Tiedejournalismin uusi aluevaltaus

Amanda Alvarez

Media-ala on murroksessa. Tämä lienee itsestäänselvyys, mutta kun tiedemaailmaakin koettelevat vilppitapaukset, vaiettu ahdistelu, seksuaalinen häirintä ja retraktioiden tulva, toimittajat tarttuvat avautuneeseen markkinarakoon. Amerikkalainen Buzzfeed on nuuskijana ollut erittäin menestyksekäs. Sivuston tiedetoimituksen päällikkö oivalsi, että vahtikoiran rooli kannattaa: uutisoinnin seurauksena yksi jos toinenkin häirikköprofessori ja tutkimustiedon vääristäjä on paljastunut.

Ikävien tapausten julkistaminen sekoittaa säntillistä tiedemaailmaa, mutta mullistus on lopulta hyvästä, toteaa journalisti ja Retraction Watch-sivuston perustaja Ivan Oransky. Hänkin kirjoittaa vahtikoiranimikkeellä tulosten väärentämisestä, rehellisyydestä tieteessä, vertaisarvioinnin puutteista ja tieteellisten julkaisujen embargo-aikataulukäytännöistä. Monet amerikkalaiset tiedetoimittajat suhtautuvatkin nyt tieteeseen hyvin kriittisesti, kenties katuen aiempaa tiedefanitusta. He myös seuraavat innolla toistettavuuden surkeaa tilaa (replication crisis) etenkin käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteissä. Näitä sisäpiirejä kuohuttavat “dataroistot”, jotka omatoimisesti valvovat tilastollisia metodeja ja tuloksia. Tarkastelu on johtanut kymmeniin retraktioihin: siinäpä aineistoa moneen skuuppiin. Ahdistelujuorujen tavoin tällainenkin ennen vaiettu kritiikki on blogien, somen ja muiden kanavien kautta nyt päivänvalossa. Kaikki eivät kuitenkaan kannata tällaista vallankumousta. Twitter-kyselyn synnyttämän kohun perusteella sekä toimittajille että tieteentekijöille on edelleen epäselvää kenellä on oikeus ja valta arvostella ja uutisoida tieteellisten väitteiden paikkansapitävyyttä.

Buzzfeedin tutkiva journalismi, Retraction Watchin luoma poisvedettyjen tiedeartikkeleiden tietokanta ja datan valvojat edustavat eräänlaista metatiedettä, tieteen ja journalismin kipeää yhtymäkohtaa. Skandaaleista ja poikkeustapauksista uutisointi tuskin loppuu, mutta särkyyn voisi tepsiä uudenlainen tieteen ja journalismin yhteistyö, josta on jo näyttöä. Rakentava kritiikki ja välitön, sivistystä ja yleistä hyvää tavoitteleva tulosten popularisointi kohottaisivat median ja tutkimuksen laatua ja arvostusta.

 

Vaihtoehtoisten faktojen armoilla

Amanda Alvarez

Vuonna 1943 Disney julkaisi lyhyen ajan hengen mukaisen propagandaelokuvan Reason and Emotion (Järki ja Tunne). Pätkä valistaa, että tunneperäiset päätökset ja teot johtavat paitsi ylipainoon myös fasismiin. Pelonsekainen ylpeys lamauttaa järjen ja pian sitä ollaan saappaan murskaamia. Näin on myös nykyajassa astuttu kynnyksen yli Liisan peilimaailmaan. Tässä todellisuudessa faktat mukautuvat tunteisiin, uutista ja satua ei erota toisistaan ja retoriikka on kuin Orwellin käsialaa. Yhdysvaltain kansallispuistot, maatalousministeriö ja ympäristönsuojeluvirasto ovat nyt mitä ilmeisemmin viestintäpannassa. Verovaroin rahoitetusta tutkimuksesta ei siis saa viestiä maan veronmaksajille. Uuden presidentin ehdokkaista tiedeneuvonantajaksi yksi ei usko ilmastonmuutoksen johtuvan ihmisistä, toisen mukaan tieteilijöitä ei edes kiinnosta viestiä työstään. Asiantuntemus on turhaa, jopa halveksittavaa, eliitit kun ovat vastuussa työttömyydestä, globalisaatiosta, parantumattomista taudeista ja muista elämän vaivoista, esimerkiksi puhtaasta vesijohtovedestä, rokotteista ja internetistä.

