Väkivaltauutisoinnin järjen äänet

”Joukkosurman faktat on tarkistettava vähintään kahdesta toisistaan riippumattomasta lähteestä”, Shankar Vedantam sanoo. Tappajan mieli -paneelissa keskusteltiin tiedetoimittajien roolista joukkosurman uutisoinnissa.

Joukkosurmat laukaisevat maailmanlaajuisia mediamyrskyjä. Mikä rooli tiedejournalisteilla voisi olla oikean tiedon tuottamisessa hektisiin online-toimituksiin?

”Uutiset antavat vääristyneen kuvan naisiin Suomessa kohdistuvasta väkivallasta”, Meri Valkama sanoo.

Kun tapahtuu kouluampuminen, terroriteko tai muu isoon yleisöön kohdistuva väkivallanteko sen tapahtumapaikasta tulee hetkessä maailman huomion keskipiste.

Toimituksissa ympäri maailmaa alkaa mediamyrsky ja tuhannet toimittajat syöksyvät kilpaa uutisoimaan tapahtumia.

Mikä rooli tiedejournalismilla voisi olla asiallisen ja oikeellisen tiedon saamisessa online-toimituksiin?

15 minuutin ja kahden lähteen sääntö

 

”Olla ensimmäinen ei ole sama kuin olla oikeassa”, huomauttaa Yhdysvalloissa rikoksista kirjoittava tiedetoimittaja Shankar Vedantam.

”Aivan aluksi olisi syytä tarkistaa toimituksen työprosessit. Saatujen faktojen tarkistaminen on tehtävä vähintään kahden toisistaan riippumattoman lähteen avulla”, Vedantam jatkaa.

”Eikä kaksi lähdettä riitä. Tarvitaan myös kaksi toisistaan riippumatonta asiantuntijaa taustoittamaan tilannetta”, sanoo puolestaan Journalisti-lehden toimittaja Meri Valkama.

”Oslon tapahtumien uutisointi karkasi käsistä isoissakin lehtitaloissa. Lehdet syyttivät aluksi kaupungissa räjähtäneestä pommista muslimeja ja alQaidaa. Twitterissä ja Facebookissa oli kuitenkin jo kerrottu vaaleasta miehestä, joka tulittaa nuoria Utøyan saarella.”

Spekulointi nostattaa ennakkoluuloja

 

Ampumisjutut tuottavat aina monenlaista spekulointia teon syillä ja vaikuttimilla. Toimittajat pohtivat paljon tekijän mielenterveyttä. Puhutaan autismista ja skitsofreniasta.

”Tällaiset jutut tuottavat ikäviä ennakkoluuloja sairastavia kohtaan”, aiheesta kirjoittanut Curtis Brainard sanoo. Hän on Columbia Journalism Review -lehden tieteellisten verkkouutisten päätoimittaja ja johtaa puhetta sessiossa.

”Pelkästään Yhdysvalloissa on yli miljoona skitsofreniaa sairastavaa henkilöä. 99,99 prosenttia heistä ei koskaan ryhtyisi massamurhaajaksi. Missä se promille siis on”, Vedantam kommentoi.

”Totuus on, että meiltä yksinkertaisesti puuttuu tutkittu tieto profilointien tekemisestä.”

Tutkimustietoa asekeskusteluun

 

Kotitalouksien tuliaseet ovat kestoaihe, joka nousee yleensä esille ampumisten yhteydessä, panelistit toteavat miltei yhdestä suusta.

”Asekeskustelu jumittuu helposti juupas-eipäs -akselille. Tämän voi välttää, jos näkee aseet kansallisena terveysuhkana”, huomauttaa joukkosurmien psykologisista tutkimuksista kirjoittanut Vedantam.

Hänen mielestään toimittajien pitäisi pohtia, mikä riski aseet todellisuudessa ovat kotona. Kysymykset ovat tällöin empiirisiä ja niihin voi vastata tutkimustiedolla.

”Tuomitsemista hyödyllisempää olisi esittää tutkimustietoja aseiden helpon saatavuuden todellisista haitoista. Yhdysvalloissa pikaistuksissa ja impulsiivisesti tehtyjen itsemurhien uhriluvut ovat huomattavasti suurempia kuin koulusurmien”, Vedantam jatkaa.

Miksi yksi tieto leviää ja toinen ei?

 

”Tragedia on aina dramaattinen, mutta megauutisointi syntyy, kun mukana on jotain hyvin pahantahtoista, jonka voi pelätä tapahtuvan itselleen”, Vedantam pohtii.

”Ihmiset haluavat tietoa siitä, mitä pelkäävät eniten, vaikka riski kohdata pelon kohde, esimerkiksi elokuvien sarjamurhaaja Hannibal Lecter, on minimaalisen pieni.”

Vedantamin mielestä on tärkeä muistaa, että joukkosurmat ovat kaikesta kohusta huolimatta hyvin harvinainen väkivallan muoto.

Ei myöskään ole samantekevää, missä sävyssä ja miten toimittaja uutisensa kirjoittaa. Pienen palstatilan saavat uutiset mielletään helposti vähemmän tärkeiksi.

”Uutiset antavat vääristyneen kuvan naisiin Suomessa kohdistuvasta väkivallasta”, Meri Valkama sanoo.

”Tästä hyvä esimerkki on yksi suomalaisen yhteiskunnan pahimmista epäkohdista, naisiin kodeissa kohdistuva väkivalta ja siitä kirjoitetut uutiset”, sanoo aiheen tutkimukseen tutustunut Meri Valkama.

Valkama kertoo, millaisia hätkähdyttäviä tuloksia journalismintutkija Minna Nikunen sai perehtyessään Suomen neljän suurimman sanomalehden tapaan uutisoida murha-itsemurhista.

Jos uhri on nainen ja tekijä tämän miespuoliso, tapaukset uutisoidaan yleensä lyhyesti muiden rikosuutisten joukossa. Jos tilanteessa ulkopuolinen joutuu vaaraan tai lapsella on riski traumatisoitua, uutisarvo kasvaa.

”Nikusen mukaan murha-itsemurhien syitä ei koskaan pohdita mediassa. Näin siitä huolimatta, että vuosien 2005–2010 aikana suomalaiset miehet ovat surmanneet 135 entistä tai nykyistä naispuolisoaan. Suomalaiset koulusurmaajat taas tappoivat koko 2000-luvulla 18 ihmistä”, Valkama huomauttaa.

Eeva Pitkälä
Kirjoittaja on tieteeseen ja tekniikkaan erikoistunut vapaa toimittaja.

Brändäten ja taiten

Narrative in science writingTiedejournalismin nuoret lupaukset tekevät verkossa ja verkostoissa.

He ovat kunnianhimoisia amerikkalaisnaisia. He uskovat tarinaan, ja brändeihinsä.

”Hyvä tarina on yhä hyvä tarina. Lähde on yhä lähde. Ja journalismi on edelleen journalismia”, Rose Eveleth kiteyttää.

”Se mitä teemme ei perusteiltaan poikkea lehtijournalismista.”

Eveleth on alle kolmikymppinen freelance-tuottaja ja -kirjoittaja. Hän toimii puheenjohtajana Tulevaisuuden huippujournalistit -paneelissa, jonka The Scientific American -lehden blogieditoija Bora Zivkovic on koonnut.

Zivkovic nostaa Evelethin seuraksi lavalle Erin Podolakin, Lena Groegerin ja Kathleen Ravenin.

”Teemme kaikkemme, jotta esimerkiksi saamme pahantekijän vastuuseen teoistaan.” Lena Groeger
Kaikki naiset hallitsevat useita eri välineitä ja toimivat näkyvästi netissä. He brändäävät itseään hyvin tietoisesti ja tehokkaasti, ja brändin luomisesta käy tämäkin sessio.

Zivkovic perustelee puhujavalintojaan muistuttamalla, että journalismin murros alkoi Yhdysvalloista ja myös uudet tavat tehdä journalismia ovat kaikkein pisimmällä juuri siellä.

Verkostot ovat in, kilpailu out

Istunto kutsuu yleisönsä uuden amerikkalaisen tiedejournalismin kunnianhimoiseen ytimeen. Sieltä päädytään twiittien, blogien ja erilaisten nettisovellusten kautta jenkkijournalismin vanhoihin arvoihin: hyvään tarinaan ja hyvin tekemiseen. Ja hyvän tekemisestäkin puhutaan.

Mutta kelataan hetkeksi paneelin alkuun ja Erin Podolakin esittäytymiseen.

Podolak arvelee olevansa maailman ainoa ihminen, joka on lapsesta saakka halunnut tiedetoimittajaksi. Tällä hetkellä hän työskentelee kirjoittajana Dana-Farber-syöpäinstituutissa.

Kun työn löytäminen oli valmistumisen jälkeen kiven takana, Podolok paiski palkattomia toimittajan hommia ja opetteli uusia taitoja.

”Suhteeni kirjoittamiseen on intohimoinen, mutta esimerkiksi koodaamisesta en pidä. Siihen pyydän apua verkostoiltani.”

Podolakin mielestä jokaisen toimittajan kannattaa tehdä vain sitä, mitä osaa parhaiten. Hän on oivaltanut myös, ettei toisten journalistien kanssa kannata kilpailla vaan verkostoitua.

Tiedetoimittaja-suunnittelija-kehittäjä Lena Groeger työskentelee muun muassa New York Timesille. ”Pitää tehdä kauniita asioita yhdessä.”

Merkityksellisiä sisältöjä

”Luomme materiaaleja, jotka ovat hyödyllisiä lukijoille”, seuraavaksi esittäytyvä Lena Groeger kiteyttää ProPublica-yhteisönsä periaatteen.

Nuorten moniosaajien työyhteisö tekee muun muassa grafiikkaa ja sovelluksia New York Timesille.

Itsensä Groeger määrittelee tiedetoimittaja-suunnittelija-kehittäjäksi. Hän kertoo pyrkivänsä sisältöihin, joilla on merkitystä sekä yhteiskunnallisesti että yksittäisten lukijoiden kannalta.

New York Timesin verkkoversion julkaisema, big dataa hyödyntävä kokonaisuus raportoi eri vanhainkotien vahvuudet ja viat ja listaa niistä karanneet vanhukset. Sen avulla lukijat voivat vaikka etsiä omaisilleen parhaita hoitokoteja.

Isolle datalle perustuu myös Yhdysvaltain terveydenhuollon kustannukset perinpohjaisesti selvittävä juttu, joka kutsuu lukijan vertailemaan saamiensa hoitojen hintoja muiden amerikkalaisten maksamiin.

Peloton twiittaaja

Yhdysvaltain tiedejournalismin neljäs toivo Kathleen Raven saa yleisönsä hörähtämään. Hän kertoo 90-vuotiaasta ystävästään, joka päivitteli, mitä sanottavaa nuorella Ravenilla voi olla WCSJ-konferenssin osallistujille.

”Olen edennyt urallani pelottomuuteni ja twiittieni ansiosta”, Raven paljastaa.

”En aluksi pitänyt twitteristä, mutta nyt twiittaan päivittäin ja täggään eri alojen asiatuntijoita. Me autamme toinen toisiamme.”

Tiedeja terveyskirjoittaja freelancer hallitsee myös videon tekemisen ja omistaa yhdessä poikaystävänsä kanssa erinomaiset kamerat ja editointilaitteet.

Minkä sukupolven tarina on paras?

Kun puheenjohtaja Rose Eveleth noin tunti sitten avasi paneelin, hän pyysi yli satapäistä yleisöä nostamaan kätensä sen mukaan, ovatko he uransa alku-, keskivai loppuvaiheessa.

Keskivaiheeseen edenneitä käsiä nousi eniten, ja heti nuorten lupausten suljettua suunsa keski-ikäiset puhkeavat kysymyksiin:

”Onko mahdollista, että ylenpalttinen grafiikka ja big data ennemmin haittaavat viestintää kuin edistävät sitä?”

”Onko video välineenä kuollut?”

”Olenko jonkinlainen osajournalisti, kun minulta puuttuvat kaikki uuteen journalismiin tarvittavat tekniset taidot?”

Nuoret toimittajat vastaavat varovasti, joskin Erin Podolak vahvistaa, että kaikki hänen tuntemansa työnantajat etsivät moniosaajia.

Tässä jutussa viimeisen kysymyksen saa Wisconsinin yliopiston keski-ikäinen journalismin professori Deborah Blom, joka on opettanut muun muassa Podolakia. Blom haluaa tietää, miten uudessa journalismissa kerrotaan vetävä tiedetarina.

”Olette puhuneet sitä sun tätä, mutta sanokaapa, kuinka te päihitätte meidän sukupolvemme tarinankertojina?”

Annu Kekäläinen

Datajournalistit etsivät isoa kuvaa

Duncan Cambell

”Datajournalistien kannattaa tehdä yhteistyötä atk-eksperttien kanssa”, tutkija Duncan Campbell sanoo.

Monien maiden hallitukset ovat viimeaikoina avanneet julkisia tietovarantojaan yleiseen käyttöön. Tämä luo oivat olosuhteet datajournalismin kehittymiselle.

Datajournalismin lähdeaineistona on valtava digitaalinen data-aineisto. Toimitustyössä tietoja yhdistellään ja analysoidaan taulukkolaskentaja tietokantaohjelmien avulla ja rakennetaan uudenlaisia tietokokonaisuuksia. Datan atk-pohjainen analyysi paljastaa ulottuvuuksia, jotka manuaalisesti tarkasteltuina eivät välttämättä nouse esiin aineistosta.

Datajournalismin kehittymiselle keskeistä ovat olleet eri maiden hallitusten viimeaikaiset pyrkimykset avata julkisia tietovarantoja yleiseen käyttöön. Erimuotoiset kansainväliset ja kansalliset avoimen datan liikkeet ovat omalta osaltaan vaikuttaneet entistä avoimemman ilmapiirin syntymiseen. Datajournalistiset toimintamallit ovatkin laajentumassa perinteisestä uutistyöstä tärkeäksi osaksi myös tiedetoimittajien työtä.

