Ketterän tiedeviestinnän työkalut

Amanda Alvarez

Viestintäryhmässämme Human Brain Projectissa on otettu käyttöön Scrum-menetelmä. Ehdotin tätä kokeilua yhteistyön ja resurssienhallinnan parantamiseksi. Scrum on ohjelmistokehittäjien menetelmä jossa työ pyritään vaiheistamaan koko tiimin voimin. Käytössämme ovat Jira-ohjelmisto sekä Asana-kalenteri, joita HBP:n ohjelmistokehittäjät, datavelhot ja hallinto jo hyödyntävät. Asana-kalenteri toimii deadline-periaatteella eli jokaiselle tehtävälle annetaan määräaika. Jira on vianseurantajärjestelmä jossa tehtävät luokitellaan prioriteetin mukaan, mikä auttaa tunnistamaan esteitä etenemiselle. Viestinnässä “viat” vaihtuvat pyyntöihin; asiakkaat voivat syöttää järjestelmään työtehtäviä ja seurata niiden kehitystä.

Scrum sopii viestintäryhmällemme koska tuotamme painettuja ja digituotteita eri (sisäisille) asiakkaille. Se antaa tuotantoaikataululle raamit jotka ovat kaikkien ryhmäläisten seurattavissa ja muokattavissa. Olennaista menetelmässä ovat aamuiset viiden minuutin päivitykset sekä pyrähdykset eli sprintit. Kahden viikon pituisen sprintin työaikataulu selvitetään etukäteen niin ettei kenenkään resursseja kuormiteta ja kaikki laajemman projektin pikkutehtävät hoituvat rinnakkain. Toimittaja ja taittaja voivat antaa toisilleen tehtäviä ja seurata niiden edistystä. Näin määräajoista myöhästymisenkin voi ennakoida.

Lyhyen koeajan jälkeen ei vielä ole selvää onko ryhmämme hyötynyt Scrumista. Emme vielä ole täysin synkassa pyrähdysten suhteen, ja välillä päivittäiset update-tuokiot unohtuvat.Tehtävät ovat kuitenkin hallinnassa ja kaikkien nähtävillä ja muokattavissa. Ketterän menetelmän adoptiota helpottaa, kun ryhmässä useampi on teknisesti pätevä. Suurin etu tähän mennessä on versionhallinta, joka oli aiemmin täysin sähköpostin varassa, ja kyky määrätä tehtäviä muille ryhmäläisille. Vaikka Scrum on tiimityöskentelyyn tarkoitettu, yksin työskentelevä toimittaja voinee hyötyä joistakin menetelmän periaatteista — aikataulusta, kehityksen seuraamisesta, ja versionhallinnasta.

Selvää on, että tiimityöskentelyä parantavia ohjelmistoja ja sovelluksia riittää. Datajournalismia harrastavien tai muuten ohjelmoijien kanssa työskentelevien kannattaa ehdottomasti tutustua Githubin käyttöön. Avoimista koodivarastoista löytyy paljon hyödyllisiä työkaluja ja dataa. Mm. CERNin Open Data-aloiteen sisältö, data ja nettisivut on kehitetty Githubin puitteissa. Achintya Rao, yksi CERNin tiedeviestijöistä, pitää Githubissa myös tiedeviestintäsanastoa, joka on vapaasti muokattavissa. Penflip-sivustolla, joka on nimenomaan tarkoitettu kirjoittajien versionhallintaan ja joukkoistamiseen, Rao ylläpitää akateemisiin kokouksiin tarkoitettuja sosiaalisen median käyttösääntöjä.

Mistä menetelmistä tai sovelluksista olet (tiede)toimittajana itse hyötynyt?

Viihteellistä asiaa

Antti Immonen

Pähkäillessäni turhaan, mitä kirjoittaisin tänään tähän blogiin, jäin roikkumaan Facebookiin. Hetken kuluttua huomasin lukevani kiinnostuneena uutisvirrastani viihteellisen tiedesivun juttua, jonka mukaan miljoonia vuosia sitten kadonneeksi luultu eliölaji elääkin edelleen.

Manailin itsekseni, että tällaista tämä on nykyään usein tiedetoimittajallakin: silpputiedon selailua.

Mutta onko se mikään ihme? Informaatiota tulvii joka suunnalta koko ajan yhä enemmän, ja työkiireet painavat päälle. Perehdy siinä nyt sitten syvällisesti herra ties mihin rakettitieteeseen. Ja onko silpputiedossa oikeastaan mitään vikaakaan? Eikö tärkeintä ole, että ihmiset ylipäänsä seuraavat maailman menoa?

