Blogit antavat tutkijalle ja asiantuntijalle oman äänen


Petro Poutanen

Tiede- ja asiantuntijabloggaamisen suosio kasvanut tasaiseen tahtiin  viime vuosina. Blogeista ja sosiaalisesta mediasta haetaan uutta, vuorovaikutteisempaa tapaa viestiä tieteen tuloksia ja tuoda asiantuntijoiden ja tutkijoiden ääntä mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kuva: Shutterstock

Kuva: Shutterstock

Suomessakin tiede- ja asiantuntijablogeja on jo vino pino, ja jotkut tutkijat käyttävät runsaasti aikaa bloggaamiseen.

Mutta mikä saa kiireiset tutkijat bloggaamaan, varsinkaan kun blogin pitämistä ei ainakaan toistaiseksi lasketa akateemiseksi ansioksi? Suomen yhtä suosituinta tiedeblogia pitävä akatemiatutkija Juha Hulmi Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitokselta luettelee useita syitä:

”Bloggaamalla oppii kommunikoimaan kansankielellä, oppii kaivamaan informaatiota esiin sosiaalisesta mediasta ja tiedostaa mitkä asiat ihmisiä kiinnostavat, saa sanoa juuri sen mitä haluaa, eikä kukaan laita sanoja suuhun.

”Olen myös saanut tutkimusideoita ja oppinut kirjoittamaan parempia hakemuksia.”

Paremmin Lihastohtorina tunnettu Hulmi jakaa blogissaan näyttöön perustuvaa tietoa treenaamisesta, lihaksista, ravinnosta ja terveydestä. Hulmilta on hiljattain ilmestynyt myös blogin nimeä kantava kirja.

Kymmeniä tuhansia viikkokävijöitä tavoittavan Lihastohtorin suosion taustalla on Hulmin mukaan se, että hyvinvointibuumin keskellä ihmiset kaipaavat yksinkertaistettua ja selkeää tietoa. Mutta pelkkä tohtorin hattu ei tuo lukijoita blogin äärelle. Hulmin tyyli on räväkkä, hän pistää itsensä likoon ja käyttää paljon huumoria.

”Koulutus vetoaa vain joihinkin, pitää ymmärtää millä tavalla ihmisiä voi saavuttaa, hyödyntää sosiaalista mediaa ja sitä miten ihmiset jakavat kuvia, räväköitä lauseita toisilleen, laittaa pientä provoa ja astua pois norsunluutornista”, Hulmi sanoo.

Bloggaamisesta tullut keskeinen osa tutkijan työtä

Blogin kirjoittamisesta on tullut arkipäivää monille tutkijoille. Suomen Ympäristökeskuksessa työskentelevä vanhempi tutkija Jari Lyytimäki kertoo kirjoittaneensa noin kymmeneen eri blogiin viimeisen vuoden aikana.

”Erilaiset laitokset ja hankkeet perustaa blogeja ja niihin toivotaan sisältöä. Kirjoitan blogeihin jo yhtä paljon kuin perinteisiin ammatillisiin medioihin”, Lyytimäki sanoo.

Blogeihin kirjoittaminen on noussut yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja osallistumisen kanavaksi, ja myös tutkimusrahoittajat edellyttävät näkyvyyttä. Tutkimustyöstään blogeihin kirjoittava Lyytimäki jaksaa silti kirjoittaa myös omaan Luonnonvaralta-blogiinsa. Siellä hän saa käsitellä sellaisia ympäristöön liittyviä omia teemoja ja ideoita, jotka eivät mahdu muualle.
”Oli hauska saada arkisto omista kirjoituksista ja kehitellä erilaisia sivupolkuja muualla julkaisemistaan jutuista.”

Kuvankaappaus Luonnonvaralta-blogista.

Kuvankaappaus Luonnonvaralta-blogista.

”En usko että henkilökohtaisella blogillani on suurta näkyvyyttä, enkä sitä ole edes seurannut. Enemmänkin taustalla ovat henkilökohtaiset motiivit ja oma ajattelu. Lähden aina liikkeelle siitä, mikä on itselle kiinnostavinta”, Lyytimäki sanoo.

Hankalia aiheita ja punnittua tekstiä

Verkon vihapuheesta ja vihapostista puhutaan nykyään paljon. Joskus tutkimuksenkin teemat voivat saada raivon syttymään. Esimerkiksi ravinto ja terveys tai maahanmuutto ovat aiheita, joista kirjoittamalla voi kerätä itselleen vihaisen seuraajajoukon. Kuinka tutkijan voisi välttää tällaiset karikot?

Pitkään maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä blogissaan kirjoittanut Heikki Kerkkänen uskoo, että tiukka moderointi on tarpeen tietyissä aiheissa. Väitöskirjaan Helsingin yliopistolle työstävä Kerkkänen työskentelee tällä hetkellä Lohjan kaupungilla maahanmuuttoon liittyvissä tehtävissä.

”Sellaisiin tahoihin ei pysty vaikuttamaan, jotka ovat jo kantansa lyöneet lukkoon. Minä en lähde trollaukseen mukaan. Facebookissa käytävää villiä keskustelua en kaipaa ollenkaan”, Kerkkänen toteaa.

Kerkkänen sanoo, ettei ole saanut vihapostia ja uskoo sen johtuvan lähinnä siitä, että ei ole ollut valtamediassa esillä.

”Toivon, että asiallisella tyylillä pystyy rauhoittamaan ihmisiä. Pitää vain selkeästi tuoda omat pointit esiin. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Esimerkiksi etnisen monimuotoisuuden vaikutuksesta ihmistenväliseen luottamukseen on erilaisia tuloksia”, sanoo Kerkkänen.

Vuoden Kuluttajanteko -palkinnon Kuluttajaliitolta vastikään saanut Anja Nystén on pitkän linjan asiantuntijabloggaaja. Kemiantekniikan diplomi-insinööri on jakanut kemikaalitietoutta kuluttajille jo vuodesta 2009 alkaen Kemikaalikimara-blogissaan.

Toiset aiheet ovat haastavampia kuin toiset. Nystén sanoo, että esimerkiksi ravitsemuskenttä on ”kauhea” ja että siellä häirikkökirjoittamista riittää.

”Nykyään pidän tietoisesti ravitsemusasiat pois. Kyllästyin siihen että samat argumentit ja jutut toistuvat ja keskustelu on henkilöön menevää.”

”Jos huomaan että keskustelu lähtee väärille raiteille, poistun siitä. En lähde mukaan provosointeihin ja pyrin muutenkin kirjoittamaan aika neutraalilla tavalla”, Nystén sanoo.

Akatemiatutkija Juha Hulmi on huomannut saman ilmiön kuumista aiheista.

”Ihmiset suuttuu helposti tietyistä aiheista, kuten väitetyt superfoodit ja karppaus. Myös crossfit ja monet toiminnallisiksi itseään mainostavat treenitavat, jotka ovat nyt trendikkäitä, ovat sellaisia aiheita, joista ihmiset voivat suuttua rakentavastakin kritiikistä”, Hulmi pohtii.

Tiede- ja asiantuntijabloggarit korostavat sitä, kuinka oma sanottavansa kannattaa pohtia kunnolla, eikä olla liian mustavalkoinen.

”Täytyy olla sekä positiivinen että negatiivinen puoli esillä omissa kommenteissa. Kaikissa asioissa on hyviä ja huonoja puolia. En lyttää liikaa ja yritän olla kohtuullisen varovainen, vaikka välillä provoankin. Mustavalkoisuus todennäköisesti johtaisi väärinymmärryksiin ja vihapostiin, Hulmi sanoo.

”Minä punnitsen aina tarkkaan sanottavani, en vain roiskaise juttuja vaan teen niitä harkiten ja mietin loppuun asti. Pyrin tarjoamaan luotettavaa tietoa”, Nystén sanoo.

Bloggauksesta vaikuttavuuteen

Yksittäisen tutkijan blogi hukkuu nopeasti blogien mereen. Yhä useampi perinteinen media on perustanut oman blogiyhteisön oman mediansa kylkeen, ja myös uudenlaisia verkkomedioita ilmestyy. Niillä voi olla paremmat edellytykset saada blogeille ja yksittäisille jutuille näkyvyyttä. Erään tällaisen yhteisön perustaja, Helsingin yliopiston valtio-opin yliopiston lehtori Emilia Palonen päätti lopettaa yksin bloggaamisen, kun akateemiset vastuut lisääntyivät.

”Bloggasin 2000-luvun puolivälissä politiikasta, kun asuin ulkomailla. Huomasin että yksin bloggaaminen menee vähän hukkaan ja että olisi parempi yhdistää voimat.”

Hän perusti Valtiotieteellisen yhdistyksen kanssa Politiikasta.fi-sivuston, jonka ajatuksena on esitellä tutkijataustaisten asiantuntijoiden näkökulmia ja kirjoituksia ajankohtaisista aiheista. Sivuston kansainvälinen vastine voisi olla uudenlaisen tiedeviestinnän esikuvaksi noussut, Australiasta lähtöisin oleva The Conversations -sivusto.

Kuvankaappaus Politiikasta.fi-sivustolta.

Kuvankaappaus Politiikasta.fi-sivustolta.

”Hirveä määrä yksittäisiä tiedeblogeja tuolla jossain ei voi olla vaikuttavuutta”, Palonen sanoo.

Tällä hetkellä Politiikasta.fi-sivustolla on uusi päätoimittaja. Rahoituksen turvin sivustolle työskentelee myös yksi toimitussihteeri, joka editoi jutut juttukohtaista korvausta vastaan.

”Editoinnin rooli on hirmuisen tärkeä. Tutkijoilla on niin vähän aikaa, ja editointi onnistuu usein helpommin joltain muulta kuin kirjoittajalta itseltään.”

Palosen mukaan verkkosivusto on parempi kuin yksittäinen blogi, sillä se saa enemmän lukijoita ja selkeämmän kontekstin, jossa juttuja voi linkittää toisiinsa ja koota erilaisten teemojen alle. Tällä tavalla myös vanhemmat jutut voivat nousta uudelleen esiin.

Tutkijoiden toimittamat verkkosivustot voivat olla tulevaisuuden tieteellisiä journaaleja, mutta Palonen näkee myös että välineiden kanssa täytyy kehittyä ja mennä eteenpäin.

”Kirjojen ja blogien oheen tulee ja niihin myös liitetään videoita, joilla voi tavoittaa taas uusia yleisöjä. Esimerkiksi sellaisia nuoria, jotka eivät jaksa lukea kirjoja tai blogeja. Oikein editoituna ja toimitettuna esimerkiksi joku paneelikeskustelu voisi toimia tosi hyvin videoblogin jutun materiaalina.”

Myös akatemiatutkija Juha Hulmi katsoo bloginsa tuoman näkyvyyden kanssa kohti tulevaisuutta.

”Haluaisin että näkyvyyttä voisi käyttää hyödyksi esimerkiksi haettaessa tutkimukselle joukkorahoitusta, lahjoituksia tai yritysrahaa, mutta tällaiseen ei ole vielä ainakaan Suomessa kovin käteviä instrumentteja.”

Tiedetoimittaja 1/2017

Kannen kuva Mikko Käkelä.

Ulla Järvi: Vuoden tiedetoimittaja Heljä Salonen valistaa iltapäivälehdessä
Ulla Järvi: Kimmo Ohtoselle luonto ei ole vain biologiaa
Ulla Järvi: Vuoden tiedeviestijä Sari Näre kannustaa uskaltamaan
Tiedeviestinnän ytimessä – ja mittareilla
Visa Noronen: Turun yliopisto kunnostautuu viestintävertailussa
Visa Noronen: Näin selvitys tehtiin
Tiedetoimittajat maailmalla
Petri Kiuttu: Opintomatkalla Etelä-Afrikassa
Sanna Kivimäki: Etelä-Afrikan yliopistoissa protestoidaan: taustalla koulutuspolitiikkaa, köyhyyttä ja kielikysymyksiä
Marianna Laiho: Sairaudet kasautuvat köyhille mustille
Marianna Laiho: Uskomukset ovat urbaaneja legendoja
Pasi Kivioja: Tähtitaivas nurinpäin
Tiedetoimittamisen ääret ja äänet
Mia Rönkä ja Vesa-Matti Väärä: Videojuttusarjan osa 2: Tiedeuutinen – kenen totuus?
Jäseniltä
Olli Tammilehto: Sanoa saa kunhan muistaa kuiskata

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)