Alkoholismissa kertautuvat tarinoiden vaarat

Salla Nazarenko

Kuva: Shutterstock

Se oli tavallinen lauantai-ilta, kun soitin AA:n neuvovaan puhelimeen. Sieltä alkoholisti Timo neuvoi minua eteenpäin kertoen, että myös Al-Anonilla on päivystäjiä. Pian puhelimeni soi. Siellä oli Hilkka, joka tasaisella äänellään keskeytti kertomuksen miesystävästäni.

”Älä mieti häntä, mieti sitä, miksi sinä olet alkoholistin kanssa.”

Alkoholisti, tuo mediaseksikäs hahmo. Juoppo voi olla julkkis, Matti Nykänen tai Simo Silmu: ressukka, mutta kuitenkin rakastettu, koska lahjakkuus. Tai sitten tarinaansa kertoo kuiville päässyt sankari. Tarinan kaari on aina samanlainen. Alkoholi maistui ihanalta jo lapsena, aikaansai hetkessä huumaavan dopamiinikylvyn aivoihin. Vähitellen juodut määrät kasvoivat, nousuhumala rypistyi ahdistukseksi ja itsesääliksi. Viimeisessä näytöksessä alkoholi dominoi koko elämää, kunnes pohjalla käyminen sai ihmisen sieltä nousemaan. Lehdessä tarinaa kertoo katuvainen sankari – mutta kuitenkin sankari. Helsingin Sanomissa äskettäin tuo sankari oli  ”palkittu kampaaja.” Huonoina vuosina hän leikkasi hiuksia kädet vapisten: nyt kaikki on toisin.

Ensirakkauteni oli alkoholisti. Olin nuori ja elämänkokemusta vailla. Mies oli vielä nuorempi, mutta niin riippuvainen, että sai laskuhumalassa epilepsiakohtauksia. Katselin hänen kouristeluaan petroskoilaisen asunnon kylmällä lattialla. 1990-luvun Venäjällä ambulanssia oli turha soittaa. Käänsin hänet kyljelleen ja odotin, luulin että hänellä on aivokasvain. Vähänpä tiesin.

Hänen kohtalostaan en tiedä, mutta yllättyisin jos hänestä olisi tullut yritysjohtaja tai himourheilija, kuten kuiville päässeen sankarin tarinaan kuuluu. Hän täyttää pian 44, jollei ole kuollut.

Suomalaisen alkoholistin keski-ikä on 48 vuotta. Riskikuluttajien määrä on valtava, yli puoli miljoonaa suomalaista. Suurin osa heistä on tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, joilla on romahdukseen vielä matkaa. Eikä romahdusta välttämättä koskaan tapahdu. Alkoholisti voi hyvin hoitaa työnsä, juopotella viikonloput ja lomat ja kuolla johonkin aivan muuhun. Silti koko elämän tärkein kumppani on ollut viina.

Toisaalta alkoholisti on aina muutakin kuin juoppo. Ensirakkauteni oli kaunis ja hauska. Sen jälkeiset miesystäväni myös. Alkoholisti on muurari, maalari, hanslankari. Hän on töissä tai työtön, rikas tai köyhä, iloinen tai surullinen, tumma tai vaalea. Hän on naapuri, isä, äiti, serkku, ihmisenä aina paljon enemmän kuin pelkkä päihderiippuvainen.

Suurin osa alkoholistin läheisten tarinoista on kaikessa traagisuudessaan hyvin tylsiä. Toisin kuin mediasta luulisi, alkoholistin juominen ja sen lopettaminen johtaa harvoin puhdistavaan katharsikseen, jonka lopuksi perhe tai parisuhde hitsautuu yhä paremmin yhteen. Alkoholistin tunne-elämä on vauroitunut, hän on epäluotettava ja itsekeskeinen. Alkoholin tuomaa kaikkivoipaisuutta seuraa itsesäälinen mongerrus. Fokus on aina yhdessä kohteessa, alkoholistissa itsessään. Joka taas voi olla käsittämättömän hurmaava hahmo, sen tiedän hyvin.

Alkoholistin läheisen tarina on usein tarina hyväksyntää hakevasta, kenties lasisen lapsuuden eläneestä siipirikosta, joka mahdollistaa läheisen juomisen joko suojelullaan tai uhkailullaan: jostakin se syy aina löytyy.

Entä, jos koko juttu ei mahdu tarinan kehyksiin? Minunkaan elämästäni ei löydy järjellistä selvitystä siitä, miksi olen ollut alkoholistien kanssa. Ei rikkinäistä lapsuutta, ei traumaattisia kokemuksia. Ei tavanomaista kummempia päihdeseikkailuja teini-iässä, ei hylkäämisiä, ei yksinäisyyttä.

Tästä huolimatta ensirakkauttani seurasi toinen ja kolmas juoppo. Osa heistä toki kuivilla aktiivisesta juomisesta, alkoholisteja yhtäkaikki. Enkä minä ole osannut elää opaskirjan mukaan: jättää juoppoa ajoissa tai edes hakeutua Al-Anoniin. Olen rakastanut ihmisiä.

Ja näin se useimmiten on. Alkoholistien kanssa elävät ihan tavalliset ihmiset, joiden elämän suurin trauma on rakkaan alkoholisoituminen. Juopon kanssa elämiseen ei liity rock’n’rollia, ei huippukokemuksia. Epäluottamusta, huolta, tuskaa ja kipeitä seurauksia kyllä.

Toivoisin, että tästäkin saisimme lukea mediasta: harmaasta elämästämme alkoholistien rinnalla.

Pääkirjoitus
Ulla Järvi: Portto vai silpputyöläinen? Tutkijalta termit toimittajan suuhun

JUSSI VALTONEN: TIETEEN TOISTETTAVUUSKRIISI ON UHKA MYÖS TIEDEJOURNALISMILLE
Jussi Valtonen: Tiedeyhteisön ankarat kasvukivut
Jussi Valtonen: Kriittisyyttä myyntipuheisiin

DINOSAURUKSIA, IHMISIÄ JA KÄÄRMEITÄ
Maija Karala: Kuinka dinonäyttely syntyy?
Jukka Mikkonen & Jarkko S. Tuusvuori: Saunamatka Vienaan
Antti Koli: Käärmeet lehdissä ja luontokamerassa
ALGORITMIT JA ENERGIAMURROS HAASTAVAT TIEDEVIESTIJÖITÄ
Salla Nazarenko: Algoritmivallan hallinnassa nopeus on valttia
Helena Raunio: Energiamurros ja ilmastonmuutos yhdistävät – Journalisti loikkaa yli maiden rajojen

ALGORITMIT JA ENERGIAMURROS HAASTAVAT TIEDEVIESTIJÖITÄ
Pasi Kivioja: Tekoälyn peruskurssi kasvattaa mediakriittisiä kansalaisia
Mikko Suominen: Kaikki hyvä ei maksa – tutustu ilmaisohjelmiin!
Kolumni
Salla Nazarenko: Perustulo venäläiseen malliin

Näin sen luin
Sanna Kivimäki: Riippuu ja roikkuu…niin mistä?

Kirjat
Pekka Wahlstedt: Tutkijoilla näytön paikka parantaa tiedeviestintää
Pekka Wahlstedt: Robotteja syvemmältä
Pekka Wahlstedt: Teknisesti tekoälystä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin