Modernin oikeuslääketieteen tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet nopeasti ja rikoksen jäljet on entistä vaikeampi peittää. Kaikki rikokset eivät yleisen harhakäsityksen mukaan silti ratkea.
Kehitys on ollut nopeaa erityisesti genetiikan alalla. Jopa pienistä luurangon paloista tai hyttysen verestä on voitu eristää DNA-näyte, joka on kelvannut todisteeksi rikoksentekijää vastaan oikeuskäsittelyssä.
”Rikosten selvittäminen on tärkeää myös omaisten surutyön kannalta”, professori Helena Ranta Helsingin yliopistosta totesi maailmankonferenssissa.
Helena Ranta on toiminut useiden oikeustieteellisten tutkimusryhmien johtajana eri puolilla maailmaa; esimerkiksi Bosnia ja Hertsegovinassa sekä Kosovossa tapahtuneiden joukkomurhien kuolinsyiden ja -tapojen tutkinnoissa.
Hän muistutti, että aina tehtävää ei pysty ottamaan vastaan. Näin käy esimerkiksi silloin, jos kaikkea tarpeellista tietoa ei luovuteta ryhmän käyttöön. Näytteet pitää myös voida kuljettaa maan rajojen ulkopuolelle tarkempia analyysejä ja tutkimuksia varten.
Oikeudellisissa käsittelyissä tarvitaan paljon erilaisia todistusaineistoja. Ehjän DNA-näytteen avulla henkilöllisyys voidaan tunnistaa erittäin luotettavasti, joten näyte on usein ratkaiseva todiste oikeuskäsittelyssä. Ympäristön olosuhteet vaikuttavat kuitenkin ratkaisevasti DNA-näytteen säilymiseen.
”Toimittajien on usein vaikea käsittää sitä, että oikeuslääketieteellisen tutkimuksen avulla ei voida ratkoa kaikkia rikoksia”, Ranta huomautti.
Kaisa Salminen
Kirjoittaja on tekniikasta ja taloudesta kansantajuisesti kirjoittava toimittaja Espoosta.