Vaihtoehtoisten faktojen armoilla

Amanda Alvarez

Vuonna 1943 Disney julkaisi lyhyen ajan hengen mukaisen propagandaelokuvan Reason and Emotion (Järki ja Tunne). Pätkä valistaa, että tunneperäiset päätökset ja teot johtavat paitsi ylipainoon myös fasismiin. Pelonsekainen ylpeys lamauttaa järjen ja pian sitä ollaan saappaan murskaamia. Näin on myös nykyajassa astuttu kynnyksen yli Liisan peilimaailmaan. Tässä todellisuudessa faktat mukautuvat tunteisiin, uutista ja satua ei erota toisistaan ja retoriikka on kuin Orwellin käsialaa. Yhdysvaltain kansallispuistot, maatalousministeriö ja ympäristönsuojeluvirasto ovat nyt mitä ilmeisemmin viestintäpannassa. Verovaroin rahoitetusta tutkimuksesta ei siis saa viestiä maan veronmaksajille. Uuden presidentin ehdokkaista tiedeneuvonantajaksi yksi ei usko ilmastonmuutoksen johtuvan ihmisistä, toisen mukaan tieteilijöitä ei edes kiinnosta viestiä työstään. Asiantuntemus on turhaa, jopa halveksittavaa, eliitit kun ovat vastuussa työttömyydestä, globalisaatiosta, parantumattomista taudeista ja muista elämän vaivoista, esimerkiksi puhtaasta vesijohtovedestä, rokotteista ja internetistä.

Vapaa lehdistö ja akateemiset tutkijat ovat kieltämättä tärkeä osa demokratiaa, joka nyt vaikeroi. Enemmän kuin koskaan, tieteentekijöiden on osallistettava suuria yleisöjä, huutaa yksi. Tiedettä on puolustettava, kirjoittaa uutisankkurilegenda Dan Rather. Maailma tarvitsee sinua, Carl Sagan! Mutta tiedevajetta ei voi korjata tiedettä pakkosyöttämällä. Tieteessäkään ei koskaan ole ollut kyse yksinomaan puolueettomista faktoista. Journalisti Rachel Grossin mukaan viestinnän on omaksuttava ne harmaat alueet — esimerkiksi geenimuunneltu ruoka tai geenitekniikan käyttö lääketieteessä — joissa tiede kohtaa tunteet ja ihmisten moraalikäsitykset. Toisaalta, tutkimus on todennut hienotunteisen tai vivahteikkaan tiedeviestinnän tuottavan ei-toivottuja tuloksia: mitä selvempi ja ymmärrettävämpi tiedejuttu, sitä enemmän maallikkolukija luottaa omaan asiantuntemukseensa.

Olemme kenties todistamassa ensimmäistä internetin aikaansaamaa joukkoylivertaisuusvinoumaa. Siinä on sitten tieteilijöillä pähkäiltävää. Atlantin takaisilla tiedeviestijöillä on puolestaan hankalat ajat edessä, mutta ehkä se tietää sitäkin suopeampia näkymiä vaihtoehtoisilla kielillä toimiville viestijöille.

Vuoden 2016 tilinpäätös

Antti Immonen

 

earth-11008_1280

Kuva: Pixabay.com / CC0 Creative Commons

 

Vuosi on taas vaihtumassa. Mitä vuodesta 2016 jäi mieleen? Oikeastaan paljonkin, sillä vuoden aikana tuntui tapahtuvan vaikka mitä. Mielikuva menneestä vuodesta on jälkikäteen aina aika sirpaleinen, joten olkoon sitä myös tämä melko vapaana ajatusvirtana luonnosteltu kirjoitukseni.

Karmaisevimpia tapauksia olivat tietenkin terroriteot.

Tammikuussa tapahtui pommi-isku Turkin Istanbulissa Sultanahmetin aukiolla (kuolleita 10, haavoittuneita 15). Maaliskuussa puolestaan räjähtelivät pommit Brysselissä lentoasemalla ja metrossa (kuolleita 31, haavoittuneita 230). Kesäkuussa afgaanitaustainen Omar Mateen ammuskeli Yhdysvalloissa Orlandossa puoliautomaattikiväärillä (kuolleita 49, haavoittuneita 53). Heinäkuussa tapahtui Nizzan järkyttävä rekka-autoisku (kuolleita 85, haavoittuneita 202). Niin ikään heinäkuussa itsemurhapommittaja iski Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa mielenosoittajajoukkoon (kuolleita 61, haavoittuneita 200).

