Etelä-Afrikan yliopistoissa protestoidaan: taustalla koulutuspolitiikkaa, köyhyyttä ja kielikysymyksiä

Teksti ja kuvat: Sanna Kivimäki

Etelä-Afrikka on koko Afrikan talouden veturi ja sen yliopistot arvostettuja opinahjoja. Mutta kampuksilla protestoidaan: parikymmentä vuotta demokratiakehitystä ei ole muuttanut maailmaa siinä määrin kuin odotettiin. Protestit hankaloittavat arkea, mutta luovat toivoa tasa-arvoistumiskehityksen jatkumisesta.

Stellenboschin yliopistoa vartioidaan.

Etelä-Afrikan yliopistoissa on osoitettu mieltä pitkään, mutta lokakuusta 2016 lähtien entistä näkyvämmin. Mielenosoittajat vaativat ilmaista koulutusta ja kritisoivat yliopistojen antamaa opetusta. Vuoden 2017 alusta lukukausimaksuihin oli luvassa kahdeksan prosentin korotus. Maksuttomuuden mahdollisuutta selviteltiin vielä Suomen tiedetoimittajain opintomatkalaisten ollessa vierailulla yliopistolla marraskuussa. Nyt vielä tammikuun lopullakin kampusalueilla eletään hiljaiseloa, sillä Etelä-Afrikassa pitkä kesäloma ajoittuu joulun molemmin puolin. Opiskelijat palaavat kampuksille tammi-helmikuun vaihteessa, jolloin neuvottelut lukukausimaksuistakin aloitetaan uudelleen.

 

Lunastamattomat lupaukset

Monelle köyhästä perheestä tulevalle opiskelijalle lukukausimaksujen korotus on liikaa, vaikka hallitus onkin luvannut tukea vähävaraisten perheiden jälkeläisille.

Muiden BRICS-maiden tavoin Etelä-Afrikan taloudellinen kehitys on ollut epätasaista. Apartheidin jälkeen valkoiset ovat rikastuneet entisestään ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syventynyt. Aikuiseksi on kasvanut sukupolvi, joka on kyllästynyt edistyksellisen perustuslain tyhjiin lupauksiin tasa-arvosta. Esimerkiksi radikaali Economic Freedom Figthers -ryhmittymä julistaa varsin aggressiivisesti, että taloudellinen epätasa-arvo on otettava todesta.

Koulutuspolitiikka tulevaisuuden tekijänä

Kampusalueilla tuulee rajusti.

Periaatteessa Etelä-Afrikan nykyinen koulutuspolitiikka tähtää tasa-arvoisuuteen, mutta apartheidin jäljet näkyvät pitkään koko yhteiskunnassa. Lukutaito on maassa edelleen suuri haaste: on arvioitu, että noin kolmannes yli 20-vuotiaista eteläafrikkalaisista (8,7 miljoonaa) on käytännössä lukutaidoton. Suurella osalla ei-valkoisista ei ole työelämässä tai yliopisto-opinnoissa tarvittavaa riittävää englannin taitoa.

Vaikka perustuslaki takaa kaikille ilmaisen koulutuksen, se ei pysty takaamaan kaikille yhtä laadukasta opetusta. Koulut voivat kerätä lukukausimaksuja, joiden avulla vauraiden valkoisten alueiden koulut palkkaavat parempia opettajia ja satsaavat parempiin tarvikkeisiin. Jatkokoulutusmahdollisuuksille on siten paremmat takuut.

Eriarvoistavaa kielipolitiikkaa

Kielistä ja sanojen merkityksistä puhutaan Etelä-Afrikassa paljon. Kieli on kytköksissä kaikkeen: demokratian ja ihmisoikeuksien toteutumiseen sekä koulutusmahdollisuuksiin. Virallisia kieliä maassa on yksitoista, joiden ohella puhutaan monia muitakin kieliä.

– Täytyy muistaa, että Etelä-Afrikka on kehitysmaa, sanoi Stellenboschin yliopiston tiedeviestinnän ja journalistiikan professori George Claassen.

Demokratian alkuaikoina yliopisto-opetusta uudistettiin ankarasti ja englannista tuli merkittävä yliopistokieli. Sittemmin englannin merkitys akateemisena lingua francana on kasvanut kaikkialla maailmassa, ja esimerkiksi perinteisesti afrikaansinkielisen Stellenboschin yliopistossa englanninkielisen opetuksen osuutta on lisätty.

Englannin valta-asemasta ollaan monta mieltä: yhtäältä sen katsotaan tuhoavan muut kielet, toisaalta yhdistävän eri kieliä puhuvia kansalaisia ja pitkään eristyksissä olleen maan muihin maihin. Eniten englantia suosivasta kielipolitiikasta hyötyvät kuitenkin länsimaat: ne myyvät muualle maailmaan koulutusta, oppimateriaaleja ja saavat kielitaitoista työvoimaa.

Kesäloman jälkeen isoja haasteita

– Nyt on hiljaista, mutta mielenosoitukset jatkuvat taatusti tammikuussa. Useimmissa yliopistoissa lomakausi alkoi marraskuun lopulla ja ovet avautuvat jälleen tammikuun loppupuolella, kertoo apulaisprofessori viola milton University of South African viestinnän laitokselta. Milton kirjoittaa nimensä pienin kirjaimin kunnioittaakseen maahan orjina tuotuja esivanhempiaan, joilla ei ollut oikeutta erityiseen yksilöllisyyteen.

– En puhuisi mellakoista, kuten lehdissä on tehty, vaan mielenosoituksista. Mellakat kuulostavat niin rikollisilta, hän sanoo. – Kyse on siitä, että opiskelijat saavat äänensä kuuluviin asioissa, joista on keskusteltu parikymmentä vuotta: koulutuksen kustannuksista ja opetuksen sisällöistä.

– Kustannuksista on tapeltu jo vuosia, mutta ei ehkä näin näkyvästi. Kyse on myös koulutuksen uudistamisesta, siirtomaa-aikaisten valtarakenteiden purkamisesta ja opetuksen sisältöjen muuttamisesta ”afrikkalaisemmiksi”. Nämä ovat isoja asioita ja luulen, että ärhäkkä keskustelu tulee kestämään vuosia.

– Yliopiston henkilökunta on varsin sitoutunut laadukkaaseen koulutukseen, vaikka olosuhteet ovat stressaavat. Afrikkalaisen akateemisen väen osuus kasvaa vähitellen, ja se muuttaa myös koko yliopistoa, milton arvioi.

KONFERENSSEISSA – VANHAN NORMAALIN AIKAAN

Jessica Haapkylä: Merikonferenssi San Diegossa
Jari Mäkinen: Kolme aata ja Seattle (missä on monta syytä olla uneton)

MUSEOKIERROKSELLA JAPANISSA

Niklas Bengtsson: Ylevyyden ylistys – Tokion Kansallismuseo
Niklas Bengtsson: Japanilaista mediahistoriaa metsästämässä

Kolumni

Salla Nazarenko: Koronakriisi ja läskikammmo

TÄSTÄ RIITTÄISI PUHUTTAVAA…

Katri Karasma: Tiedonvälitys ongelmana äidinkielen opetuksen kehittämisessä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin