Blogi-idylli murtuu

Amanda Alvarez

Tiedeblogistit ovat alamme staroja. Viime kesän WCSJ -maailmankonferenssissa kuultiin, kuinka bloggaavat tiedejournalismin huiput ovat murtaneet perinteisen printtimedian raja-aidat ja keränneet lukijoita ja mainetta. Tiedeblogeja hehkutti silloinen Scientific American -lehden blogiverkoston vastaava toimittaja Bora Zivkovic. Muutamaa kuukautta myöhemmin kaikki oli muuttunut; lokakuussa ”blogikummisedän” valtakausi päättyi syytöksiin seksuaalisesta ahdistelusta, ja SciAmin luotettavuus kärsi kun blogikirjoitus kiireellä poistettiin. Uuden blogivastaavan Curtis Brainardin johdolla SciAmissa tapahtuu taas. Muutamien arkaluontoisten blogikirjoitusten vuoksi on monella nousseet karvat pystyyn, ja eräs SciAm -blogisti on jopa saanut lähtöpassit.

Missä kulkee sensuurin raja? Ovatko tietyt aiheet edelleen poissuljettuja poliittisen korrektiuden nimissä,  jopa tiedejulkaisuissa? Monien yhdysvaltalaisten kustantajien, järjestöjen ja kanavien tavoin SciAm kuuluttaa moniarvoisuuden perään; blogistien joukon tulisi siis koostua niin ammattilais- kuin harrastajatieteilijöistä, naisista sekä miehistä, ja tietysti eri vähemmistöryhmien edustajista. Monimuotoisuuden hehkutus, mm. uudessa moniarvoisuutta korostavassa Voices -blogissa, sopii kuitenkin huonosti yhteen sensuurin kanssa. Washington Post -lehdessä ihmeteltiin hiljattain mitä SciAmissa oikein tapahtuu, kun somessa blogisteja syytetään rasismista ja seksimistä ja blogikirjoitukset katoavat. Makuasioista ei voi riidellä. Toki tieteessä ei olekaan kyse makuasioista.

Yksi närää herättänyt kirjoitus tulkittiin rasismia puoltavaksi, koska blogisti oli antanut genetiikkaa ja historiallisia rotukäsitteitä käsittelevälle kirjalle myönteisen arvostelun. Toisessa kadonneessa kirjoituksessa taas puitiin sukupuolten välisiä eroja ja naisten syrjintää tieteessä. Blogisteille annetaan vapaat kädet; kiistanalaiset aiheet ovat jopa suotavia, nehän tuovat lukijoita. Kaikkia SciAm -kirjoituksia seuraa vastuuvapauslauseke: mielipiteistä vastaa kirjoittaja, ei julkaisija. Tämä ei kuitenkaan ole riittänyt vaan vastenmieliset kirjoitukset ovat kadonneet ”laadun puutteen”, juridisten pelkojen tai lukijoiden närkästyksen takia. Kirja-arvostelija, joka muidenkin blogistien tavoin on freelancer-suhteessa SciAmiin, on erotettu, mutta poistetut kirjoitukset on elvytetty ”avoimuuden ja läpinäkyvyyden vuoksi”.

Vaikeista aiheista ei koskaan tule olemaan pulaa; tulevaisuudessakin tiedejournalisti pallottelee tabujen kanssa. Bloggaajien paimentaminen tuottaa päänvaivaa SciAmin lisäksi muissakin blogiverkostoissa. Tiedejournalismin monimuotoisuutta käsittelevää, jo syksyllä luvattua erikoisartikkelia ei vain kuulu.

 

Tiedetoimittaja 3/2013

Konfrenssi laajeni nettiin

Can we still trust science?Fyysisesti tiedetoimittajien kahdeksas maailmankonfrenssi pidettiin kyllä Helsingissä, mutta tällä kerralla tapahtuma levisi ympäri planeettamme internetin kautta. (lisää…)

Verkostojen solmukohdassa

Vuosi sitten tehdyn jäsentutkimuksen mukaan tärkein syy kuulua Suomen tiedetoimittajain liittoon on verkostoituminen samoissa ja myös muissa tiedeviestinnän ammateissa toimivien kollegojen kanssa.

Suomen tiedetoimittajat ry perustettiin keväällä 1985, ja perustajat olivat verkostoitumisen kannalta kaukaa viisaita. He olivat tieteen ja tutkimuksen tiedotusta eri rooleissa tekeviä – toimittajia, tiedottajia, tutkijoita ja muita ammattilaisia. Yhdistyksen perustamisidea oli syntynyt tieteellisten kausijulkaisujen toimittajien seminaarissa Lammilla vuonna 1982.

Ala oli uusi, ja pioneerit oivalsivat, että yhteen liittymällä he voivat parhaiten vaikuttaa sen kehittämiseen. Tiede 2000 -lehti oli ilmestynyt vuodesta 1980, ja Suomen ensimmäinen tiedekeskus oli muotoutumassa. Yliopistot alkoivat avautua yhteiskuntaan.

Yhdistys on perustamisen ajoista viisikymmenkertaistunut yli tuhanteen jäseneen. Verkostoitumisen mahdollisuudet ovat tänään aivan toisenlaiset. Liitto kuuluu järjestönä moniin kotimaisiin ja kansainvälisiin verkostoihin, ja jäsentensä kautta se kytkeytyy tuhansiin elämäntapaan, ammattiin ja asiantuntijuuteen liittyviin verkostoihin.

Suomen tiedetoimittajain liitto on tiedejournalismin ja muun tiedeviestinnän verkostojen solmukohdassa. Verkostot ovat joustavia ja jatkuvasti liikkeessä, joten solmuja ei pidä kiristää liian tiukkaan. Verkostojen kautta liitolle tarjoutuu ainutlaatuisia mahdollisuuksia suunnan näyttämiseen.

Vesa Niinikangas

Huhheijaa, onnistuminen on mukavaa!

Mennyt vuosi on ollut liitolle erittäin menestyksekäs. Ette tiedäkään, kuinka upealta tuntuu kirjoittaa tämä päätelmä. Olemme järjestäneet maailmankonferenssin. Sinne tuli 800 tiedetoimittajaa liki 80 maasta, monet alansa huippuja. Yhden Wired-lehti nimesi maailman parhaimpien twiittaajien joukkoon ja Time-lehden listassa maailman parhaista bloggaajista oli monta tuttua nimeä konferenssista. BBC:n tiedetoimitus palkittiin pian konferenssin jälkeen kovassa kilpailussa ykköseksi.

Tarjosimme jäsenistölle oivan tilaisuuden verkostoitua ja ensiluokkaisen koulutustapahtuman. Helsinki näytti parhaat kasvonsa ja yliopiston päärakennus sekä Porthania riittävät tilat. Liiton talous ei mennyt retuperälle. Konferenssi ei tuota isoja voittoja, mutta ei tappioitakaan.

8th World Conference of Science Journalists ei siis onneksi ollutkaan sellainen riskihanke, kuin jotkut etukäteen pelkäsivät. Talouskuri onneksi toimi loppuun asti. Silti konferenssin järjestäminen on kuin kesätuulessa purjehdus, oikukas ja puuskainen matka. Järjestelytoimikunta kantoi vastuunsa, samoin liiton hallitus, ja niiden jäsenet ahersivat monenlaisissa vapaaehtoistöissä juhannuksen jälkeisen viikon.

Maailmalla Suomen tiedetoimittajain liitto on hyvässä maineessa. Pieneksi maaksi jäsenmäärämme on iso ja toimintaakin kunnioitettavasti. Olemme voineet tukea suomalaisten tiedetoimittajien urasuunnittelua, matkoja ja kirjahankkeita. Liiton pääsihteerin Vesa Niinikankaan kanssa huomasimme, että meistä sukeutui myös kelvollisia sponsorineuvottelijoita ja jopa nautimme siitä työstä.

Jäsenistömme määrä lähenee 1100:n rajaa. Jäsenkriteereistä ei ole tingitty lainkaan. Joko tiedeviestintä työllistää ihmisiä entistä enemmän tai sitten liiton vetovoima on kasvanut. Toivottavasti kumpaakin.

Tärkein asia jäsenillemme on verkostoituminen kollegojen kanssa. Toiseksi tärkeintä on oman ammatti-identiteetin vahvistaminen. Kolmanneksi arvostetaan pressikorttia. Jäsenkyselyn tuloksia käytetään nyt hyödyksi tulevan toiminnan suunnittelussa. Liitto määrittää itsensä verkostojen solmukohdaksi.

Haluan sanoa muutaman sanasen myös hallituksen työskentelystä. Maailmankonferenssin jäljiltä näköalat ovat avartuneet ja uusia ideoita on tarjolla runsaasti. Niistä olemme valikoineet joitakin suuntalinjoja yhteiseen keskusteluun. Paljon olemme pohtineet sitä, miten voisimme kuunnella ja palvella jäsenistöä nykyistä paremmin. Alueellista toimintaa voisi olla enemmän. Verkon käyttöä on tehostettava.

On avattava uusia vaikutuksen kanavia, tarjottava koulutusta, jota kukaan muu ei tarjoa ja vahvistettava rakentavan keskustelun kulttuuria.

”Näköalat ovat maailmankonferenssin ansiosta avartuneet. Uusia ideoita on tarjolla runsaasti.”

Liiton jäsenistön ikärakenne on hyvä. Valtaosa jäsenistä on työikäisiä. Tavoittelemme uusiksi jäseniksi tiedelehtien ja -ohjelmien tekijöitä, verkkotoimittajia, tiedeviestijöitä sekä yleisjournalisteja, jotka haluavat kirjoittaa tieteestä ja kehittää ammatillisesti itseään tiedejournalisteiksi. Sähköisen median osaajien ammattivalmiudet ovat muuttuneet, ja niihin tulee kiinnittää liitonkin koulutuksessa nykyistä enemmän huomiota. Verkkoviestijä, visualisti ja yhteisökeskusteluiden kuratoija… uusia ammattinimikkeitä on tulossa. Narratiivisuus, visuaalisuus ja datan käyttö ovat jo journalismin valtavirtaa.

Liitolla on paljon tehtävää. Tiedetoimittajan rooli on muutoksessa. Vahvistamme koulutuksella uusia ammattivalmiuksia. Liitto voi edistää jäsentensä verkostoitumista nimenomaan koulutuksen kautta. Uusia erityistaitoja vaatii esimerkiksi datajournalismi.

Peruskouluttajaksi liitto ei ryhdy. Olemme tukeneet tiedeviestinnän koulutusta Helsingin ja Oulun yliopistoissa ja saaneet entisen hallituksen jäsenemme Tampereelle professoriksi. Toimittajat ilman rajoja -järjestöä tuimme myös, samoin kuin aikanaan perustettaessa Viestintä ja kehitys -säätiötä (Vikes). Liitto on Kopioston jäsen ja toimii myös tekijänoikeusjärjestöjen muodostamassa Tekijäfoorumissa. On siis paljon säikeitä joka suuntaan. Niistä muodostuu yhteiskuntaan vaikuttavaa toimintaa.

Maailmankonferenssin edeltävässä tilaisuudessa, jossa koulutettiin vapaaehtoisia, muutama liiton jo eläkkeellä oleva jäsen perusteli vapaaehtoisuuttaan: olen ollut pitkään liiton jäsen ja saanut siltä paljon – nyt on aika antaa takaisin. Tarvitsemme näitä alumneja, eläkkeellä olevia konkareitamme mentoreiksi, tukiverkostojen rakentajiksi ja traditioiden jatkajiksi.

Tämä vuosi on ollut erityisen hieno myös puheenjohtajalle. Harvoin tavistoimittaja pääsee maailmankonferenssin presidentiksi. Kokemus ei unohdu ikinä. Kiitos siitä kuuluu teille kaikille.

Satu Lipponen
Puheenjohtaja