Liiton pääsihteeri Ulla Järvelle Duodecimin tiedottajapalkinto

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on myöntänyt vuoden 2018 tiedottajapalkinnon Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteerille Ulla Järvelle.

Duodecimin tiedottajapalkinto Ulla Järvelle. (Kuva: Mikko Käkelä)


– Olen sairaan kiinnostunut taudeista ja terveydestä! Ulla Järvi sanoo.
Hän on opiskellut toimittajan työnsä ohessa ja väitteli tohtoriksi terveysjournalismin aihepiiristä vuonna 2011. Järvi on julkaissut useita tieteellisiä artikkeleita ja yleisiä tietokirjoja terveysviestinnän kysymyksistä.
– Olen saanut elää Suomessa aikana, jolloin lääketiede on ottanut valtavia harppauksia. Meillä toimittajilla on siis ollut hurjasti hyvää kerrottavaa. On tultu aikaan, jolloin taudeista puhutaan avoimemmin kuin koskaan. Toisaalta meitä kaikkia hämmentää tiedon määrän hurja lisääntyminen. Kaipaankin lääkäreitä ja muita asiantuntijoita avoimeen dialogiin kansalaisten kanssa.
Vuonna 1984 perustetun tiedottajapalkinnon tarkoituksena on korostaa suurelle yleisölle suunnatun tiedottamisen ja lääketieteen asiallisen popularisoinnin merkitystä. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa. Joka toinen vuosi jaettava palkinto myönnetään henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti toiminut näiden päämäärien hyväksi ja näin parantanut lääketieteen ja lääkärikunnan arvostusta suuren yleisön silmissä.
 
 
Duodecimin vuosipäivän juhlassa annettiin myös kunniamaininta Tekniikan maailma -lehdelle, joka on ansiokkaasti uutisoinut lääketieteestä ja terveysaiheista yleisölle, jonka perinteisesti ei oleteta seuraavan aktiivisesti terveysaiheista uutisointia.
– Tekniikan Maailma on aina ollut teknologian ja tieteen lehti. Lukijakuntamme on kiinnostunut lääketieteestä, kunhan käsittelytapa on tiedelähtöistä. Kiinnostus tieteeseen yleensä ja erityisesti lääketieteeseen on kasvussa.  Onneksi. Samaan aikaan kaikenlainen höpsismi ja uskomushumppa soluttautuu ihmisten tajuntaan salakavalasti. Tekniikan Maailmalla on velvollisuus olla mukana sitä torjumassa, sanoo päätoimittaja Reijo Ruokanen.
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim myönsi kirurgian professori Jukka-Pekka Mecklinille maamme arvostetuimpiin lääketieteellisiin tunnustuksiin kuuluvan Konrad ReijoWaara -palkinnon. Mecklin on kansainvälisesti arvostettu perinnöllisen paksusuolisyövän tutkija ja organisoidun syövänehkäisyn uranuurtaja.Palkinto jaetaan vuosittain ensisijaisesti käytännön työtä tekevälle lääkärille, joka on sekä potilaiden että kollegoiden arvostama.
 
Lue uutinen: https://www.duodecim.fi/2018/11/16/merkittavat-laaketieteen-tunnustukset-syovanehkaisyn-pioneerille-seka-terveysjournalismin-tutkijalle-ja-ammattilaiselle/
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim on vuonna 1881 perustettu tieteellinen yhdistys, joka kehittää lääkärin ammattitaitoa ja käytännön työtä täydennyskoulutuksen, julkaisujen ja tutkimusapurahojen avulla.
 

Uusimmat ajankohtaiset

Mikä muuttuu mediassa Journalistin ohjeiden uusiutuessa?

Seminaarissa 30.5. luvassa uudistuneita Journalistin ohjeita ja keskustelua journalismin ja viestinnän etiikasta – Mukana mm. Eero Hyvönen, Salla Nazarenko, Jouni Kemppainen, Tiina Raevaara, Elina Grundström... Tervetuloa päivittämään etiikkaosaamistasi...

Valon juhlassa tehtiin historiaa

Tiedetoimittajain vuosipäiväjuhlassa tehtiin historiaa. Meitä oli paikalla ainakin 160 liiton jäsentä; enemmän kuin koskaan aikaisemmin palkintojuhlissamme!   Ravintola Sykkeen sali todellakin sykki, ja puheensorina osoitti, että ihmiset olivat kaivanneet...

Haaveissa kongressi tai pidempi työprojekti?

Etkö ole pitkään aikaan hakenut Tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahaa – olisiko nyt aika!   Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää tiedeviestinnän alalla toimiville kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun...

Liiton Valon juhlaa vietetään perjantaina 1.3.2024

Tervetuloa Helsinkiin Tiedetoimittajain liiton Valon juhlaan perjantaina 1.3.2024, klo 18-22! Paikka on entinen eli Mäkelänkatu 2:n katutason ravintola Syke. Juhlassa jaetaan Vuoden 2024 tiedetoimittajapalkinto sekä kaksi Vuoden 2024 tiedeviestintäpalkintoa. Palkinnot...

Tieteen kaanonit romukoppaan Tieteiden yössä 25. tammikuuta

Suomen tiedetoimittajain liitto tarjoaa jälleen omaa ohjelmaa Tieteiden yössä torstai-iltana 25. tammikuuta. Tervetuloa paikan päälle! Paikkana on tuttu Helsingin kaupungintalon Tapahtumatori, jossa ohjelmaa on kello viidestä aina iltakahdeksaan asti. Illan teemana on...

Apurahan sai 69 hakijaa – suurin potti työskentelyyn

Liiton hallitus sai syksyn apurahahaussa ennätysmäärän eli kaikkiaan 108 hakemusta. Apuraha-anomusten yhteissumma oli 247 386,49 euroa. Apuraha myönnettiin 69 hakijalle, ja apurahasumma oli yhteensä 92 531 euroa.  Löydät apurahan saajien nimet ja julkisiksi ilmoitetut...

Mari Heikkilä aloittaa liiton puheenjohtajana vuonna 2024

Suomen tiedetoimittajain liiton vaalikokous valitsi yksimielisesti liiton uudeksi puheenjohtajaksi jyväskyläläisen tiedetoimittaja Mari Heikkilän. Suomen tiedetoimittajain liiton puheenjohtajana aloittaa vuoden 2024 alusta liiton nykyinen varapuheenjohtaja Mari...