Kuritettavaa teknologiaa

Minna Ruckenstein

 

Digiterveyttä markkinoidaan itsenmittausteknologialla, seurantalaitteilla ja sovelluksilla. Tunteita ja mielentiloja voi jäljittää älypuhelimella. Painoa voi yrittää hallita kuvaamalla omia aterioita. Unirytmejä seuraamalla nukahtamisvaikeudet ehkä helpottuvat.

Terveysteknologian piti mullistaa terveydenhuolto. Nyt teknologian kehittäjät kyselevät miksi vallankumousta ei ole saatu aikaan. Digitalisaatio kaatuu yhä uudestaan siihen, ettei sitä tapahdu. Laitteita ja sovelluksia lisätään jo olemassa oleviin toimintatapoihin ja kuvitellaan, että digiloikka on tehty. Pettymys on suuri, kun tuottavuuskehitys ei parantunutkaan ja luvatut terveyshyödyt jäivät todentamatta.

Terveydenseurannasta ovat kiinnostuneet jo ennestään hyvinvoivat. On herännyt pelko, että laitteet voivat jopa kärjistää entisestään terveyseroja.

Terveydenhoitoon on vaikea istuttaa uusia toimintatapoja. Kenttä on jähmeä ja tiukasti säännelty. Siihen on perusteltuja syitä: on tärkeää, että ihmisiä hoidetaan tavalla, joka on todistetusti toimiva. Samanaikaisesti keskustelut sekä Suomessa ja kansainvälisesti kertovat myös vastustuksesta. Hoitohenkilökunta vierastaa digitaalisia ratkaisuja.

Teknologiavastaisuus on ymmärrettävää: lääkäreille on tuputettu tietotekniikkaa, joka on etäännyttänyt heitä potilaista. Lääkärin katseen suunta kertoo, että vastaanotolla seurustellaan usein tietokoneen pikemminkin kuin asiakkaan kanssa.

Teknologian on annettu orjuuttaa, kun sen pitäisi auttaa ja tukea. Ihmisiä käsitellään koneiston osasina, vaikka heidän pitäisi olla sen keskiössä palveltavina.

Itsenmittausteknologioiden näkökulmasta ihmiskeskeisyys tarkoittaa tuettua tiedon jakamista. Mittalaitteiden keräämä tieto tulee näkyväksi sekä potilaalle itselleen että hoitavalle henkilölle. Vastaanottotilanteessa älypuhelimen avulla pidettävä visuaalinen ruokapäiväkirja on konkreettinen lähtökohta. Valokuvat todentavat arkista ruokailurytmiä. Kuvat voivat konkretisoida syömishäiriötä paljastamalla miniatyyrimäisen annoskoon. Epämääräisiin suolistovaivoihin löytyy ymmärrettävä syy: on tullut syötyä mitä sattuu ja juotua aivan liikaa.

Kuvien avulla voi myös puhua siitä mitä syömisistä on jäänyt kuvaamatta. Näin päästään kiinni ruokailuun liittyviin tunteisiin, syyllisyydentuntoon tai toistuviin epäonnistumisiin.

Digitalisaation mullistavuus piileekin tavassa, jolla se muuttaa tiedonkulun rakenteita ja sitä kautta arkisia käytäntöjä. Tietoa voidaan yhdistää ja siitä voidaan keskustella uudella tavalla. Säästöt syntyvät aiempaa tehokkaammasta viestinnästä.

Terveydenhuollon uudistusten tueksi tarvitaan ammattilaisia, joita kiehtoo tiedonvälitys ja sen avulla organisoituminen. Mittausteknologiat täytyy kurittaa tekemään oikeita asioita. Ne palvelevat ihmisiä, jos ymmärretään miten kerätty aineisto valjastetaan tiedonkulun prosesseihin.

Minne tahansa ei terveysteknologian perässä kannata loikkia. Digiloikka syntyy, kun se osataan synnyttää.

 

Linkki tutkimusjulkaisuun:  Uncovering Everyday Rhythms and Patterns: Food tracking and new forms of visibility and temporality in health care.

