tutkittu ja uutisoitu muuten niin paljon? Tiedeasioista kirjoittavan tulee ymmärtää tieteenteon olemus: millä tavalla yksittäisen tutkimuksen tulos pitää suhteuttaa muuhun olemassa olevaan tutkimukseen.

Netissä julkaistavalla tekstillä on aivan toisenlaiset leviämismahdollisuudet kuin paperilehdessä julkaistulla. Kirjoittaja voi löytää tekstin kummallisista ja epämiellyttävistäkin yhteyksistä. Asialle ei voi mitään: bloggarin vain pitää kirjoittaa sellaisia tekstejä, joiden takana hän pystyy seisomaan. Kerran maailmalle lähtenyttä tekstiä hän ei kuitenkaan voi enää hallita.

Muutamia mielenkiintoisia tiedeblogeja:

  • Aivoriihi. Kolmen tiedetoimittajan yhteinen tiedeuutisia purkava blogi
  • Kaiken takana on loinen. Loistutkija Tuomas Aivelon uudehko blogi Tiede-lehden sivuilla
  • Professoriblogi. Professoriliiton toimijoiden yhteisblogi ottaa teravästikin kantaa tiedepolitiikkaan ja tutkimusmaailmaan

Kirjoittaja on tiedebloggari ja kirjailija. Blogi löytyy osoitteesta http://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/. Maksumuurin takana olevia bloggauksia pääsee vapaasti lukemaan vaikkapa Twitteristä @raevaara-tiliä seuraamalla.

Valtiohallinnon uudistuksiin tarvitaan vankkaa tietopohjaa

Belgialainen hallintotieteilijä Geert Bouckaert kritisoi kollegoitaan siitä, että tutkimukset eivät vastaa yhteiskunnan tarpeisiin. Kuva: Harriet Öster

Belgialainen hallintotieteilijä Geert Bouckaert kritisoi kollegoitaan siitä, että tutkimukset eivät vastaa yhteiskunnan tarpeisiin. Kuva: Harriet Öster

Harriet Öster

Valtionhallintoon kaivataan uusi ammattiryhmä: erikoistuneet tutkimustietojen arviointiasiantuntijat ja oleellisten faktojen seulojat. Alan tutkimustietoa on runsaasti, mutta oleellista tietoa hallinnon kehittämiseksi ei välttämättä löydy tarpeeksi. Yliopistoihin puolestaan tarvittaisiin tutkimuksen tietomeklareita rakentamaan yhteistyöverkostoja ja hankkimaan rahoitusta tutkimushankkeille.

Kuulostaa aika itsestään selvältä, että valtionhallinnon kehittämisessä pyritään mahdollisimman hyvin hyödyntämään yhteiskuntatieteellisiä tutkimustuloksia. Mutta miten se tehdään, kun tiedolla johtaminen sisältää poliittisia päätöksiä suurista asiakokonaisuuksista, kuten valtion tuottavuusohjelmasta, Sote-uudistuksesta tai virastorakenteen uudistamisesta?

Perinteisesti hallinnonuudistuksia on arvioitu lähinnä jälkikäteen.

Näitä asioita hallintoalan tutkijat ja virkamiehet pohtivat Valtiovarainministeriön ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun järjestämässä seminaarissa toukokuun alussa Helsingin Säätytalossa. Pohdinnan kohteena olivat hallinnonuudistusten vaikutusten ennakkoarviointi sekä tutkimustiedon käyttö tulevaisuuden valtionhallinnon kehittämisessä. Siinä riittää miettimistä, sillä perinteisesti hallinnonuudistuksia on arvioitu lähinnä jälkikäteen.

”Hallinnonuudistusten toteutuksista tehtiin esimerkiksi 1990-luvulla 15 erilaista jälkikäteisarviota. Taloudellisista syistä tällaiset arvioinnit eivät enää ole mahdollista tehdä, samalla kun hallinnossa on tekeillä useita suuria kehittämishankkeita”, totesi seminaarissa Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Sari Raassina.

Malleja ja toimintatapoja vaikutusten ennakkoarviointiin alettiin käyttää parikymmentä vuotta sitten. Viime vuosikymmenen aikana valtioneuvosto on ohjeistanut säädösehdotusten vaikutusten arviointia ja kannustanut sujuvampaan lainvalmisteluun. Vaikutusten ennakkoarviointia varten erinäisten sidosryhmien kuuleminen lainvalmistelun aikana on tullut mukaan kuvaan, kuten myös ulkopuolisten selvitysten teettäminen.

Uusia toimijoita omalla agendalla

Tutkimustiedon tehokas käyttö valtionhallinnon kehittämisessä on kansainvälinen keskustelunaihe. Tarvittavan tiedon tarjonnan ja kysynnän suhteen moni asia on muutoksessa. Mihin muutoksen johtavat analysoi seminaarissa belgialainen professori Geert Bouckaert Leuvenin yliopistosta. Hän toimii puheenjohtajana maailmanlaajuisessa Kansainvälisen hallintotieteiden instituutissa, IIAS (International Institute of Administrative Sciences).

