Kuva: Shutterstock

Kuva: Shutterstock

Vesa Niinikangas

Alkusyksystä mediassa kohistiin espoolaisesta kokoomuspoliitikosta, joka väitti kirkkain silmin, että maahanmuuttajat saavat sosiaaliapuna uudet ja kalliit lastenvaunut jokaiselle lapselleen. Espoon säästöjen nimessä siihen on pantava stoppi, hän vaati. Jos ei muuta hän sai julkisuutta tulevia eduskuntavaaleja varten. Perinteinen ja sosiaalinen media antoi aiheelle tilaa ja loi vastakkaisasettelua.
Poliitikon puheet vaikuttivat sellaisilta, että niitä oli helppoa uskoa tai tuomita ken tahtoi, kukin maailmankuvansa mukaan. Hän itse kertoi lukeneensa tiedon arvostetusta lehdestä, joten sen täytyi olla totta. Saku Timonen epäili hänen väitteitään Uuninpankkopoika-blogissaan ja selvitti faktojen avulla, ettei väite pidä paikkaansa. Hän myös jäljitti väitteen alkuperän Jussi Halla-ahon blogiin.
Kyse oli siis tarkoituksellisesti synnytetystä ja levitetystä urbaanista legendasta, osana Halla-ahon kriittistä maahanmuuttokeskustelua. Kriittisyys näytti kohdistuvan maahanmuuttoon yleensä, ei argumentaation lähteisiin.
Keskustelu maahanmuuttajien ylellisistä lastenvaunuista toi mieleen Päivi Uljaksen hyvinvointivaltion läpimurtoa käsittelevän väitöskirjan parin vuoden takaa. Uljas nostaa yhdeksi ratkaisevaksi vaiheeksi hyvinvointivaltion läpimurrossa eri puolueisiin kuuluvien ja kuulumattomien perheenäitien ns. lapsilisäliikehdinnän kesällä 1957.
Silloinkin oli kyse säästöpolitiikasta, tosin Suomi oli silloin paljon heikommassa jamassa kuin tänään. V. J. Sukselaisen vähemmistöhallituksen oli löydettävä säästöjä kymmenen miljardin markan verran kesä-heinäkuussa. Hätäohjelman mukaan maidon, voin, margariinin, viljan, alkoholin ja kaukopuheluiden hinnat nousisivat tuntuvasti ja lapsilisät siirtyisivät vuoteen 1958.
Ohjelma iskisi siis merkittävästi lapsiperheiden elämään menoja kasvattamalla ja tuloja pienentämällä. Perheet olivat suuria, ja äitien tileille maksetuilla lapsilisillä oli tärkeä osuus perheiden taloudessa, myös meidän kuusilapsisessa perheessä.
Mitä tekivät äidit? Hyväksyivätkö hallituksen säästökaavailut sellaisenaan? Eivät, alkoi syntyä spontaaneja mielenilmauksia ja 25. kesäkuuta äidit lähtivät lastenvaunuineen marssimaan lapsilisien palauttamisen puolesta. Uljas kirjoittaa, että ”naisilla oli nyt ’oma juttu’, jonka he tiesivät nostavan yleistä suuttumusta”. Äidit kirjelmöivät eduskuntapuolueille, ja SKDL:n aloittaman jarrutuskeskustelun vuoksi kesäkuun lopun määräaika ylittyi ja lapsilisien siirto seuraavaan vuoteen kumoutui.
Maailma on tänään kovin toisen näköinen. Mutta heikossa asemassa olevien ihmisryhmien nostamisesta tikun nokkaan ei vieläkään päästy. On sitten kysymys lastenvaunuista tai jostakin muusta.