Halki, poikki ja pinoon

Ratkaisu EU-direktiiveihin? Kuva: Antti Immonen

Ratkaisu EU-direktiiveihin? Kuva: Antti Immonen

 

Klapeja tehdessäni muistelen vanhaa sutkausta, jonka mukaan polttopuut lämmittävät kolmesti: ensin puusavotassa, toisen kerran halkoja hakatessa ja lopulta vielä kolmannen kerran valkean roihutessa tulipesässä.

Talvi-iltana on mukava lämmitellä takkatulen ääressä. Mutta huhutaan, ettei takassa leiskuva tuli olisikaan yksinomaan mukava ilmiö, vaan peräti ilmastolle ja terveydelle haitallista.

Puun poltto on lisääntynyt 2000-luvulla valtavasti, samaa tahtia muun energian hinnan nousun myötä. Suomessa kuolee ennenaikaisesti parituhatta ihmistä vuodessa pienhiukkasten aiheuttamiin terveyshaittoihin. Klapien polttamisen lisäksi pienhiukkasia tulee tietysti myös liikenteestä ja energiantuotannosta.

Pienhiukkasia? Tunnen ihmisiä, joiden mielestä puhe yksityistalouksien hiukkaspäästöistä vaikuttaa täysin järjettömältä. Onhan maailmassa kai paljon kamalampiakin saastepäästöjä? On silti tutkittu tosiasia, että puun käryttäminen huonoilla uuneilla pilaa merkittävästi ilmaa.

Pienhiukkaset ovat aito terveysriski, sillä ne kulkeutuvat hengitysilman mukana keuhkoihin. Suurin osa syöpää aiheuttavista PAH-yhdisteistä tulee puun pienpoltosta. Ja mitä lie dioksiinejakin vielä. Tuntuu uskomattomalta. Mutta niin se vain on. Suomessa hiukkashaittoja harvoin huomaa paljain silmin. Kiinan ja Intian miljoonakaupungeissa ongelma näkyy selkeämmin.

Pienpolton haitat on siinä määrin osoitettu, ettei sitä todellakaan voi suositella harrastettavaksi laajassa mittakaavassa, ei etenkään tiheän asutuksen alueella. Ongelma ei ole marginaalinen. Suomen hiukkaspäästöistä pienpolton osuus on peräti noin 40 prosenttia. Ja kyse on tietenkin myös ilmastosta. Kun lämmitän kotimökkiäni, tuprutan samalla taivaalle nokea ja metaania ja lämmitän välillisesti myös kotiplaneettaani. Eikä nykyään enää kenellekään tarvinne selittää, mitä se tarkoittaa.

EU:n komissio haluaa työstää direktiivin hiukkaspäästöjen vähentämiseksi. Jos direktiivi toteutuu, päästökattoja on alettava noudattaa myös kansallisella tasolla. Uunit, takat ja kiukaat ovat ympäristöministeriön mukaan pahimpia tupruttelijoita. Direktiivihahmotelmissa kaavaillaan kaikkien puilla lämpiävien pienpolttoyksiköiden päästöjen vähentämistä. Samoin kiristettäisiin päästörajoja keskisuurten polttolaitosten kohdalla.

Joidenkin mielestä EU:n direktiivit ovat jyräävää vallankäyttöä, pakottamista. Pelätään rahanmenoa, joita yksityistalouksille koituu vähäpäästöisemmän polttotekniikan hankinnasta. En itsekään ole varsinaisesti liekeissä mahdollisista lisäkulungeista. Mutta on niistä EU-direktiiveistä muuhunkin kuin pesän virikkeeksi. Määräysten taustalla on vankka tutkimustieto ilmaston ja ihmisten terveydentilasta.

On hyvä, että joku ulkopuolinen valvoo minun toimivan järkevästi, kun en siihen aina itse taivu. On hyvä, että esimerkiksi tupakointia rajoitetaan, sillä en halua lasteni saavan syöpää tupakansavusta. Samalla lailla on hyvä, että muutakin sauhuttelua rajoitetaan – en halua lasteni saavan syöpää muustakaan savusta.

Direktiiviehdotuksista on tarkoitus päättää aikaisintaan syksyllä 2015. On kuitenkin selvää, ettei puun polton päästörajoituksia voida panna täytäntöön yhtä nopealla aikavälillä kuin tupakointirajoituksia. Lämmitys kun on täällä Pohjolassa välttämätöntä, toisin kuin röökin vetäminen.

EU-direktiiviä odotellessa pitänee totella rahan mahtia. Puuta on omasta takaa, ja muu energia on tyyristä. Tein juuri muutaman motin halkoja ja uuden liiterin, jossa polttopuut pysyvät kuivina. Isossa skenessä pienhiukkasongelmaan tuskin vaikuttaa se, onko minun henkilökohtaisten halkojeni kosteusprosentti 15 vai 30, mutta voinpahan lämmittää ensi talvena mökkiäni vähän paremmalla omallatunnolla.

Ja kuten tiedetään, halkopinossa on kätevä säilyttää pullotettuakin lämmikettä.

https://www.thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ilmansaasteet/puunpoltto

https://www.hsy.fi/repa/Documents/Yhteinen_osuus/Salonen_Ilmansaasteiden%20terveyshaitat.pdf

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/153981/SYKEra_6_2015.pdf?sequence=3

 

Ketterän tiedeviestinnän työkalut

Amanda Alvarez

Viestintäryhmässämme Human Brain Projectissa on otettu käyttöön Scrum-menetelmä. Ehdotin tätä kokeilua yhteistyön ja resurssienhallinnan parantamiseksi. Scrum on ohjelmistokehittäjien menetelmä jossa työ pyritään vaiheistamaan koko tiimin voimin. Käytössämme ovat Jira-ohjelmisto sekä Asana-kalenteri, joita HBP:n ohjelmistokehittäjät, datavelhot ja hallinto jo hyödyntävät. Asana-kalenteri toimii deadline-periaatteella eli jokaiselle tehtävälle annetaan määräaika. Jira on vianseurantajärjestelmä jossa tehtävät luokitellaan prioriteetin mukaan, mikä auttaa tunnistamaan esteitä etenemiselle. Viestinnässä “viat” vaihtuvat pyyntöihin; asiakkaat voivat syöttää järjestelmään työtehtäviä ja seurata niiden kehitystä.

Scrum sopii viestintäryhmällemme koska tuotamme painettuja ja digituotteita eri (sisäisille) asiakkaille. Se antaa tuotantoaikataululle raamit jotka ovat kaikkien ryhmäläisten seurattavissa ja muokattavissa. Olennaista menetelmässä ovat aamuiset viiden minuutin päivitykset sekä pyrähdykset eli sprintit. Kahden viikon pituisen sprintin työaikataulu selvitetään etukäteen niin ettei kenenkään resursseja kuormiteta ja kaikki laajemman projektin pikkutehtävät hoituvat rinnakkain. Toimittaja ja taittaja voivat antaa toisilleen tehtäviä ja seurata niiden edistystä. Näin määräajoista myöhästymisenkin voi ennakoida.

Lyhyen koeajan jälkeen ei vielä ole selvää onko ryhmämme hyötynyt Scrumista. Emme vielä ole täysin synkassa pyrähdysten suhteen, ja välillä päivittäiset update-tuokiot unohtuvat.Tehtävät ovat kuitenkin hallinnassa ja kaikkien nähtävillä ja muokattavissa. Ketterän menetelmän adoptiota helpottaa, kun ryhmässä useampi on teknisesti pätevä. Suurin etu tähän mennessä on versionhallinta, joka oli aiemmin täysin sähköpostin varassa, ja kyky määrätä tehtäviä muille ryhmäläisille. Vaikka Scrum on tiimityöskentelyyn tarkoitettu, yksin työskentelevä toimittaja voinee hyötyä joistakin menetelmän periaatteista — aikataulusta, kehityksen seuraamisesta, ja versionhallinnasta.

Selvää on, että tiimityöskentelyä parantavia ohjelmistoja ja sovelluksia riittää. Datajournalismia harrastavien tai muuten ohjelmoijien kanssa työskentelevien kannattaa ehdottomasti tutustua Githubin käyttöön. Avoimista koodivarastoista löytyy paljon hyödyllisiä työkaluja ja dataa. Mm. CERNin Open Data-aloiteen sisältö, data ja nettisivut on kehitetty Githubin puitteissa. Achintya Rao, yksi CERNin tiedeviestijöistä, pitää Githubissa myös tiedeviestintäsanastoa, joka on vapaasti muokattavissa. Penflip-sivustolla, joka on nimenomaan tarkoitettu kirjoittajien versionhallintaan ja joukkoistamiseen, Rao ylläpitää akateemisiin kokouksiin tarkoitettuja sosiaalisen median käyttösääntöjä.

