Kuinka puhutella päättäjiä?

21.03.2018 8:28

Mari K. Niemi

 

Tutkijoilla ja tieteestä tiedottavilla ympäri maailman on yhteinen ongelma. Kuinka parantaa tieteen vaikuttavuutta ja saattaa tutkimus aiempaa vahvemmin poliittisen päätöksenteon perustaksi?

Tähän kysymykseen tartuttiin myös helmikuisessa American Association for the Advancement of Science -järjestön konferenssissa Austinissa Teksasissa. AAAS on maailman suurin yleistieteellinen (general science) järjestö, jonka konferenssit keräävät laajasti eri alojen tutkijoita, tiedemaailman vaikuttajia ja tiedeviestijöitä pohtimaan tutkimuksen läpimurtoja sekä tieteen edistämistä ja tiedeviestintää.

Austinissa tutkijoiden ahdistus nousi esiin niin käytäväkeskusteluissa ja paneeleissa kuin tapahtuman arvovaltaisimmissa esitelmissä. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin arvaamaton ja vähättelevä suhtautuminen tiedemaailmaan sävytti konferenssin keskusteluja. Tunnelmat vaihtelivat huolestuneista liki epätoivoisiin. Yhdysvalloissa ei toki olla yksin: populismin nousu on haastanut tieteen ja myös journalistisen median asemaa monissa muissakin maissa, myös Euroopassa.

Tutkijoiden vaikeudet saattaa tutkimustieto päättäjien käyttöön eivät tietenkään liity vain populistipoliitikkoihin. Tavallista enemmän ongelmia on kuitenkin edessä, jos päättäjä esimerkiksi ei jaa tieteellistä maailmankuvaa tai tutkimustiedon vähättely on hänelle edullista poliittisista syistä.

 

Mitä ongelmia tiedeyhteisö sitten tyypillisesti kohtaa viestiessään päättäjille tutkimustiedosta? Ensimmäinen pulma koskee sitä, kokevatko poliitikot tutkijoiden agendalle nostaman asian ylipäänsä relevantiksi, ja kuinka he asemoituvat poliittisesti sen suhteen. Toinen ongelma liittyy tutkitun tiedon määrään – suorastaan ylitarjontaa – päättäjien näkökulmasta. Kolmas pulma on yhteisen kielen puuttuminen. Osa poliitikoista ei ole kovin tiedelukutaitoisia, samalla kun osa tutkijoista ei ymmärrä päättäjien tarpeita, eikä siksi osaa tarjota tietoa heille.

Mitä sitten tehdä, jos kyseessä on polttava yhteiskunnallinen ongelma, johon osa päättäjistä ei haluaisi tarttua? Kuten kaikessa viestinnässä, myös tutkijoiden ja tieteestä tiedottavien on nähtävä vaivaa yleisöönsä tutustumisessa. Jos haluaa vaikuttaa päättäjään, on tutustuttava hänen arvomaailmaansa, hänelle tärkeisiin asioihin ja hänen tavoitteisiinsa. Tämä edellyttää dialogia. Jos poliitikko ei esimerkiksi miellä itseään tai äänestäjiään arvoiltaan ”vihreiksi”, voi vaikkapa ilmastonmuutos aiheena jäädä etäiseksi. Silloin on tarpeen miettiä niitä kulmia, jotka tuossa aiheessa limittyvät hänen arvomaailmansa, elämänsä ja pyrkimystensä kanssa. Vuorovaikutuksen lähtökohtana on sen ymmärtäminen, mikä ilmastonmuutoksessa ja sen torjumisessa olisi juuri tälle ihmiselle ja hänen kannattajilleen tai puolueelleen relevanttia.

Toinen vaikeus liittyi tutkimuksen määrään. Tutkijat kaipaavat tyypillisesti aina lisää tutkimustietoa, onhan tutkijan työn keskeisiä oivalluksia kipeäkin ymmärrys siitä, mitä kaikkea emme vielä tiedä. Poliittiset päättäjät tekevät kuitenkin työtään tässä ja nyt, sillä tiedolla, joka on saatavilla. Siksi vaikkapa pääministerit harvoin haluavat kuulla tutkijoilta ehdotusta lisäselvityksistä tai uusista tutkimushankkeista, jos asia on jo poliittisessa prosessissa.

Tämän ei tarvitse tarkoittaa tiedevastaista asennetta tai sitä, ettei uudelle tutkimukselle edelleen oltaisi päättäjätasolla avoimia. Politiikassa paine saada vietyä asioita eteenpäin vaalikauden aikana tarkoittaa kuitenkin tutkijoille vastaavasti painetta siivilöidä jo olemassa olevasta tiedosta mahdollisimman relevantteja kokonaisuuksia päätöksenteon perustaksi.

Pulmista kolmas liittyy jossain määrin edellisiin. Jos tutkijat haluavat viestinsä perille, heidän on vahvistettava ymmärrystään poliittisen päätöksenteon logiikasta ja pyrittävä tukemaan päättäjien tiedelukutaitoa.

Tutkijoiden ja tiedeviestijöiden on edelleen pyrittävä kertomaan päättäjille myös siitä, miksi on heidän omakin etunsa, että päätökset perustuvat tutkittuun tietoon. Tämän toteaminen ei tarkoita sitä, että tieteen uskottaisiin olevan arvovapaata tai jollakin yhteiskunnasta irrallisella tavalla täysin neutraalia. Vaikka poliittisessa päätöksenteossa ratkaisuja tehdään edelleen arvopohjalta, on päättäjien vastaavasti syytä tunnistaa se, että arvot ja mielipiteet eivät muutu faktoiksi tai tutkimustiedoksi. Kestävä, tuloksiltaan edes jossain määrin ennakoitava poliittinen päätöksenteko on yhdistelmä molempia.