Innovaatiopolitiikasta – myös henkilökohtaisesti

Pekka Wahlstedt

Tarmo Lemola: Kohti uutta tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa. Suomen tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kehityskaari 1960-luvulta 2020-luvulle. Vastapaino 2020.

Innovaatio on muodostunut suoranaiseksi iskusanaksi, jota toistellaan yrityksissä ja politiikassa, kun halutaan korostaa omaa edistyksellisyyttä ja paremmuutta. Mutta muiden iskusanojen tavoin harva tietää mitä käsite oikeastaan tarkottaa ja pitää sisällään.

Tarmo Lemola on ollut tekemisissä innovaatioiden ja innovoimisen kanssa jo vuosikymmeniä, sillä hän on henkilökohtaisesti ollut mukana päättämässä ja suunnittelemassa Suomen linjauksia innovaatioiden suhteen, sekä politiikassa että tutkimuslaitoksissa, ja tietysti julkaissut aiheesta kirjoja.

Henkilökohtaisuudessa on sekin hyvä puoli, että se keventää raskasta teknistä tekstiä, jossa mennään komiteasta komiteaan niin että tottumattoman lukijan pää menee pyörälle.

Varsinainen tiedepolitiikka syntyi 60-luvulla, kun tiede ja politiikka alkoivat tehdä yhteistyötä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että valtion rooli tutkimuksen ja sen synnyttämien teknisten sovellusten määrittäjänä ja suuntaajana kasvoi merkittävästi. Tavoitteena oli talouskasvun vauhdittaminen. Poliittisella 70-luvulla koko yhteiskunnan hyvinvointi nousi keskiöön. 80-luvulta eteenpäin teknologia sai yliotteen tieteestä ja talouskasvu ja yritysten tarpeet nousivat korkeimmaksi päämääräksi.

Kirjan lävitse kulkeekin kisma valtion, yritysten, tieteen ja teknologian välillä. Tämä kulminoitui Nokian nousussa ja laskussa. Nokia arvosteli valtiota kankeudesta ja kehityksen jarruttamisesta, mutta Nokia ei olisi päässyt siivilleen ilman valtion tukea. Myöhemmin toki suhde kääntyi ympäri. Lemola summaa: valtio ei psy pystyssä ilman yrityksiä, mutta yrityksetkään eivät pärjää ilman valtiota.

Kirjassa esitelläänkin myös talousteorioita uusklassisesta talousteoriasta, marksismista ja uusliberalismista evolutionääriseen taloustieteeseen ja uusimpaan tulokkaaseen, transformatiiviseen innovaatiopolitiikkaan, jota Lemolakin kannattaa.

Oppi auttaa voittamaan ja ylittämään pysähtyneisyyden ja näköalattomuuden, johon yksipuolinen talouteen, tekniikkaan, säästöhin ja leikkauksiin turvautuminen on johtanut.

Transformatiivinen innovaatiopolitiikka oikeastaan pyrkii yhdistämään kaikki toimijat, yrityksistä ja valtiosta tutkijoihin ja käytännön toimijoihin. Uusi innovaatiopolitiikka yhdistää paikallisen ja globaalin, suosii moniarvoisuutta, kaikkinaista hyvinvointia ja yhteistyötä.

Sääli, että Lemola ei alkanut kirjoittaa kirjaa vasta nyt, kun kokonaisvaltaisen ja radikaalin innovaatiopolitiikan tarpeesta on tullut suorastaan elämän ja kuoleman kysymys.

KONFERENSSEISSA – VANHAN NORMAALIN AIKAAN

Jessica Haapkylä: Merikonferenssi San Diegossa
Jari Mäkinen: Kolme aata ja Seattle (missä on monta syytä olla uneton)

MUSEOKIERROKSELLA JAPANISSA

Niklas Bengtsson: Ylevyyden ylistys – Tokion Kansallismuseo
Niklas Bengtsson: Japanilaista mediahistoriaa metsästämässä

Kolumni

Salla Nazarenko: Koronakriisi ja läskikammmo

TÄSTÄ RIITTÄISI PUHUTTAVAA…

Katri Karasma: Tiedonvälitys ongelmana äidinkielen opetuksen kehittämisessä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin