Medioituva tiede – mitä tutkijat voisivat oppia poliitikoilta?

02.03.2016 | 8:30

 

Mari K. Niemi

Medioituminen tarkoittaa yksinkertaistetusti sitä, että median merkitys yhteiskunnassa vähitellen kasvaa. Tieto välittyy median kautta, viestinnälle annetaan entistä enemmän painoarvoa ja organisaatioiden viestintä ammattimaistuu. Tämä prosessi on käynnissä tiedemaailmassakin. Niin yliopistot, tutkimuslaitokset, tutkijat kuin tutkimusta rahoittavat säätiöt panostavat viestintään ja mediakontakteihin aiempaa enemmän. Yhteistyötä median kanssa on runsaasti, mutta kipukohtiakin löytyy.

Etenkin politiikan medioitumista on tutkittu paljon. Samalla tutkijoita askarruttaa oma mediasuhteensa. Molempia aiheita tutkineena ja niistä käytyä keskustelua seuranneena huomaan niissä paljon yhtymäkohtia. Näyttää siltä, että osa tieteentekijöistä tuskailee nyt samoja asioita, jotka poliitikkoja alkoivat toden teolla harmittaa jo paljon aiemmin.

Seuraavassa pohdin, mitä hyötyä politiikan medioitumista koskevista havainnoista voisi omaa mediasuhdettaan pohtivalle tutkijalle olla.

Politiikan medioituminen kuvataan tutkimuksessa kehityksenä, jossa mediasta ensin tulee pääasiallinen politiikkaa koskevan tiedon välittämisen kanava. Prosessin edetessä poliitikot ja puolueet ryhtyvät ottamaan median huomioon kaikessa työskentelyssään, ja lopulta viestintä nivoutuu saumattomaksi osaksi poliittista päätöksentekoa. Tämä tarkoittaa sitä, että jo poliittista päätöstä tehtäessä pohditaan, kuinka se on viestittävissä kansalaisille.

Kaikki poliitikot eivät ole taipuneet medioitumisen edetessä taisteluitta. Pitkään mukana olleet kansanedustajat huomasivat jo 1980-luvun kuluessa muutoksen työskentelyolosuhteissaan. Toimittajat ryhtyivät haastamaan ja keskeyttämään heitä entistä enemmän, tulkitsemaan heidän sanomisiaan ja valitsemaan, mitä niistä uutisoivat. Nyt tuntuvat kaukaisilta ne ajat, jolloin poliitikot saivat puheensa kokonaisina lehtien sivuille ja toimittajat kuuntelivat kohteliaasti pitkiäkin puheenvuoroja.

Suurin osa poliitikoista näyttää huomanneen pääsevänsä parhaaseen lopputulokseen, kun median hallitsemisen tai muuttamisen sijaan pyrkii hyötymään mediasta ja ymmärtämään sen toimintaperiaatteita. Viestinnän strateginen suunnittelu, aloitteellisuus, kritiikin ennakointi ja viestinnän oikea ajoitus auttavat nykypoliitikkoja pitämään tulkintavaltaa myös omissa käsissään.

Tutkijoiden ja median suhdetta ei ole perusteltua suoraan verrata poliitikkojen ja median suhteeseen. Poliitikkoihin kohdistuu vallankäyttäjinä aivan erityinen median paine ja kriittinen seuranta. Yhteistä on kuitenkin se, että vanhat pelisäännöt eivät enää täysin päde. Mediataidoista on tullut osa niin poliitikkojen kuin tutkijoiden ammattitaitoa. Molemmilla on myös oma intressi panostaa sujuvaan yhteistyöhön median kanssa.

Tutkijoiden kannattaa panostaa viestintään, koska vain onnistuneesti viestitty tutkimus voi vaikuttaa. Vaikutuksella viittaan tässä yhteiskunnan kehittämiseen tutkitun tiedon pohjalta, olipa tutkijan ala mikä tahansa. Tiedeviestintä ei kuitenkaan nykypäivänä tarkoita vain tutkimuksen tulosten raportointia, vaan laajempaa tieteellisen tiedon näkökulmien viestimistä suurelle yleisölle.

Tiedeviestinnässä on kyse myös yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehtävän työn näkyväksi tekemisestä. Tiedeyhteisöllä on tutkimusrahoituksen leikkausten paineessa entistä enemmän syitä perustella tutkimuksen merkitystä. Yksittäiselle tutkijalle tiedeviestintä voi olla myös keino löytää yhteistyökumppaneita, herättää kiinnostusta julkaisujaan kohtaan ja avata ovia myös yliopiston ulkopuolisiin tehtäviin.

Kysyimme tuoreessa tutkimusartikkelissamme,  miten yhteiskuntatieteilijät kokevat yhteistyönsä median kanssa. Mikä kannustaa ottamaan vastaan asiantuntijaroolin julkisuudessa, ja millaiset tekijät saavat empimään?

Valtaosa kyselyymme vastanneista tutkijoista katsoi tieteen popularisoinnin tai tiedeviestinnän olevan tärkeää ja myös suhtautui siihen myönteisesti. Intoa jarruttaviakin tekijöitä silti löytyi. Erityistä kritiikkiä sai kokemus siitä, että toimittajat kärjistävät tutkijoiden sanomisia tai voivat julkaista niitä annetusta poikkeavassa muodossa. Tutkijoita hiertävät asiat liittyivätkin lähinnä kontrollin menettämisen pelkoon. (Ohessa kuva YP:ssa julkaistusta kuviosta.)

YP tutkijat mediassa -kuvio

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tutkijoita askarruttavat tänään samat asiat, joista poliitikot ovat jo vuosikymmeniä aiemmin protestoineet. Tämän voisi pelkistää kysymykseen siitä, eikö minun viestini olekaan minun. Sekä tutkijat että poliitikot näyttäisivät mieluiten ottavan kontaktin suoraan yleisöönsä. Osalle heistä toimittaja näyttäytyykin välttämättömänä ja hiukan arvaamattomana pahana. Vaikka epäluulo saattaa perustua huonoihin kokemuksiin, voi taustalla vaikuttaa myös vaikeus ymmärtää median työskentelytapoja.

Politiikassa viestintään liittyvä strateginen suunnittelu on löytänyt tiensä aivan päätöksenteon ytimeen. Ammattitaitoiseen politiikan viestintään kuuluu, että suunniteltujen avausten muotoilut, niihin liittyvät julkisen kritiikin paikat ja mahdolliset vasta-argumentit mietitään etukäteen.

Vastaavista viestintää koskevista pohdinnoista on apua tutkijaryhmille ja yksittäisille tutkijoille. Esimerkiksi uuden hankkeen alkaessa on tarpeen pohtia, keitä aihe kiinnostaa, keiden erityisesti pitäisi saada tietoonsa sen tulokset, keiden kanssa tutkimuksen edetessä haluttaisiin olla vuoropuhelussa ja tietysti kuinka, missä vaiheessa ja miten tuloksista viestitään.

 

Yliopistoissa viestinnän nivoutuminen entistä tiukemmin osaksi tutkimusta kannattaa nähdä mahdollisuutena. Riskejäkin silti on. Voiko julkisuudessa näkymisen paine esimerkiksi suunnata valitsemaan tutkimuskohteita sen perusteella, mikä ns. toimii mediassa?

On hienoa, jos tutkimusaihe kiinnostaa suurta yleisöä. Otsikkokelpoisuus ei kuitenkaan saa nousta määrittämään sitä, millaista tutkimusta rahoitetaan ja tehdään. Siksikin tutkijoiden kannattaa ottaa toimittajat ja viestintää tuntevat kollegat liittolaisikseen. Yhteistyö median kanssa auttaa tunnistamaan sen, mikä omassa tutkimuksessa voisi suurta yleisöä kiinnostaa.