Bouckaertin mukaan yhteiskuntatieteiden tutkimuksen tekotapa on kehittymässä samaan suuntaan, kuin mihin luonnontieteiden tutkimus kehittyi jo muutamia vuosikymmeniä sitten. Tutkimusta tehdään eri alojen asiantuntijoiden yhteistyöverkostossa.

Verkostoitunut tutkimus on levittäytynyt kaikkiin yliopistotieteisiin.

”Luonnontieteistä lähtenyt verkostoitunut tutkimus on levittäytynyt kaikkiin yliopistotieteisiin, myös hallintotieteisiin. Tutkijat ovat nykyään liian erikoistuneet toimiakseen yksin, mutta verkostoituneina he saavuttavat tarpeeksi suuren kriittisen massan. Näitä verkostoja pitää luoda lisää ja laajentaa kansallisiksi, alueellisiksi, eurooppalaisiksi, globaaleiksi”, Bouckaert totesi.

Hän kritisoi oman alansa tutkijoita siitä, että tutkimukset eivät vastaa yhteiskunnan tarpeisiin, vaan keskittyvät liikaa tiedejulkaisuihin tarkoitettuihin henkilökohtaisiin tutkimuksiin. Näin syntyy liikaa toisistaan erillään olevia teorioita ja malleja, ja liian vähän yleisesti käyttökelpoisia tietoja ja tilastoja.

Tarjolla olevien tutkimustulosten vertailtavuus vaikeutuu myös tekijäjoukon laajentumisesta. Aikaisemmin hallintotieteiden tutkimusta tehtiin vain yliopistoissa, nyt alalle on tullut runsaasti uusia toimijoita: ajatushautomoita, konsultteja, julkisen sektorin uusia tutkimusyksiköitä, ammatillisia järjestöjä ja niin edelleen. Osalla niistä on oma agendansa taustalla, osalla ei.

Avoin tietopilvi kaikkien käytössä

”Myös tutkimustietojen tarve on muuttunut oleellisesti. Aikaisemmin haluttiin vastauksia selkeisiin, ennakoitavissa oleviin pitkän tähtäimen kysymyksiin. Nyt kysymykset ovat muuttuvia, ei-ennakoitavia ja vastauksia tarvitaan nopeasti”, Bouckaert totesi.

”Sen lisäksi, että päättäjät oikeasti kaipaavat vastauksia tiettyihin kysymyksiin, he myös tilaavat tutkimuksia päätösten lykkäämiseksi. Poliitikkojen on helpompaa varmuuden vuoksi tilata lisäselvityksiä kuin saman tien tehdä vaikeita päätöksiä. Joskus tilaustutkimuksesta tuleva vastaus tiedetään etukäteen, mutta tehtäviin päätöksiin halutaan tutkimuksen tuella saada lisää hyväksyttävyyttä.”

Näiden rakenteellisten muutosten vuoksi tutkimustietojen kysyntä ja tarjonta eivät välttämättä kohtaa, vaikka hallintotieteellistä tutkimusta tehdään enemmän kuin koskaan. Bouckaertin mielestä tilanne paranisi, jos tutkimusverkostoilla olisi mahdollisimman monipuolinen rakenne. Yliopistojen pitäisi luoda tutkimukseen erilaisia yhteistyökuvioita: kahdenkeskeisiä hankkeita, konsortioita, virtuaaliplatformeja, tutkijanvaihtoa ja niin edelleen.

”Tällaisten yhteyksien luomiseksi yliopistoilla tarvitaan uudenlaisia asiantuntijoita: tutkimuksen tietomeklareita. Heidän tehtävänsä olisi liittää yhteen tarjolla olevat tutkimusresurssit ja tutkimustietojen tarpeet. Käytännössä tietomeklarit rakentaisivat tarpeiden mukaan räätälöityjä konsortioita sopivista tutkimusyksiköistä tai tutkijoista. He voisivat myös hoitaa tutkimushankkeisiin tarvittavat rahoitushakemukset”, Bouckaert visioi.

Tulevaisuuden avointa tietopilveä voi kuka tahansa tutkija tai toimittaja vapaasti hyödyntää.

Tiedon tarpeen ja tarjonnan välistä eroa voidaan Bouckaertin mukaan vähentää luomalla kaikille avointa tietopuskuria. Tulevaisuudessa ei enää riitä, että määrättyyn kysymykseen saadaan vastaus tutkimuksen kautta.

”Hallintotieteissä on ehdottoman tärkeätä luoda kaikille avointa tietoa ja eri maiden tilastolaitosten yhteistyönä mahdollisimman laajoja tilastoja. Tulevaisuuden avoimesta tietopilvestä kuka tahansa tutkija – tai vaikka toimittaja – voi vapaasti poimia rusinat pullasta. Koska tietojen luominen on kallista, tutkimustahojen pitää jollakin tavalla sopia siitä, miten pitkään uutta tutkimustietoa ensin saa pitää omassa käytössään.”

”Mutta kun julkinen sektori käyttää tietopilvipalveluja, jonkun pitää osata analysoida pilvessä olevaa tietoa, jotta ne rusinat löytyvät”, Bouckaert totesi.

Harriet Öster on vapaa toimittaja.