Venäjän luotto-orja

13.02.2017 12:03

Martti Puukko

Puolassa vanhat kommunistitkin, aina kenraali Jaruzelskia myöten kampanjoivat maansa Nato-jäsenyyden puolesta 1990-luvulla. Kun kysyin vuoden 1981 Puolan sotatilan toteuttajalta miksi, hän vastasi: ”Kun sanoo A, on sanottava myös B. Puolan historia on osoittanut, että aina kun olemme olleet yksin meidän on käynyt huonosti.” Jaruzelski korosti, ettei Puolan Nato-jäsenyys suuntautunut Venäjää vastaan, vaan, että ratkaisu oli Puolan turvallisuuden puolesta.

Myös Venäjän johtaja Vladimir Putin tietää, erittäin hyvin, etteivät entiset Neuvostoliiton satelliittimaat liittyneet Natoon siksi, että ne suunnittelisivat hyökkäystä Venäjälle. Siitä ei tietenkään ole kysymys, vaan vuosikymmenet Neuvostoliiton brutaalisti alistamina olleet valtiot eivät vain halunneet, että historia toistuisi. Kuten tunnettua KGB:n kasvatti Vladimir Putin taas pitää Neuvostoliiton hajoamista viime vuosisadan suurimpana geopoliittisena katastrofina. Liettuan entinen johtaja ja sen vapaustaistelun keskeinen symboli Vytautas Landsbergis sanoi minulle eräässä keskustelussamme jo vuosia sitten, että Putin on eräällä tavalla kuin työttömäksi jäänyt vankileirinjohtaja, jonka leiri on purettu ja vangit on päästetty vapauteen.

Suomi ei ollut samalla tavalla Neuvostoliiton täysin nujertama maa. YYA-sopimuksen myötä Suomesta tuli kuitenkin aikaa myöten henkisesti eräänlainen ”luotto-orja”, joka uskotteli olevansa tasa-arvoinen isäntänsä kanssa. Kun muut Itä-Euroopan orjat pääsivät vapauteen, ne eivät halunneet jäädä entisen isäntänsä alaisuuteen. Minusta se on täysin ymmärrettävää.

”Luotto-orja”, Suomi, ei sen sijaan oikein tiennyt miten elää vapaudessa. Se ei millään halunnut uskoa, että maan eliitin ylistämä ”YYA-orjuus” oli päättynyt, eikä se näytä uskovan sitä vieläkään. Mitenkään muuten en voi selittää sitä, että niin monet suomalaiset mielipidevaikuttajat kertovat ilmeisesti täysin vakavissaan suurvalta Venäjän legitiimistä etupiiristä, jota Naton laajeneminen uhkaa.

Suomalaista Nato-keskustelua kuvaa hyvin seuraava esimerkki. Kun presidentti Tarja Halosta haastateltiin joitakin vuosia sitten Yleisradion A-studiossa, toimittaja kysyi häneltä kumpi mahtaa liittyä Natoon ensin, Venäjä vai Suomi.

Halonen vastasi, että hän oli joskus vitsaillut samasta asiasta Putinin kanssa. Harmi ettei toimittaja kysynyt miten Halonen ja Putin olivat asiasta vitsailleet ja harmi ettei Halonenkaan sitä kysymättä kertonut. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla millainen se vitsi tarkalleen ottaen oli ja kumpi nauroi sille makeammin.