Ei mitä tahansa huuhaata lehteen – Julkisen sanan neuvostolta merkittävä linjapäätös

Ulla Järvi

Ulla Järvi

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Kauppalehti julkaisi toukokuussa 2016 verkkosivuillaan jutun ”Hermomyrkkyä hammastahnassa? Syöpää, autismia, aivovaurioita…”. Myöhemmin jutun otsikko muutettiin muotoon: ”Tutkijat väittävät: hammastahnan fluori voi heikentää lasten älykkyyttä” ja sittemmin vielä muotoon: ”Tutkijat huolestuivat fluorin vaaroista”.

Yksi  lukija harmistui jutun väitteistä niin paljon, että pyysi oikaisemaan jutussa viliseviä virheitä. Lehti tekikin niin, muttei lukijan mielestä riittävästi, joten tämä päätti kannella Julkisen sanan neuvostoon.

Kantelijan mukaan Kauppalehden artikkeli on paitsi pelotteleva myös vahvasti virheellinen faktoissaan. Jutun mukaan ”Joukko tutkijoita syyttää hammastahnassa ja monessa muussa tuotteessa olevaa fluoridia muun muassa autismista, lukihäiriöstä ja hermosairauksista.” Lisäksi kantelija kummasteli, kuinka ”aineiden syytelistalle tutkijat laittavat muun muassa autismin, tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöt (ADHD), lukihäiriöt ja muut hermostolliset sairaudet.”

Pääasiallisena esimerkkinä fluoridin saamisesta jutussa mainitaan hammastahna. Hampaiden harjauksesta saikin kätevän kuvituskuvan juttuun ja se toi samalla aiheen ”lähelle lukijaa.

Kantelija kritisoi myös sitä, että jutussa puhutaan kahdesta tutkimuksesta, vaikka kyse on yhdestä ja samasta tutkimuksesta, joka ei itse asiassa edes käsitellyt hammastahnan fluoria.

Kantelua käsitellessään JSN pyytää aina vastauksen tiedotusvälineen vastaavalta päätoimittajalta.

Vastauksessaan neuvostolle päätoimittaja toteaa, että jutussa mainittujen alkuperäislähteiden lisäksi artikkelin pohjana käytettiin muun muassa 20.4.2016 Earth. We Are One -sivustolla julkaistua lähdettä. (HUOM! JSN ja Tiedetoimittaja-lehti eivät suosittele sivuston avaamista, koska se saattaa levittää haittaohjelmia)

Päätoimittajan mukaan Kauppalehden uutisessa kuvataan monia mahdollisia terveydellisiä vaaroja, joita fluoriin on tieteellisissä tutkimuksissa liitetty. Päätoimittaja vakuutti, että juttu on perusteellisesti kirjoitettu ja huolellisesti taustoitettu. Päätoimittaja muistutti lisäksi, että journalismiin kuuluu myös kiistanalaisista aiheista kirjoittaminen, mutta niitä ei saa esittää vuorenvarmoin faktoina. ”Niin toimittaja ei tehnytkään, vaan kirjoitti jo alkuperäisessä jutussa, että kyseessä ovat eräiden tunnettujen tutkijoiden ja merkittävien tutkimuslaitosten väitteet, joita koko tiedeyhteisö ei jaa”, vastasi Kauppalehden päätoimittaja.

* * *

No, mitä päätti Julkisen sanan neuvosto?

Ratkaisua tehdessään JSN joutui ottamaan kantaa, noudatettiinko Kauppalehden jutussa Journalistin ohjeiden määrittelemää velvollisuutta pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8)? Entä olivatko jutun tiedot tarkistettu mahdollisimman hyvin (JO 10)? Pystyikö yleisö erottamaan tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta ja oliko kuvaa käytetty asianmukaisesti (JO 11)?

Julkisen sanan neuvoston mielestä näin ei ollut toimittu ja antoi Kauppalehden huomautuksen eli teki langettavan ratkaisun.

JSN ei kelpuuttanut uutisen julkaisemisen perusteluksi sitä, että kyseessä olisi tieteellinen kiista. JSN:n mukaan jutussa käytettiin lähteenä valesivustoa, joka julkaisee salaliittoteorioita eikä ole journalistinen uutissivusto. Vaikka Kauppalehden uutista korjattiin useaan otteeseen, korjaukset eivät olleet riittäviä.

Erityisen vakavaksi jutun virheellisyyden tekee neuvoston mielestä se, että Kauppalehden juttu pelottelee kuvassa ja tekstissä hammastahnan vaaroilla, vaikka missään luotettavissa lähdemateriaaleissa ei puhuta hammastahnan vaan juomaveden fluorideista.

Neuvoston päätös linjaa kauaskantoisesti todetessaan, että ”toisen käden lähteisiin perustuvat, skandaalihakuiset ja virheelliset tiedejutut ovat omiaan heikentämään journalismin uskottavuutta ja koko yhteiskunnallisen keskustelun faktapohjaisuutta. Erityisen vahingollista on julkaista tiedeuutisina materiaalia, joka ohjaa yleisöä tekemään oman tai lastensa terveyden kannalta vääriä valintoja”.

Tämä ratkaisu tulee ohjaamaan väistämättä tuleviakin ratkaisuja, kun harkitaan, onko tiedeuutisessa noudatettu Journalistin ohjeita.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin