Pauliina Lehtonen
Tutkin äskettäin nuorten journalistien ammattikuvan ja asiantuntemuksen kehittymistä. Tutkimuksessa nousi esiin työelämän murroksen vaikutus nuorten toimittajanalkujen tapoihin rakentaa työuraa. Pätkätöiden tuottama epävarmuus uusien töiden löytymisestä sai nuoret kantamaan yhä enemmän vastuuta työllistymisestä ja kerryttämään aktiivisesti osaamista erilaisissa vapaaehtoisvoimin toteutetuissa projekteissa.
Tutkimusta tehdessäni huomasin, että nuorten journalistien kokemat tilanteet muistuttivat monessa suhteessa tutkijan arkea. Samalla kun tohtoreita valmistuu yhä enemmän, rahoittajat tiukentavat kukkaronnyörejään. Henkilökohtaisten ansioiden kerryttäminen ja oman osaamisen aktiivinen markkinoiminen ovat tulleet kiinteiksi osiksi akateemisen työläisen arkea.
Reilu vuosi sitten tohtoriksi väitelleenä olin tilanteessa, jossa omaa akateemista uraa piti ajatella uudelta pohjalta. Moni tutkijakollega oli saman kysymyksen äärellä. Akateemisen työelämän epävarmuuden edessä päätimme laittaa kollegoiden kanssa pystyyn Suomen ensimmäisen tutkimusosuuskunnan. Halusimme osaltamme olla reagoimassa alan kiristyvään kilpailuun ja luoda työmahdollisuuksia tutkijoille. Osuuskunta on vastavetomme yliopistomaailmassa korostuvalle yksilölliselle kilpailulle. Lähimpiä työtovereita vastaan kilpailun sijaan haluamme yhdistää voimamme ja tehdä töitä yhdessä. Tutkimusosuuskunta tarjoaa paitsi vertaistukea, ajatushautomo-tyyppisen alustan, jossa voimme kehitellä yhdessä tutkimusavauksia.
Osuuskuntamme jäseniä yhdistää toiminnallinen tutkimusote ja kiinnostus maankäytön ja luonnonsuojelun käytäntöjen kehittämiseen. Osuuskunnallemme on tärkeää yhteiskunnan ja tutkimuksen välinen keskusteluyhteys, jolle nykypäivän yliopistomaailmassa tuntuu usein jäävän liian vähän aikaa ja tilaa. Julkaisupisteitä ja muita määrällisiä mittareita tuijotettaessa yliopiston kolmas tehtävä sysätään liian helposti syrjään. Koen osuuskuntamme olevan väylä tutkimustulosten välittämiseen yhteiskunnan eri toimijoille. Tutkimuksen ja ”muun yhteiskunnan” välinen tiivis yhteys on osuuskuntamme perusta. Haluamme tehdä käytäntöihin kiinnittyvää tutkimusta, jolla on merkitystä paitsi akateemisesti myös hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan tasolla.
Yliopistojen nykykehitys saa kysymään, millaiseksi tulee muodostumaan niin tieteen rooli yhteiskunnassa kuin tutkimustyön mielekkyys, jos tutkimusta arvotetaan yhä enemmän julkaisupisteiden perusteella. Millaisia ja missä ovat ne paikat, joissa tutkimus ja yhteiskunta voivat yhä kohdata ilman painetta siitä, että näiden kohtaamisten tulisi tuottaa yliopistoille taloudellisesti mitattavaa hyötyä?