Mistä menetelmistä tai sovelluksista olet (tiede)toimittajana itse hyötynyt?

Kolmiulotteinen tulostus on vielä kiinnostavampi kuin luuletkaan

Mutta onko se haihattelua vai elämää suurempi kumous?

 

Kalevi Rantanen

3D-tulostus näyttää tarjoavan mitä vain, kun tekniikka pikkuisen vielä edistyy. Voimme käyttää laitteita kotona yhtä helposti kuin kahvinkeitintä. Tulostaa voimme ruokaa, vaatteita, huonekaloja, mattoja, uusia niveliä, astioita ja astiastoja, elektroniikkaa ja paljon muuta. Isolla tulostimella voimme tulostaa talon tai veneen. Esimerkkejä löytyy paljon blogeista ja keskusteluryhmistä, kuten suomalaisesta Pursotinklubista Facebookissa.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Mustat joutsenet -kirjassa[1] Jukka Liukkonen kirjoittaa 3D-tulostuksesta otsikolla ”Kaiken kopioiminen on mahdollista.” Hän ennustaa uuden valmistustekniikan tuovan myös yhteiskunnallisia muutoksia.

Patentti-, mallisuoja- ja tekijänoikeussotien jälkeen yhteiskunta ”vapautuu jatkuvasti enemmän”. (s. 180–181)

Silloin ”luoville ihmisille syntyy yhä uudenlaisia tapoja ansaita elantonsa suurten yhtiöiden ulkopuolella”. (s. 181)

Talousjärjestelmä muuttuu ”yhä enemmän itsenäisen kokeilemisen, yhteisöllisen tekemisen ja jakamisen yhteiskunnaksi”. (s. 182)

Palkkatyön luonne muuttuu. ”Kenties käyttöön otetaan perustulo, joka sopii oivasti luovaan yhteiskuntaan.” (s. 182)

Innokkaasti kolmiulotteista tulostusta ylistää tulevaisuusvaliokunnan raportti Suomen sata uutta mahdollisuutta[2].

”Tavaroiden teollinen sarjavalmistus korvautuu osa kerrallaan hajautetun valmistuksen mallilla…” (s. 21)

Alkaa tuntua jo 3D-utopialta, mutta perusteluja joka väitteelle löytyy runsaasti. Sitä tärkeämpää on tarkastella muuta ja osin vastakkaista todistusaineistoa.

Tutkimusyritys Gartner on kehittänyt hypekäyrän[3] kuvaamaan suhtautumista teknisiin uudistuksiin. Tuorein käyrä on julkaistu vuoden 2013 elokuussa. Sen laatijat havaitsivat eniten liioittelua ja hypeä puheissa peliyttämisestä eli gamifikaatiosta. Hopeasijan jakavat kodin 3D-tulostin ja kannettavat käyttöliittymät.

Teolliset 3D-tulostimet sen sijaan ovat jo ohittaneet pettymyksen laakson ja etenevät realistisessa vaiheessa. Gartner ennustaa kaupallisen teknologian yleistyvän 2-5 vuoden päästä. Mutta kuluttajalaitteissa on hyvä varautua suuriin pettymyksiin, sanoo Gartner. Käyttökelpoisen 3D-kotitulostimen kehittäminen vaatii vielä 5-10 vuotta.


Mastering the Hype cycle book.

Hype-käyrässä on yhtymäkohtia Osmo A. Wiion tulevaisuuslakeihin. Yli-innostuksen vaiheessa pätee ensimmäinen laki: lähikehitystä yliarvioidaan. Realististen odotusten vaiheessa pätee laki numero kaksi: pitkän ajan kehitystä aliarvioidaan.

Voimme lisätä kolmannen ajatusmallin. Entisessä Neuvostoliitossa vaikuttanut insinööri, tieteiskirjailija ja luovuuden tutkija Genrih Altshuller[4] rakensi 1970-luvulla tehokkaan ajattelun kaavion, jossa on monta ruutua. Tehoton ajattelija näkee yhden systeemin ja vain tämän hetken. Taitava ajattelija katsoo montaa ruutua. Millainen on ylemmän tason systeemi, mihin esimerkiksi 3D-tulostin kuuluu? Millaisia ovat systeemin osat? Millainen on systeemin, sen ympäristön ja sen osien menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus?

Malli, joka on alun perin kehitetty teknisten ongelmien ratkaisemista varten, auttaa myös järjestämään ja tulkitsemaan informaatiota. Meillä on 3D-tulostin. Mihin ylemmän tason systeemiin se kuuluu?

Yritystutkijat pelkäävät aliarviointia

IBM:n viimevuotinen raportti[5] ohjelmavetoisesta toimitusketjusta kuvaa yhtä ekosysteemiä 3D-painatuksen ympärillä. Systeemiin kuuluu kolme osaa, joiden kehitys tutkimuksen mukaan muuttaa teollisuutta radikaalisti:

1. 3D-painatus
2. Älykäs robotiikka
3. Avoin elektroniikka

Kolmiulotteinen painatus vaikuttaa eniten. Kannattavan sarjan koko putoaa. Kun tuotteita aikaisemmin piti usein valmistaa miljoonia, nyt sarja voi olla sata tai tuhat kappaletta.

Jos merkittävin muutos tulee 3D-painatuksen mukana, eniten yllätyksiä tarjoaa älykäs robotiikka. Robotit ovat halventuneet ja viisastuneet. Niitä voi helposti opettaa tekemään yksinkertaisia kokoonpanotehtäviä.

Avoimen koodin elektroniikka tarkoittaa elektroniikkaa, joka on vapaasti käytettävissä samaan tapaan kuin avoimen koodin tietokoneohjelma. Tiedon saa kopioida ilmaiseksi, mutta vastaavasti omat parannukset ohjelmaan tai laitteeseen on annettava muiden kopioitavaksi. Samalla periaatteella voi kehittää periaatteessa mitä tahansa. Yksi esimerkki muuten on RepRap-tulostin, jonka rakentamiseen tarvittava tieto on julkista.

Kolmiulotteinen tulostin, älykäs robotti ja avoin elektroniikka ovat ylivoimainen yhdistelmä monessa paikassa. Halpa tulostin tulostaa. Mukava robotti kokoaa tulostetuista osista tuotteen. Avoin elektroniikka jouduttaa tuotekehitystä.

Tutkijat selvittivät, miten uusi teknologia muuttaa neljää esimerkkituotetta: kuulolaitetta, kännykkää, teollista näyttöä ja pesukonetta.

Eräitä kuulolaitteen osia kannattaa jo nykyään valmistaa paikallisesti 3D-tulostimilla. Tutkijat ennustavat, että tulostetun, avoimella elektroniikalla valmistetun kuulolaitteen hinta voi vuonna 2022 olla alle kolmasosa nykyisestä. Kännykän hinta laskee vain parilla prosentilla, mutta pesukoneen hinnasta lähtee noin kolmasosa.

Eniten putoaa sarjan minimipituus, keskimäärin kymmenesosaan.

Jotkut yritykset ovat havainneet aikojen muuttumisen. Yksi tutkituista yrityksistä, suuri päivittäistavaroiden valmistaja, on pudottanut tuotantokustannukset Euroopassa lähelle Kiinan tasoa uusimpien robottien avulla. Se suunnittelee ruiskuvalun korvaamista 3D-painatuksella.  Se suunnittelee myös tuotantosarjojen lyhentämistä.

Valtaosa yrityksistä ja niiden johtajista kuitenkin yhä pitäytyy vanhaan. Tutkijat haastattelivat 55 yritysjohtajaa kymmenessä maassa, joista yksi oli Suomi. He havaitsivat, että johtajat yhä haluavat tuottaa entistä enemmän standardiosia pitkinä sarjoina. He aikovat tehdä asioita, joilla teollisuus on menestynyt viimeisten sadan vuoden aikana. Tutkijoiden mukaan niillä ei menestytä enää. Niitä, jotka kieltäytyvät näkemästä ajan merkkejä, uhkaa putoaminen kelkasta. Myös suomalainen raportti sadasta mahdollisuudesta varoittaa: ”Pikavalmistusta ei vielä Suomessa laajasti ymmärretä ja koko teollisen paradigman muutoksesta on puhuttu liian vähän. Tärkeinä nähdään edelleen pääasiassa vanhan teollisen paradigman mukaiset asiat.” (s. 22)

Valmistuksen ja talouden laaja maailma

Raportit kuvaavat vain osaa muuttuvasta maisemasta yritysmaailmassa.

