Kuka pelkää tiedottajaa?

09.12.2015 | 8:00

Amanda Alvarez

Jäsenyyssyrjintä kuohuttaa Amerikan tiedetoimittajia. Syksyn aikana on taas tullut pinnalle tunteita herättävä kysymys: kuka kelpaa National Association of Science Writers -järjestön hallituksen kärkeen? Harvalle nimittäin oli tiedossa, että yhdistyksen perustuslain mukaan puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi, sihteeriksi tai taloudenhoitajaksi voidaan valita ainoastaan journalisteja. NASW:n jäsenistä yli kolmannes on yliopistojen tai järjestöjen tiedeviestijöitä ja tiedottajia, ns. public information officereita (PIO), ja muutama tähän joukkoon kuuluva esitti lokakuisessa vuosikokouksessa vaatimuksen järjestön perustuslain muuttamisesta.

Vaikka NASW on alun alkaen ollut kaikille tieteestä kirjoittaville avoin järjestö, ovat printti- ja sittemmin digimedian toimittajat kuitenkin omineet sen johdon ja samalla yksinoikeuden puolueettomaan laatujournalismiin. Perustuslain muutosehdotus kiihdytti niinkin paljon, että postituslistalla journalistit uhkasivat erota tai ehdottivat järjestön kahtiajakoa; PIO-porukka kuvaili tilannetta apartheidina ja syrjintänä, mikä taas nostatti poliittisesti korrektien niskakarvat. Muutosehdotuksen puoltaja Rick Borchelt huomautti, että jäsentaistelua on käyty jo vuosikymmeniä: PIOt pääsivät täysjäseniksi vasta vuosituhannen vaihteessa, kun eriarvoiset jäsenyysryhmät kumottiin. Journalistit taas pelottelivat, että järjestön ja jäsenistön uskottavuus heikentyy, jos kaiken maailman PR-konsultit ja markkinoijat pääsevät jäseniksi (mikä ei tällä hetkellä ole mahdollista tai edes esillä). Ristiriidan selvittämiseksi on nyt muodostettu komitea, jonka on puolen vuoden kuluessa raportoitava mahdollisesta perustuslakimuutoksesta järjestölle koituvista “hyödyistä ja haitoista”.

Maailman suurin tiedetoimittajien yhdistys voisi tässä ottaa mallia siitä tasavertaisuudesta, jonka katson toteutuneen suhteellisen hyvin Suomen tiedetoimittajain liitossa. Nykyinen ja entinen puheenjohtaja* eivät ole journalisteja vaan edustavat eri tiedeviestinnän toimintamuotoja. Liitossa tunnustetaan sekä toimittajien että viestijöiden työ; NASW:ssä ei ole viestijöille tai tiedottajille minkäänlaisia palkintomahdollisuuksia. Yhä harvempi tienaa elantonsa pelkästään vanhan median puitteissa ja HC-journalistien vähetessä NASW:n hallitukseen ei pian kelpaa jäsenistöstä kukaan. Olisikohan aika hyväksyä, että nykytiedeviestintä on moniulotteinen ekosysteemi jossa toimijoiden tiedotus- tai mediataustasta huolimatta (tai juuri sen moninaisuuden johdosta) syntyy laadukasta ja asiallista juttua — voisikohan sitä kutsua, tekijästä riippumatta, journalismiksi?

EDIT: 14.1.2016 pidettävässä Viestinnän vastuunkantajat-seminaarissa käsitellään juuri tätä journalismin ja tiedottamisen rajankäyntiä.
* EDIT 2: Satu Lipponen kommentoi Facebookissa seuraavasti:

Amanda kirjoittaa pätevästi. Täsmentäisin hieman mainintaa, etten ole journalisti. Johdan kyllä Syöpäjärjestöjen viestintää ja teen ennakointia ja monenlaisia muitakin töitä. Mutta olen myös ollut vuodesta 2000 Syöpä-Cancer-lehden toimituspäällikkö (LT 112 000), joka ei ole läpihuutojuttu. Olen opiskellut Tampereella tiedotusoppia ja tehnyt toimittajan/toimituspäällikön/päätoimittajan töitä vuodesta 1976 ( ensimmäinen vakituinen pesti) ja Journalistiliiton jäsen olen ollut vuodesta 1980 ilman katkoja – joten kutsun kyllä itseäni journalistiksi, koska teen journalistisia päätöksiä jatkuvasti ja myös kirjoitan mielelläni juttuja.

Tämä kommentti hienosti alleviivaa mistä jäsenyyskiistassa oikein on kyse. Satu on koulutukseltaan journalisti, tuottaa journalismia, tekee toimittajan työtä ja kuuluu Journalistiliittoon, mutta tästä kaikesta huolimatta hän ei silti kelpaisi NASW:n johtoon sen nykyisen perustuslain mukaan, koska toimii puolueellisen järjestön palveluksessa. Monet vastaavassa tilanteessa olevat NASW-jäsenet — esimerkiksi yliopistojen uutispalvelujen toimittajat tai säätiöiden viestijät — kutsuvat Sadun tavoin itseään journalisteiksi ja työtään journalismiksi, mutta tällekös NASW:n ”tosijournalistit” vasta nyrpistelevät. Olen siis Sadun kanssa täysin samaa mieltä — NASW:n perustuslaki vaan ei ole ja vaikuttaa siltä että ainakin osa sen journalistijäsenistä toivoo vallan säilyvän puhdasoppisten journalistien käsissä.