Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Haussa mietelauseita tieteestä

”Kultainen keskitie on pysynyt kultaisena. Niin harvat ovat sitä kulkeneet.”
Erkki Juhani Melartin (1934–2014)

Suomen aforismiyhdistys ja Tieteen päivät järjestävät yhdessä valtakunnallisen tiedeaforismikilpailun. Sen kautta tavoitellaan eri tieteen aloihin liittyviä uusia, ennen julkaisemattomia suomenkielisiä mietelauseita.
Samassa yhteydessä voi lähettää myös tunnettujen suomalaisten tieteentekijöiden tai muutoin tieteeseen osuvasti liittyviä sitaatteja (lähde mainittava ja tarvittaessa asiayhteys).

Uusia tiedeaforismeja tulee olemaan esillä Tieteen päivien juhlavuoden tapahtumissa ja Raideaforismeissa vuonna 2017. Jos hyviä aforismeja ja sitaatteja saadaan riittävästi, niistä julkaistaan kirja.


Kilpailun voittajalle maksetaan 300 euroa, toiseksi tulleelle 200 euroa ja kolmanneksi sijoittuvalle 100 euroa. Raati voi halutessaan jakaa erikseen kunniamainintoja sekä parhaista tarjotuista sitaateista kirjapalkintoja.
Kilpailuun lähetettävien aforismien lukumäärää ei rajoiteta. Niiden tulee olla tieteeseen liittyviä, omia ja ennen julkaisemattomia. Sitaateista tulee mainita tarkka lähde, koska jokainen sitaatti tarkistetaan.
Lähetä aforismit ja sitaatit osoitteeseen: kilpailu@aforismiyhdistys.fi. Aihe-kenttään maininta ”tiedeaforismi”.
Kilpailuaika päättyy 31.12.2015.

Julkaistu

14 loka, 2015

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)