Tämä ei tietenkään ole tyhjentävä lista terroristien veriteoista, vaan siihen on listattu vain joitakin uutiskynnyksen ylittäneitä tapahtumia. Monien iskujen taustavoimaksi on ilmoittautunut terroristijärjestö Isis. Isisin tiedotteiden totuusarvosta ei ole kuitenkaan takeita, koska se varastaa mielellään itselleen kunnian pelon lietsonnasta, oli oikea pahantekijä kuka hyvänsä.

Hämmentävintä terroriteoista kertovissa uutisissa on sekä se, että ne häivyttävät näkyvistämme paljon suurempia tragedioita. Esimerkiksi pelkästään Etiopiassa, Keniassa ja Somaliassa ruoka-apua tarvitsee noin 12 miljoonaa ihmistä, ja kolmannes maapallon väestöstä kärsii jonkinlaisesta virheravitsemuksesta. Miksi suremme vain muutamia pommi-iskuissa menehtyneitä? Ovatko nuo 12 miljoonaa ihmistä vähäarvoisempia?

Mutta tällaista tiedonvälitys kai on, pystymme sulattelemaan sielussamme maailman pahuutta vain pienen palasen kerrallaan.

Terroritekojen ohella monen mielestä melkein yhtä karmea uutinen oli Donald Trumpin nouseminen Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajaksi. Eurooppalaisesta näkökulmasta katsoen monet myönteiset kehityslinjat esimerkiksi ympäristöasioiden osalta uhkaavat katketa. Tässä lieneekin kaikki, mitä Trumpista kannattaa toistaiseksi sanoa, koska hänen puheensa ovat perin ristiriitaisia ja yllättäviä.

Aleppo? Musertava tragedia, joka on niin käsittämätön, että uskonnottomanakin mieleeni nousee vain rukous sen päättymisestä.

Tiedemaailmassa tapahtui vuoden mittaan vaikka mitä. Muutamia poimintoja: Maailman suurin radioteleskooppi FAST, jonka halkaisija on peräti 500 metriä, otettiin käyttöön Kiinassa syyskuussa. Joulukuussa taasen julkistettiin historian suurin taivaskartoitus, joka kerättiin Havaijin yliopiston Pan-STARRS1-teleskoopilla ja joka sisältää kolmisen miljardia galaksia, tähteä ja muuta kohdetta.

Tammikuussa yhdysvaltalaiset tutkijat ilmoittivat löytäneensä uuden alkuluvun, jossa on yli 22 miljoonaa merkkiä. Luku on tietenkin sinänsä mattimeikäläisen kannalta melko käyttökelvoton, mutta se on jälleen yksi merkittävä elementti tieteen kokonaisrakennelmaan.

Maanjäristyksiä on ollut pitkin maailmaa. Viimeksi järisi Chilessä joulupäivänä 7,7 magnitudin voimalla. Sitä ennen uutisoitiin marraskuussa järisseen Japanissa ja Uudessa-Seelannissa, lokakuussa Italiassa, ja syyskuussa ilmeni pienempiä tutinoita Italiassa ja Uudessa-Seelannissa. Elokuussa Italiassa tapahtunut järistys tuhosi muun muassa Amatricen pikkukaupungin kokonaan ja vaati noin 250 kuolonuhria. Ecuadorin huhtikuun maanjäristyksissä kuoli satoja ihmisiä. Samaten huhtikuussa Japanin Kumamoton prefektuuria ravisuttaneessa 4,7 magnitudin maanjäristyksessä sai surmansa kymmeniä. Taiwanissa järisi helmikuussa, Bangladeshissa tammikuussa.

Suuria onnettomuuksia tapahtuu jatkuvasti, mutta emme jaksa kiinnittää huomiotamme kaikkeen. On psykologisesti helpompaa syyttää maailman pahuudesta esimerkiksi jihadisteja.

Onneksi Talvivaaragateakin voi kirota. Ja Suomen hallitusta. Ja maahanmuuttajia.

Merkittävimpiin uutisiin, jos ei kuitenkaan miellyttävimpiin, kuuluivat tietenkin ilmaston lämpeneminen, siitä johtuva jäätiköiden sulaminen, WWF:n Living Planet -raportissa todettu eliölajien hälyttävä katoaminen ja merissä lilluva muovisaaste.

Ikävältä tuntui myös, että vuonna 2016 poistui tuonilmaisiin lukuisia tunnettuja kulttuurihahmoja. Vastikään menehtyneen George Michaelin lisäksi vuoden aikana kuolivat esimerkiksi David Bowie, Leonard Cohen, Prince, Glenn Frey, Keith Emerson, Rick Parfitt, Zsa Zsa Gabor, Bud Spencer, Greg Lake, Gene Wilder, Muhammad Ali, Alan Rickman ja Harper Lee. Tämän blogin tila ei riitä kaikkien luettelemiseen, tuossa vain hautapaasien komeimmat (angloamerikkalaiset) nimet.

Lisäksi vuotta jaksottivat kirjallisuuden Nobelin jakaminen Bob Dylanille, Guggenheim-keskustelu ja monet muut kuohuttavat ja vähemmän kuohuttavat uutisaiheet.

Entä hyvät uutiset? Toki niitäkin oli. Jostain syystä ne eivät useinkaan vain ylitä uutiskynnystä, vaikka niitä olisi henkisesti terveellistä kelailla päivittäin. Myönteisiä uutisia jakaa muun muassa ruotsalainen tilastotieteilijä Hans Rosling, jonka näkemyksen mukaan maailman tila on monilla mittareilla parempi kuin koskaan aikaisemmin. YouTubessa on hänen lukuisia innostavia luentovideoitaan, joita suosittelen jokaiselle piintyneelle pessimistille.

Tässä vielä muutama myönteinen uutinen kuluneen vuoden ajalta: Antarktiksen yläpuolella oleva otsoniaukko on pienentynyt ja tutkijat ovat keksineet menetelmän hiilidioksidin pumppaamiseksi ilmakehästä maan sisuksiin.

Lääketieteen puolella on kehitelty tepsivä zikavirusrokote (marraskuussa tiedotettiin sataprosenttisesti suojaavasta rokotteesta), ja näyttäisi siltä, että ebolarokotekin on viimein saatu toimimaan. Ja kyberneettiset hermostoimplantit ovat mullistava uusi tutkimusalue. Loppuvuodesta Nature-lehdessä ilmestyneessä artikkelissa kerrottiin, että aivoimplantin avulla on jopa saatu halvaantunut apina kävelemään.

Mitä vielä? Vuoden 2016 aikana ainakin Isis heikentyi, Suomen eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain (no okei, tämän uutisen positiivisuus on suhteellista tulkitsijasta riippuen), taloustieteilijä Bengt Holmström sai Nobel-palkinnon ja Suomen pankki ilmoitti joulukuussa taantuman olevan ohi. Nyt vain siis odotellaan talouden kasvua – ja ehkä talous lähteekin kasvu-uralle nyhtökauran, härkiksen ja muiden mainioiden innovaatioiden ansiosta.

Pariisin ilmastosopimuskin onnistui: lähes 200 maata sopivat pitkällisen väännön jälkeen yhteisistä ponnistuksista ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ja sopimus astui voimaan 4.11.2016. Käytännössä meininki ei tietenkään kovin helposti muutu, mutta kiva kun edes kerrankin päästiin yhteisymmärrykseen. Siinä on jo sinänsä jälkipolvilla ihmettelemistä.

Pitänee katkaista tämä vuodatus, koska kaikkia vuoden tapahtumia tähän blogitekstiin ei voi kuitenkaan mahduttaa. Mitä omaan elämääni tulee, liikuin kernaasti ulkona, luin ja tein kirjoja ja rakastin vuoden jokaisena päivänä muun muassa auringonnousuja ja -laskuja, puita, tuulta, sadetta, oravia, jäniksiä ja talitiaisia. Ja koiraani. No juu, muutamia ihmisiäkin, vaikka ihmiset ovatkin hieman yliarvostettuja.

Omassa kuplassani merkityksellinen tapahtuma oli myös joulupäivänä televisiosta katsomani dokumentti saaristossa asustavasta vanhasta naisesta, Dorasta. Etenkin mieleeni jäi valkohapsisen Doran tyytyväisyys elämäänsä. Ulkonaisesti hänen elämänsä ei vaikuttanut kovin loistokkaalta, koska hänellä näytti olevan rikkauksinaan korjausta kaipailevan mökkinsä lisäksi lähinnä muutamia lommoisia peltisoikkoja ja rikkinäinen puuliesi. Mutta itse hän totesi olevansa Jumalan lempilapsi, joka on saanut elämässään kaiken. Ja hymyili perään Buddhan hymyä.

Suomi täyttää ensi vuonna sata vuotta. Teen nyt sen kunniaksi uudenvuodenlupauksen. Aion juhlistaa ensi vuotta olemalla Doran tavoin tyytyväinen elämääni tässä hyvinvoivassa maailmankolkassamme. Ole sinäkin.

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Orlandon_yökerhoammuskelu_2016

http://maailma.net/artikkelit/nalka_pahenee_afrikan_sarvessa_lahes_12_miljoonaa_tarvitsee_ruokaapua

http://maailma.net/artikkelit/kolmannes_maapallon_vaestosta_ei_saa_riittavan_ravitsevaa_ruokaa

http://www.hs.fi/aihe/maanjaristykset/

https://wwf.fi/lpr/

https://www.ucmo.edu/news/cooper.primenumber2016.cfm

http://www.nature.com/news/brain-implants-allow-paralysed-monkeys-to-walk-1.20967

http://yle.fi/uutiset/3-8996298

http://yle.fi/uutiset/3-9370320

http://yle.fi/uutiset/3-9345811

http://yle.fi/uutiset/3-9349109

http://www.globalis.fi/Kv-sopimukset/Pariisin-ilmastosopimus

 

Sosiaalinen media toimittajan työkaluna

© best works. www.shutterstock.com

© best works. www.shutterstock.com

Pasi Kivioja

”Väännä niille rautalangasta, miksi kannattaa mennä Twitteriin”, supatti erään maakuntalehden päätoimittaja korvaani ennen toimitukselle pitämääni esitystä sosiaalisen median hyödyistä.

Päätoimittajan pyyntö yllätti, sillä olin omassa some-kuplassani kuvitellut, että kaikki toimittajat ovat siellä. Maakuntalehden toimituksesta kuitenkin vain pari oli liittynyt Twitteriin ja Facebookiin noin puolet. Ero oli suuri verrattuna etelän median toimittajiin, joiden toinen koti tuntuu olevan somessa.

Siispä rautalangasta: Twitterin parasta antia toimittajalle ovat muun muassa kiinnostavien uutisten ja linkkien loputon virta, kollegiaalinen keskustelu sekä näkyvyys, jonka välineen ansiosta saa omille viesteilleen ja töilleen.

Yleisradion toimittajille sosiaalista mediaa kouluttavan Kirsi Matson-Mäkelän mukaan näkyvyyden hakeminen ja brändäys voivat olla journalisteille yhä kirosana, mutta itsensä brändääminen kannattaa. Näkyminen somessa on erityisen tärkeää freelancerille, jolla ei ole tukenaan suuren mediatalon massiivista tavoittavuutta. Jo se, että joskus mainitsee, millaisten kiinnostavien aiheiden parissa askartelee, voi poikia työtilauksia myöhemmin.

”Puffaaminen kannattaa kuitenkin tehdä tyylillä ja nostaa esiin myös muiden hyviä juttuja”, Matson-Mäkelä muistuttaa.

Oletko edelläkävijä vai perässähiihtäjä?

Iltalehden uutispäällikkö, filosofian tohtori Kreeta Karvala tutki väitöskirjassaan toimittajien sosiaalisen median käyttöä. Karvala löysi toimituksista kolmenlaisia asennoitumismalleja sosiaalisen median uutiskäyttöön: edelläkävijöitä, konservatiiveja ja perässähiihtäjiä. Edelläkävijätoimittajat käyttävät ison osan työajastaan somen kautta tapahtuvaan tiedonhankintaan. Perässähiihtäjät välttelevät sosiaalisen median työkalujen käyttöönottoa omissa uutisrutiineissaan.

Karvalan väitöskirjan tiedot ovat vuodelta 2012. Vielä tuolloin Twitter oli vieraaksi koettu mediaympäristö toimituksissa.

”Kahdessa vuodessa Twitter on lyönyt läpi toimittajien some-työkaluna. Myös kuvajakopalvelu Instagram on tullut suositummaksi”, Karvala arvioi muutosta.

”Twitteriä käytetään tiedon ja asiantuntijoiden hankkimiseen. Osa toimittajista kuratoi somesta löytämäänsä aineistoa ja välittää itse tietoa. Osa taas käyttää somea ajankohtaisten aiheiden nokkelaan kommentoimiseen.”

Karvalan haastatteluissa korostui myös somen käyttö liikenteenohjaukseen omille uutissivuille, oman median yleisösuhteen vahvistaminen ja uusien yleisöjen etsiminen.

Uutislähteenä Twitter on monella journalismin saralla ykkönen – etenkin urheilussa, viihteessä ja ulkomaanuutisissa. Tieto tulee usein Twitteriin ennen kuin se ehtii kansainvälisille uutissivustoille. Yksittäiset twiittaajat ovat raportoineet esimerkiksi Ukrainasta myrskyn silmästä tavalla, johon perinteiset uutisvälineet eivät pysty. Tällöin korostuu lähdekritiikin merkitys: twiiteissä kysymys on yhdestä subjektiivisesta näkökulmasta, joka voi olla myös silkkaa propagandaa tai feikkiprofiilin kiusantekoa.

Verkostoidu ja avaa prosessia

Kirsi Matson-Mäkelä pitää Twitteriä hyvänä välineenä myös tiedetoimittajille. Hän on itse tiedetoimittajien yhdistyksen jäsen.

”Twitteriä voi käyttää verkostoitumiseen. Tiedealan ihmisiä on paljon Twitterissä. Sieltä löytää myös tiedeprojekteja ja -yhteisöjä seurattavaksi. Esimerkiksi Mars-kulkija lähettää twiittejä”, Matson-Mäkelä sanoo.

Twitterissä kynnys yhteydenottoon on matala. Esimerkiksi pääministeri Alexander Stubbilta ei kuka tahansa saa vastausta muilla viestintävälineillä, mutta Twitterissä vastaus voi tulla muutamissa minuuteissa. Joillekin tietolähteille on mahdotonta löytää sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa, mutta heidät saattaa saada kiinni Twitterissä.

Matson-Mäkelä suosittelee, että tiedetoimittajat käyttäisivät somea enemmän jutuntekoprosessinsa avaamiseen. Tiedetoimittajat pääsevät joskus mielenkiintoisiin paikkoihin tapaamaan kiinnostavia ihmisiä. Valmiille tekstille tai dokumenttiohjelmalle voi luoda odotusarvoa kertomalla jutunteosta sosiaalisessa mediassa.

Matson-Mäkelä viihtyy itse myös Facebookissa, Instagramissa, Pinterestissä ja LinkedInissä. Instagramia, Pinterestiä ja YouTubea hän toivoisi hyödynnettävän enemmänkin visuaalisten tiedejuttujen välityskanavina. Instagram voisi toimia etenkin nuoren yleisön tavoittamisessa.

Kirsi-Matson-M

 Kun 140 merkkiä ei riitä

Kaikkia ei miellytä Twitterin käyttöliittymä ja 140 merkin viestit, joilla on turhauttavaa käydä syvällisiä keskusteluita. Facebook sopii ammatillisiin keskusteluihin paremmin, jos hyväksyy kavereikseen muitakin kuin lähimpiä ystäviään. FB:n yksityisyysasetusten ja erilaisten kaverilistojen avulla voi jakaa päivityksensä erikseen ystäville, työkavereille, ammatillisille kontakteille tai vaikka koko maailmalle, jos niin haluaa.

Jotta FB:sta saisi ammatillista keskusteluhyötyä, pitää kasvattaa kontaktiverkostoa. Muutaman sadan kontaktin kesken saa jo pulinaa aikaan. Kannattaa myös hakeutua ryhmiin, joissa käydään oman työn kannalta kiinnostavaa keskustelua. Osa ryhmistä on avoimia, osa vaatii sisäänpääsyn anomista tai kutsua joltakulta ryhmäläiseltä. Salaiset ryhmät eivät näy muille kuin jäsenilleen.

Facebookin kautta on myös helppo seurata kotimaisia ja ulkomaisia aviiseja tykkäämällä niistä. Popular Science, EurekAlert!, Science News Monitor, New Scientist, Our Unconscious Mind… tiedelehtien nimikkeiden määrä on loputon.

FB:ssa vain on se ongelma, että järjestelmä suodattaa uutissyötteestä pois päivityksiä. Tiedelehden sivusta tykkääminen ei siis aina riitä, vaan jos todella haluaa tiedon kaikista sen päivityksistä, pitää joko käydä sivulla säännöllisesti tai klikata sivun tykkäämispainikkeesta päälle kohta ”Saa ilmoitukset”. Kolmas tapa on valita samasta painikkeesta ”Lisää kiinnostuksen kohteidesi listaan” ja luoda ammatillisen kiinnostuksen kohteille seurantalista. Samantyyppisiä listoja voi hyödyntää myös Twitterissä.

Nykyisin Yhdysvalloissa asuvalla toimittajalla Taneli Heikalla on poikkeuksellinen tapa hyödyntää Facebookia työssään. Hän laittaa kolumninsa FB-kavereidensa kommentoitavaksi, ennen kuin teksti on julkaistu. Yleensä toimittajat jakavat kolumnejaan somessa vasta julkaisun jälkeen.

”Kommenteista saa ideoita. Joskus joku huomauttaa fakta- tai ajatusvirheestä. FB toimii minulle vähän niin kuin laajennettuna ja poikkeuksellisen monipuolisesti sivistyneenä toimituksena. Kun teen töitä kotona, se on myös sosiaalisesti hauskaa”, Heikka perustelee.

Syy siihen, miksi tapa ei ole yleistynyt, lienee aiheen anastamisen pelossa ja vanhoissa tottumuksissa.

”Toimittajat ovat niin fiksautuneita ajatukseen, että juttu ’ilmestyy’ tietyllä hetkellä. Blim – se paljastetaan kansalle valmiina. Mutta netissä idean tai kolumnin elinkaari on erilainen kuin printissä. Kun jaan jutun etukäteen, pystyn hieman ennakoimaan, millaisen vastaanoton se saa virallisesti ilmestyessään.”

Tiedettä blogeihin ja YouTubeen

Valitettavan monella uudella käyttäjällä some-kanavien käyttö jää profiilin luomiseen ja tapahtumien passiiviseen tarkkailuun. Kanavasta riippumatta parhaat hyödyt saa reippaasti verkostoitumalla. Pelkkä läsnäolo ei hyödytä mitään, vaan pitää olla vuorovaikutuksessa, kommentoida ja avata keskustelua fiksulla tavalla.

Yhden päivityksen elinkaari on Twitterissä kaikkein lyhin. Facebookissa se on muutamasta tunnista muutamaan päivään, sillä järjestelmä nostaa suosittuja keskusteluja ihmisten uutissyötteissä ylemmäs. Ei kannata unohtaa myöskään pitempää ilmaisua suosivia blogeja, jotka tuottavat pitkäkestoista näkyvyyttä linkitettävyytensä ja hakukoneystävällisyytensä vuoksi.

Viime keväänä pohdimme tiedetoimittajien some-työpajassa yhteisen tiedeblogin perustamista. Idea jäi hautumaan. Toisena tehtävänä oli suunnitella, miten tieteestä voisi kertoa YouTube-videon keinoin. Se harjoitus myös toteutui – katso video tästä!

Lue lisää

Mieti, mitä sutkauttelet
Kirsin some-vinkit

Kirjoittaja on YTM, vapaa toimittaja ja viestinnän asiantuntija, joka kouluttaa yrityksiä ja yhteisöjä sosiaalisen median hallinnassa. Seuraa Twitterissä @PasiKivioja.