Andalusialainen hepotiittirokote

Tapani Niemi

Hyvä kulttuurimatka havahduttaa tiedetoimittajan tietämättömyydestä, ennakkoluuloista ja älyllisestä velttoudesta. Suomen tiedetoimittajien marraskuun matka Andalusiaan täytti tämän maksiimin ja yllätti vanhan Espanjan kävijän. Andalusialainen syyskävely oli samalla klassinen johdanto oppivan matkailun psykologiaan.

Kaikkihan me Espanjan tunnemme, Don Quijoten, härkätaistelut, flamencon ja espanjalaisen temperamentin. Moni on interrailannut barcelonat ja alhambrat, maannut Mallorcan hietikoilla ja syönyt läskisoosia Fuengirolan suomalaisravintolassa. Mitä vielä pitäisi tietää?

Olin jopa kiertänyt kuukauden ajan arkeologien kanssa Espanjan ja Ranskan taidemuseoita, esihistoriallisia megaliittitemppeleitä ja ihastellut paleoliittisia luolamaalauksia syvällä maan alla. Olin tehnyt keskusteluohjelmia baskien ja saamelaisten suhteesta ja juonut pullokaupalla Rioja-viinejä. Osasin jopa tehdä espanjalaisen avomunakkaan.

Mutta en ollut tutustunut andalusianhevoseen, kuten matkaohjelma lupasi. Miksi pitäisi? En ole hevoshullu. Olen kyllä tehnyt artikkelin antiikin hevostaloudesta, mikä sivuaa aihetta.

Tämä reissu osoitti kuinka ohut Espanjan tuntemukseni oli. Reissu ei ollut tavallinen turistimatka, jossa joukko matkailijoita istuu bussissa, piipahtaa hätäisesti kymmenissä paikoissa, ottaa pakolliset selfiet muistomerkeillä ja valitsee tutun pikaruoan tylsästä turistimenusta.

Tätä andalusialaista syysmatkaa ei tuotteistettu etukäteen asiakasystävälliseksi ja ketteräksi elämystuotteeksi vaan se syntyi, kun tiedetoimittajat kävelivät tuhansia askeleita oudoissa paikoissa, kuuntelivat asiantuntevia luentoja ja keskustelivat mieltä askarruttavista yksityiskohdista.

Miksi tällainen maailmanluokan turistitehdas kärsii paikoin suurtyöttömyydestä, ja miksi näin sivistynyt kansa äänestää brutaalia äärioikeistoa. Eivätkö he saaneet aikoinaan tarpeekseen Francon tyranniasta?

Kävele kartta päähän

Parikymmentä suomalaista tiedetoimittajaa kiersi 7.11.–13.11.2019 Etelä-Espanjan historiallisia kulttuurikohteita, söi joka päivä satoja tapaksia ja nautti maailman parhaita viinejä ja sherryjä.

Lapista lähtiessäni syystalven pakkanen kopisteli nurkkia. Mietin mihin parkkeeran poropulkkani ja untuvatakkini, sillä Andalusiassa päivän lämpötila vaihteli marraskuussakin 15–20 asteen välillä. Onneksi en jättänyt kaikkia talvivaatteita pohjoiseen. Andalusian 20 astetta syysauringossa tuntui ajoittain kolealta. Olin unohtanut yhden uudenvuodenyön Granadassa. Menin petiin kaikki vaatteet päällä, vedin itseni uppeluksiin kahden täkin alle mutta hytisin kuin kuumehorkassa. Eihän tässä ole laitaa, että jääkarhumaan mies palelee, ihmettelivät hotellin respassa.

Saavuimme Rondaan, joka näytti rotkokaupungilta. Se oli rakennettu syvän kanjonin reunoille. Kävelimme juuri sellaista vauhtia, että kuvaaja ei jäänyt jälkeen. Askeleita kertyi päivän aikana yli 10 000. Kukaan ei valittanut väsymystä, vaikka porukka laskeutui alas rotkon pohjalle ja kapusi hetken kuluttua takaisin kalliolle kukkulalle mutta ei jäänyt rakentamaan majaa.

Vaeltaja unohti nopeasti matkan vaivan, kun sai katsoa kauas autereiseen horisonttiin ja hautoa sinisiä ajatuksia. Miksi en ole tullut tänne aikaisemmin? Miksi en tiedä tästä kaupungista mitään?

Otimme kulttuurikaupungin haltuun kävelemällä. Kokeneet reissaajat tietävät, että kävely on matkaoppaista paras. Vanhat kaupungit on suunniteltu kävellen tai hevoskyydillä hallittaviksi. Kaikki olennainen on lähellä, itse asiassa aivan keskellä maisemaa, ja vielä maiseman mukaisesti rakennettuna.

Tuntien kävely tallensi asemakaavan kulkijan jalkapohjiin, kaupunkien sisäinen rakenne avautui, ja matkakohde muuttui henkilökohtaiseksi. Psykologien mukaan ulkoinen rakenne sai mielen sisäisen edustuksen, representaation. Kartta siirtyi maisemasta pään sisään, ja kulkijalle tuli suhde paikkaan.

Guadalquivir suuri kuin Kemijoki

Matkan pääkohde oli Jérez de la Frontera, joka on islamin ja kristinuskon pitkän ja yhteisen historian rajakaupunki. Jérez tunnetaan nykyään sherrystä, flamencosta, hevosista ja korkeasta työttömyysasteestaan. Siellä porukka patikoi jo tottuneesti.

Kävelimme myös Rondassa, Fuengirolassa ja Málagassa. Tutustuimme päivän ajan Doñanan kansallispuistoon, joka ei muistuttanut lainkaan suomalaista kansallismaisemaa, metsää ja jänkää vuorotellen silmänkantamattomiin. Miksi olisikaan?

Seilasimme Doñanaan pitkin Espanjan pisintä jokea, Guadalquiviria. Se yllätti, koska oli yhtä pitkä kuin Kemijoki ja suultaan yhtä mahtava virta. Oppaan mukaan siinä ei ole mitään outoa. Joen nimi on alun perin arabiaa ja tarkoittaa suurta jokea.

Muistin vuosikymmenien takaa, kun ajoimme arkeologiryhmän kanssa autolla Rio Granden yli. Tulkki kertoi sen tarkoittavan suurta jokea, ja ihmetteli kun suomalaisporukka räjähti nauramaan. Tulkki lisäsi loukkaantuneena, että näkisittepä Uuden maailman Rio Granden.

Päivän patikointi kansallispuistossa ei riittänyt kaikille. Osa porukasta teki matkan Cádiziin, joka lienee 3000 vuotta vanha, yhä elävä kaupunki. Kreikkalaisen myytin mukaan sen perusti Herakles, toisen tarun mukaan foinikialaiset. Kristoffer Kolumbus lähti Cádizista toiselle harharetkelleen vuonna 1495 ja taakotti meripolun maailmanhistorian ehkä suurimmalle ryöstöaallolle.

Tutki kohdetta sisältäpäin

Kävely yksin ei riitä. Nykykielellä sanottuna kävely luo henkilökohtaisen kokemusalustan, jolle voi rakentaa kokonaisen maailman, oman henkilökohtaisen Andalusian. Mutta alusta kaipaa tietoa, itse pohdittua, itse pureskeltua, aikaisempaan kokemukseen ja maailmankuvaan suhteutettua.

Kulttuurimatkailija haluaa päästä sisään kohteen kansanelämään ja kulttuuriin. Kohde avautuu kuin sipulia kuoriessa kerros kerrokselta, kun tutustuu kohdemaan arkielämään, maailmankuvaan ja arvoihin, siis tietoon, joka on paikallisille ihmisille tärkeää ja arvokasta.

Lyhyellä turistimatkalla se harvoin onnistuu. Bussissa kiertävä turistiryhmä jää auttamattomasti ulkopuoliseksi, ja tulee takaisin samojen ennakkoluulojen kanssa kuin lähti reissuun. Asiantuntija voi rikkoa tämän muurin.

Professori Pauliina Raento puhuu espanjaa kuin äidinkieltään ja tuntee kulttuurin läpikotaisin. Hän aloitti jokaisen päivän katsauksella päivän uutisiin. Espanjassa käytiin reissumme aikaan taas vaaleja, jonka tulos hämmensi suomalaisia. Matkalaiset puistelivat bussissa hiljaa päätään. He eivät osanneet sanoa mitään vaan tuijottivat tylsänä maisemaa.

Raento valaisi kristinuskon ja islamin yhteiseloa, Espanjan aluetalouden kriisejä ja matkailun rakentamisen vaiheita ja töyssyjä. Raento kertoi intohimostaan, andalusianhevosesta. Vietimme kaksi päivää ratsastuskouluissa.

Raento johti porukkaa kuin varsalaumaa, minkä ansiosta ryhmääntymätön ryhmä pysyi aisoissa ja aikatauluissa. Minä, itsepäinen lappilainen, nurisin ajoittain, joku toinen matkalainen siunaili, mutta lopussa kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä latinalaiseen johtamistyyliin.

Mene sekaan, elä kuin espanjalainen

Oppimisen ja ymmärtämisen kannalta tarvitaan vielä yksi näkökulma, jonka toteuttaminen tekee matkasta täydellisen. Sen ansiosta reissun muistaa ikuisesti. Pitää sekaantua paikallisten elämään, mennä sisään tapahtumiin, lakata olemasta ulkopuolinen turisti, jota tapahtumat eivät koske. Viikon matka on kuitenkin liian lyhyt sen toteuttamiseen.

Pääsimme toki silittämään hevosia, vaikka se oli ehdottomasti kielletty. Mutta olisi pitänyt päästä ratsastamaan tai heppakoulun oppilaaksi, aluksi vaikka vain yhdeksi vuodeksi taluttamaan hevosia ympäri hallia. Se olisi ollut tosi coolia.

Kun se ei ollut mahdollista, saimme kuitenkin andalusialaisen hepotiittirokotteen. Mikä se on? Jokainen Espanjan kävijä tietää, mikä on espanjalainen avomunakas. Kanamunaliemeen sekoitetaan kaikkea, mitä edellisistä päivistä on jäänyt syomättä ja mitä käden ulottuvilla sattuu olemaan. Anna mennä vain rohkeasti. Pääasia on, että se on lämmintä, kyllä siihen aina joku maku tulee.

Mikä on riittävä määrä hevostietoutta yhdellä reissulla? Minulle vähempikin olisi riittänyt. Mutta sisareni tytär on intohimoinen hevosharrastaja. Hän varmaan olisi unohtanut maisterintutkinnot ja työsuunnitelmat ja jäänyt pysyvästi Andalusian hevoskouluun. Espanjalainen opas nimittäin kertoi, että ratsastuskoulun monivuotiselta linjalta oli aikaisemmin valmistunut suomalainen nainen.

Sain reissulla andalusialaisen hepotiittirokotuksen, mikä ehkä suojaa minut seuraavilta hevoshullujen reissuilta. Jos olisin tiennyt kuinka paljon käytämme aikaa hevoskulttuuriin, olisin harkinnut lähtöä. Onneksi en tiennyt ja antanut typerän ennakkoluulon pilata hienoa reissua.

Nyt tiedän kuinka merkittävä rooli hevosella on Välimeren ja Euroopan historiassa. Tiedän myös tai ainakin uskon tietäväni, miksi nerokkaat ja kaikkikeksineet antiikin kansat eivät koskaan ottaneet ratsastajan jalustinta käyttöön. Se olisi siirtänyt hevosen voiman ja liike-energian ihmisen käyttöön. Jalustin tuli ”barbaarikansojen” mukana Eurooppaan, ja siihen maanosamme meinasi aluksi sortua, mutta lähti hevosen ansiosta ennennäkemättömään nousukiitoon muutaman sadan vuoden kuluttua.

Päätin reissun viimeisenä iltana, että palaan ehdottomasti Andalusiaan viikoiksi, koska nyt katson Espanjaa aivan uusilla silmillä.

Matkavideolla yritän kuvata, mitä tarkoittaa antiikin sanonta ”ambulo ergo sum”, kävelen, siis olen olemassa.

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin