Maryn McKennan päähenkilö on sairaalabakteeri

11.11.2013 | 6:55

maryn_mackennaPalkittu amerikkalaiskirjoittaja Maryn McKenna rakentaa vahvojen henkilöiden tiedetarinoita.

Miten sinusta tuli tiedetoimittaja?

Aloitin tutkivana taloustoimittajana ja ryhdyin sen jälkeen selvittämään erään yrityksen saasteiden yhteyttä syöpätapauksiin. Siitä alkoi nykyinen urani.

Oliko sinulla muita ammattihaaveita ennen tiedetoimittajaksi ryhtymistä?
Kun aloin opiskella yliopistossa, kuvittelin että minusta tulisi kääntäjä. Työskentelin jonkin aikaa myös teatterissa.

Mitä tiedejournalismin kannalta hyödyllistä opit teatterissa?

Opin rakentamaan kohtauksia, kirjoittamaan toimivaa dialogia ja luomaan tarinalle kaaren.

Miksi aloit tehdä narratiivista tiedejournalismia?

Kirjoitan paljon muutakin, mutta jotkut aiheet ovat niin monimutkaisia ja niissä on niin vahva keskushenkilö, että ne taipuvat parhaiten tarinoiksi. Pitkän tarinan kirjoittaminen myös on haastavampaa kuin mikään muu journalismin laji.

Tarinoita kirjoittaessani voin treenata lihaksia, joita muutoin tuskin käytän. Tarinat vetoavat ihmisiin kaikkialla maailmassa; janoamme että joku kertoo meille hyvän tarinan.

Miten määrittelet kertovan tiedejournalismin?

Vahvat henkilöt toimivat aikajatkumolla, heillä on jokin päämäärä, ja he kohtaavat pettymyksiä tai ristiriitoja siihen pyrkiessään.

Ovatko tiedetarinat jotain “enemmän” kuin ei-narratiiviset tiedejutut?

Tarinassa voi tutkia syvällisesti tutkijan tai aktivistin motiiveja; miksi henkilö toimii tavallaan. Jotta lukija ymmärtäisi päähenkilön elämänpiirin, tarinaan myös joutuu kirjoittamaan paljon tunteita ja miljöötä. Ja koska tarina tapahtuu ajassa, siihen voi rakentaa useita tasoja ja jännitystä.

Miten tulit erikoistuneeksi kansanterveyteen ja ruokapolitiikkaan?

Osin vahingossa. Kuten jo kerroin aloin tutkia syöpätapauksia artikkelia varten, ja seuraavatkin aiheeni liittyivät epidemiologiaan. Kun huomasin minkä suunnan olin tullut valinneeksi, ryhdyin kulkemaan sinne entistä määrätietoisemmin. Kirjoitin ensimmäiset kaksi kirjaani epidemiologiasta ja myös Wiredin blogissani keskityn erityisaloihini.

Kerro lyhyesti Superbug-kirjastasi, millainen tarina se on?

Tutkin kirjassa antibioottiresistenssin leviämistä yhden vastuskykyisen eliön eli MRSA-bakteerin kautta. Päähenkilöni on sairaalabakteeri.

Kirjani kertoo, kuinka MRSA-bakteeri syntyi 1960-luvulla ja alkoi sitten levitä sairaaloista ulkomaailmaan ja kuinka sitä nyt havaitaan jo kotieläimissä ja lihassakin maatiloilla käytettävien antibioottien takia.

Tarinan aikajänne on noin 50 vuotta. Sen kuluessa lukija tapaa tutkijoita, lääkäreitä ja bakteeriin sairastuneita sekä siihen kuolleiden omaisia.

Entä millainen on toinen kirjasi Beating Back the Devil?

Se on melko erilainen kuin Superbug, ja kertoo vuodesta jonka vietin tiiviisti US Centers for Disease Control and Prevention -laitoksen työntekijöiden kanssa. He ovat niitä tyyppejä, jotka rientävät paikalle kun jossain puhkeaa salaperäinen epidemia.

Tutkimusvuoden tapahtumien rinnalla kirjassa kulkee toinen tarina: kerron laitoksen historian sen perustamisvuodesta 1951 tähän päivään.

Yksikön tutkijoilla on ollut merkittävä rooli tuhkarokon, polion ja hivin syiden selvittämisessä, mutta ennen kirjaani kukaan ei ollut kertonut heidän tarinaansa.

Kuinka kauan aikaa käytit kirjojesi tekemiseen?

Superbugiin meni kolmisen vuotta ja toiseen kirjaani noin kaksi vuotta.

Mistä seuraava kirjasi kertoo?

Olen juuri sopinut National Geographic -lehden kanssa, että kirjoitan heille kirjan antibioottien käytöstä maataloudessa ja siitä, miten antibioottien käyttö on johtanut moniin nykyaikaisen maatalouden ongelmista, esimerkiksi maankäytön ja työvoiman käytön muutoksiin, ympäristötuhoihin, kansainvälisen kaupan epätasapainoon ja niin edelleen.

Suomessa ei juuri kirjoiteta narratiivista tiedejournalismia, osin koska toimittajilla ei ole tarpeeksi aikaa tutkia ja kirjoittaa. Pystytkö sinä käyttämään riittävästi aikaa juttuihisi, ja mikä tilanne on ylipäätään Yhdysvalloissa?

En tiedä mitä työsuhteissa tapahtuu, mutta freelance-puolella melkein kaikki julkaisut maksavat sanamäärän mukaan. On kirjoittajan oma valinta, miten paljon aikaa hän työhönsä käyttää. Muutamat työnantajat maksavat myös tutkimuksesta. Food and Environment Reporting Network, jonne kirjoitan on yksi niistä.

Minkälaisia neuvoja antaisit tiedetoimittajalle, joka haluaa kirjoittaa tarinallisia juttuja?

Hyvää tarina syntyy vain hyvästä aiheesta. Aiheen tulee olla tarpeeksi monisyinen, jotta tarinan pituus tulee oikeutetuksi ja riittävän koukuttava, jotta lukija pysyy mukana loppuun saakka.

Tarinassa täytyy olla vahva päähenkilö tai useampia mielenkiintoisia, joskaan ei välttämättä sympaattisia henkilöitä. Ja tarinaan tarvitaan aikajatkumo sekä riittävästi ristiriitoja tai ongelma, jotka ratkaistaan sen kuluessa.
Kuten konferenssissakin sanoin, tärkeintä on löytää hyvä päähenkilö – kuka tahansa ei sovi tarinan päähenkilöksi – ja selvittää, kestääkö hänen tarinansa laajan, yksityiskohtaisen kertomisen.

Annu Kekäläinen


Maryn McKenna

• Asuu Atlantassa Georgian osavaltiossa.
• Viettää osan vuodesta Mainessa ja Ranskassa.
• Kirjoittaa blogia Wirediin, kolumneja Scientific Americaniin sekä artikkeleita ja tiedetarinoita yhdysvaltalaisiin, eurooppalaisiin ja aasialaisiin lehtiin. Viimeksi Nature, Slate ja The Guardian -lehtiin.
• Opinnot: BA, englantilainen kirjallisuus, Georgetown University; MA, tiedotusoppi, Northwestern University; tohtoriopinnot, kansanterveystiede, University of Michigan.
• Parhaillaan vuoden tutkimusapurahalla MITissä.
• Voittanut useita erilaisia palkintoja.
• Naimisissa, ei lapsia.

Kirjat ja blogi:

www.superbugthebook.com ja www.beatingbackthedevil.com
wired.com/wiredscience/superbug