Miten tiedeviestijät edistävät sananvapautta?

02.01.2015 | 11:07

Satu Lipponen

Satu-Lipponen-09_web

Tämä pääkirjoitus päättää kolmivuotisen kauteni Suomen tiedetoimittajain liiton puheenjohtajana. Se on ollut äärettömän arvokas kokemus. Kerään alle hajamietteitä kuluneesta ajasta, joka sujahti kuin filmi pikakelauksella.

Tärkein ensiksi: sananvapautta ei tulisi kainostella, sananvapaus kuuluu myös tiedeviestinnän ytimeen. Omaa työtään sananvapauden puolesta tekevät kaikki liiton jäsenet pelkällä jäsenyydellään. Miten Tiedetoimittajain liitto edistää sananvapautta?

Sananvapauteen kuuluu monipuolinen lehdistö. Suomessa ilmestyy väestömäärään suhteutettuna eniten aikakauslehtiä maailmassa. Nimikkeitä on liki viisituhatta, ilmenee Aikakausmedian perustiedoista. Tiede- ja kulttuurilehdillä on lukijoita noin 160 000 (luku on vuodelta 2013). Se on vähemmän kuin autolehdillä, mutta selvästi enemmän kuin ristikkolehdillä.

Mutta kun katsotaan tiede- ja kulttuurilehtien lukuaikoja, tilanne muuttuu. Lukuajoissa tiede- ja kulttuurilehdet päihittävät kaikki muut: 72 minuuttia lehteä kohti. Tiede on aiheena suomalaisten mieleen ja siksi tiedeviestinnän ja median rintamalla on nytkin menossa monia kehittämishankkeita.

Suomen tiedetoimittajain liitto toimii laajan tiedelehdistön yhdyssiteenä. Eikä ihme: yhdistyksen perustamisidea syntyi tieteellisten kausijulkaisujen toimittajien seminaarissa Lammilla vuonna 1982. Liitto perustettiin kolme vuotta myöhemmin 1985. Siinä mielessä kaudellani tehtiin rohkea päätös ja siirrettiin painettu Tiedetoimittaja-lehti verkkoon. Tärkeimmät syyt olivat ajankäyttö ja rahansäästö. Digitaalisen lehden ylivoima on sen jakelutavassa.

Tiedetoimittajain liiton jäsenkyselyyn vastanneista suurin ryhmä ovat journalistit, heitä on 36 prosenttia jäsenistöstä. Seuraavaksi suurin ryhmä, 30 prosenttia, on tiedelehtien toimittajia, joko
pää- tai sivutoimisia (Jäsentutkimus, Taloustutkimus 2012).

Liitto mahdollistaa tiedelehtien tekemistä ainakin kolmella tavalla: se jakaa apurahoja toimittajille ja työryhmille, jotka muuten eivät saisi artikkeliaan toteutetuksi, se tukee suoraan tiedelehtien toimitustyötä sekä myöntää Media Fellows -tukea palkkaukseen.

Olemme tukeneet myös säätiöitä ja järjestöjä. Sananvapautta edistävät Viestintä ja kehitys -säätiö (Vikes) ja Toimittajat ilman rajoja ovat saaneet syntyvaiheessaan Suomen tiedetoimittajain liiton tukea.

Immateriaalioikeudet ovat digitalisoitumisen aikakaudella muuttumassa. Kopioston jäsenenä ja tekijänoikeusjärjestöjen muodostamassa Tekijäfoorumissa liitto pystyy ajamaan sananvapauden etua: jos toimittaja ja taiteellisen työn tekijä ei tule työllään toimeen, on sanomisen vapaus huonoissa kantimissa. Liiton pääsihteeri ja Tiedetoimittaja-lehden päätoimittaja Ulla Järvi on Julkisen sanan neuvoston jäsenenä määrittämässä niitä jokapäiväisen työn linjauksia, joista sananvapaus muodostuu. Moni liiton jäsen toimii myös Journalistiliitossa.

Tiedeviestinnän koulutusta tarjoavien Helsingin ja Oulun yliopistojen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Syksyllä 2014 järjestetty kansallinen konferenssi oli osoitus siitä, miten syntyy tuloksia.

Vaikuttamistyötäkin tarvitaan. Tampereen yliopiston Aikalainen-lehden päätoimittaja Heikki Laurinolli, jonka liitto valitsi vuoden tiedetoimittajaksi 2011, ilmaisi joulukuussa huolensa siitä, että journalismi muuttuu yritysviestinnäksi. Ahdinko ei ole yksinomaan journalismissa. Eri puolilla Eurooppaa tutkimuslaitosten viestijät murehtivat samaa: he tekevät yhä enemmän markkinointia vastoin omaa tahtoaan.

Miksi markkinaistuminen on huono suunta? Toimittajat joutuvat tulevaisuudessa entistä tarkemmin arvioimaan, onko lähetetty tiedote PR-sisältöä ja markkinointia. Printtimedian ahdinko on karsinut toimituksellista väkeä. Noidankehän seurauksena on tiedeviestinnän tason lasku. Tutkijat luottavat entistä vähemmän mediaan, joka julkaisee mainospuheita. Suomalaiset ovat valistuneita median kuluttajia. Vaara tiedeviestinnän uskottavuuden hapertumisesta ei ole liioiteltu.

Tiedetoimittajien liitto toimii edistääkseen tiedeviestinnän korkeatasoisuutta. Liitto on aktiivinen keskustelussa, kun parhaillaan mietitään tiedeviestinnän tulevaisuutta. Selvitysmies Kari Raivion
raportti ”Näyttöön perustuva päätöksenteko – Suomalainen neuvonantojärjestelmä” valmistui lokakuussa 2014 ja oli yksi lähtölaukaus keskustelulle.

Suomen tiedetoimittajan liitto on ollut myös vahva kansainvälinen vaikuttaja. Se on yksi maailman suurimpia tiedetoimittajajärjestöjä. Toteutimme onnistuneen maailmankonferenssin 2013. Liitto
tarjoaa 20–25 jäsenelleen mahdollisuuden osallistua kesän 2015 maailmankonferenssiin Soulissa.

Suurin voima on jäsenkunnan monipuolisuudessa ja koulutustasossa. Eri tiedeviestinnän ammattilaiset yhdistävät voimansa ja arvostavat toisiaan. Tulevien vuosien tärkeä päämäärä on pitää tiedeviestinnän ammattilaiset työssään, jotta tieteestä raportoinnin laatu pysyy korkeana. Itse uskon, että tiedelehtien ja -ohjelmien rooli digitaalisessa murroksessa on merkittävä.

Odotan innolla hallituksen uusia avauksia liiton toiminnassa, joita voisivat olla elämyksellinen tiedeviestintä, mediakriittinen kirjoittaminen ja eettiset kysymykset. Toivon myös, että voisimme virvoittaa tiedeviestinnän essee-kirjoittamista. Verkko on hyvä alusta esseelle.

Kirjoittaja on Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n puheenjohtaja vuosilta 2012–2014