Huuhkajat Kirpilään 1. helmikuuta

Taidekoti Kirpilä Pohjoisella Hesperiankadulla on ainutlaatuinen yksityiskodissa sijaitseva taidemuseo, joka esittelee intohimoisen taiteenkeräilijän kokoelmaa ja yläluokkaista elämää 1900-luvun jälkipuoliskon Helsingissä. Lähde nyt Huuhkajien kanssa Kirpilään opastetulle kierrokselle perjantaina 1.2. klo 16–17.

 

Taidekoti Kirpilä oli lääketieteen lisensiaatti Juhani Kirpilän (1931–1988) ja hänen elämänkumppaninsa, antiikkikauppias Karl (Kalle) Rosenqvistin koti vuosina 1979–1988. Se kattaa lähes 350 neliötä töölöläisen funkistalon ylimmässä kerroksessa. Osoite: Pohjoinen Hesperiankatu 7, 00260 Helsinki, 6. krs.

Tällä hetkellä Taidekoti Kirpilän kokoelmaan kuuluu 540 teosta. Näistä 18 on Juhanin vanhemmiltaan perimiä, hänen lahjaksi saamiaan on kolme ja kuusi on hankittu keräilijän kuoleman jälkeen. Viisi teoksista on ulkomaisilta taiteilijoilta, ja veistoksia on 36.

Huuhkajien oppaana on Karoliina Arola. Opastus alkaa klo 16, joten olethan paikalla ajoissa. 20 paikkaa täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, samoin varasijapaikat. OTATHAN HUOMIOON KAVERIN! Älä ilmoittaudu, jos et aio tulla paikalle – ja peru ilmoittautumisesi heti, kun tiedät, että tulosi estyy.

Sisäänpääsymaksua ei ole, ja tiedetoimittajain liitto maksaa opastuksen. Liitto korvaa matkakulut. Lähetä tilaisuuden jälkeen matkaliput tilitietojen kera pääsihteerille: toimisto@tiedetoimittajat.fi

ILMOITTAUTUMINEN tästä linkistä tiistaina 29.1. mennessä.

Taidekoti Kirpilän www.sivut: https://taidekotikirpila.fi

 

 

Somessa raivotaan ja kieutaan

Amanda Alvarez

Onko #rocur tuttu? Twitter-tilien kiertokuratointi on aika kuuma juttu ainakin minulle, sillä tällä viikolla niitä on vedettävänä kolme samanaikaisesti (julistan itseni epävirallisesti tämän tärkeän ennätyksen haltijaksi). ABBAn ja Ikean tavoin rocur (sanotaanko vaikka #kieku, korjatkaa jos sille on jokin virallisempi suomenkielinen lyhenne) on peräisin Ruotsista, missä @sweden lanseerattiin vuonna 2011. Visertävät tieteilijät ovat ottaneet ilmiön omakseen: tähtitieteellä, hiukkasfysiikalla ja biologialla on omat kiekut. Jaipurista Zimbabween tavistwiittaajat kertovat arjestaan. Ja tottakai tiedeviestijöilläkin on oma kanava, @IamScicomm, missä olen äänessä juhannuksen yli. Kiekuilla jaetaan kokemuksia, käydään keskusteluja ja osallistetaan yleisöjä. Rocur-tilin vetäminen vaatii toki valmistelua ja sisältöä pitää tarjota aikavyöhykkeestä riippumatta; viestien ajastaminen hoituu esimerkiksi Tweetdeck-ohjelmalla. En tiedä vielä mitä kokemuksesta jää käteen — ainakin uusia seuraajia — mutta kiekuja seuranneena tiedän että viikottain vaihtuvat kuraattorit sulautuvat toisiinsa ja katoavat loputtomaan viserrysvirtaan.

Lopuksi vielä päivitys Yhdysvaltain tiedetoimittajia uhkaavasta välirikosta. Joulukuussa bloggasin NASW-liitossa muhivasta jäsenyyskiistasta. Puoli vuotta työn alla ollut ja hiljattain julkaistu selonteko on karua luettavaa. Mielipidekysely paljasti journalistien ja viestijöiden välisen tukahdetun antipatian, joka vuoti Twitteriinkin. MIT:ssa Knight-tiedeviestintäohjelman uudehko Undark-verkkolehti on analysoinut tilannetta useassa artikkelissa ja niissäkin kommentointi on käynyt tiuhana. Kiistan polttopiste on järjestön hallituksen koostumusta avaava perustuslaillinen muutos. NASW:n hallitus on jo yksimielisesti tyrmännyt ehdotuksen, mutta jäsenistö päättää asiasta lopullisesti lokakuisessa vuosikokouksessaan. On varmaa, että NASW:stä karisee jäseniä olipa päätös myötä tai vastaan. Nähtäväksi jää pirstoutuuko 82-vuotinen järjestö täysin.

 

Viihteellistä asiaa

Antti Immonen

Pähkäillessäni turhaan, mitä kirjoittaisin tänään tähän blogiin, jäin roikkumaan Facebookiin. Hetken kuluttua huomasin lukevani kiinnostuneena uutisvirrastani viihteellisen tiedesivun juttua, jonka mukaan miljoonia vuosia sitten kadonneeksi luultu eliölaji elääkin edelleen.

Manailin itsekseni, että tällaista tämä on nykyään usein tiedetoimittajallakin: silpputiedon selailua.

Mutta onko se mikään ihme? Informaatiota tulvii joka suunnalta koko ajan yhä enemmän, ja työkiireet painavat päälle. Perehdy siinä nyt sitten syvällisesti herra ties mihin rakettitieteeseen. Ja onko silpputiedossa oikeastaan mitään vikaakaan? Eikö tärkeintä ole, että ihmiset ylipäänsä seuraavat maailman menoa?

Monet Facebookin tiedesivut ovat vetävästi kirjoitettuja, hienosti kuvitettuja ja vaikuttavat vieläpä päteviltä. Toki jonkun muun mielestä ne saattavat olla myös hutiloiden rustattuja, epäluotettavia ja niistä muodostuva maailmankuva sirpaleinen. Riippuu kai siitä, mitä niiltä odottaa. Minulle riittää, kunhan nämä uutiset ovat tosipohjaisia. Niiden totuus- ja painoarvo on toissijainen juttu, koska suhtaudun niihin viihteenä. Joka tapauksessa saan niistä laajemmin kiinnostavaa tietoa kuin jaksaisin muualta haeskella.

Jutut on kirjoitettu viihteellisesti, joten oman maailmankuvan laajentaminen sujuu ilman itkua ja hammastenkiristystä. Ainoa vaivannäkö on oikeastaan tilata sivujen päivitykset omaan uutisvirtaan, eli klikata kerran sitä tykkää-painiketta. Suurin ongelma on itse asiassa siinä, ettei kaikkia tiedesivuja jaksa seurata. Niitä kun riittää: Wired Science, ScienceAlert, ScienceDump, NASA’s Earth Observatory, ja niin edelleen. Mieluiten seuraan ehkä I Fucking Love Science -sivun uutisia – ei siksi, että ne olisivat jotenkin ”tieteellisempiä” kuin muut, ovatpahan vain monesti hauskempia.

Monet Facebookin tiedesivuista ylläpitävät myös omia www-sivuja, mutta niiden kaikkien seuraaminen vaatisi jo turhan paljon energiaa ja vaivannäköä. Facebookin uutisvirtaa on helpompi selailla. Yleensä katse kiinnittyy somessa parhaiten kuviin, joten myös tiedeuutisissa on oleellista ytimekäs kuva.

Facebookin tiedesivut ovat tavallaan kuin tieteen iltapäivälehtiä: repäisevien kuvien saatteeksi laaditut jutut ovat kepeitä, hyväntuulisia ja helppolukuisia. Erona vain se, että ne ovat yleensä vähän fiksumpia. Ja bikinibeibet tietysti puuttuvat.

 

Puun ja kuoren välissä

Kirsi Heikkinen

140521 kuva
Mikä tiedetoimittaja on, kysyi tiedotusopin graduntekijä minulta.

Pisti miettimään.

Joidenkin mielestä tiedetoimittaja on – tai hänen pitäisi olla – tieteen vahtikoira, niin kuin normitoimittaja on vallan vahtikoira.

Minusta tiedetoimittaja on ensisijaisesti tiedon välittäjä. Ja koska hän välittää tietoa, hän välittää tiedosta. Hän on tiedon vahtikoira.

Siinä missä yleistoimittaja voi toistaa, mitä joku sanoo, tiedetoimittajan pitää ottaa selvää, ovatko sanat silkkoa sisältä. Se onnistuu vain pureutumalla terrierinä tutkimuksiin. Olemalla uskomatta mitään tai ketään ilman näyttöä. Olemalla lähdekriitikko.

Toden kaivelu on pirullista. Etenkin, jos ei ole itse koskaan työkseen hengittänyt tutkimuslaitoksen ilmaa. Millainen näyttö painaa tarpeeksi?

Puntarointi on hikistä, mutta pakollista. Palkitsevaakin, vaikka aivot ovatkin lähdemateriaalin kuokkimisesta rakoilla.

Tiedetoimittajalle ei riitä ”mitä”, vaan hän haluaa tietää ”miksi” – ja kertoa sen myös kanssapallontallaajilleen.

Joutuu hän tulkiksikin. Puhumaan kielellä, jota (lähes) jokainen voi ymmärtää. Ja jaksaa seurata. Tieto valuu viemäriin, jos lukija/kuulija/katsoja tylsistyy jo ensi lauseista.

”Vaikeinta tiedetoimittamisessa on onnistua yksinkertaistamaan niin paljon kuin mahdollista mutta ei enempää”, muotoili suomalainen kollegani.

Samat pulmat hiertävät täällä Maan toisella puolella. Mikä on haasteellista tiedetoimittajalle Uudessa-Seelannissa, Science Media Centre uteli taannoin kiwikollegoilta.

“Kertoa vetovoimaisia juttuja monimutkaisesta tieteestä”, vastasi Alison Ballance Radio New Zealandista.

”Mutkikkaan informaation tekeminen ymmärrettäväksi yleisölle ja silti pysyä uskollisena tieteelle”, sanoi One Newsin Will Hine.

”Yksinkertaistaa tieteellistä tutkimusta ja analyysiä helposti sulatettavaksi ja houkuttelevaksi jutuksi ja samalla säilyttää täsmällisyyden”, totesi Jamie Morton New Zealand Heraldista.

Tiedetoimittaja on puun ja kuoren välissä, koska hän ei saa oikoa faktoja vääriksi, mutta hänen pitää suoristaa niitä niin, että ne menevät perille tieteen termejä tuntemattomallekin.

Tiedetoimittaja on nila*, kiteytin lopulta graduntekijälle.

Mitä sinä olisit vastannut?

*Nila on johtosolukosta koostuva solukko, joka kuljettaa yhteyttämistuotteita lehdistä muualle kasviin. (Lähteet: Wikipedia ja Solunetti)