Vapaa lehdistö ja akateemiset tutkijat ovat kieltämättä tärkeä osa demokratiaa, joka nyt vaikeroi. Enemmän kuin koskaan, tieteentekijöiden on osallistettava suuria yleisöjä, huutaa yksi. Tiedettä on puolustettava, kirjoittaa uutisankkurilegenda Dan Rather. Maailma tarvitsee sinua, Carl Sagan! Mutta tiedevajetta ei voi korjata tiedettä pakkosyöttämällä. Tieteessäkään ei koskaan ole ollut kyse yksinomaan puolueettomista faktoista. Journalisti Rachel Grossin mukaan viestinnän on omaksuttava ne harmaat alueet — esimerkiksi geenimuunneltu ruoka tai geenitekniikan käyttö lääketieteessä — joissa tiede kohtaa tunteet ja ihmisten moraalikäsitykset. Toisaalta, tutkimus on todennut hienotunteisen tai vivahteikkaan tiedeviestinnän tuottavan ei-toivottuja tuloksia: mitä selvempi ja ymmärrettävämpi tiedejuttu, sitä enemmän maallikkolukija luottaa omaan asiantuntemukseensa.

Olemme kenties todistamassa ensimmäistä internetin aikaansaamaa joukkoylivertaisuusvinoumaa. Siinä on sitten tieteilijöillä pähkäiltävää. Atlantin takaisilla tiedeviestijöillä on puolestaan hankalat ajat edessä, mutta ehkä se tietää sitäkin suopeampia näkymiä vaihtoehtoisilla kielillä toimiville viestijöille.

Vuoden 2016 tilinpäätös

Antti Immonen

 

earth-11008_1280

Kuva: Pixabay.com / CC0 Creative Commons

 

Vuosi on taas vaihtumassa. Mitä vuodesta 2016 jäi mieleen? Oikeastaan paljonkin, sillä vuoden aikana tuntui tapahtuvan vaikka mitä. Mielikuva menneestä vuodesta on jälkikäteen aina aika sirpaleinen, joten olkoon sitä myös tämä melko vapaana ajatusvirtana luonnosteltu kirjoitukseni.

Karmaisevimpia tapauksia olivat tietenkin terroriteot.

Tammikuussa tapahtui pommi-isku Turkin Istanbulissa Sultanahmetin aukiolla (kuolleita 10, haavoittuneita 15). Maaliskuussa puolestaan räjähtelivät pommit Brysselissä lentoasemalla ja metrossa (kuolleita 31, haavoittuneita 230). Kesäkuussa afgaanitaustainen Omar Mateen ammuskeli Yhdysvalloissa Orlandossa puoliautomaattikiväärillä (kuolleita 49, haavoittuneita 53). Heinäkuussa tapahtui Nizzan järkyttävä rekka-autoisku (kuolleita 85, haavoittuneita 202). Niin ikään heinäkuussa itsemurhapommittaja iski Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa mielenosoittajajoukkoon (kuolleita 61, haavoittuneita 200).

Tämä ei tietenkään ole tyhjentävä lista terroristien veriteoista, vaan siihen on listattu vain joitakin uutiskynnyksen ylittäneitä tapahtumia. Monien iskujen taustavoimaksi on ilmoittautunut terroristijärjestö Isis. Isisin tiedotteiden totuusarvosta ei ole kuitenkaan takeita, koska se varastaa mielellään itselleen kunnian pelon lietsonnasta, oli oikea pahantekijä kuka hyvänsä.

