”Hyödytön myrkkypiikki taas ja tyhmät ottaa”

05.03.2014 | 11:02

Tiina Raevaara

Rokotekeskustelussa ääneen pääsevät kriitikot, ja oikeaa asiantuntijaa on vaikea erottaa väärästä. Miten rokotteista pitäisi kertoa?

U.S. Army Corps of Engineers Europe District (Creative Commons BY 2.0)

USA:n armeijan Euroopan insinöörijoukkojen henkilökuntaa perheineen rokotettiin H1N1-virusta vastaan syksyllä 2009.
Kuva: Carol E. Davis/U.S. Army Corps of Engineers Europe District (Creative Commons BY 2.0)

Korkeakoulutettu, varakkaalla alueella Helsingissä asuva ystäväni kertoi kiinnittäneensä huomiota tuttavapiirinsä rokotevastaisuuteen. Pienen vauvan äiti, joka ei ottanut lapselleen rotavirusrokotetta, pelkäsi muiden lasten tartuttavan vauvaansa rokotteen. Tautia hän ei pelännyt.

Tietoa rokotteista löytyy helpommin kuin koskaan aikaisemmin.

Ystäväni selitti rokotekriittisyyttä aikamme yksilöllisyydellä. On parempi luottaa itse hankittuun tietoon kuin järjestelmän suosituksiin.

Tiedon hankkiminen onkin helpompaa kuin koskaan aiemmin. Terveysuutisoinnin volyymi on valtava, ja netin kautta pääsee käsiksi suoraan tutkimustietoon. Kaiken pitäisi olla kunnossa.

Rokotteisiin liittyvä kiistely on esimerkki tiedeviestinnän ongelmasta: Kuinka tieteellinen tieto saadaan osaksi ihmisten päätöksentekoa?

Possunuhan synkkä varjo

Sikainfluenssarokutusta vastustava juliste San Franciscossa. Kuva:

Infowars.com vastustaa sikainfluenssarokotusta ja myy siinä sivussa mm. elinvoimaliuosta miehille.
Kuva: Sporst (Creative Commons BY 2.0)

Suomalaista rokotekeskustelua on viime vuodet hallinnut sikainfluenssa. H1N1-virus saapui Suomeen syksyllä 2009, ja Pandremix-rokotetta alettiin jakaa lokakuun puolivälissä. Seuraavana vuonna alkoi ilmetä merkkejä, että joko tauti itse tai Pandremix olisi lisännyt narkolepsiatapauksia.

Tutkimusten jälkeen todettiin, että alle 19-vuotiailla riski sairastua narkolepsiaan kohosi rokotteen takia 13-kertaiseksi ja aikuisilla 3–5-kertaiseksi.

Pandremixin takia rokotekritiikillä on Suomessa tilausta. Asiallisen arvostelun puutteessa tilan vievät perusteettomat väitteet. Esimerkiksi Iltalehti sai syksyllä 2013 Julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen jutusta ja lööpistä, joissa väitettiin vauvan kuolleen pneumokokkirokotteeseen.

Julkinen kriittinen keskustelu on tärkeää, mutta opponenttia ei pitäisi hakea äärilaidalta.

Katetta väitteelle ei ollut, eikä jutussa haastateltu lainkaan esimerkiksi THL:n asiantuntijoita.

Toimittajien ajatus vastakkaisen mielipiteen tärkeydestä on terveysasioissa ongelmallinen. Kriittinen keskustelu on tärkeää, mutta opponenttia ei pitäisi hakea äärilaidalta saakka. Käytetyn asiantuntijan taustat pitää selvittää myös lukijoille.

Papilloomavirusta vastaan tarkoitettu HPV-rokote otettiin Suomessa yleiseen levitykseen lokakuussa 2013. Virus tarttuu pääosin seksissä ja aiheuttaa kohdunkaulansyöpää. Rokotuksen kohderyhmänä ovat 11–12-vuotiaat tytöt.

Maailmalta kopioitu HPV-rokotteen kritiikki eli ensin sosiaalisessa mediassa, mutta levisi uutisaiheeksi valtamediaan. Iltalehti revitteli Lääkäri: Rokote voi olla hengenvaarallinen -lööppiotsikolla. Ennenkin rokotekriitikkona profiloitunut neurologi esitti harhaanjohtavia väitteitä rokotteen vaikutuksista.

THL vastasi arvosteluun korostamalla rokotteen turvallisuutta. Median kärki pysyi silti kritiikissä: esimerkiksi Helsingin Sanomien jutun THL pitää Facebook-väitteitä rokotushaitoista virheellisinä merkkimäärästä 60 prosenttia koostui edellä mainitun lääkärin väitteistä ja 40 prosenttia THL:n ja peruspalveluministerin vastauksista.

Viestintä vaikuttaa – mutta miten?

Mikä suomalaisia arveluttaa rokotteissa? Netin keskustelupalstojen perusteella vanhemmat pelkäävät HPV-rokotteessa muun muassa haittavaikutuksia sekä vastuun unohtumista lapsen tulevassa sukupuolielämässä. Jonkin verran elävät myös huhut myrkkypiikeistä ja salaliitoista.

Ärtymystä on herättänyt sekin, että THL kohdisti viestintänsä suoraan tytöille. Osa tyttöjen vanhemmista pitää vastuuttomana THL:n ajatusta, että tytöt itse päättäisivät rokotteesta.

Rokotteiden julkisuutta on tutkittu esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta tilausta suomalaiselle tutkimukselle olisi.

Yhdysvalloissa on huomattu, että ihminen on rokotteista pitkälti samaa mieltä kuin hänen sosiaalinen viiteryhmänsä. On selvää, että esimerkiksi 11–12-vuotiaille tytöille kohdistettu HPV-rokote, joka ehkäisee seksivälitteistä tautia, herättää ristiriitaisia reaktioita.

Rokotteen markkinoinnilla on väliä. Yhdysvalloissa otettiin 1990-luvulla käyttöön rokote B-hepatiittia vastaan. Sitä annettiin niin tytöille kuin pojille, ja rokote ujutettiin julkiseen terveydenhuoltoon vähin äänin. HPV-rokotteen kohdalla toimittiin kovaäänisemmin osin rokotevalmistajasta johtuen. Vanhemmat kuulivat rokotteesta ensin mainoslehtisistä ja vasta sitten lääkäriltään.

Kun B-hepatiittirokote yltää 90 prosentin rokotekattavuuteen, HPV-rokotteen luku Yhdysvalloissa on vain 33 prosenttia.

Mitä painokkaammin rokotteiden riskittömyyttä korostetaan, sitä suuremmaksi riskit koetaan.

Rokotejulkisuuteen perehtynyt Yalen professori Dan M. Kahan on korostanut, että mitä painokkaammin rokotteiden riskittömyyttä korostetaan, sitä suuremmaksi riskit koetaan. Lisäksi rokotteiden karttajista uutisoiminen lisää vapaamatkustajien määrää. Ihmisen vapaaehtoisuus on suurinta, kun hän luulee kaikkien muidenkin olevan vapaaehtoisia.

Onko kiivaalla keskustelulla käytännön vaikutuksia Suomessa? Vaikka kasvavasta rokotekielteisyydestä puhutaan, lapsuusiän rokotusten ottaminen ei ole käytännössä laskenut. Rokotekattavuus on edelleen noin 95 prosenttia. HPV-rokotteen lukuja pitää vielä odottaa.

Lisätietoa: Dan M. Kahan, 2013: A Risky Science Communication Environment for Vaccines. Science, 342:6154.

Kriitikot uskovat tieteeseen mutta epäilevät tieteen tekijöitä

Kuva:

Rokotusten vastustaja Amerikan teekutsuliikkeen mielenosoituksessa.
Kuva: Fibonacci Blue (Creative Commons BY 2.0)

Terveysviranomaiset arvostavat kansalaista, joka hankkii tietoa ja haluaa elää terveellisesti. On paradoksaalista, että virallisten terveyssuositusten kritisoijat ovat pitkälti juuri sellaisia.

Kuluttajatutkimuslaitoksen erikoistutkija Mikko Jauho on tutkinut virallisten ravitsemussuositusten arvostelijoiden tiedekäsityksiä. Moni Jauhon huomio pätee myös rokotekriitikoihin.

Periaatteessa kriitikot ovat myönteisiä tieteelle. Omia kantoja perustellaan tutkimuksilla ja tieteen terminologialla. Tieteen instituutioita syytetään kuitenkin oman edun tavoittelusta ja moniarvoisuuden puutteesta. Halutaan ideologisesti puhdasta tiedettä, ei teollisuuden ja tieteen kytkykauppoja.

Viralliset auktoriteetit, kuten THL tai ministeriöt, eivät kriitikoille kelpaa. Ilman auktoriteetteja ei kuitenkaan osata olla: yksi rokote- ja ravitsemuskriitikoita yhdistävä tekijä onkin auktoriteetiksi kohonnut ortopedi Antti Heikkilä, joka on ahkerasti kritisoinut niin rokotuksia kuin ravitsemussuosituksia.

Virallista lääketiedettä syytetään myös keskittymisestä oireisiin ja yksilön unohtamisesta tilastojen taakse. Imago tarvitsisi korjaamista.

Lisätietoa: Mikko Jauho, 2013: Tiedevastaisuutta vai tiedekriittisyyttä? Vähähiilihydraattisen ruokavalion kannattajien käsityksiä asiantuntijuudesta ja tieteellisestä tiedosta. Yhteiskuntapolitiikka, 78:4

Kommentti: Terveyskentän värikäs väki

Media on täynnä terveysaiheita, ja monella lehdellä on oma osasto terveydelle tai “hyvälle elämälle”. Aihe kiinnostaa lukijoita: tuoreessa Tiedebarometrissa lääketiede oli yksi seuratuimmista tieteenaloista.

Terveystieteillä on julkisuudessa taakkana varsin leveä harmaa vyöhyke. Vaikkapa avaruustutkimuksen kohdalla on helppo erottaa, milloin äänessä on asiantuntija ja milloin ufoharrastelija. Terveysaiheen ympärillä pyörii sen sijaan toimijoita lääkäreistä huuhaata kauppaaviin ”terapeutteihin”, ruokafirmoista lääkeyhtiöihin, virastoihin, terveysjärjestöihin, homeopaatteihin ja pakurikääpäintoilijoihin.

Kuluttaja ei voi aina tietää, mitä eroa on vaikkapa ravitsemus- ja ravintoterapeutilla. Erilaiset luontaistuote- ja lisäravinnevalmistajat käyttävät markkinoinnissaan lääketieteellistä terminologiaa. Veriryhmädieettikin voi kuulostaa maallikon korvaan tieteeltä.

Oikeaa tieteellistä tietoa on vaikea erottaa joukosta, ja medialukutaidosta on tullut entistä tärkeämpää terveysasioissakin.

Ehkä aiheesta olisi syytä keskustella jo peruskoulun terveystiedon tunneilla.

Kirjoittaja on kirjailija ja tiedeblogisti.