Ympäröivä systeemi on laaja. Tavaroita valmistetaan monella tavalla. Sorvataan, porataan, höylätään, jyrsitään, hiotaan ja hoonataan. Leikataan mekaanisesti, vedellä ja laserilla. Hitsataan monella tavalla. Liimataan. Puristetaan, pursotetaan ja muovataan.

Elektroniikassa on paljon omia menetelmiä. On paljon kemiallista kaasufaasipinnoitusta. Atomikerroskasvatus on kiinnostava kaasufaasipinnoituksen laji. On litografiaa, syövytystä ja paljon muuta.

Kansantaloudessa on kappaletavaratuotannon lisäksi energiateollisuutta, kemian teollisuutta, lääketeollisuutta ja muita teollisuudenaloja. On maataloutta, metsätaloutta, kaivoksia, rahoituspalveluja, matkailua, hallintoa, koulutusta, juridiikkaa, terveydenhuoltoa, ja paljon muuta. Suurikin teollisuudenala on pieni osa taloudesta. Jos kaikki tavarat valmistettaisiinkin 3D-painatuksella, muutos koskisi silti vain vähemmistöä työvoimasta.

Mullistaako 3D-tulostus yhteiskunnan?

Systeemien lisäksi meidän pitää katsoa myös aikalinjaa.

Altshullerin malli kehottaa pitämään mielessä nykyajan ohella myös menneen ja tulevan. Yksinkertaisin tapa soveltaa mallia on palauttaa mieleen historiallisia analogioita.

3D-tulostuksen arvellaan muuttavan myös taloutta ja yhteiskuntaa.  Puhutaan taas ”uudesta taloudesta” ja peräti ”uudesta luovasta taloudesta”. Sanotaan, että ”kulutuskeskeinen talousjärjestelmä muuttuu yhä enemmän itsenäisen kokeilemisen, yhteisöllisen tekemisen ja jakamisen yhteiskunnaksi”.

Raportti Suomen sata uutta mahdollisuutta kertoo ”uusista lisäarvoista”, jotka syntyvät muun muassa ”positiivisista paikallisista työllisyysvaikutuksista”, luvussa, jonka otsikko on ”Lähivalmistus ja teollisen rakenteen murros” (s. 21).

Puhe uudesta taloudesta tuo mieleen vuosisadan vaihteen it-kuplan. Silloinkin puhuttiin paljon uudesta taloudesta. Vähän aikaisemmin, 1980-luvulla, uskottiin, että henkilökohtainen tietokone vie melkein onnelaan. Seuraavan vuosikymmen suurtyöttömyys yllätti sitten kaikki.

Nyt maalataan taivaanrannalle lähivalmistuksen idylliä. Todellisuudessa pientuotantoa on ollut aina. Uusilla aloilla syntyy ensin paljon yrityksiä, joista suuri osa sitten karsiutuu tai fuusioituu. Viime vuosisadan alussa oli paljon autotehtaita. Tietokonealan autotalliyrityksiä oli paljon 1980-luvulla.

Hyvä vertauskohta on myös pikaruokala. Niidenkin tuotantotekniikka näyttää yksinkertaiselta. Todellisuudessa laadun ylläpitäminen, markkinointi ja kustannustehokkuus vaativat usein suurten yritysten voimavaroja ja maailmanlaajuista toimintaa.

Tulostusala tuo ekonomisteille uutta laskettavaa. Milloin kannattaa kuljettaa raaka-aineet ja tulostaa tuote lähellä asiakasta, ja milloin tulostaa keskitetysti ja kuljettaa valmis tuote? Vastaus varmasti vaihtelee.  Korujen valmistaja voi palvella kaukaisiakin asiakkaita verkon kautta. Hän voi lähettää raaka-ainetta johonkin paikalliseen tulostuspalveluun. Tai hän voi tulostaa itse ja lähettää valmiin korun.

Mitä ompelukone opettaa kotitulostimesta?

Katsotaanpa vielä kotitulostinta erikseen. Mitä samankaltaista aikaisemmin on ollut?

Ensimmäisiä kodinkoneita oli ompelukone, joka yleistyi 1800-luvulla. Vaatteiden ompeleminen kotona helpottui. Ompelukone tarjosi vaihtoehdon keskitetylle vaatevalmistukselle. Molemmat ovat säilyneet. Ompelun analogiaa käyttäen voimme ennakoida, että kotitulostimia tulee teollisuuslaitosten rinnalle, ei välttämättä tilalle.

On joka kodin tavaroita, kuten kamerat, jääkaapit ja televisiot. On erikoisia, vähän käytettyjä laitteita, kuten leipäkone. Välissä on suhteellisen yleisiä, monien, mutta ei kaikkien käyttämiä laitteita, kuten kalastusvälineet, porakoneet ja akvaariot.

On epäselvää, tuleeko joka kodin 3D-tulostinta. Voi tulla, mutta voi olla tulemattakin. Laaja aineisto näyttää tukevan Gartnerin arviota: mahdollisuuksia teollisuudessa aliarvioidaan ja kotitulostimen kehitystä yliarvioidaan.

Sekä että, ei joko tai

3D-innostus antaa mahdollisuuden kertoa kaikesta valmistuksesta, useista valmistustekniikoista sekä teollisuuden ja kotielämän monista murroksista. Aihe on rikkaampi ja jännittävämpi kuin nykyisestä 3D-keskustelusta voi päätellä. Hype voi innostaa aluksi, mutta alkaa pian tuntua tylsältä. Todellisuus voittaa kuvitelmat myös 3D-tulostuksesta puhuttaessa.

Neliulotteiseen tulostukseen

Entä mitä voi 3D-tulostuksesta voi kehittyä vähän myöhemmin, muutaman vuosikymmenen kuluttua? Yksi vastaus on 4D-tulostus. Tietojenkäsittelytieteilijä ja taiteilija Skylar Tibbits on siirtynyt jo neljänteen ulottuvuuteen. Hän vetää Massachusetts Institute of Technologyn Self-Assembly Labia, joka kehittää neliulotteista tekniikkaa yhdessä tulostusyritys Stratasysin kanssa.

Neliulotteiset tulosteet muuttavat muotoaan ajassa, esimerkiksi levittävät itsensä tai laskostuvat.[6]


Skylar Tibbits: The emergence of ”4D printing”

4D-tulostuksen tutkimus on heikohko signaali. Itseään muuttavat tuotteet eivät vielä ole ehtineet edes hypekäyrille. Teema ansaitsee huomiota jo siksi, että neliulotteisesta teknologiasta toistaiseksi puhutaan vähän.

Viitteet

[1] Liukkonen, Jukka. Kaiken kopioiminen on mahdollista. Teoksessa Mustat joutsenet. 2013. Tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 4/2013. Helsinki: Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta, s. 170-183.
[2] Suomen sata uutta mahdollisuutta: Radikaalit teknologiset ratkaisut. Suomessa Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan 6/2013
[3] Gartner’s 2013 Hype Cycle for Emerging Technologies Maps Out Evolving Relationship Between Humans and Machines, STAMFORD, Conn., August 19, 2013.
[4]Altshuller, Genrich. 1984. Creativity as an Exact Science. London: Gordon and Breach, Science Publishers, pp. 117-127
[5]IBM. 2013. The new software-defined supply chain. Preparing for the disruptive transformation of Electronics design and manufacturing.
[6]4D Printing. Revolutionizing material form and control. http://www.stratasys.com/industries/education/4d-printing-project

Kalevi Rantanen on vapaa tiedetoimittaja.

Kirjoitussarjan edellinen osa:
http://www.tiedetoimittajat.fi/robotit-ja-rosvoparonit/

Modernin ajan heinäsirkka on armollinen

Satu Lipponen

Satu-Lipponen-09_webOlen hieman ihmeissäni ja harmistuneenakin seurannut keskustelua, että teknologia syö työpaikat. Onko teknologia kuin Egyptin heinäsirkkalauma – kun se vaelsi maan yli, taivas pimentyi ja sirkkaparvien jäljiltä pelto oli tyhjäksi kaluttu.

On totta, että servereiden hallitsemassa tehdassalissa ei paljon tarvita työntekijöitä – mutta eikö ole tarpeenkin, että tehdassalit tyhjenevät ja koneet hoitavat hommat. Ihminen valvoo, suunnittelee ja ennakoi.

Kaikkihan on mennyt niin kuin pitikin ja Suomi vaurastunut aivan käsittämättömästi. Vain vajaat 150 vuotta sitten lamavuodet olisivat lähettäneet köyhälistön kerjäämään ruokansa eteen. Nälkävuodet olivat oikeasti tappavia. Nyt kun meillä on lama, pidämme virtuaalisia nälkävuosia. Elintaso laskee, ottaa päähän ja monet voivat syrjäytyä, mutta ryysyläislaumat eivät kierrä talosta toiseen leipäviljaa ruinaamassa. Emme ole enää luonnonvoimien armoilla. Kulutusta voi vähentää. Se on jopa muodikasta. 1990-luvun laman perusteella tiedämme, että esim. marjastuksen, kalastuksen ja sienestyksen kautta moni haki monipuolisuutta ja edullisuutta ruokavalioonsa jokamiehen oikeuksien turvin.

Siksi on erityisen harmillista, että talouspuhe, jota kuulemme, ikään kuin ohittaa teknologian merkityksen. On väärin syyllistää varsinkin iäkkäät työntekijät. Olet liian kallis, sinulla on liian hyvät edut, sinun pitää tehdä tehokkaammin. Väärä viesti.

Tiedon eriarvoisuus ei ensisijaisesti ole Suomen uhka.

Taloustieteen tutkijoiden mukaan kuitenkin ainoa, joka tuo lisää työntekoon tehokkuutta, on teknologian hyväksikäyttö. Ne teollisuudenalat, jotka ovat osanneet hyödyntää teknologiaa, ovat tehokkaimpia.

Mediateollisuus ei ole muista poikkeus.

Kehityksen seurauksena tiedeviestinnän osaajille on kysyntää. Yhteiskunta ei saa eriarvoistua niin, että osa kansasta ei tiedä, mitä toinen osa puuhaa.

Onneksi meillä on niin hyvin koulutettu väestö, että tiedon eriarvoisuus ei ensisijaisesti ole Suomen uhka.

Hyvinvointivaltio näyttää iskukykynsä. Niissä maissa, joissa koulutus on perustunut eriarvoisuuteen, ollaan pitkän tien edessä. Näihin maihin kuuluu muun muassa Iso-Britannia.

Tiedetoimittajain liiton hallitus on valmistellut ensimmäistä kansallista konferenssia. Sen teemana on ihmisen ja teknologian suhde. Myös tieteen asema päätöksenteossa on esillä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on hahmotellut radikaaleja teknologioita, joiden perusteella Suomen vauraus voidaan säilyttää.

Teknologiaan liittyy paljon tunteita ja ennakkoluuloja. Tiedetoimittajien tehtävä on tuoda esiin monipuolinen näkemys teknologiasta – hyvät ja huonot puolet ottaen huomioon.

Teknologian käyttöön otto on yhteiskunnallinen asia. Suomessa on tehty viime vuosina hyvää kehitystyötä: mm. metsäteollisuus on aikaa sitten oivaltanut, että sellunkeitto ei ehkä ole tulevaisuuden työtämme.

Uusi ei löydy aina helposti. Moni hyväksi tarkoitettu asia voi kääntyä päälaelleen. Esimerkiksi turve energiateollisuudessa ja viljan käyttö polttoaineena kuulostivat ensin järkeviltä, mutta eivät olleetkaan. Asiat etenevät tiedon, kokeilun ja innovaation kautta. Tässä kehityksessä tiedetoimittajilla on ratkaiseva rooli. Siksi teknologia onkin ensimmäinen kansallisen kokouksemme itseoikeutettu teema.

Koulutus, joka auttaa ammatillisesti, on tärkeä osa liiton toimintaa. Myös koulutuksen näkökulmaa on pyritty laajentamaan. Tänä vuonna olemme jo tutustuneet muun muassa Erkki Kurenniemen taidenäyttelyyn ja rockooppeeraan bioetiikasta sekä opiskelleet some-taitoja. Kaikki tilaisuudet täyttyivät hetkessä. Vertaisoppiminen on tehokasta. Kiitos kaikille osallistuneille!