Hämmentävintä terroriteoista kertovissa uutisissa on sekä se, että ne häivyttävät näkyvistämme paljon suurempia tragedioita. Esimerkiksi pelkästään Etiopiassa, Keniassa ja Somaliassa ruoka-apua tarvitsee noin 12 miljoonaa ihmistä, ja kolmannes maapallon väestöstä kärsii jonkinlaisesta virheravitsemuksesta. Miksi suremme vain muutamia pommi-iskuissa menehtyneitä? Ovatko nuo 12 miljoonaa ihmistä vähäarvoisempia?

Mutta tällaista tiedonvälitys kai on, pystymme sulattelemaan sielussamme maailman pahuutta vain pienen palasen kerrallaan.

Terroritekojen ohella monen mielestä melkein yhtä karmea uutinen oli Donald Trumpin nouseminen Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajaksi. Eurooppalaisesta näkökulmasta katsoen monet myönteiset kehityslinjat esimerkiksi ympäristöasioiden osalta uhkaavat katketa. Tässä lieneekin kaikki, mitä Trumpista kannattaa toistaiseksi sanoa, koska hänen puheensa ovat perin ristiriitaisia ja yllättäviä.

Aleppo? Musertava tragedia, joka on niin käsittämätön, että uskonnottomanakin mieleeni nousee vain rukous sen päättymisestä.

Tiedemaailmassa tapahtui vuoden mittaan vaikka mitä. Muutamia poimintoja: Maailman suurin radioteleskooppi FAST, jonka halkaisija on peräti 500 metriä, otettiin käyttöön Kiinassa syyskuussa. Joulukuussa taasen julkistettiin historian suurin taivaskartoitus, joka kerättiin Havaijin yliopiston Pan-STARRS1-teleskoopilla ja joka sisältää kolmisen miljardia galaksia, tähteä ja muuta kohdetta.

Tammikuussa yhdysvaltalaiset tutkijat ilmoittivat löytäneensä uuden alkuluvun, jossa on yli 22 miljoonaa merkkiä. Luku on tietenkin sinänsä mattimeikäläisen kannalta melko käyttökelvoton, mutta se on jälleen yksi merkittävä elementti tieteen kokonaisrakennelmaan.

Maanjäristyksiä on ollut pitkin maailmaa. Viimeksi järisi Chilessä joulupäivänä 7,7 magnitudin voimalla. Sitä ennen uutisoitiin marraskuussa järisseen Japanissa ja Uudessa-Seelannissa, lokakuussa Italiassa, ja syyskuussa ilmeni pienempiä tutinoita Italiassa ja Uudessa-Seelannissa. Elokuussa Italiassa tapahtunut järistys tuhosi muun muassa Amatricen pikkukaupungin kokonaan ja vaati noin 250 kuolonuhria. Ecuadorin huhtikuun maanjäristyksissä kuoli satoja ihmisiä. Samaten huhtikuussa Japanin Kumamoton prefektuuria ravisuttaneessa 4,7 magnitudin maanjäristyksessä sai surmansa kymmeniä. Taiwanissa järisi helmikuussa, Bangladeshissa tammikuussa.

Suuria onnettomuuksia tapahtuu jatkuvasti, mutta emme jaksa kiinnittää huomiotamme kaikkeen. On psykologisesti helpompaa syyttää maailman pahuudesta esimerkiksi jihadisteja.

Onneksi Talvivaaragateakin voi kirota. Ja Suomen hallitusta. Ja maahanmuuttajia.

Merkittävimpiin uutisiin, jos ei kuitenkaan miellyttävimpiin, kuuluivat tietenkin ilmaston lämpeneminen, siitä johtuva jäätiköiden sulaminen, WWF:n Living Planet -raportissa todettu eliölajien hälyttävä katoaminen ja merissä lilluva muovisaaste.

