Voiko syrjäytynyt olla aktiivinen?

13.02.2017 12:12

Pauliina Lehtonen

Viimeisen vuoden ajan olen työskennellyt toiminnallista tutkimusta tamperelaisessa lähiössä tekevässä tutkimusryhmässä. Yhdessä ryhmän hankkeista on tartuttu kysymykseen nuorten yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja tarkasteltu tekijöitä, jotka heikentävät tai vahvistavat nuorten osallisuutta yhteiskuntaan. Toisessa hankkeessa on kokeiltu osallistuvaa budjetointia välineenä ottaa asukkaita mukaan päättämään yhteisten verovarojen käytöstä. Kun olemme olleet esittelemässä tutkimuksiamme, kuulijat ovat usein kysyneet ovatko tutkimuksiimme osallistuneet asukkaat aktiivisia. Olen jäänyt miettimään tätä kysymystä ja siihen sisältyvää käsitystä aktiivisuudesta: mitä aktiivisuudella ja siihen usein liitetyllä yhteiskunnallisella osallisuudella tarkoitetaan? Erityisesti kansalaisten osallisuuteen ja osallistumiseen liittyvässä keskustelussa aktiivisuus vaikuttaa olevan toisteltu määre, jonka kohdalla ei kenties kuitenkaan pohdita tarkemmin sitä, millaisia käsityksiä tai ennakko-oletuksia käsite sisältää.

Aktiivisen kansalaisen käsite toistuu tiuhaan niin tutkimuskirjallisuudessa, hallinnon strategiapuheessa, kehitysohjelmissa kuin asiantuntijapuheenvuoroissa. Erityisesti nuoriin liittyvässä keskustelussa nostetaan helposti esiin aktiivisuus ja passiivisuus toisilleen vastakkaisina pooleina. Aktiivisesta kansalaisesta puhuminen vaikuttaa usein sisältävän tietynlaisen käsityksen aktiivisuudesta; käsityksen, jossa yhteiskunnalliselle aktiivisuudelle (ja samalla myös osallisuudelle) tullaan asettaneeksi tietyt kriteerit ja arvot. Aktiivinen kansalainen seuraa päivänpolitiikkaa, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja käyttää edustuksellisen demokratian hänelle suomia vaikutusmahdollisuuksia, kuten äänestämistä. Tämän vastapoolina passiiviselle kansalaiselle voi helposti asettua leima yhteiskunnasta syrjäytyneenä yksilönä.

Tutkijat Pia Bäcklund ja Kirsi Pauliina Kallio käyttävät Nuorisobarometriä esimerkkinä siitä, miten lähtökohtaisesti tietyt kriteerit ja arvot sisäänrakentavat käsitystä siitä, millaisille asioille ja toimijapositioille elävä demokratia pohjautuu. Nuorisobarometrissä demokratian tilaa kuvataan nuorten äänestämiseen liittyviä asenteita, puoluepoliittista aktiivisuutta ja yhteiskunnallisiin asioihin kohdistuvaa kiinnostusta selvittävillä tilastoilla. Vaikka yksilön osallisuuteen ja yhteiskuntaan kiinnittymiseen käsitetään kuuluvaksi niin poliittinen vaikuttaminen kuin sosiaalinen yhteiskuntaan kuulumisen kokemus sekä mahdollisuudet vaikuttaa ja voida hyvin, keskusteluissa korostuu usein vain poliittisen vaikuttamisen ulottuvuus.

Tutkimuksessa onkin peräänkuulutettu tarvetta tiedolle siitä, miten yhteiskunnassa heikossa asemassa olevien nuorten osallisuutta voisi tukea tai millä tavoin koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret kiinnittyisivät yhteiskuntaan. Näiden kysymysten tarkastelu vaatisi irrottautumista retoriikasta, joka lähtee suhteellisen kapeasta aktiivisuuden ja yhteiskunnallisen osallisuuden ymmärryksestä. Esimerkiksi tutkimusryhmämme haastattelemat nuoret eivät ole välttämättä olleet aktiivisia yleisen osallisuuspuheen ymmärtämillä tavoilla. He eivät ehkä ole käyneet äänestämässä tai osallistuneet julkishallinnon asuinalueella järjestämiin tilaisuuksiin, kuten maankäytön tai kaavoituksen prosesseihin. Sen sijaan he ovat saattaneet olla hyvin aktiivisia omissa paikallisissa verkostoissaan, joissa ovat auttaneet läheisiään päivittäisessä arjessa. Yksilöä lähellä olevat asiat, kuten vaikuttaminen oman asuintalon tai koululuokan asioihin voivat tuntua nuoresta luontevammalta kuin kunnallisen päätöksenteon seuraaminen.

Nuorten osallisuus sijoittuu vaiheeseen, jossa ollaan lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa. Aikuisten maailmaan sisältyvät osallistumisen tavat eivät tunnu omilta, vaikka yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen ja osallisuuteen liittyvä yleinen ymmärrys usein olettaa nuorten käyttäytyvän täysivaltaisten, aikuisten, aktiivisten kansalaisten tavoin. Nuorten yhteiskunnallisesta osallisuudesta tai syrjäytymisestä puhuttaessa tulisikin miettiä tarkemmin sitä, mitä yhteiskunnallisella syrjäytymisellä tai aktiivisuudella ylipäätään tarkoitetaan, ja millä keinoin sitä voidaan arvioida.