Kaksi tai kolme alkoholikulttuuria

22.07.2015 | 1:58

Antti Maunu

Vietin kolme päivää Porin Suomi Areenalla alkoholin parissa. Osallistuin paneeleihin, pidin lyhyitä luentoja ja annoin haastatteluita tutkimustyöni pohjalta. Tein myös kevyttä kenttätutkimusta, jossa kysyttiin Areenan kävijöiden käsityksiä kohtuullisesta juomisesta. Kaikkien mielestähän kohtuujuominen on hyvä juttu, mutta se voi tarkoittaa eri ihmisille hyvinkin eri asioita.

Tulokset yllättivät tiukkuudellaan. 450 hengen otoksesta yli kolmannes (37%) katsoi, että kohtuukäyttäjän on sopivaa juoda korkeintaan pari kertaa kuussa. Viidennes (20%) katsoi, että kohtuuden rajoissa ei voi juoda tämänkään vertaa. Puolet (51%) vastaajista oli myös sitä mieltä, että kohtuukäyttäjän ei sovi juoda kerralla enempää kuin 1‒2 juomaa. Vain 11% katsoo yli 5 annoksen olevan vielä kohtuullista.

Tulokset olivat samansuuntaisia, joskin vielä tiukempia kuin väestötason kyselyssä, jonka TNS-gallup teki toukokuussa 2015. Myös siinä vastaajien valtaosa katsoi, että vähäinenkään usein toistuva juominen ei ole kohtuullista, eikä kohtuullista ole myöskään yli viiden alkoholiannoksen nauttiminen. Väestötason kyselyssä hyväksyttiin kuitenkin myös kohtuujuojalle ainakin kahdesti vuodessa juominen niin, että se johtaa kunnon krapulaan.

Tulokset asettavat julkisen alkoholikeskustelun kiinnostavaan valoon. Julkisuudessa puhutaan paljon ”eurooppalaisen” pienjuomisen puolesta ja paheksutaan ”perinteistä”, humalahakuista juhlajuomista. Kuitenkin valtaosa suomalaisista tuntuu vieroksuvan alkoholin arkista käyttöä ja hyväksyvän kunnon kännin vähintään juhannuksena ja pikkujouluissa.

Meillä siis elää rinnakkain kaksi erilaista alkoholikulttuuria. Toinen haluaa tuoda alkoholin arkeen ja toinen viedä sen arjesta mahdollisimman kauas. Kyseessä on aito kulttuurinen ja moraalinen ero, joka yhdistyy usein myös muihin yhteiskunnallisiin eroihin kuten koulutustasoon, asuinpaikkaan ja sukupuoleen.

Tiukkoja näkemyksiä voi tulkita myös niin, että ne eivät yksinkertaisesti kohtaa todellista juomiskäyttäytymistä. Meillä on juomisesta liioitellun kaunis ja kohtuullinen käsitys. Uskomme vilpittömästi 1‒2 lasilliseen kerran tai pari kuussa, vaikka valtaosa meistä juo hanakasti enemmän.

Tämä tuo esiin kolmannen suomalaisen alkoholikulttuurin. Alkoholikulttuuri ei ole vain sitä, mitä me teemme alkoholin kanssa, vaan myös sitä, mitä me alkoholista ajattelemme, puhumme ja tunnemme. Ja se, että ajatuksemme, puheemme ja tunteemme eivät motivoidu todellisesta toiminnasta, on kulttuurinen erityispiirre. Suomalaisessa alkoholikulttuurissa alkoholi edustaa jotain aivan muuta kuin itse juomista ‒ vapautta, järkeä, urbaania elämäntapaa yms. ‒ kun taas itse juomisen syistä ja seurauksista ei ole realistista kulttuurista ymmärrystä.

Näistä lähtökohdista on vaikea nähdä alkoholikulttuurin muuttuvan oleellisesti parempaan tai kestävämpään suuntaan. Mutta jos sitä halutaan muuttaa, niin on syytä aloittaa keskustelukulttuurista. Alkoholia voidaan käyttää fiksummin vasta, kun siitä puhutaan fiksummin.