Insinööri joka pääsi tyydyttämään uteliaisuuttaan

Harriet Öster

Ei hänestä insinööriä pitänyt tulla, vaan tähtitieteilijä tai kielitieteilijä tai kemian tutkija. Diplomi-insinööriksi hän kuitenkin opiskeli. Hankittuaan kokemusta niin opetuksen kuin hallinnon puolelta hän löysi omimman paikkansa Yleisradiosta, missä hän on tehnyt pitkän uran tiedetoimittajana. Sisko Loikkaselle on myönnetty Vuoden tiedeviestintä 2015 -palkinto.

Sisko Loikkanen

Suomen tiedetoimittajain liitto palkitsee vuoden 2015 parhaat tiedeviestijät. Vuoden tiedetoimittajaksi on valittu pitkän linjan toimittaja Jani Kaaro. Tiedeviestintäpalkinto annetaan Hyvät ja huonot uutiset -tv-ohjelman tiimille ja Ylen radiotoimittaja Sisko Loikkaselle (kuvassa).
Kuva: Vesa-Matti Väärä

Radio 1:n perjantain Tiedeykkösen suora lähetys on juuri saatu ulos eetteriin, kun tapaamme Yleisradion Isossa Pajassa. Sisko Loikkasen on siis aika siirtyä normaalimoodiin.

”Lähetyksen ajan minulla on suoralähetysmoodi päällä”, hän sanoo. ”Se on tila, jossa pitää toimia nopeasti ja järkevästi. Pitää olla valmiutta siihen, että studiossa voi tapahtua mitä tahansa – joku voi vaikka saada sairauskohtauksen.”

Tavallisempaa on, että Tiedeykköstä edeltävä uutislähetys jonkun tapahtuman vuoksi venyy pitkäksi. Silloin juontajan pitää lähetyksen aikana lyhentää etukäteen kirjoitetut juonnot tai leikata valmiiksi nauhoitetut ohjelmaosat sopivan pituisiksi. Kesken lähetyksen voi myös tulla vaikkapa viranomaistiedote, että karhu liikkuu asutuksen lähellä jossain päin Suomea.

Toimittajan työ on kuuntelemista ja ymmärtämistä.

”Radiossa kaiken pitää sujua juuri siinä hetkessä, ei ainoastaan suorassa lähetyksessä. Pitää saada haastateltavat puhumaan ja henkilökemia toimimaan. Toimittajan työ on kuuntelemista ja ymmärtämistä. Pitää koko ajan olla niin hyvin selvillä vaikeistakin asioista, että voi tehdä oikeita kysymyksiä. Kuuntelija ei ymmärrä, miten vaikeata tämä on ja että sen hallitseminen on monen vuoden ammattitaidon tulos.”

Tiedeviestintä-palkinnon myöntämisperusteluissa todetaan, että Sisko Loikkanen on ”pitkän ja ansiokkaan uran Yleisradiossa tehnyt tiedetoimittaja, jolla on ainutlaatuinen kyky tehdä mielenkiintoisia tiedeohjelmia ja hyviä haastatteluja vaikeistakin aiheista. Uskaltaa tarttua aiheeseen kuin aiheeseen – ja omaa myös asiantuntemusta hyvin laajasti luonnontieteen aloilta. Miellyttäviä ohjelmia kuunnella, hyvin kuuntelijaa palvelevaa tiedetoimittamista!”

Germaanista filologiaa ja röyhkeyttä Ranskassa

Laaja asiantuntemus juontaa juurensa Loikkasen uteliaisuudesta luonnontieteisiin. Nuorena hän katseli planeettoja isoveljen kaukoputkella, luki aiheesta kaiken, mitä sai käsiinsä, ja haaveili tähtitieteilijän uraa. Kemiaan kiinnostus heräsi Rantasalmen yhteiskoulun opettajan ansiosta. Lukioon hän lähti Savonlinnan lyseoon, jolla oli hyvä maine luonnontieteissä.

”Kieltenopettajan kehotuksesta lähdin kuitenkin Helsingin yliopistoon opiskelemaan germaanista filologiaa. Vuoden jälkeen vaihdoin kemiaan. En kuitenkaan viihtynyt, joten vaihdoin Teknillisen korkeakouluun, ensin puunjalostusosastolle ja lopulta kemian osastolle.”

Monipolvinen opiskelu on kuvaava Loikkasen kehitykselle. Pitää kokeilla kaikkea mahdollista laajalla skaalalla. Valmistuttuaan Polilta hän jätti haaveet jatko-opiskelusta saatuaan työpaikan opettajana Tampereen teknillisestä oppilaitoksesta. Opettajan pitkät kesälomat hän käytti ranskan kielen opiskeluun Pariisissa.

Opettajauran jälkeen oli vuorossa Suomen Akatemian hallintovirasto, jossa hän valmisteli tutkimusrahoituspäätöksiä ja tutustui tiedemaailmaan. Sen jälkeen omanlaisensa kokemus oli kahden vuoden pesti teollisuussihteeriavustajana Pariisissa.

”Ranskassa opin sietämään röyhkeyttä, siellä sitä osataan. Ilman sitä kokemusta en ikinä olisi pärjännyt Ylessä”, Loikkanen lohkaisee.

Filosofiset fyysikot mieluisia

Vuonna 1991 radion tiedetoimitukseen haettiin toimittajaa lupauksella ”Voit tyydyttää uteliaisuuttasi ihmisten asioiden ja paikkojen suhteen niin paljon kuin jaksat ja me vielä maksamme palkkaa siitä.” Loikkanen haki ja sai paikan.

”Väite on todella pitänyt paikkaansa. Täällä voi toteuttaa omia aiheita, tehdä asioita ja tavata ihmisiä suurella vapaudella, kunhan raha antaa myöten.”

Radiouran melko alussa tuli mahdollisuus haastatella nobelistia, kun ranskalainen hiukkasfyysikko Georges Charpak kävi Suomessa.

”Päätin, että vuori on ylitettävä. Jos työssä kerran on mahdollisuus tällaisiin haastatteluihin, niin pakkohan on yrittää. Aihe oli vaikea, mutta haastattelun aikana pelkoni vähitellen häipyi. Sen jälkeen nobelistihaastatteluja on tullut tehtyä yli 30.”

Loikkasen mieluisimpia haastateltavia ovat usein olleet fyysikoita, jotka hänen mielestään ovat filosofisempia kuin maanläheiset kemistit. Hän toteaa, että suomalaisten tutkijoiden kyky kertoa tutkimuksestaan on parantunut huomattavasti.

Nyt kiinnitetään entistä enemmän huomiota ulosantiin ja tiedottamiseen.

”Jokin asenteellinen muutos on tapahtunut ja nyt kiinnitetään entistä enemmän huomiota ulosantiin ja tiedottamiseen. Suorastaan ihmettelen, miten hyvin monet nuoretkin kertovat omasta työstään, vaikka mikrofoni tulee ensimmäistä kertaa eteen.”

Iltaisin syntyy lehtijuttuja kotona

Sisko Loikkanen työnsä ääressä. Kuva: Harriet Öster.

Sisko Loikkanen työnsä ääressä.
Kuva: Harriet Öster

Loikkasen mukaan työn sisältö ei ole vuosien varrella paljoakaan muuttunut, ohjelmatyö on edelleen itsenäistä ja vapaata. Sen sijaan työskentelytavat ovat muuttuneet. Radion lisäksi pitää tuottaa materiaalia nettiin ja someen. Ja tekninen laitteisto on tietenkin muuttunut täydellisesti.

”Kun tulin taloon, Yleisradio oli vanhanaikainen tavoiltaan, vaikka tiedetoimitus olikin moderni. Muutokset ovat olleet positiivisia, nyt Yle yhtiönä on uudenaikainen. On ollut paljon organisaatiomuutoksia makrotasolla, mutta mikrotasolla ei niinkään. Suurin muutos oli, kun radio- ja tv-toimitukset yhdistettiin vuonna 2007.”

Sekä tiedeohjelmien että toimittajien määrä on kuitenkin vähentynyt. Loikkasen tullessa taloon, radiossa oli yhdeksän tiedetoimittajaa. Nyt heitä on kolme plus osa-aikainen tuottaja. Irtisanomisia ei kuitenkaan ole ollut, vaan pois lähteviä ei ole korvattu.

”Tiedeykkösen tekeminenhän on tiimityötä. Tehtäväni on juontaa ja sijoittaa muiden tekemiä ja omia juttuja teknisesti kokonaisuuteen, sekä tehdä nettisivut. Iltaisin ja viikonloppuisin kirjoitan sitten muita juttuja kotona.”

Työn ohessa kirjoitettuja lehtijuttuja on julkaistu Kemia-lehden lähes joka numerossa, viime vuosina juttusarjoina naiskemisteistä ja tiedekaupungeista.

Pääkirjoitus
Ulla Järvi: Portto vai silpputyöläinen? Tutkijalta termit toimittajan suuhun

JUSSI VALTONEN: TIETEEN TOISTETTAVUUSKRIISI ON UHKA MYÖS TIEDEJOURNALISMILLE
Jussi Valtonen: Tiedeyhteisön ankarat kasvukivut
Jussi Valtonen: Kriittisyyttä myyntipuheisiin

DINOSAURUKSIA, IHMISIÄ JA KÄÄRMEITÄ
Maija Karala: Kuinka dinonäyttely syntyy?
Jukka Mikkonen & Jarkko S. Tuusvuori: Saunamatka Vienaan
Antti Koli: Käärmeet lehdissä ja luontokamerassa
ALGORITMIT JA ENERGIAMURROS HAASTAVAT TIEDEVIESTIJÖITÄ
Salla Nazarenko: Algoritmivallan hallinnassa nopeus on valttia
Helena Raunio: Energiamurros ja ilmastonmuutos yhdistävät – Journalisti loikkaa yli maiden rajojen

ALGORITMIT JA ENERGIAMURROS HAASTAVAT TIEDEVIESTIJÖITÄ
Pasi Kivioja: Tekoälyn peruskurssi kasvattaa mediakriittisiä kansalaisia
Mikko Suominen: Kaikki hyvä ei maksa – tutustu ilmaisohjelmiin!
Kolumni
Salla Nazarenko: Perustulo venäläiseen malliin

Näin sen luin
Sanna Kivimäki: Riippuu ja roikkuu…niin mistä?

Kirjat
Pekka Wahlstedt: Tutkijoilla näytön paikka parantaa tiedeviestintää
Pekka Wahlstedt: Robotteja syvemmältä
Pekka Wahlstedt: Teknisesti tekoälystä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin