Kovaa tiedettä Moskovassa

16.10.2014 | 4:53
Vuonna 1953 valmistunut Stalinin mahtipontista tyyliä edustava, Lev Rudnevin suunnittelema Moskovan valtionyliopiston päärakennus on 240 metriä korkea ja siinä on 36 kerrosta. Rakennus oli valmistuessaan maailman korkein rakennus New Yorkin ulkopuolella. Yliopiston uusi kampus sijaitsee Moskovan lounaispuolella niin sanotuilla Kyyhkyskukkuloilla. Kuva: Jari Mäkinen

Vuonna 1953 valmistunut Stalinin mahtipontista tyyliä edustava, Lev Rudnevin suunnittelema Moskovan valtionyliopiston päärakennus on 240 metriä korkea ja siinä on 36 kerrosta. Rakennus oli valmistuessaan maailman korkein rakennus New Yorkin ulkopuolella. Yliopiston uusi kampus sijaitsee Moskovan lounaispuolella niin sanotuilla Kyyhkyskukkuloilla. Kuva: Jari Mäkinen

Jari Mäkinen

Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Kolme täyttä päivää venäläistä tiedettä ja tutkimusta, sekä kolme pääaihetta: avaruus, geenitekniikka ja hiukkasfysiikka. EUSJAn opintomatka Moskovaan keskellä poliittista myllerrystä oli äärimmäisen kiinnostava.

Ilmapiiri Moskovassa on muuttunut sitten viime näkemän. Hymy on ollut venäläisessä katunäkymässä harvinaisuus myös aikaisemmin, mutta sen takaa on lopulta paljastunut yleensä sympaattisia ja lämpimiä ihmisiä, etenkin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna läheisiä sukulaisiamme. Nyt kuitenkin ilmeet pysyivät tiukkana, etenkin ulkomaalaisille.

Kenties tämä ilmapiiri sai aikaan sen, että vastaanottomme tutkimuslaitoksissa oli erittäin ystävällinen ja lämmin. Venäjän tieteestä vastaavan ministeriön korkea virkamies tapasi 27-päisen EUSJA-ryhmämme heti saapumispäivän iltana ja isäntänämme virallisesti toimineen Moskovan yliopiston vararehtori vastaili kysymyksiimme ja keskusteli kanssamme peräti kolme eri kertaa. Lisäksi joka vierailupaikassa tapasimme paitsi kiinnostavimpia tutkijoita myös vierailukohteiden korkeinta johtoa. Kaikkialla sai kuvata niin paljon kuin halusi – avoimuus ja vieraanvaraisuus oli jopa häkellyttävää!

Volga virtaa Dubnan vieressä ja sen rantatörmällä olevan näköalapaikan syksyiset värit tarjosivat hyvän paikan ryhmäpotretille. Kuva: Jari Mäkinen

Volga virtaa Dubnan vieressä ja sen rantatörmällä olevan näköalapaikan syksyiset värit tarjosivat hyvän paikan ryhmäpotretille. Kuva: Jari Mäkinen

Lomonosov ja käynti Marsissa

Ensimmäisenä päivänä mieleemme iskostui ainakin yksi nimi: Lomonosov. Paitsi että Moskovan yliopisto – kaikilla mittareilla arvioituna Venäjän ykkönen – on nimetty Mihail Lomonosovin mukaan, on myös Venäjän tehokkain supertietokone saanut nimensä tältä maineikkaalta 1700-luvun kirjailija-tutkijalta, joka jätti suuren jäljen paitsi kemian tutkimukseen myös venäjän kieleen muun muassa uudistamalla sen kirjakielen.

Aamupäivä alkoi avaruustieteellä, sillä bussi kuljetti meidät Moskovan keskustan ulkopuolella pohjoisessa olevan kukkulan päällä sijaitsevan yliopistokampuksen erääseen, ulkoisesti huonokuntoiseen, mutta sisältä monilta kohdin hyvin remontoituun rakennukseen. Istuimme alas neuvotteluhuoneeseen, jonka etuosassa oli suuria kuvaruutuja täynnä avaruussääasiaa. Tarkemmin katsottaessa ruuduilla oli avattuna nettisivuja, joilla suuri osa tiedoista oli peräisin muualta kuin Venäjältä, mutta oli joukossa omaakin: smdc.sinp.msu.ru.

Venäläiset tarkkailevat avaruussäätä, etenkin säteilytasoa maapallon luona kahdella mittalaitteella, ja pitkälti korkeatasoisen matemaattisen tutkimuksen, tehdään Moskovan yliopistossa päivittäinen Maan magnetosfäärin kolmiulotteinen mallinnus. Tekeillä on myös avaruussäätä tutkiva satelliitti, nimeltään osuvasti Lomonosov, joka laukaistaisiin Venäjän uudesta, vielä rakenteilla olevasta Vostoshnin avaruuskeskuksesta avaruuteen ensi vuonna.

Lomonosov ei häpeile lainkaan ns. läntisten supertietokoneiden rinnalla. Tutkijat ympäri Venäjänmaan pääsevät käyttämään konetta etänä verkkoyhteyden kautta, joskin kantaverkko on hieman rajoittunut. Koneen käyttöjärjestelmänä on Linux. Kuva: Jari Mäkinen

Lomonosov ei häpeile lainkaan ns. läntisten supertietokoneiden rinnalla. Tutkijat ympäri Venäjänmaan pääsevät käyttämään konetta etänä verkkoyhteyden kautta, joskin kantaverkko on hieman rajoittunut. Koneen käyttöjärjestelmänä on Linux. Kuva: Jari Mäkinen

Seuraavana kuulimme asiaa maan tähtitieteellisen tutkimuksen tasosta. Venäjän astronominen toiminta on ollut viime vuosina uinuvaa. Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena monet aiemmin käytössä olleet suuret havaintolaitteet jäivät itsenäistyneiden maiden alueelle. Niiden yhteiskäytössä on ollut hankaluuksia, ja suuri osa niistä on rappeutunut rahoituksen puutteessa. Nyt resursseja on saatu hieman lisää, ja suunnitelmissa on pienten robottiteleskooppien verkosto, joka yltäisi Venäjän alueen lisäksi Kanarian saarille sekä Argentiinaan.

Tällä haavaa suurin venäläisten oma tähtitieteellinen tutkimuskeskus on Kaukasus-vuorilla Kislovodsin kylän luona. Sinne ollaan rakentamassa parhaillaan 2,5-metrisellä peilillä varustettua nykyaikaista teleskooppia. Lisäksi suunnitteilla on kiinnostava gravitaatioaaltojen havaintokoeasema.

Tähtitieteen jälkeen aiheeksi tuli tietojenkäsittely ja suuntasimme katsomaan jo mainittua Lomonosov-supersähköaivoa. Venäläisen T-Platforms-yhtiön tekemä, mutta amerikkalaisia Intel Xeon -mikroprosessoreja sekä Nvidia 2070 -grafiikkaprosessoreja (kumpiakin yhteensä 78.660 kappaletta) käyttävä Lomonosov on maailman tehokkaimpien supertietokoneiden listalla numerolla 42, joskin se oli parhaimmillaan sijalla 13 vuonna 2011. Kone kykenee tekemään 1.700 miljardia laskentaoperaatiota sekunnissa ja sitä käytetään – kuten läntisiä kollegojaan – pääasiassa monimutkaisten fysikaalisten ja kemiallisten ilmiöiden simulointiin.

Pikavisiitin jälkeen bussi kyyditsi joukkomme Moskovan yliopiston päärakennuksen eteen. Stalinistinen, huima, korkea ja massiivinen rakennus oli Euroopan korkein rakennus vuoteen 1990 saakka. Rakennuksessa on kuulemma noin 5000 huonetta ja 33 kilometriä käytäviä.

Myös koko yliopistoa koskeva luvut ovat huimaavia: 2.500 professoria, 40.000 opiskelijaa, joista 4.000 tohtorikoulutettavia, 40 laitosta ja 11 erillistä tutkimuskeskusta.

Yliopiston rehtori, professori Viktor Sadovnitsij tapasi delegaatiomme ja kertoi muun muassa yliopiston suunnittelemasta ”Venäjän piilaaksosta”. Rivien välistä saattoi ymmärtää, että hanke on parhaillaan jäissä tai etenee hyvin hitaasti. Kuva: Jari Mäkinen

Yliopiston rehtori, professori Viktor Sadovnitsij tapasi delegaatiomme ja kertoi muun muassa yliopiston suunnittelemasta ”Venäjän piilaaksosta”. Rivien välistä saattoi ymmärtää, että hanke on parhaillaan jäissä tai etenee hyvin hitaasti. Kuva: Moskovan valtiollisen yliopiston tiedotus

Tapasimme lyhyesti myös yliopiston rehtorin, professori Viktor Sadovnitsijin, joka kertoi yliopiston (ja samalla sikäläisen akateemisen elämän) monipolvista tarinaa Lomonosovista neuvostoajan vainojen kautta 1990-luvun ankeuteen sekä sitä viime vuosina seuranneeseen uuteen nousuun. Rehtorin mukaan valtio rahoittaa nyt pontevammin tieteentekoa ja tutkimusta. Merkkinä tätä on yliopiston oma ”Venäläinen Piilaakso”.

Yliopistolla nautitun venäläisen lounaan jälkeen kiirehdimme kuuluisaan IBMP-laitokseen, Venäjän tiedeakatemian alaiseen ”Biolääketieteellisten ongelmien instituuttiin”. Sieltä ovat kotoisin kuuluisat avaruuden seksigekot, siellä tutkitaan avaruuslentäjien sopeutumista painottomuuteen ja sen omalaatuisessa koelaitoksessa tehtiin täysimittaista Mars-lentoa simuloinut Mars500-koe.

Koehenkilö viettää tässä vuorokausikaupalla kellumassa vedellä täytetyssä altaassa; olotila vastaa pitkälti painottomuutta, joten tällä yksinkertaisella tempulla voidaan tehdä tutkimusta siitä, miten ihmiskeho käyttäytyy avaruudessa. Päällään herralla on vedenpitävä puku ja toilettiin hänet siirretään vaakatasossa erityisellä kärryllä. Kuva: Jari Mäkinen

Koehenkilö viettää tässä vuorokausikaupalla kellumassa vedellä täytetyssä altaassa; olotila vastaa pitkälti painottomuutta, joten tällä yksinkertaisella tempulla voidaan tehdä tutkimusta siitä, miten ihmiskeho käyttäytyy avaruudessa. Päällään herralla on vedenpitävä puku ja toilettiin hänet siirretään vaakatasossa erityisellä kärryllä. Kuva: Jari Mäkinen

Itselleni tämä oli kenties matkan kohokohta, sillä olen kirjoittanut paljon Mars500-kokeesta eri yhteyksissä ja olin koneen aikana Euroopan avaruusjärjestössä toimittajana kertomassa muun muassa tästä huimasta tutkimuksesta. Varustin myös kokeen eurooppalaisjäsenet kameroilla ja ohjeilla, otin vastaan heiltä tulevaa materiaalia ja käytännössä elin lennon kuusikon kanssa koko 520 vuorokauden ajan ahtaissa koetiloissa – tosin itse mukavasti ulkomaailmassa oleskellen.

Niinpä oli erittäin mielenkiintoista käydä tiloissa ja huomata sieltä monia jänniä yksityiskohtia. Jos koe kiinnostaa enemmän, kannattaa katsoa Mars500:n päiväkirjat ESAn sivuilla.

Jos vajaa viikko vedessä tuntuu ahdistavalta, entä sitten 520 vuorokautta kuvassa näkyvässä suljetussa tilassa? Kuusi koehenkilöä matki täysimittaista matkaa Marsiin Mars500-avaruusalussimulaattorissa kolme vuotta sitten. ”Avaruuslento” oli muilta osin autenttinen, paitsi että painottomuutta ei metallisäiliöiden sisälle saatu aikaiseksi. Kuva: Jari Mäkinen

Jos vajaa viikko vedessä tuntuu ahdistavalta, entä sitten 520 vuorokautta kuvassa näkyvässä suljetussa tilassa? Kuusi koehenkilöä matki täysimittaista matkaa Marsiin Mars500-avaruusalussimulaattorissa kolme vuotta sitten. ”Avaruuslento” oli muilta osin autenttinen, paitsi että painottomuutta ei metallisäiliöiden sisälle saatu aikaiseksi. Kuva: Jari Mäkinen

IBMP:n käynnin mieleenpainuvin tuttavuus oli 86-vuotias avaruuslääketieteen grand old woman Inesa Kozlovskaja, joka edelleen on virkeä ja mukana tutkimuksessa. Hänen laboratoriossaan on kehitetty kuntoiluvälineitä kosmonauteille ja tutkitaan ihmiskehon sopeutumista painottomuuteen sekä tapoja palautua nopeasti maanpäälliseen elämään avaruuslennon jälkeen.

Vasilov ja salamasatelliitti

Seuraava vierailupäivä, torstai, alkoi matkalla Neuvostoajan kuuluisan avaruustutkimuslaitoksen IKI:n pihaan. Kuten IBMP, myös IKI sijaitsee asutuksen keskellä, ja siksi ulkoisesti hyvin tavallista vaaleaa rakennusta pitäisi äkkiseltään tavallisena kerrostalona. Vaikka laitoksella on huima menneisyys, tuntuu se aivan liian suurelta verrattuna sen nykyiseen toimintaan.

Venäjän avaruustutkimusinstituutin, kuuluisan IKI:n museossa on koko joukko oikeita, mutta avaruuteen lähettämättömiä satelliitteja sekä luotaimia, paljon mallikappaleita laitteista, joita instituutissa on suunniteltu sekä rakennettu, ja suuri määrä postereita. Vaikka nyt toiminta on hyvin vähäistä, on IKI:n historia vertaansa vailla – monet muita planeettoja ja Kuuta tutkineet, aikanaan ennätyksiä tehneet avaruusalukset ovat täältä kotoisin. Kuva: Jari Mäkinen

Venäjän avaruustutkimusinstituutin, kuuluisan IKI:n museossa on koko joukko oikeita, mutta avaruuteen lähettämättömiä satelliitteja sekä luotaimia, paljon mallikappaleita laitteista, joita instituutissa on suunniteltu sekä rakennettu, ja suuri määrä postereita. Vaikka nyt toiminta on hyvin vähäistä, on IKI:n historia vertaansa vailla – monet muita planeettoja ja Kuuta tutkineet, aikanaan ennätyksiä tehneet avaruusalukset ovat täältä kotoisin. Kuva: Jari Mäkinen

IKI, eli ”avaruustutkimusinstituutti” perustettiin heti avaruusajan alussa, kun Neuvostoliitto halusi singota luotaimia Kuuhun, Venukseen, Marsiin ja muualle lähiavaruuteen. IKI suunnitteli, rakensi ja hallinnoi näitä ensimmäisiä lentoja. Kuten muuallakin neuvostotieteessä, 1990-luku leikkasi toiminnan käytännössä olemattomiin, mutta nyt suunnitelmia on paljon. Pitkästä aikaa IKI:llä on myös oma avaruusalus toiminnassa, tosin vain pieni 30-kiloinen tutkimussatelliitti Maata kiertämässä. Pian sitä seuraa – jos suunnitelmiin on luottaminen – suurenergia-astrofysikaalinen observatorio ja kokonainen laivue luotaimia Kuuhun. Ensimmäisenä Luna-25 yrittäisi laskeutua Kuun pinnalle kesällä 2016.

Kuu tosin ei ole vain tulevaisuutta, vaan IKI on rakentanut esimerkiksi NASAn nyt Kuuta kiertävään LRO-luotaimeen LEND-nimisen havaintolaitteen. Juuri nytkin se kartoittaa Kuun pinnalla olevan vedyn määrää ja sijaintia. Laitteen avulla voidaan päätellä muun muassa missä on vettä.

IKI on myös mukana ESAn ExoMars-luotaimessa, ja sen toteutuminen on huomattavasti todennäköisempää, sillä sitä ollaan jo rakentamassa: laukaisu on näillä näkymin vuonna 2016.

IKI:n ainoa tällä hetkellä toiminnassa oleva satelliitti on Chibis-M, jonka ohjaamo on kuvassa. Kyseessä mikrosatelliitti, joka havaitsee kahdella radioaaltojen alueella toimivalla havaintolaitteella avaruussääilmiöitä sekä voimakkaissa ukkosmyrskyissä syntyvistä gammasädepurkauksista johtuvia signaaleita. Noin 34 kiloa massaltaan oleva satelliitti vapautettiin radalleen Kansainväliseltä avaruusasemalta pois lähteneestä Progress-rahtialuksesta tammikuussa 2012. Kuva: Jari Mäkinen

IKI:n ainoa tällä hetkellä toiminnassa oleva satelliitti on Chibis-M, jonka ohjaamo on kuvassa. Kyseessä mikrosatelliitti, joka havaitsee kahdella radioaaltojen alueella toimivalla havaintolaitteella avaruussääilmiöitä sekä voimakkaissa ukkosmyrskyissä syntyvistä gammasädepurkauksista johtuvia signaaleita. Noin 34 kiloa massaltaan oleva satelliitti vapautettiin radalleen Kansainväliseltä avaruusasemalta pois lähteneestä Progress-rahtialuksesta tammikuussa 2012. Kuva: Jari Mäkinen

Avaruustutkimuskeskuksen kanttiinissa nautitun maittavan lounaan jälkeen bussimme suuntasi ”Nikolai Ivanovits Vasilovin mukaan nimettyyn Yleisen Genetiikan Instituuttiin”, rakennukseen, joka jälleen ulkoisesti oli vain yksi talo  muiden joukossa alueella, mistä ei äkkiseltään moista tutkimuslaitosta odottanut löytävänsä.

Jos yliopistolla nimeen Lomonosov törmäsi usein, oli genetiikan instituutissa Nikolai Vasilov läsnä käytännössä kaikkialla. Eteisaulassa oli hänen kukkasin koristeltu pystinsä, ja käyntimme alkoi hänen elämäänsä ja työtään esittelevästä museosta.

Kasvitieteilijä Vasilov oli 1900-luvun alun eräs suurista tutkijoista: hän keräsi näytteitä laajoilla tutkimusmatkoillaan, luokitteli kasveja ja varastoi niiden siemeniä. Stalinin tutkijoita kohtaan kantama kauna ja kohdistama silmitön vaino koitui kuitenkin myös Vasilovin kohtaloksi, sillä hän kuoli lopulta nälkään ja uupumukseen työleirillä Siperiassa vuonna 1943. Kenties tämä katkera loppu saa aikaan sen, että hänen mainettaan koitetaan puhdistaa nyt niin tehokkaasti.

Tutkimushankkeiden esittelyjen jälkeen tekemämme kiertokäynti laboratoriossa näytti runsaasti ulkomaistakin rahoitusta saaneiden hankkeiden nykyaikaisia, asianmukaisia tiloja, ja rapistuvia käytäviä niiden välillä.

Lähes joka tutustumispaikassa oli käytössä hyvä nettiyhteys ja etenkin ranskalaisen La Recherche -lehden Aline Richard käytti niitä hyväkseen koko ajan: hänen live-twiittauksensa matkalta ovat luettavissa edelleen (ranskaksi) hänen hänen twitter-tilillään (@AlineRichard). Kuva: Jari Mäkinen

Lähes joka tutustumispaikassa oli käytössä hyvä nettiyhteys ja etenkin ranskalaisen La Recherche -lehden Aline Richard käytti niitä hyväkseen koko ajan: hänen live-twiittauksensa matkalta ovat luettavissa edelleen (ranskaksi) hänen hänen twitter-tilillään (@AlineRichard). Kuva: Jari Mäkinen

Pitkä matka Dubnaan

Perjantaina hotellimme pihassa odotti Dubna-tekstillä varustettu valkoinen bussi, joka lähti kyytimään unista joukkoamme aamu-usvaisen esikaupungin läpi noin 120 kilometrin päässä luoteeseen Moskovasta sijaitsevaan ammoiseen tiedekaupunkiin. Ruuhkassa, ja lopulta pitempää kiertotietä pitkin ajaen, matkaan vierähti liki neljä tuntia, joten saavuimme perille huomattavasti myöhässä aikataulusta.

Niinpä rauhalliseksi aamupäivän kahvituokioksi suunniteltu tervetulotilaisuus kutistui puolenpäivän pikavirkistykseksi, ennen kuin ajoimme tässä pienessä kaupungissa ydintutkimuskeskuksen päärakennukselta sen kiihdytinlaboratorioon.

Rakennuksen sisältä paljastui  upea, vanha jykevistä magneeteista koottu kiihdytinrengas sekä sen keskellä oleva, vanhan ydinvoimalan ohjauskeskukselta näyttävä hallintapaneeli, joka kaartuu pyöreästi kiihdytinrenkaan mukaan. Kiihdytin ei ole toiminut sitten vuoden 2002, mutta se on jätetty paikoilleen, koska massiivisen rakennelman purkaminen saisi todennäköisesti rakennuksen ja sen alla olevan uuden kiihdytintunnelin siirtymään paikoiltaan. Myös museaalisesti kiihdyttimen pitäminen alkuperäisessä kunnossa on arvokasta!

Kuuluisin Dubnan tutkimustyö on tehty täällä: tällä koneella on tehty ja löydetty uusia, erittäin raskaita alkuaineita, kuten esimerkiksi kemialliselta järjestysluvultaan 105 oleva dubnium (Db). Se löydettiin vuonna 1968. Kuva: Jari Mäkinen

Kuuluisin Dubnan tutkimustyö on tehty täällä: tällä koneella on tehty ja löydetty uusia, erittäin raskaita alkuaineita, kuten esimerkiksi kemialliselta järjestysluvultaan 105 oleva dubnium (Db). Se löydettiin vuonna 1968. Kuva: Jari Mäkinen

Virallisesti kiihdytinlaboratorio tunnetaan nimellä ”Yhteinen ydintutkimuksen instituutti” ja se keräsi jo neuvostoaikaan itäisen blokin hiukkas- ja ydinfysiikan tutkijat yhteen. Alun perin sen yhteistyöhön osallistui 11 maata, mutta nyt mukana on 18. Esimerkiksi Argentiina ja Unkari ovat mukana instituutin toiminnassa.

Dubnan suurin uusi hanke on tähän liittyvä ”megaprojekti” NICA, Nuclotron-based Ion Collider fAcility, joka tulee törmäyttämään raskaita ioneja 9 GeV:n energialla. Verrattuna esimerkiksi CERNin LHC-kiihdyttimeen periaate on hieman erilainen: sen sijaan että muutama alkeishiukkanen törmäytetään erittäin suurella energialla, NICA käyttää hyvin tiheää baryonisuihkua pienemmällä teholla.

NICA kuuluu Venäjän federaation kansalliseen tieteen ja tekniikan tutkimusohjelmaan, joka kehittää maahan erilaisia huippuyksiköitä vuoteen 2020 mennessä.

Dubnan kuuluisin laitos, raskaiden ionien tutkimuslaitos, ei kuitenkaan enää kaipaa uutta kehittämistä, sillä se on jo nyt monessa maailman ykkönen. Laitoksessa on tehty ja havaittu useita uusia raskaita alkuaineita, kuten rutherfordium, nobelium, seaborgium, bohrium, flerovium, livermorium, ununtrium, ununpentium, ununoctium, ununseptium. Viimeiset, omituiset nimet ovat vielä väliaikaisia. Lisäksi on luonnollisesti numero 105, eli Dubnium.

NICA tulee käyttämään vanhaa ”Nuclotron” -nimistä, halkaisijaltaan 251,5 metriä olevaa renkaan muotoisat kiihdytintä parannettuna. Siitä hiukkaset syötetään uuteen, noin 600 suprajohtavaa magneettia käyttävään kiihdytinrenkaaseen. Sen yhteyteen rakennetaan yksi tehokas mittalaite, joka pystyy rekisteröimään tarkasti syntyvät törmäykset. Suunnitelmia on kolmesta muustakin koeasemasta. Kuva: Jari Mäkinen

NICA tulee käyttämään vanhaa ”Nuclotron” -nimistä, halkaisijaltaan 251,5 metriä olevaa renkaan muotoisat kiihdytintä parannettuna. Siitä hiukkaset syötetään uuteen, noin 600 suprajohtavaa magneettia käyttävään kiihdytinrenkaaseen. Sen yhteyteen rakennetaan yksi tehokas mittalaite, joka pystyy rekisteröimään tarkasti syntyvät törmäykset. Suunnitelmia on kolmesta muustakin koeasemasta. Kuva: Jari Mäkinen

Laitoksen johtajan Andrei Popiekon mukaan työ ei ole vielä suinkaan päättynyt, mutta on muuttumassa: Siinä missä työ on viime ajat ollut vaikeaa ja syntyneiden atomien havaitseminen on ollut vielä vaikeampaa, koska näiden supermassiivisten alkuaineiden elinikä on ollut erittäin lyhyt, ovat seuraavat alkuaineet pitkäikäisempiä – ainakin teorian mukaan.

Mitä tulee radioaktiivisiin aineisiin, on Dubna on myös eräs maailman harvoista paikoista, jotka pystyvät tuottamaan poloniumia. Tästä tosin matkalla ei juuri puhuttu.

Paluumatka Moskovaan kesti myös tuntikaupalla suunniteltua pitempään ja antoi realistisen kuvan siitä, millaiseksi liikennekaaos kahdeksanmiljoonaisen suurkaupungin ympärillä on päässyt kehittymään. Siihen verrattuna kotoiset – ja jopa monet keskisen Euroopan ”hurjat” ruuhkat ovat itse asiassa varsin pieniä. Ei mikään ihme, että monet rikkaat käyttävät helikopteria työmatkoihinsa.

Suurin osa tapaamistamme tutkijoista kuului erittäin tukevasti seniorien seniorisukupolveen. Syynä tähän on toisaalta neuvostoliittolainen perinne, missä tutkija pitää asemansa loppuikänsä, mutta myös se, että Neuvostoliiton romahdettua suuri osa nuorista, lupaavista tutkijoista joko lähti ulkomaille tai vaihtoi busineksen puolelle. Nyt kuitenkin sukupolvi on selvästi vaihtumassa, joskin pääosa nuoremmista oli selvästi vielä kulisseissa. Kuva: Jari Mäkinen

Suurin osa tapaamistamme tutkijoista kuului erittäin tukevasti seniorien seniorisukupolveen. Syynä tähän on toisaalta neuvostoliittolainen perinne, missä tutkija pitää asemansa loppuikänsä, mutta myös se, että Neuvostoliiton romahdettua suuri osa nuorista, lupaavista tutkijoista joko lähti ulkomaille tai vaihtoi busineksen puolelle. Nyt kuitenkin sukupolvi on selvästi vaihtumassa, joskin pääosa nuoremmista oli selvästi vielä kulisseissa. Kuva: Jari Mäkinen

Suora linja Kremliin

Vierailun viimeinen päivä alkoi lyhyellä kiertoajelulla sekä kävelyllä Punaisella torilla; edeltävät päivät olivat niin täynnä ohjelmaa ja menoa, että turismiin ei ollut vielä ollut aikaa.

Eikä sitä pahemmin ollut nytkään, sillä nuori opas kiidätti meitä pikavauhtia nähtävyyksien ohi, jotta ennätimme Moskovan yliopiston vanhalle päärakennukselle kaupungin keskellä Kremlin kupeessa kuulemaan vielä psykologian alan tutkimuksesta. Kaupunkikampus on kunnostettu tyylikkäästi ja sen uumenista paljastui muun muassa täysin nykyaikainen 3D-virtuaalitila. Sitä käytetään esimerkiksi paniikkitilanteiden tutkimiseen, ympäristön hahmottamiseen sekä mallintamiseen.

Stereolasien avulla 3D-laatikossa pääsi käymään esimerkiksi avaruusaseman ulkopuolella tai seikkailemaan virtiuaalisessa kaupungissa. Näissä ei ollut sinällään mitään ihmeellistä, mutta sen sijaan laitteella tehtävä paniikki- ja ahdistustutkimus oli: käyttäjä vietiin esimerkiksi labyrinttiin ja siellä virtuaalimaailmaan lisättiin ahdistavia ääniä. Kun hänen reaktioitaan seurattiin, pystyttiin näkemään miten hätääntyminen tapahtui ja millaiset seikat siihen liittyivät. Kuva: Jari Mäkinen

Stereolasien avulla 3D-laatikossa pääsi käymään esimerkiksi avaruusaseman ulkopuolella tai seikkailemaan virtiuaalisessa kaupungissa. Näissä ei ollut sinällään mitään ihmeellistä, mutta sen sijaan laitteella tehtävä paniikki- ja ahdistustutkimus oli: käyttäjä vietiin esimerkiksi labyrinttiin ja siellä virtuaalimaailmaan lisättiin ahdistavia ääniä. Kun hänen reaktioitaan seurattiin, pystyttiin näkemään miten hätääntyminen tapahtui ja millaiset seikat siihen liittyivät. Kuva: Jari Mäkinen

Viereisessä huoneessa aiheena oli huomion kiinnittäminen: käytössä heillä on monista läntisistäkin laboratorioista (ja jopa mainostoimistoista) tuttuja silmien liikkeitä jäljittäviä laitteita, jotka näyttävät miten huomio kiinnittyy kuvaa katsoessa tai tekstiä lukiessa.

Jännittävin osa psykologian tutkimuskeskusta oli kuitenkin valheenpaljastuskone, joka ei mittaa esimerkiksi käsien hikoilua, vaan suoraan aivokäyrää – tutkijoiden mukaan se on erittäin luotettava ja sen hämääminen on erittäin vaikeaa.

Näiden jälkeen huiman kiinnostava matkamme päättyi korkean tason lounaaseen: pöytä oli koreana yliopiston katolla olevalla terassilla, mistä näki suoraan Kremliin. Sieltä saattoi lähes nähdä Putinin saapastelemassa vallan käytävillä.

Matkan organisoi ja sitä johti erinomaiseen sekä viihdyttävään tapaansa venäläinen tiedetoimittaja ja EUSJAn varapuheenjohtaja Viola Egikova. Hänelle suuret kiitokset erittäin kiinnostavasta matkasta, mistä riittää kertomista vielä moneen paikkaan! Kuva: Jari Mäkinen

Matkan organisoi ja sitä johti erinomaiseen sekä viihdyttävään tapaansa venäläinen tiedetoimittaja ja EUSJAn varapuheenjohtaja Viola Egikova. Hänelle suuret kiitokset erittäin kiinnostavasta matkasta, mistä riittää kertomista vielä moneen paikkaan! Kuva: Jari Mäkinen

Kirjoittaja on avaruus- ja ilmailuaiheisiin erikoistunut tiedetoimittaja.

Matkalta lähetettyjä twiittejä ja niiden kuvia voi katsoa Storify-palvelussa osoitteessa
https://storify.com/jarimakinen/eusja-study-trip-to-moscow

Kiinnostavia linkkejä

Lomonosov Moscow State University
http://www.msu.ru
Venäjän tiedeakatemia
https://www.ras.ru/en
Lääketieteellisten ongelmien instituutti
http://www.imbp.ru
Mars500
http://mars500.imbp.ru/en/index_e.html
Venäjän avaruustutkimusinstituutti
http://www.iki.rssi.ru/eng/
Vavilov Institute of General Genetics
http://en.vigg.ru
JINR
http://www.jinr.ru
NICA-hanke
http://nica.jinr.ru