Mitan auktoriteetin aika on ohi

18.07.2014 | 3:00

KIRJAT

Pekka Wahlstedt

Tuukka Perhoniemi: Mitan muunnelmat. Vastapaino 2014, 266 s.

Nykyään ei löydy maasta eikä taivaasta asiaa, jota ei pystyttäisi mittamaan ja kääntämään numeroiden kielelle. Ja jos ja silloin kun löytyy asioita, joita ei pysty mittaan mahduttamaan, niitä pidetään subjektiivisia harhaluuloina tai muuten vähemmän vakavasti otettavina.

Mittaan ja mittaamiseen suhtaudutaan kuin jumalan luomukseen, se on ikuinen, muuttumaton ja kaikenkattava. Tämän vuoksi Mitan muunnelmat on tärkeä teos: mittaamisen historiaan paneutuva Tuukka Perhoniemi paljastaa, että mitta ja mittaaminen ovat sidoksissa filosofisiin oletuksiin , aikansa yhteiskuntaan ja jopa politiikkaan.

Perhonniemi kartoittaa mitan muunnelmia antiikin ajattelijoilla, Platonilla ja Aristoteleella, uuden ajan tieteen pioneerilla Galileilla ja lopuksi 1800-luvun metrijärjestelmän luojilla.Mitan muunnelmat

Platoniin vetosi matemaattisten ja geometristen muotojen täydellisyys ja muuttumattomuus. Aistimaailmassa esimerkiksi suora viiva ei ole täydellisen suora, kuten se on viivan idean tavoittavassa geometriassa. Näin on myös mittojen mitan kanssa, jota maalliset mitat kalpeasti kuvastavat ja jäljittelevät.

Galileille matemaattiset muodot on kirjoitettu luonnon suureen kirjaan, mutta sitä pystyy lukemaan vain geometrian kielen hallitseva. Galileilla tulevat esiin myös mitan filosofiset ongelmat, sillä Galilein mukaan hajut, maut ja muut laadulliset ei-mitattavat asiat ovat subjektiivisia.

Näin mittaaminen on enemmän muokkaamista ja manipulointia  kuin puolueetonta heijastamista – Galilein jako määrään ja laatuun ja edellisen pitäminen objektiivisena ja jälkimmäisen subjektivisena arvottaa ja manipuloi luontoa.

Perhoniemi ei pohdi, miten käsitys luonnosta väreistä ja elämästä riisuttuna koneistona on vaikuttanut siihen, että luontoa myös on kohdeltu ja kohdellaan kuin elotonta konetta.

1800-luvulla mitan yhteys yhteiskuntaan, politiikkaan ja näiden voimakkaaseen muuttumiseen teollistumisen myötä tulee esiin metrimittajärjestelmässä. Aiemmin paikallisilla oli omat mittansa, mutta kun teollisuuden ja etenkin sähkön myötä siirryttiin globaaliin maailmaan, tarvittiin myös yksi ja yhtenäinen mitta kaikille valtioille ja yhteiskunnille. Nyt mittaa ei etsitty platoniselta ikuiselta ja muuttumattomalta ideoiden taivaalta, vaan metri on sopimuksen tuote ja sidottu konkreettiseen lukkojen takana säilytettävään metallitankoon.

Näin mitta on monin säikein sidottu filosofisiin oletuksiin, yhteiskunnallisiin kumouksiin  ja muihin muuttuviin asioihin, jotka kumoavat illuusion yhdestä oikeasta mitasta. Mitan tulevista muunnelmista Perhonniemi ei sano mitään – mutta lukija vakuuttuu siitä, että mitan auktoriteetin aika on ohi ja sen on annettava tilaa myös laadullisille asioille sekä luontoa että ihmistä ja yhteiskuntaa tutkivissa tieteissä.

Kirjoittaja on kirjallisuuskriitikko.