Tiedeblogissa kannattaa kokeilla ja kiihtyä

18.07.2014 | 3:00

Tiina Raevaara

Olen pitänyt tiedeaiheista blogia Suomen Kuvalehden verkkosivuilla syyskuusta 2011 saakka.

Minulla on hyvin vapaat kädet blogini suhteen: lehden toimitus ei valikoi aiheitani, editoi kirjoituksiani tai päätä niiden julkaisusta. Omasta halustani blogille määritettiin alun alkaen varsin rento rajaus: “Tarinoita tieteestä” -nimi viittaa siihen, että tieteestä voi kertoa monella tavalla, monista eri näkökulmista, eikä kyseessä ole mikään pelkkään tiedeuutisointiin keskittyvä blogi. Sopimukseeni kuuluu kymmenen blogitekstiä kuussa, joka on sen verran iso määrä, että innostusta täytyy löytyä. Liian kapea näkökulma söisi luovuutta.

Tarinoita tieteestä

Miksi bloggata juuri tieteestä?

Miksi tieteestä ylipäätään kannattaa bloggata? Asiaa voi ajatella tieteen yleistajuistamisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta. Tiede ei saa eriytyä yhteiskunnasta, vaan se täytyy pitää mukana jokapäiväisessä keskustelussa. Tieteellistä tietoa kannattaa levittää suomeksi.

Toisaalta tiede on monella tapaa varsin kilpailukykyistä sisältöä. On väärä käsitys, että tiede olisi tylsää. Päinvastoin: tieteestä voi tehdä vaikkapa scifi-trillereitä, sillä ratkaistaan elämän ja kuoleman kysymyksiä. On vaikea keksiä toista yhtä monipuolista aihetta.

Miten tieteestä voi bloggata?

Itselläni bloggarina on se ihana vapaus, etten ole tutkija, en toimittaja enkä kukaan muukaan, jonka pitäisi esiintyä neutraalina. Voin ottaa kantaa, kertoa omista mielipiteistäni, kiihtyä ja tehdä villejäkin assosiaatioita.

Olen kuitenkin joutunut miettimään paljon, missä asioissa voin blogin myötä esiintyä asiantuntijana. Saan paljon yhteydenottoja ja haastattelupyyntöjä aiheista, joista olen kirjoittanut. Yksittäisen blogitekstin kirjoittaminen ei kuitenkaan tee minusta aiheen asiantuntijaa. Joissain asioissa voin toki toimia keskustelijana, tuoda oman näkökulmani näkyviin, vaikken asiantuntija olekaan.

Mitä hyötyä tiedeblogista voi olla?

Blogin avulla on hyvä esitellä omaa asiantuntemustaan – ja tehdä se omin ehdoin ja sanoin. Blogia voi ajatella virtuaalisena käyntikorttina. Itse olen saanut blogin kautta monenlaisia esitelmä- ja kirjoituspyyntöjä.

Nykyään tutkijoita ja toimittajia kehotetaan brändäämään itsensä ja aktivoitumaan sosiaalisessa mediassa. Blogin pitäminen on hyvä keino tuottaa sisältöä, jota sosiaalisessa mediassa jaetaan.

Blogi on tietenkin myös keino saada oma ääni kuuluville. Se, että ajatuksiani luetaan ja jaetaan eteenpäin, on loppujen lopuksi etuoikeus.  On ehkä huvittavaakin huomata, että luetuimmat kirjoitukseni ovat sellaisia, joita kirjoittaessani olen ollut kiihtynyt asiasta. Ehkä tunnelataus kiinnostaa lukijoita.

Millaista palautetta bloggari saa?

Netin hyvä puoli on palautteen runsaus. Minä ainakin kirjoittajana arvostan aktiivista kaikukoppaa, jossa pystyn kokeilemaan muotoja ja aiheita. Tyhjiöön kirjoittaminen ei ole mukavaa. Blogia voi pitää laboratoriona, jossa voi testata, mikä tieteessä kiinnostaa ihmisiä. Palaute on välitöntä. Tässä asiassa bloggaaminen on hyvää vastapainoa kirjojen kirjoittamiselle. Siinä sykli tekemisen ja palautteen saamisen välillä on paljon hitaampi.

Kritiikkiä, haukkumista ja panetteluakin toki tulee. En edes yritä seurata kaikkea teksteistäni syntynyttä keskustelua. Siihen ei aika riittäisi – eikä asia minua loputtomasti kiinnosta. Yritän tehdä teksteistä sellaisia, ettei minulle synny tarvetta selitellä sanomisiani jälkikäteen blogin kommenttiosiossa tai Facebookissa. Tämä voi kuulostaa ylimieliseltä, mutta suurimpana syynä on pelkästään ajan vähyys.

Mitä tiedebloggarin kannattaa muistaa?

Tiede on vaativa ja vastuullinen aihe. Esimerkiksi terveysasioista kirjoittaminen vaatii paitsi tietoa, myös harkintaa. Kuinka kirjoittaa vaikkapa tutkimuksesta, jossa D-vitamiinilisä osoittautuu vahingolliseksi, kun D-vitamiinilisän hyötyjä on tutkittu ja uutisoitu muuten niin paljon? Tiedeasioista kirjoittavan tulee ymmärtää tieteenteon olemus: millä tavalla yksittäisen tutkimuksen tulos pitää suhteuttaa muuhun olemassa olevaan tutkimukseen.

Netissä julkaistavalla tekstillä on aivan toisenlaiset leviämismahdollisuudet kuin paperilehdessä julkaistulla. Kirjoittaja voi löytää tekstin kummallisista ja epämiellyttävistäkin yhteyksistä. Asialle ei voi mitään: bloggarin vain pitää kirjoittaa sellaisia tekstejä, joiden takana hän pystyy seisomaan. Kerran maailmalle lähtenyttä tekstiä hän ei kuitenkaan voi enää hallita.

Muutamia mielenkiintoisia tiedeblogeja:

  • Aivoriihi. Kolmen tiedetoimittajan yhteinen tiedeuutisia purkava blogi
  • Kaiken takana on loinen. Loistutkija Tuomas Aivelon uudehko blogi Tiede-lehden sivuilla
  • Professoriblogi. Professoriliiton toimijoiden yhteisblogi ottaa teravästikin kantaa tiedepolitiikkaan ja tutkimusmaailmaan

Kirjoittaja on tiedebloggari ja kirjailija. Blogi löytyy osoitteesta http://suomenkuvalehti.fi/tarinoitatieteesta/. Maksumuurin takana olevia bloggauksia pääsee vapaasti lukemaan vaikkapa Twitteristä @raevaara-tiliä seuraamalla.