Identiteetti kadoksissa

Seitsemän nälkävuotta ovat kolhineet pahasti Suomen itsetuntoa. Hallitus kivittää kansallisen identiteettimme ytimeen kuuluvaa koulutusta ja sivistystä, maailma ryöpsähti kynnyksemme yli 30 000 ”toisuskoisena” pakolaisena, ja Venäjän ja lännen välirikon puhuri roiskautti Itämeren aallokon kintuillemme.

Puhe oikeudesta päivähoitoon, maksuttomaan terveydenhoitoon ja koulutukseen ovat jääneet leikkauslistojen jalkoihin. Näköpiirimme kavennetaan kipuilemaan mielivaltaisten valintojen välillä. Vastakkain asetetaan leikkaukset valtion velan pienentämiseksi ja lisävelan otto turvapaikanhakijoiden kustannusten kattamiseksi. Suomen ”tarina”, kuten on muodikasta sanoa, ei ole positiivinen vaan kärsimyksillä ja uhrauksilla kivetty.

Siten jäljelle jäävät usein kaikkein yksinkertaisimmat ja tylyimmät vaihtoehdot kuten rajat kiinni ja turvapaikanhakijoiden vähimmäisturvan leikkaukset. Samalla ihmisten yhdenvertaisuus ja Suomen allekirjoittama kansainvälinen pakolaissopimus vedetään kölin ali.

Identiteettimme ihmisoikeuksia kunnioittavana pohjoismaana on jäämässä ”kansallisen edun ja realismin” jalkoihin. Sitä haaskataan Venäjälle esitettäviin pakolaissopimuksen vastaisiin vaatimuksiin estää ihmisiä hakemasta turvapaikkaa Suomesta. Niinhän myös öljyrikas Norja toimi, samoin kuin EU Turkin suhteen.

Ukrainan kriisi puolestaan muistutti meitä ikävällä tavalla siitä, että Venäjän ja lännen etupiirikamppailu ei ole sittenkään ohi. Tämä näkyy myös Itämerellä niiden sotavoimien kasvaneena määränä.

Kaiken tämän seurauksena Suomi hapuilee hukkaamaansa identiteettiä negaatioiden kautta: Meillä ei ole varaa solidaarisuuteen, ihmisoikeuksia ei tarvitse puolustaa tosipaikan tullen ja Venäjän politiikkaamme määrittävät turvallisuusuhat.

Asemoidessamme itsemme EU:n ja Venäjän konfliktin kautta Euroopan itäiseksi etuvartioksi, pakolaiskriisi näyttäytyy Putinin juonena EU:n heikentämiseksi, 30 000 lähinnä Ruotsin kautta Suomeen tullutta pakolaista todisteena tästä ja vaivaiset 1000 Venäjältä tullutta turvapaikan hakijaa FSB:n kyhmyisenä sormena, jolla se morsettaa kolkkoa ulkopoliittista signaaliaan.

Elättelemättä harhakuvia Venäjän toimintatavoista, varsinainen vahinko Suomelle syntyy kuitenkin siitä, jos poliittisia erimielisyyksiämme ryhdytään käsittelemään ”EU:n yhtenäisyyttä” ja ”Suomen vakautta” horjuttavana Venäjän hybridisodan resonoimisena. Siinä kajotaan demokraattisen yhteiskunnan perustaan, sananvapauden rajoihin.

Nämä tuskin kuuluvat niihin elementteihin, joista haluamme Suomen identiteetin muodostuvan?

KHL IS HERE

Martti Puukko

Vaikken ole mikään suuri urheiluentusiasti, en minäkään ole voinut välttyä viime kuukausina näkemästä lehdissä, katujen varsilla, televisiossa, taksien ovissa ja Helsingissä jääkiekkohalli Arenan kyljessä suuria englanninkielisiä mainoksia, kuten, KHL is here, Super Week, We are ready! ja niin edespäin.

Noista mainoksista voisi helposti päätellä, että jokin suuri amerikkalainen ilmiö on rantautunut Suomeen, mutta kun asiaan perehtyy käy kuitenkin ilmi, että kyse on Venäjän presidentin Vladimir Putinin luomasta jääkiekkoliigasta, jota hänen lähipiiriin kuuluvat miljardööriystävänsä avokätisesti rahoittavat.

Taloudellisesti KHL:ssä ei eri lähteiden mukaan ole mitään järkeä, mutta hanke onkin poliittinen ja sen tarkoitus on kilpailla jääkiekkofanien suosiosta pohjoisamerikkalaisen jääkiekkoliigan NHL: n kanssa. Hanke on Venäjälle näköjään niin tärkeä, että vain englanninkieli näyttää käyvän Suomessa liigan mainostamiseen. Onko siis niin, että Venäjälläkin salaa ihaillaan Amerikkaa? Sekin on mahdollista. Vai onko kateus osasyynä siihen, että niin monet venäläiset kokevat Yhdysvallat vihollisena?

Olisiko sittenkin niin, että maailman kulttuuriin merkittävän panoksen tuoneella Venäjällä on kaikesta huolimatta syvä ja kalvava alemmuuskompleksi suhteessa Yhdysvaltoihin? Kyllähän Venäjälläkin tajutaan varmasti se, että Yhdysvaltojen suojaan ja seuraan vapaaehtoisesti hakeutuvia maita on runsaasti?

Yhä 1900-lukua elävällä Putinin Venäjällä ei ole lainkaan Yhdysvaltoihin verrattavissa olevaa vetovoimaa. Putinin Venäjältä puuttuu niin sanottu soft power. Siitäkö muuten johtuu, ettei venäläinen KHL luota Suomeen suuntautuvassa mainonnassaan venäjään tai edes suomeen? KHL: ään suurella rahalla siirtynyt Jokerit pelaa sentään vielä entisellä nimellään.

Autoritaariset johtajat ja diktaattorit näyttävät usein erityisen mieltyneiltä näyttämään voimaansa urheilun alueella. Niin on myös Vladimir Putinin kohdalla. KHL: n luomisen lisäksi Putin on jo onnistunut hankkimaan Venäjälle muun muassa vuoden 2014 Talviolympialaiset ja vuoden 2018 jalkapallon MM-kisat.

Urheilu on helppo ja nopea tapa nostaa kansallismielisyyttä, eikä tämä tietenkään koske vain Venäjää. Venäjän elinikäinen presidentti Vladimir Putin on kuitenkin korostetun selkeästi profiloitunut macho-miehenä, joka on muun muassa kellistänyt tiikerin, lentänyt kurkiauran edessä, sukeltanut vanhoja ruukkuja merestä, miehittänyt vihreine sotilaineen Krimin ja vienyt sodan Itä-Ukrainaan. Näitä viimemainittuja seikkoja Putin ei ole tosin myöntänyt. Hiljattain kun Puola voitti Venäjän lentopallon MM-kisoissa Putin kielsi, erään puolalaisen nettikommentoijan mukaan lähettäneensä edes joukkuetta Puolan kisoihin. Kommentoijan mukaan Putin oli todennut, että noita Venäjän pelipaitoja voi ostaa kaikista hyvin varustetuista urheiluliikkeistä.

Hiljattain julkaistuissa muistelmissaan presidentti Tarja Halosen entinen lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk kertoo, että Putin oli ensimmäisellä presidenttikaudellaan ujolta vaikuttanut hyväkäytöksinen mies, jonka valta muutti machompaan suuntaan. Niinpä niin, kaikkien hyvin tuntema tosiasia entisessä Neuvostoliitossa oli se, että vain kaikkein ujoimmat ja herkimmät kaunosielut hakeutuivat juuri KGB:n palvelukseen.