Kalsaritesti viljelymaan laadusta

Riitta Oittinen

17.02.2020 9:46

Kuva: Médialogues/Greenote

Belgiassa haetaan vapaaehtoisia luonnontieteelliseen kokeeseen: Tournain kaupungin ja sen lähikylien asukkaita pyydetään hautaamaan puutarhaansa (ehjät) alushousut (100% puuvillaa). Mikäli omista housuista luopuminen kirpaisee, kokeen järjestäjä lahjoittaa testikalsarit. Hautaaminen tapahtuu huhtikuun alussa. Housujen annetaan olla 15 senttimetrin syvyydessä kaksi kuukautta. Tämän jälkeen ne kaivetaan esille, kuivataan ja luovutetaan analysoitavaksi.

 

Hankkeen tarkoituksena on tutkia maan laatua. Mikäli housut ovat prosessin päätteksi reikäiset, maaperä on hyvää ja mikrobirikasta. Reiät kielivät siitä että madot ovat tehneet työnsä.  Huvittunutta huomiota saaneen hankkeen takana on luonnonpuisto Plaines d’Escaut. Mukaan on jo lupautunut ympäristönsuojelusta kiinnostuneita viljelijöitä. Kirsikkana kakussa parhaista reikähousuista koostetaan pyykkinarulle ripustettava näyttely.

Testejä on toteuttanut myös muun muassa Louvainin yliopisto  ja niitä on tehty esimerkiksi Kanadassa, Ranskassa ja Iso Britanniassakin. Aiheesta löytyy opasvideoita, haasteita ja tarkkoja selostuksia. Verkkohaut ”underpants soil test”, ”#soilyourundies” ja ”le test du slip” tuovat esiin toinen toistaan ilmastoidumpia pöksyjä. Ne myös havainnollistavat miksi housut ovat testaamiseen t-paitoja tai kankaanpaloja parempia: kalsareiden maatumaton kuminauha auttaa pahastikin hajonneen koekappaleen löytämisessä. Havainto- ja viihdearvosta puhumattakaan.   

Testi soitti heti kelloa, sillä osallistuin vuonna 2013 samantapaisen taideprojektiin The Roadside Museum. Siinä John O’Hare ja Gordon Culshaw hautasivat erilaisia taide-esineitä vuodeksi englantilaiseen peltoon jossa oli hapan maa. Tämä tehtiin viljelijän luvalla. Luovutin hankkeeseen eri materiaaleista kutomani vinksahtaneen miniraanun, jonka perään en aikonut surra. Siihen ei ollut syytäkään, sillä prosessi ja kaikki esineet dokumentoitiin tarkasti. Vuoden päästä työt kaivettiin maasta ja laitettiin näytteille leedsiläiseen galleriaan.

Vuosi maan alla: Eri materiaaleista valmistettu miniraanu ennen ja jälkeen peltoon hautaamisen. Suurimmat aukot ovat syntyneet paperinarun ja t-paidasta tehdyjen kuteiden maatumisesta. Kuva: Riitta Oittinen (vas.) ja John O’Hare (oik.). The Roadside project & Pool Hey farmi.

Haudatun esineen materiaalista riippui, paljonko aika pellon uumenissa oli sitä muuttanut. Tulokset olivat osin ilmeisiä, mutta silti paljon puhuvia, osin yllätyksellisiä. Keramiikkaveistokset eivät olleet prosessista milläänkään, kuten ei juuri metallinen leikkiautokaan. Pellavasta tehty kirja maatui kokonaan. Filmille syntyi jännittäviä kuvioita ja kankaalle maalattu taulu luhistui olomuodoltaan täysin.

Valmistamastani miniraanusta olivat kokonaan kadonneet vain raidat jotka oli tehty paperista ja luonnonkuiduista: puuvillasta, hampusta ja villasta. Sekoitelangat kuten angora-akryyli olivat pitäneet pintansa, puhumattakaan muovista, polyesteristä, nailonista ja alumiinista. Naru jonka paketissa oli mainostettu sen olevan ”100% ekologista” oli vain hieman tummunut. Mukana ollut paperiteippi oli pysynyt kasassa ilmeisesti liimansa ansiosta. Luonnonkuiduista juutti oli edelleen hyvässä kunnossa.

Miten edellä kerrottu liittyy alushousutestiin? Lähinnä siten, että sekä Roadside Museumin tavarahautaukset että alushousutestit toimivat molemmat juuri konkreettisuudessaan. Ehdottaisin jälkimmäiseen pieniä variaatioita. Jos samalla vaivalla kuoppaan laittaisi muutakin kuin sataprosenttista puuvillaa, testistä saisi irti lisää tehoja. Vaikka ihan vaan vertailun vuoksi. 

 

Selkeä ohje kalsarien hautaamisesta videolla Soil Your Undies 2018 (Soil Conservation Council of Canada).