Koronakommunikaatiota Brysselissä

Riitta Oittinen

01.09.2020 8:49

 

Pandemian alussa hygienianeuvoja jouduttiin laatimaan nopeasti. Pienyrittäjän viesti saattoi olla selkeämpi kuin ammattilaisen kädenjälki. Arvaisitko että joogaamiselta näyttävä kuva (vas.) kaupungin ohjetaulussa käskee pysymään liikkeessä ja puistokäytävillä, ja kieltää istumasta nurmikolla? Automaattipesulan seinälle kiinnitetty tikku-ukkopiirros (oik.) sen sijaan lienee yksiselitteinen (Riitta Oittinen, Bryssel 2020)

 

 

Koronaviruspandemian aikana korostui belgialaisille tyypillinen kommunikaatiokakofonia yhdistyneenä viranomaistiedon panttaamiseen. Brysselin villiin ja säätelemättömään kaupunkikuvaan putkahti eri toimijoiden kirjavia reaktioita. Tartuntariskin vuoksi viranomaiset ympäröivät punavalkoraitaisilla eristysnauhoilla ulkopenkit, monet julkiset sisäänkäynnit, puistojen kuntoilulaitteet ja hämmästyttävästi myös osan patsaista. Tämä korosti ajatusta tuntemattomasta uhasta. Kaupunkikuvaan ilmeistyi myös niin viranomaisten kuin kaupallisten tahojen laatimia ohjejulisteita. Esimerkiksi  kilometrin säteellä saatettiin neuvoa pysyttelemään joko yhden, puolentoista tai kahden metrin päässä muista ihmisistä. Hygieniaohjeiden lisäksi kaupunki täyttyi muusta kriisiajan kommunikoinnista. Ruohonjuuritason ja eturyhmien harjoittama viestiminen oli välillä paitsi mielenkiintoista myös kekseliästä. Sen sijaan kauppojen ja ravintoloiden oviin hätäisesti kirjoitetut ”suljettu”-laput vetivät mielen apeaksi. 

Olosuhteet inspiroivat liikuttaviin ja spontaaneihin tekoihin. Brysseliläiseen tapaan kuuluu hyödyntää katutason ikkunoita ja ikkunalautoja puolijulkisina näyttelytiloina. Laita nalle ikkunaan -kamppanja loksahti perinteeseen luontevasti. Samaten taiteilijoiden ikkunoihin ilmaantui koronateemasta inspiraatiota ammentavia, vaihtuvia asetelmia. Naapurustokommunikaatiota harjoitettiin myös aitoihin, seiniin ja roskasäkkeihin kiinnitetyillä viesteillä kuten ”kaikki järjestyy”, ”rohkeutta” ja ”lisää rahaa terveydenhoitoon”.  

Posiitiivisuuspuheen ohella seiniin ilmestyi kehoituksia vastustaa niin 5G-tukiasemia kuin kapitalismiakin. Parvekkeille ripustetuista banderolleista rauhassa saivat olla ne jotka kritisoivat hallituksen terveydenhoitopolitiikkaa. Sen sijaan poliisin harjoittamaa rasistista kontrollitoimintaa roimivia banderolleja yritettiin kieltää. Suo siellä, vetelä täällä: sensuuri poiki kirpeitä seinäkirjoituksia ja patsaiden tuhrimista, puhumattakaan kiihkeistä nettikeskusteluista meemeineen. 

Yhteisöllisyyttä ja rutiinia karanteeniin toivat kaupunkilaisten musikaaliset viestit: jokailtaiset parvekkeilta esitetyt kannustustaputukset kohdennettiin terveydenhoito- ja huoltohenkilökunnalle. Omalla kadullani mukana oli myös muusikoita, kattilankansien paukuttaja ja jopa rakettien ampujia. Asiaan kuului vilkuttaa tuiki tuntemattomille kanssaosallistujille. Päivittänen kollektiivinen parvekehetki oli todennäköisesesti tärkeämpi sen osallistujille kuin varsinaisille kannustettaville. ”En ole marttyyri enkä sankari, vaan henkilö joka tekee työtään ja velvollisuutensa,” totesi yksi sairaanhoitaja sähkökaappiin kiinnittämässään omatekoisessa ilmoituksessaan, todennäköisesti ärtyneenä koko meluisaan kaahotukseen. Nämä heippa-lappuja muistuttavat, spontaanit verbaaliset puuskaukset olivat yksi osa koronankommunikaatiota. Kun rajoituksia höllennettiin toukokuussa, seinille liimattiin myös ironisia julisteita joissa luki ”Ouf, pääsemme vihdoinkin golffaamaan!” 

Kaikkiaan kaupunkitilasta tuli koronaa käsittelevien ohjeiden, aktiviteettien ja keskustelun foorumi. Ei ihme että Brysselin kaupunginarkisto ryhtyi keräämään korona-ajan kansanperinnettä. He varmaan ymmärsivät ettei käsitystä kriisiajasta kannattaisi jättää pelkästään julkisen tiedonvälityksen, viranomaislähteiden ja nettikeskustelujen varaan.  

 

Koronaviestinnän kirjoa (Riitta Oittinen, Bryssel 2020)