Monet Facebookin tiedesivut ovat vetävästi kirjoitettuja, hienosti kuvitettuja ja vaikuttavat vieläpä päteviltä. Toki jonkun muun mielestä ne saattavat olla myös hutiloiden rustattuja, epäluotettavia ja niistä muodostuva maailmankuva sirpaleinen. Riippuu kai siitä, mitä niiltä odottaa. Minulle riittää, kunhan nämä uutiset ovat tosipohjaisia. Niiden totuus- ja painoarvo on toissijainen juttu, koska suhtaudun niihin viihteenä. Joka tapauksessa saan niistä laajemmin kiinnostavaa tietoa kuin jaksaisin muualta haeskella.

Jutut on kirjoitettu viihteellisesti, joten oman maailmankuvan laajentaminen sujuu ilman itkua ja hammastenkiristystä. Ainoa vaivannäkö on oikeastaan tilata sivujen päivitykset omaan uutisvirtaan, eli klikata kerran sitä tykkää-painiketta. Suurin ongelma on itse asiassa siinä, ettei kaikkia tiedesivuja jaksa seurata. Niitä kun riittää: Wired Science, ScienceAlert, ScienceDump, NASA’s Earth Observatory, ja niin edelleen. Mieluiten seuraan ehkä I Fucking Love Science -sivun uutisia – ei siksi, että ne olisivat jotenkin ”tieteellisempiä” kuin muut, ovatpahan vain monesti hauskempia.

Monet Facebookin tiedesivuista ylläpitävät myös omia www-sivuja, mutta niiden kaikkien seuraaminen vaatisi jo turhan paljon energiaa ja vaivannäköä. Facebookin uutisvirtaa on helpompi selailla. Yleensä katse kiinnittyy somessa parhaiten kuviin, joten myös tiedeuutisissa on oleellista ytimekäs kuva.

Facebookin tiedesivut ovat tavallaan kuin tieteen iltapäivälehtiä: repäisevien kuvien saatteeksi laaditut jutut ovat kepeitä, hyväntuulisia ja helppolukuisia. Erona vain se, että ne ovat yleensä vähän fiksumpia. Ja bikinibeibet tietysti puuttuvat.

 

60 toimeksiantajaa: vähän vai paljon?

Freelancerin arkea

Mia Hemming

Mia-Hemming_2

Freelancer-töistäni suurin osa on ennalta sovittuja. Pyrin siihen, että kirjoittaisin joka päivä liuskan verran lehden kanssa sovittua juttua. Aina se ei onnistu, ja silloin menen oma-aloitteisesti jonnekin tekemään juttua. Viimeksi olen ollut vailla sovittua juttua kaksi ja puoli kuukautta sitten.

Hyvä tilanteeni perustuu siihen, että en koskaan keskity vain yhden jutun tekemiseen. Sovittujen juttujen lisäksi minulla on aina ehdotuksia kulkemassa lehdestä toiseen, kunnes tärppää. En kuitenkaan keksi uusia ideoita joka päivä, vaan tilanteen mukaan. Parhaillaan pyörittelen kuutta aihetta, enkä keksi uusia ennen kuin sovitut jutut alkavat valmistua. Nyt minulla on työn alla neljä toimeksiantoina saamaani juttua. Sovittuja juttuja on enemmänkin, mutta aloitan niiden tekemisen lähempänä deadlineja. Lisäksi on yksi tilattu juttu, jolle ei ole deadlinea. Aloitan sen tekemisen, kun tulee muuten hiljaista.

Jos minulla ei ole sovittua juttua tehtäväksi, selaan asuinläänini tapahtumia, josko menisin johonkin tekemään juttua. Tapahtuma voi olla vaikka luentotilaisuus tai avoimien ovien päivä. Siellä voin haastatella vastuuhenkilöä aiheesta, joka on mielestäni riittävän mielenkiintoinen myytäväksi jutuksi.

Oma-aloitteisesti valmistettavat jutut tuovat vaihtelua työskentelyyn. Koska ei ole toimeksiantoa, minun ei tarvitse noudattaa annettuja raameja tehdessäni juttua. Voin tehdä siitä juuri sellaisen kuin hyväksi näen.

Tällä työskentelytavalla minulla oli viime vuoden veroilmoituksessa yli 60 eri toimeksiantajaa. Freelancer pärjää varmasti vähemmälläkin määrällä, jopa muutamalla. Minulle vain sopii monipuolisuuden tuoma turva. Ja sopii hyvin sekin, että jutuista suurin osa on ennalta sovittuja. Mutta niin, että joukossa on myös jokunen oma-aloitteisesti tehty juttu lisäämässä työn mielekkyyttä.

Joka päivä en kuitenkaan ehdi kirjoittamaan sitä yhtä juttuliuskaa. Silloin, kun kaikki muu työ vie kaiken ajan. Mutta se on jo toinen tarina, miten freelancer jakaa aikansa.

Kirjoittaja on työskennellyt freelancer-toimittajana vuodesta 2006.