Somessa raivotaan ja kieutaan

Amanda Alvarez

Onko #rocur tuttu? Twitter-tilien kiertokuratointi on aika kuuma juttu ainakin minulle, sillä tällä viikolla niitä on vedettävänä kolme samanaikaisesti (julistan itseni epävirallisesti tämän tärkeän ennätyksen haltijaksi). ABBAn ja Ikean tavoin rocur (sanotaanko vaikka #kieku, korjatkaa jos sille on jokin virallisempi suomenkielinen lyhenne) on peräisin Ruotsista, missä @sweden lanseerattiin vuonna 2011. Visertävät tieteilijät ovat ottaneet ilmiön omakseen: tähtitieteellä, hiukkasfysiikalla ja biologialla on omat kiekut. Jaipurista Zimbabween tavistwiittaajat kertovat arjestaan. Ja tottakai tiedeviestijöilläkin on oma kanava, @IamScicomm, missä olen äänessä juhannuksen yli. Kiekuilla jaetaan kokemuksia, käydään keskusteluja ja osallistetaan yleisöjä. Rocur-tilin vetäminen vaatii toki valmistelua ja sisältöä pitää tarjota aikavyöhykkeestä riippumatta; viestien ajastaminen hoituu esimerkiksi Tweetdeck-ohjelmalla. En tiedä vielä mitä kokemuksesta jää käteen — ainakin uusia seuraajia — mutta kiekuja seuranneena tiedän että viikottain vaihtuvat kuraattorit sulautuvat toisiinsa ja katoavat loputtomaan viserrysvirtaan.

Lopuksi vielä päivitys Yhdysvaltain tiedetoimittajia uhkaavasta välirikosta. Joulukuussa bloggasin NASW-liitossa muhivasta jäsenyyskiistasta. Puoli vuotta työn alla ollut ja hiljattain julkaistu selonteko on karua luettavaa. Mielipidekysely paljasti journalistien ja viestijöiden välisen tukahdetun antipatian, joka vuoti Twitteriinkin. MIT:ssa Knight-tiedeviestintäohjelman uudehko Undark-verkkolehti on analysoinut tilannetta useassa artikkelissa ja niissäkin kommentointi on käynyt tiuhana. Kiistan polttopiste on järjestön hallituksen koostumusta avaava perustuslaillinen muutos. NASW:n hallitus on jo yksimielisesti tyrmännyt ehdotuksen, mutta jäsenistö päättää asiasta lopullisesti lokakuisessa vuosikokouksessaan. On varmaa, että NASW:stä karisee jäseniä olipa päätös myötä tai vastaan. Nähtäväksi jää pirstoutuuko 82-vuotinen järjestö täysin.

 

Mölötövin cocktail

Kirsi Heikkinen

 

Pari viikkoa sitten Helsingin Sanomat sai tarpeekseen. Nyt-liitteen kommenttiosio ei muistuttanut enää edes etäisesti hedelmällistä vuoropuhelua vaan siellä velloi uutispäällikkö Jussi Pullisen mukaan pelkkä öykkämöykkä : loukkaukset, uhkaukset ja väitteet, joissa ”joissa faktana esitetään täyttä sepitettä”.

Nyt pisti osion jäähylle, joka on nyt päättynyt, mutta kommentointi on eriytetty uutisista. Jotkin suomalaiset tiedotusvälineet seurasivat esimerkkiä, kaikilla kommentointi ei ole ollut mahdollista alun perinkään.

Kaikki eivät tästä tietenkään tykänneet.

”Jollain meni tunteisii ku kommenttiketjuja suljettu. Mut sananvapauteen ei kuulu se, et paskalle annetaan netti-, kommentti-, tai palstatilaa”, tuottaja Arman Alizad twiittasi 2.9.

Joidenkin mielestä kommenttien sulkemista parempi vaihtoehto olisi tarkempi moderointi.

Aller-yhtymä perusti jopa ilmaisen moderointikoulun.

Toimittaja Johanna Vehkoo muistutti , että kunnollinen moderointi vaatii aikaa ja rahaa, jota kaikilla tiedotusvälineillä ei ole. ”Kommenttipalstojen sulkeminen on huono juttu siksi, että uutisaiheista olisi toki hyvä voida käydä monipuolista yhteiskunnallista keskustelua. Mutta jos sitä ei voi käydä kuitenkaan, lopetetaan edes älämölö.”

Aihe nousi Suomessa tapetille turvapaikanhakijakeskusteluista, mutta kommenttimölinä on hiertänyt pitkään myös tiedejournalismia. ”Jokainen, joka on kirjoittanut ilmastonmuutoksesta, tietää mitä tapahtuu. Pian postauksesi jälkeen trollien eläintarha saapuu. — He alkavat välittömästi tapella sisällöstä ja hyökkäävät tiedettä vastaan, joskus viskomalla loukkauksia ja rivouksia”, kertoi esimerkkinä toimittaja Chris Mooney.

“Kommentointi voi olla pahasta tieteelle. Siksi lopetamme sen”, ilmoitti Popular Science -julkaisun online-sisältöjohtaja Suzanne LaBarre kaksi vuotta sitten. Ratkaisu ei ollut LaBarren mukaan helppo. “Me olemme yhtä sitoutuneita vaalimaan elävää, älykästä keskustelua kuin levittämään tieteen sanaa. Ongelma on se, että trollit ja spämmibotit heikentävät kykyämme jälkimmäiseen.”

PopSci nojasi päätöksensä – kuinkas muuten – tieteeseen. Dominique Brossard ja Dietram Scheufele Wisconsin-Madisonin yliopistosta osoittivat kokeellisesti, että tiedeuutista käsittelevän postauksen perässä olevien kommenttien sävy vaikuttaa siihen, miten lukija tulkitsee itse uutisen sisällön. Asiattomat ja epäystävälliset kommentit ruokkivat kielteistä suhtautumista.

“Jopa ihmiset, jotka sanovat, etteivät lue kommentteja, voivat saada niistä vaikutteita. Vaikka emme kiinnitä erityistä huomiota kommentteihin, saatamme poimia sanan sieltä, toisen täältä, ja käyttää niitä apuna asian tulkitsemisessa”, Brossard selitti äskettäin New York Timesissa. “Käytämme mentaalisia oikoteitä saadaksemme selkoa monimutkaisista asioista. Kommentit voivat valitettavasti toimia tällaisina oikopolkuina.”

 

En tiedä, onko kommenttiosioiden sulkeminen oikein. Huomaan kuitenkin olevani huojentunut aina, kun kommenttilaatikot ja niiden sisältämä mölötövin cocktail puuttuvat.

 

Tutkijat, aiheet ja tunteet

Mari K. Niemi

Tasa-arvokysymykset, ravitsemus ja maahanmuuttopolitiikka kuuluvat aiheisiin, joita tutkijoiden on usein vaikea julkisuudessa kommentoida. Tämä on sääli, sillä nämä ovat teemoja, joista liikkuu paljon perusteettomia käsityksiä ja väitteitä. Asiantuntijatietoa siis tarvittaisiin.

Puhetilaakin olisi tarjolla, koska nämä teemat kiinnostavat yleisöäkin. Vaikkapa tasa-arvoasioihin julkisuudessa tarttuva tutkija voi kuitenkin pian tulla tempaistuksi ärhäkän kansalaiskeskustelun välikappaleeksi. Kaikki tutkijat eivät ole tähän valmiita, vaan peruuttavat mieluummin takaisin kammioonsa. On myös asiantuntijoita, jotka ajattelevat viriävän tai kuohahtavankin keskustelun olevan tervetullut seuraus heidän avaukselleen. Pääasia, että puhutaan!

Monia keskustelun kärjistyminen kuitenkin harmittaa varsinkin silloin, jos ajatusten sijaan siirrytään arvioimaan niiden esittäjää.

Pulma on huomattu tietysti toimituksissakin. Tällä viikolla Helsingin Sanomien Nyt-liite ilmoitti sulkevansa verkkokeskustelun kommenttiosion kahdeksi viikoksi. Sinä aikana lehti miettii, miten toimia jatkossa. ”Kaikkein epämiellyttävintä on, että toimittajiamme ja erityisesti haastateltaviamme on kommenteissa uhattu vahingoittaa, haukuttu läskeiksi ja väitetty valehtelijoiksi”, uutispäällikkö Jussi Pullinen perustelee lehden ratkaisua.

Mahdollisuutta verkkokommentointiin päätti rajoittaa myös MTV3, jonka mukaan runsaasti vihapuhetta synnyttää nyt pakolaiskriisin uutisointi .

 

Lehtien kommenttiketjuissa tai sosiaalisessa mediassa tutkijan oikeassa vai väärässä olemisen päättää yleisö. Tuossa arvioinnissa se, miten hyvin tutkija asiansa hallitsee, voi olla aika toissijaista.

Esimerkiksi politiikantutkijoiden ajatuksia yhteiskunnallisista kysymyksistä voisi haastaa julkisuudessa useamminkin. Tämä voisi parhaimmillaan jopa edistää tutkimusta.

Tällaisen tasokkaan kriittisen keskustelun sijaan tavallisempaa on kuitenkin kuulla väitteitä siitä, että tutkijan (kuviteltu) puoluekanta tai tämän (luulotellut) poliittiset sympatiat selittävät tutkijan lukijaa harmittaneet tulkinnat.

Usein tutkijoita syytetään myös nollatiedon tuottamisesta tai muuten vain täydestä ammattitaidottomuudesta asiaa sen kummemmin perustelematta.

Joskus mietin, ajattelevatko tutkijan ammattitaitoa mollaavat ihmiset koskaan sitä, miltä heistä tuntuisi, jos heidän omaa työtään julkisesti ivattaisiin ja reposteltaisiin.

Kovakin vertaiskritiikki kuuluu tietysti tutkijan työhön. On kuitenkin eri asia tulla esimerkiksi konferenssissa tai julkaisuprosessin aikana asiantuntijoiden opponoimaksi kuin some-palstoilla ventovieraiden aggressiivisesti höyhentämäksi.

Toinen puoli asiaa on se, että julkisuudessa asioita kommentoiva tutkija on monen silmissä valta-asemassa. Hän saa äänensä kuuluviin ja pääsee määrittelemään asioita – vaikkapa arvioimaan puoluetta, jota jutun lukija äänestää.

Asetelma ei ole tasa-arvoinen, ja tämän ymmärtäminen voi auttaa tutkijaa hyväksymään tuohtunuttakin kansalaispalautetta. Tämäkään lähtökohta ei silti oikeuta ketään latelemaan törkeyksiä.

 

Kuohuttavia aiheita julkisuudessa kommentoiva tutkija tottuu sosiaalisessa mediassa pian saman kuvion toistumiseen. Joko tutkija saa osakseen kritiikkiä ”vääristä” mielipiteistään tai kiitosta ”oikeista” näkemyksistään.

Usein tarjolla on molempia. Tutkijan kanssa sekä samaa että eri mieltä olevat jakavat eteenpäin hänen lausuntojaan, vaikka usein päinvastaisin saatesanoin.

Tutkijan saaman mediahuomion näyttää usein ratkaisevan se, miten sopivia ne ovat kiivaasti kannatettaviksi tai ärhäkästi vastustettaviksi. ”Käyttökelpoisia sitaatteja” kun jaetaan tarmokkaimmin sosiaalisessa mediassa.

.