Datajournalismin mahdollisuudet toimitustyössä olivat esillä konferenssin sessiossa Data explored. The code that underpins the future of journalism. Sessiossa alustanut brittiläinen tutkiva journalisti Duncan Campbell puhui vahvasti datajournalismin puolesta.

Vaikka datajournalismissakin tarvitaan henkilölähteitä, jokainen juttu tarvitsee Campbellin mielestä tietojen paikkansapitävyyden varmistamiseksi vähintään 90 prosenttia dokumenttipohjaista sisältöä. Faktoihin pohjautuva analyysi ja sen taustalla oleva numeroja muu data-aineisto parantavat juttujen ja koko journalistisen toiminnan luotettavuutta. Tietokonepohjainen analyysi myös nopeuttaa toimitustyötä ja tuo julkaisutoimintaan uudenlaista dynamiikkaa.

Ison kuvan perässä

Datajournalistit pyrkivät näkemään metsän puilta. He etsivät isoa kuvaa hahmottamalla yksittäisten tietojen pohjalta laajoja asiakokonaisuuksia. Analysointi auttaa esimerkiksi selvittämään tutkittavan asian syntyä, kartoittamaan taustalla vaikuttavia henkilöitä ja heidän toimintojaan tai tutkimaan rahankäyttöä. Olennaista on tarvittavan data-aineiston löytäminen ja erilaisten atk-pohjaisten ohjelmistotyökalujen hyödyntäminen datan analyysissa.

Tähänastiset toimitusten juttuprojektit ovat osoittaneet, että datajournalistiset toimituskäytännöt voivat tuoda hyvinkin merkittävää lisäarvoa perinteiseen toimitustyöhön. Datapohjaiset aineistot avaavat uusia mahdollisuuksia analysoida kerättyä tietoa ja suuntaavat journalistien tiedonhankintaa analyysitulosten herättämien kysymysten tarkemmaksi selvittämiseksi.

Demokratian asialla

Datajournalismilla on oma erityinen merkityksenä myös demokratian toteutumisessa ja viranomaisten toimintojen läpivalaisemisessa. Analysointi on esimerkiksi tuonut esiin viranomaisten suunnitelmista ja ratkaisuista sellaisia säännönmukaisuuksia, riippuvuuksia ja kytkentöjä, jotka eivät olisi paljastuneet irrallisten tietojen pohjalta.

Lisäksi journalistien asioista tekemät johtopäätökset ovat olleet vakuuttavia. Data ei lähtökohtaisesti valehtele tai salaa mitään jos se on tallennettu asianmukaisesti ja sitä päivitetään säännöllisesti.

Datajournalismi mahdollistaa journalisteille entistä laajemman asiantuntemuksen ja tätä kautta entistä perustellummat omat tulkinnat tutkitusta asiasta. Tulkintojen uskottavuutta lisää se, että juttujen pohjalla oleva data-aineisto on usein julkisesti tarkasteltavana verkossa.

Toimittaja tarvitsee selkeän suunnan

Campbell korostaa että, data-aineistoja hankkivan toimittajan on oltava riittävän asiantunteva tutkimuksensa aihepiirin ja tarvitsemansa ja saatavilla olevan data-aineiston suhteen.

Data-aineistojen maksullisuus aiheuttaa ongelmia joillekin mediataloille. Vaikka kyse on julkisesta viranomaisaineistosta, useat viranomaiset ovat ulkoistaneet tietokantojensa ja rekisteriensä ylläpidon kaupallisille toimijoille, jotka saattavat hinnoitella oman palvelunsa tietojen luovuttamisessa.

”Eettisten vaatimustensa suhteen datajournalistinen toiminta ei juurikaan eroa muusta journalismista. Olennaista on, että hankittu ja julkaistu tieto on riittävän tarkkaa. Ihmisten yksityisyyteen liittyvien tietojen julkistamisen tarvetta on punnittava suhteessa julkaisemisen yleiseen merkitykseen, kuten muutenkin journalismissa”, Campbell sanoo.

Campbell korostaa, että kaikilla toimittajilla ei välttämättä ole datajournalismin vaatimaa tietoteknistä osaamista. Käytännössä työ edellyttääkin yhteistoimintaa ohjelmoijien ja muiden atk-eksperttien kanssa. Toimittajan on itse kuitenkin tiedettävä, mitä hän haluaa analysoidun data-aineistonsa avulla sanoa.

Heikki Kuutti
Kirjoittaja on journalistiikan tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa. Hän on aiemmin työskennellyt toimittajana, tiedotuspäällikkönä ja viestintäalan yrittäjänä.