Ikävältä tuntui myös, että vuonna 2016 poistui tuonilmaisiin lukuisia tunnettuja kulttuurihahmoja. Vastikään menehtyneen George Michaelin lisäksi vuoden aikana kuolivat esimerkiksi David Bowie, Leonard Cohen, Prince, Glenn Frey, Keith Emerson, Rick Parfitt, Zsa Zsa Gabor, Bud Spencer, Greg Lake, Gene Wilder, Muhammad Ali, Alan Rickman ja Harper Lee. Tämän blogin tila ei riitä kaikkien luettelemiseen, tuossa vain hautapaasien komeimmat (angloamerikkalaiset) nimet.

Lisäksi vuotta jaksottivat kirjallisuuden Nobelin jakaminen Bob Dylanille, Guggenheim-keskustelu ja monet muut kuohuttavat ja vähemmän kuohuttavat uutisaiheet.

Entä hyvät uutiset? Toki niitäkin oli. Jostain syystä ne eivät useinkaan vain ylitä uutiskynnystä, vaikka niitä olisi henkisesti terveellistä kelailla päivittäin. Myönteisiä uutisia jakaa muun muassa ruotsalainen tilastotieteilijä Hans Rosling, jonka näkemyksen mukaan maailman tila on monilla mittareilla parempi kuin koskaan aikaisemmin. YouTubessa on hänen lukuisia innostavia luentovideoitaan, joita suosittelen jokaiselle piintyneelle pessimistille.

Tässä vielä muutama myönteinen uutinen kuluneen vuoden ajalta: Antarktiksen yläpuolella oleva otsoniaukko on pienentynyt ja tutkijat ovat keksineet menetelmän hiilidioksidin pumppaamiseksi ilmakehästä maan sisuksiin.

Lääketieteen puolella on kehitelty tepsivä zikavirusrokote (marraskuussa tiedotettiin sataprosenttisesti suojaavasta rokotteesta), ja näyttäisi siltä, että ebolarokotekin on viimein saatu toimimaan. Ja kyberneettiset hermostoimplantit ovat mullistava uusi tutkimusalue. Loppuvuodesta Nature-lehdessä ilmestyneessä artikkelissa kerrottiin, että aivoimplantin avulla on jopa saatu halvaantunut apina kävelemään.

Mitä vielä? Vuoden 2016 aikana ainakin Isis heikentyi, Suomen eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain (no okei, tämän uutisen positiivisuus on suhteellista tulkitsijasta riippuen), taloustieteilijä Bengt Holmström sai Nobel-palkinnon ja Suomen pankki ilmoitti joulukuussa taantuman olevan ohi. Nyt vain siis odotellaan talouden kasvua – ja ehkä talous lähteekin kasvu-uralle nyhtökauran, härkiksen ja muiden mainioiden innovaatioiden ansiosta.

Pariisin ilmastosopimuskin onnistui: lähes 200 maata sopivat pitkällisen väännön jälkeen yhteisistä ponnistuksista ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ja sopimus astui voimaan 4.11.2016. Käytännössä meininki ei tietenkään kovin helposti muutu, mutta kiva kun edes kerrankin päästiin yhteisymmärrykseen. Siinä on jo sinänsä jälkipolvilla ihmettelemistä.

Pitänee katkaista tämä vuodatus, koska kaikkia vuoden tapahtumia tähän blogitekstiin ei voi kuitenkaan mahduttaa. Mitä omaan elämääni tulee, liikuin kernaasti ulkona, luin ja tein kirjoja ja rakastin vuoden jokaisena päivänä muun muassa auringonnousuja ja -laskuja, puita, tuulta, sadetta, oravia, jäniksiä ja talitiaisia. Ja koiraani. No juu, muutamia ihmisiäkin, vaikka ihmiset ovatkin hieman yliarvostettuja.

Omassa kuplassani merkityksellinen tapahtuma oli myös joulupäivänä televisiosta katsomani dokumentti saaristossa asustavasta vanhasta naisesta, Dorasta. Etenkin mieleeni jäi valkohapsisen Doran tyytyväisyys elämäänsä. Ulkonaisesti hänen elämänsä ei vaikuttanut kovin loistokkaalta, koska hänellä näytti olevan rikkauksinaan korjausta kaipailevan mökkinsä lisäksi lähinnä muutamia lommoisia peltisoikkoja ja rikkinäinen puuliesi. Mutta itse hän totesi olevansa Jumalan lempilapsi, joka on saanut elämässään kaiken. Ja hymyili perään Buddhan hymyä.

Suomi täyttää ensi vuonna sata vuotta. Teen nyt sen kunniaksi uudenvuodenlupauksen. Aion juhlistaa ensi vuotta olemalla Doran tavoin tyytyväinen elämääni tässä hyvinvoivassa maailmankolkassamme. Ole sinäkin.

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Orlandon_yökerhoammuskelu_2016

http://maailma.net/artikkelit/nalka_pahenee_afrikan_sarvessa_lahes_12_miljoonaa_tarvitsee_ruokaapua

http://maailma.net/artikkelit/kolmannes_maapallon_vaestosta_ei_saa_riittavan_ravitsevaa_ruokaa

http://www.hs.fi/aihe/maanjaristykset/

https://wwf.fi/lpr/

https://www.ucmo.edu/news/cooper.primenumber2016.cfm

http://www.nature.com/news/brain-implants-allow-paralysed-monkeys-to-walk-1.20967

http://yle.fi/uutiset/3-8996298

http://yle.fi/uutiset/3-9370320

http://yle.fi/uutiset/3-9345811

http://yle.fi/uutiset/3-9349109

http://www.globalis.fi/Kv-sopimukset/Pariisin-ilmastosopimus

 

Yleisradion likapyykki

Ylen hallintoneuvosto kuuli eilen pääjohtaja Lauri Kivistä ja vastaavaa päätoimittajaa Atte Jääskeläistä Ylen uutis- ja ajankohtaistoimintaa koskevan julkisen keskustelun vuoksi.  Kuulemisen jälkeen hallintoneuvosto tiedotti luottamuksesta yhtiön johdolle ja sen toimille: ”Likapyykki pestään kotona eikä julkisuudessa”, siteerasi Ylen oma otsikko puheenjohtaja Kimmo Kivelää (ps). Helsingin Sanomille Kivelä lausui: ”Hyvälle tielle on lähdetty. Toimitusjohtaja keskustelee ongelmallisten yksiköiden ihmisten kanssa. Ja vastaava toimittaja omien alaistensa.”

Näin kansanedustajista koostuva hallintoneuvosto vahvisti tarinaa Yksittäisten Hankalien ja Tyytymättömien Kapinasta, jota vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen alkoi kertoa MTV3:n Seitsemän uutisissa kaksi viikkoa sitten: ”Epäluottamus liittyy… joidenkin toimittajien kokemuksiin, että juuri heidän juttuihinsa puututaan”. Samaa viestiä lähettivät Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päälliköt ”avoimessa kirjeessään”, jossa he totesivat, etteivät ”voi hyväksyä sitä, että jotkut ovat viime viikon yrittäneet murskata Ylen arvokasta työtä julkisella, pääosin Atte Jääskeläiseen kohdistetulla hyökkäyksellä.” Tässä tulkinnassa usean Ylen eturivin toimittajan kertomaan perustuva kriittinen keskustelu nimetään paitsi Yle-vastaisuudeksi myös epäkollegiaaliseksi eleeksi: ”Se on epäreilua jokaista työntekijäämme ja heidän arvokasta työtään kohtaan.” Tarinan kerrontaan osallistui Ilta-Sanomien haastattelussa myös Ylen hallintoneuvoston henkilöstöedustaja Jari Niemelä, jonka mukaan ”Muutama ihminen on vain kokenut olonsa jostain syystä hämmentyneeksi, he ovat reagoineet omituisesti”. Hän paikansi ongelmat A-Studioon ja organisaatiomuutosten jättämiin ”paineisiin”.

Viestintästrategisesti tämän hankalia yksilöitä ja organisaatiokaavioita koskevan tarinan tarkoituksena on tietysti ollut vaimentaa kohun alkuperäinen, yhteiskunnallisesti tärkeä kysymys siitä, vaikuttaako poliittinen paine Ylen uutis- ja ajankohtaisjournalismiin. Tässä se vaikuttaa ainakin hallintoneuvoston suuntaan onnistuneen. Tarina ”ongelmallisten yksiköiden ihmisistä” kertoo hallinnollisesta ongelmasta – ja sellaisena sitä nyt käsitellään – kun taas kysymys uutis- ja ajankohtaisjournalismin riippumattomuudesta on kysymys sanan- ja lehdistönvapaudesta ja politiikan ja median demokratian kannalta tärkeistä suhteista.

Riippumattoman journalismin kannattajalle ja vahvan Ylen ystävälle keskustelu on masentava: miten yhtiö, joka on saanut kansainvälistä tunnustusta uutistoiminnan kunnianhimoisesta kehittämisestä mediamurroksen paineissa ei kykene avoimesti keskustelemaan journalismista, vaan viestii ”avoimin kirjein”, toistelee yleisiä ”totta kai Yle on riippumaton”-tyyppisiä sloganeita tai, kuten päätoimittaja monissa haastatteluissaan, väittää, että kyse on väärinymmärryksistä. Että mitään kieltoa käsitellä pääministeri Juha Sipilän mahdollisia sidonnaisuuksia ei koskaan annettu. Että mihinkään ”muihin syihin” ei Sipilä-uutisointia linjatessa viitattu.

Ulkopuolisena uutisointia tarkasti seuraavana on kysyttävä, onko Ylen johto alkanut toteuttaa toiminnassaan ja viestinnässään ”Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan”-periaatetta? Onko Ylen hallintoneuvoston vallannut faktaresistenssi? Vai onko jossain kollektiivisesti päätetty uskoa, että Ylen vaalitenttejä ja keskusteluohjelmia vuosia luotsanneet Susanne Päivärinta ja Jan Andersson – tai muut Helsingin Sanomien haastattelemat toimittajat – valehtelevat kertoessaan kiellosta tai ”muista syistä” tai ovat kerrassaan vailla ymmärrystä? Tai että Pressiklubin tiimin kirjallisena irtisanomisuhkauksena saamaa sanomaa kiellosta, no, ei vaan tapahtunut? Että Ruben Stilleriä ei irtisanomisen uhalla yritetty kieltää käsittelemästä Sipilä-teemaa ohjelmassa? Enkä edelleenkään tiedä journalistisia perusteluja sille, että Ylen johto kielsi tekemästä juttua pääministerin yhdelle toimittajalle yhtenä iltana lähettämästä 17 sähköpostiviestistä. Miksei se ollut toimituksen johdon mielestä uutinen?

Se, että Yleä koskevan keskustelun ytimessä olevat kysymykset median ja poliitikkojen suhteista, poliitikkojen mediaa kohtaan suuntaamasta painostuksesta tai epäilyt julkisen palvelun median riippumattomuuden horjumisesta nimetään ”likapyykiksi” kertoo paljon suomalaisesta poliittisesta kulttuurista. Periaatteellisista kysymyksistä on vaikeaa puhua, asioista keskusteleminen kääntyy puheeksi henkilöistä ja heidän kunniastaan ja tunteistaan ja journalistikunnalta puuttuu kokonaan julkinen keskustelu omasta professiostaan. Jatkuvat yt-neuvottelut ovat ymmärrettävästi hiljentäneet monet, mutta myöskään alan järjestöt eivät pidä ääntä.

Paradoksaalista on, että vaikka vuodot, organisaatioiden ja instituutioiden epäkohdista kertojat, ovat journalismin kannalta aivan olennaisia, osa suomalaista mediaeliittiä vaikuttaa ajattelevan, että sama ei koske mediataloja. Kuten toimittaja Salla Vuorikoski Oikeusministeriön Korruption vastaisen päivän tilaisuudesta tviittasi: ”Pidän hyvin vitsikkäänä sitä, että epäkohtien kertojia jatkuvasti hyödyntävä mediaväki omassa asiassaan paheksuu medialle puhumista.”

Ylen hallintoneuvoston puheessa kuulsi eilen jo ”keskustelu kuivunut, kriisi ohi”-sävy, mutta ehkei sittenkään. Ajankohtais- ja featuretiimin esimies Jussi Eronen ja Sipilä-uutisointia hoitanut ja pääministerin viestittelyn kohteeksi joutunut toimittaja Salla Vuorikoski ovat osaltaan päättäneet vastustaa hallintoneuvoston siunaamaa Ylen johdon ”ongelmalliset yksiköt”-tarinaa irtisanoutumalla tänään tehtävistään ”Näkemyserot sananvapaudesta päätoimittajan kanssa ovat liian suuret”, perustelee Eronen eroaan.

Se, että painovapauden 250-juhlavuosi Suomessa päättyy kahden Ylen toimittajan eroamiseen protestina sananvapauden rajoittamisen vuoksi ei nimittäin ole mikään pieni pikapyykki. Se on iso skandaali.

Somessa raivotaan ja kieutaan

Amanda Alvarez

Onko #rocur tuttu? Twitter-tilien kiertokuratointi on aika kuuma juttu ainakin minulle, sillä tällä viikolla niitä on vedettävänä kolme samanaikaisesti (julistan itseni epävirallisesti tämän tärkeän ennätyksen haltijaksi). ABBAn ja Ikean tavoin rocur (sanotaanko vaikka #kieku, korjatkaa jos sille on jokin virallisempi suomenkielinen lyhenne) on peräisin Ruotsista, missä @sweden lanseerattiin vuonna 2011. Visertävät tieteilijät ovat ottaneet ilmiön omakseen: tähtitieteellä, hiukkasfysiikalla ja biologialla on omat kiekut. Jaipurista Zimbabween tavistwiittaajat kertovat arjestaan. Ja tottakai tiedeviestijöilläkin on oma kanava, @IamScicomm, missä olen äänessä juhannuksen yli. Kiekuilla jaetaan kokemuksia, käydään keskusteluja ja osallistetaan yleisöjä. Rocur-tilin vetäminen vaatii toki valmistelua ja sisältöä pitää tarjota aikavyöhykkeestä riippumatta; viestien ajastaminen hoituu esimerkiksi Tweetdeck-ohjelmalla. En tiedä vielä mitä kokemuksesta jää käteen — ainakin uusia seuraajia — mutta kiekuja seuranneena tiedän että viikottain vaihtuvat kuraattorit sulautuvat toisiinsa ja katoavat loputtomaan viserrysvirtaan.

Lopuksi vielä päivitys Yhdysvaltain tiedetoimittajia uhkaavasta välirikosta. Joulukuussa bloggasin NASW-liitossa muhivasta jäsenyyskiistasta. Puoli vuotta työn alla ollut ja hiljattain julkaistu selonteko on karua luettavaa. Mielipidekysely paljasti journalistien ja viestijöiden välisen tukahdetun antipatian, joka vuoti Twitteriinkin. MIT:ssa Knight-tiedeviestintäohjelman uudehko Undark-verkkolehti on analysoinut tilannetta useassa artikkelissa ja niissäkin kommentointi on käynyt tiuhana. Kiistan polttopiste on järjestön hallituksen koostumusta avaava perustuslaillinen muutos. NASW:n hallitus on jo yksimielisesti tyrmännyt ehdotuksen, mutta jäsenistö päättää asiasta lopullisesti lokakuisessa vuosikokouksessaan. On varmaa, että NASW:stä karisee jäseniä olipa päätös myötä tai vastaan. Nähtäväksi jää pirstoutuuko 82-vuotinen järjestö täysin.