Vuoden 2019 tiedetoimittaja Kalevi Rantasen tie luovuusteorioista tekoälyyn

Syvällinen journalismi ei ole katoamassa

Jarmo Wallenius

Kuvat: Vesa-Matti Väärä

Vuoden 2019 tiedetoimittajaan Kalevi Rantaseen, 66, törmää usein hänen kotikadullaan, Turun Brahenkadulla. Kadun Aurajoen puoleisessa päässä on kaupungin pääkirjasto ja toisessa, luoteeseen johtavassa päässä linja-autoasema. Molemmat ovat hänelle tärkeitä ja läheisiä kohteita: kirjastossa on tiedon lähteitä, linja-autoasemalta taas lähtevät pääkaupunkiin suuntaavat bussit.

Tiedetoimittaja Kalevi Rantasen löytää usein lukemasta Turun pääkirjastossa. 

Mekin sovimme tapaamisen linja-autoasemalle, josta tepastelemme kivenheiton päässä sijaitsevaan toiseen funkkistyyliseen rakennukseen, vuonna 1934 valmistuneeseen Helmi-baariin. Nimi logoineen viittaa talossa vielä 1960-luvulle asti sijainneen huoltoaseman simpukkaiseen tuotemerkkiin.

– Täältä on hyvä suunnata julkisella kulkuneuvolla Helsingin keskustaan. Omalla autolla taas pääsee helposti vaikkapa Turun pohjoispuolella oleviin metsiin samoilemaan. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen pääsen tärkeimpien ulkoiluharrastusteni, sienestämisen ja marjastamisen pariin, Kalevi Rantanen valottaa.

Tiedetoimittajaksi viisikymppisenä

Kalevi Rantanen heittäytyi tiedekirjoittajaksi ja vapaaksi tiedetoimittajaksi tekemään ja tarjoamaan artikkeleita kaupallisiin medioihin vasta vuonna 2002 täytettyään 50 vuotta.

– Huomasin että osaan kirjoittaa medioihin sopivia tiedejuttuja. Sitä ennen olin 1970-luvulla nuorisojärjestötoiminnassa harjaantunut kirjoittamaan aivan erityylisiä artikkeleita ja sittemmin 1980-luvulla tekniikan opiskeluun liittyviä opinnäytetöitä.

Valmistuttuaan vuonna 1985 diplomi-insinööriksi Minskissä sijaitsevasta Valko-Venäjän polyteknisestä instituutista Kalevi Rantanen julkaisi ensimmäisen kirjoittamistaan neljästä kirjasta. Se käsitteli teknisen luovuuden kehittämistä.

Kalevi Rantanen oli ammatillisessa koulutuksessaan suuntautunut energia- ja polttotekniikkaan erikoistuen perinteisiin sähkövoimaloihin, turbiineihin, kattiloihin ja savukaasujen puhdistukseen. Hän työskenteli vuosina 1985–1992 energiateollisuuden palveluksessa.

Tämän rinnalla hän kuitenkin pohti ja perehtyi uusiin systemaattisiin teknisten ongelmien ratkaisumenetelmiin, erityisesti tutkija ja tieteiskirjailija Genrih Altšullerin kehittämään TRIZ-menetelmään. Se on systemaattiseen keksimiseen tähtäävä päätöksentekomenetelmä ja luovuusteoria.

– Ryhdyin 1990-luvun alussa yrittäjänä toimimaan teknisten ongelmanratkaisujen kouluttajana ja konsulttina. Samalla kun levitin uusien ongelmanratkaisumenetelmien ilosanomaa havaitsin, että kirjoitin paremmin kuin puhuin. Niinpä päätin keskittyä kirjoittamiseen.

Kalevi Rantanen teki ensimmäisen tiedejuttunsa vuonna 2002 Suomen tietotoimiston STT:n artikkelipalveluun. Juttu käsitteli television kehitystä ja tulevaisuutta. Hän muistaa vaimonsa keksineen jutun idean.

Nykyisin Kalevi Rantasen kirjoittamia tiedeartikkeleita voi lukea valtakunnallisista ja maakunnallisista sanomalehdistä, tieteen ja tekniikan aikakauslehdistä ja asiakasjulkaisuista.

– Toivottavasti kirjoittamiseni on 15 vuodessa kehittynyt paremmaksi, jutuista tullut luettavampia ja samalla myös syventävämpiä. Tiedon hakeminen artikkeleita silmällä pitäen on vuosien saatossa helpottunut. Lähteet sekä tietojen valinta, arviointi ja yhdistely ovat tulleet entistä tärkeämmiksi.

Syventävä journalismi on pitänyt pintansa

Päivittäisten ja ajankohtaisten tiedeuutisten kanssa vapaan tiedekirjoittajan on vaikeaa ja turhaakin kilpailla. Ihmisille näyttää kuitenkin taas syntyneen tarve lukea taustoittavia artikkeleita myös tieteestä ja tekniikasta. Itse asiassa syvällinen ja syventävä journalismi ei ole koskaan kadonnut. Aaltoliikkeessä se on ollut, mutta monet asiakaslehdet ovat Kalevi Rantasen mielestä pitäneet kiinni syventävistä ja pitkistäkin artikkeleista.

– Tietotekniikka on omalta osaltaan muuttanut paljon myös arvovaltaisten tiedejulkaisujen, esimerkiksi Science– ja Nature-lehtien lukutapaa. Viitteitä on entistä enemmän, lähteisiin ja jonkin alan historiaan pääsee helpommin käsiksi. Työ on tässä suhteessa helpottunut. Usein oma kirjoitusprosessi voi käynnistyä jonkin lehdessä olevan tiedeuutisen pohjalta ja laajentua sitten eri näkökulmia ja tutkimustuloksia yhdistelemällä laajemmaksi kokonaisuudeksi.

– Näin minulle kävi äskettäin, kun näin kemian alan Chemical &Engineering News -lehdessä julkaistun katsausartikkelin äidinmaidon korvikkeiden terveysvaikutuksista. Siten löysin Nature Communications -lehdestä kansainvälisen tutkimuksen mikrobien vaikutuksesta äidinmaitoon. Tutkimuksessa oli mukana myös suomalaistutkijoita, ja tavoitin haastateltavia täältä. Näiden artikkelien ja haastattelujen innoittamana aloin työstää omaa kirjoitustani tästä superruokien kuningattaresta kotimaista Kemia-lehteä varten.

Nelisen vuotta sitten tämän vuoden palkitulta tiedetoimittajalta ilmestyi kirja Valo ja sen hyödyntäminen ennen ja nyt (Art House 2015). Kirja käsitteli optiikkaa ja fotoniikkaa, joita tekijä oli seurannut jo pitempään.

– Seuraan optiikan ja fotoniikan kehitystä aktiivisesti, mutta kirjan kirjoittamisen varsinaisena kimmokkeena toimivat Genrih Altšullerin (1926–1998) ajatukset ja teokset sekä hänen 40 periaatettaan. Olin törmännyt hänen teoksiinsa kirjastossa Minskissä, kirjoittanut hänelle ja myös ehtinyt tavata hänet. Altšullerin ajatuksena oli muun muassa kääntää haitat hyödyksi ja nähdä luovuus eksaktina tieteenä.

Altšuller osoitti 1970-luvulla patentteja ja informaatiota analysoimalla, että tekniset järjestelmät kehittyvät tiettyjen sääntöjen mukaan. Löydettyjä säännönmukaisuuksia voi hyödyntää uuden tekniikan kehittämisessä. Hyville keksinnöille ja ratkaisuille ovat yhteisiä erilaiset keskinäiset vuorovaikutukset.

Uusiutuva energia myöhästyi

Mekaaninen tekniikka, sähkötekniikka, elektroniikka ja nyt optiikka ja fotoniikka vuorovaikuttavat keskenään. Viestien siirtäminenkin tapahtuu nykyisin paljolti fotoniikan avulla. Entä sitten energiaratkaisut?

– Näkökulma on muuttunut. Eniten pinnalla olevat asiat ovat alkaneet kyllästyttää. Niistä on jo puhuttu pitkään eikä uusi tekniikka enää olekaan niin uutta. Vielä 20–30 vuotta sitten ydin-, aurinko- ja tuulienergia olisivat voineet estää kielteistä ilmastonmuutosta merkittävällä tavalla. Nyt varaudutaan elämään jo tapahtuneen muutoksen kanssa. Pohdimme, miten eletään maailmassa, jonka keskilämpötila nousee ja yritämme kehitellä tekniikoita, joilla voitaisiin saada hiilidioksidi takaisin ilmasta ja myöhemmin myös meristä.

Aurinko- ja tuulienergia ovat Kalevi Rantasen mielestä myöhästyjiä ja ydinenergia 1990-luvulla hukattu mahdollisuus. Puolentoista asteen lämpötilannousu maapallon keskilämpötilassa esiteollisen ajan lämpötilasta on hänestä mahdollista, mutta se vaatii myös liikenne- ja rakentamisratkaisuihin rinnastettavia kalliita uudenlaisia energiateknisiä ratkaisuja. Entä onko ihmiskunta valmis sellaisiin satsauksiin, joiden tuloksia on odotettava vuosia jopa useita vuosikymmeniä?

Aurajoen varrelta on hyvä suunnata niin pääkaupunkiin kuin maailmalle.

Tekoälystä tukiälyyn

Parhaillaan Kalevi Rantanen työstää tekoälyyn liittyviä artikkeleita. Hän osallistui viime lokakuussa Milanossa pidettyyn Analytics Experience -konferenssiin, missä data ja innovaatioentusiastit käsittelivät esitelmissään tekoälyä.

– Tekoälyn erilaiset tulevaisuudet ovat kaikki vaikeasti arvioitavissa. Ilmassa on yli- ja aliarviointia yhtä aikaa. Nytkin yliarvioimme ihmisen tasolle yltävän superälyn tuloa. Toisaalla taas samaan aikaan yrityksissä otetaan käyttöön arkisia sovelluksia, joita on vaikea huomata ja tunnistaa. Matkalippujen tilaaminen verkosta oli 20 vuotta sitten uutta ja ihmeellistä. Tietokoneohjelma ajoi monia matkatoimistoimistovirkailijoita ja matkatoimistoja pois alalta. Nyt lippujen tilaaminen verkosta on rutiinia eikä kukaan pidä sitä älykkäänä.

Tekoäly pysyy aiheena pinnalla pitkään, ja koko käsitettä pitää pohtia. Äskeisillä Tieteen päivillä ehdotettiin jo sen korvaamista vähemmän hypeisellä tukiäly-sanalla.

– Nyt on menossa tälläkin alueella meluisa vaihe: puhutaan paljon, mutta tehdään vähemmän. Seuraavaksi kai tehdään ja sovelletaan paljon, mutta puhutaan vähemmän. Näin tapahtui aikanaan 100 vuotta sitten myös sähkön tulon kohdalla.

Tekoälyyn liittyy myös tiedekirjoittajan tuorein lukuelämys. Kalevi Rantanen piti Helsingin yliopiston digitaalisten aineistojen tutkimuksen professorin Timo Honkelan kirjoittamasta Rauhankone-kirjasta. Siinä kerrottiin tekoälystä tuoreella ja raikkaalla tavalla. Samaan hengenvetoon haastateltava tunnustautuu myös dekkarikirjallisuuden ystäväksi.

Tiedekirjoittajan mielestä tieteen ymmärtämistä on vaikea mitata. Kansalaisten kielitaito on vuosikymmenien kuluessa parantunut koulutuksen ansiosta. Englantia osaa lähes jokainen ainakin jonkin verran. Matematiikassa taas on otettu pakkia.

– Jos tuloksia ei synny nopeasti, asiaa ei haluta harrastaa. Tämä ei koske vain luonnontieteitä, vaan myös opettajien mukaan muun muassa musiikkia. Olemme tottuneet laadulliseen ajatteluun, mutta olemme tottumattomia lukujen käyttöön muussa kuin rahojen laskemisessa. Saa nähdä, milloin koittaa aika, jolloin populaarissa tiedeartikkelissa voi joskus käyttää potenssimerkintöjä suurten ja pienten lukujen suuruusluokkien kuvaamisen.

– Taloustiede on nykyisin yksi uusi alue, jota seuraan entistä tarkemmin ja tarkoitan taloutta nimenomaan tieteenä enkä sijoituksina. Se on laiminlyöty tieteen kenttä mediassa ja tiedejournalismissa. Talousongelmien ratkaiseminen vaatii kuitenkin taloustiedettä, syiden ja seurausten analysointia. Viime vuosikymmenellähän finanssikriisin ennusteet menivät valtavirran osalta pieleen, muistuttaa Kalevi Rantanen.

 

Tiedetoimittajain liitto valinnan perusteluissa: Kalevi Rantanen tuo esille asiansa, ei itseään

Turkulainen vapaa tiedetoimittaja Kalevi Rantanen on asiansa erinomaisesti tunteva, tinkimätön ja rehellinen, agendoista vapaa, tekniikkaan syvällisesti perehtynyt toimittaja, joka ei tuo esille itseään vaan asiansa. Hän on hiljainen ja kuuntelee, mutta esittää silti rohkeasti ja tinkimättömästi kysymyksensä. Hänellä on kyky löytää asioita, aiheita ja näkökulmia, joista muut eivät vielä kirjoita. Hänen aiheskaalansa on hyvin monipuolinen ja se kattaa lähes kaikki teknologian alat liikenteestä energiaan, terveyteen, 3d-tulostukseen tai aivotutkimukseen. Rantanen kykenee isompienkin kokonaisuuksien luomiseen, minkä hän on todistanut muun muassa kirjoittamalla vuonna 2015 ilmestyneen kirjan “Valo ja sen hyödyntäminen ennen ja nyt”.

Pääkirjoitus

Tuukka Tammi: Tiedeviestinnän tärkein kohderyhmä olemme me kaikki

OPEN ACCESS HAAStaa tiedeyhteiSÖN

Sanna Kivimäki: Mitä ajatella tieteen avoimuudesta?

MAAILMANKONGRESSISTA UUSIA URIA AJATTELUUN

Suvi Uotinen: Lisätty todellisuus tuo uusia havainnollistamisen keinoja tiedeviestintään
Riikka Hopiavaara: Tiedeviestijän työ muutoksessa
Carita Pettersson: Tekoäly, taide ja hybridit
HUUHKAJAT GOTLANNISSA

Outi Lauhakangas: Itämeren keskipiste löytyi

Kolumni

Salla Nazarenko: Apokalyptinen Aasia ja suomalaisen omatunto

Näin sen luin

Kalevi Rantanen: Langattoman värähtelyn opetuksia

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin