Itseään korjaava tiede taistelee paikasta julkisuudessa

Pekka Wahlstedt

Tiina Sarja: Kuka oikein tietää – Kun mielipide haastoi tieteen. Docendo 2016, 220 s.

kuka_oikein_tiet__500px

Tiedetoimittajilla on nykyään jopa suurempi vastuu kuin varsinaisilla tutkijoilla siitä, mikä on tieteen asema ja merkitys yhteiskunnassa. Tieteellä ei ole enää julkisuudessa samanlaista auktoriteettia kuin joitain vuosikymmeniä sitten, kun kaikkitietävinä pidetyt professorit vastasivat televisiossa kansalaisten esittämiin kysymyksiin.

Nykyään televisiossa ja lehdissä sosiaalisesta mediasta puhumattakaan esiintyvät yhä useammin erilaiset kokemusasiantuntijat, joiden käsitykset saattavat mennä pahastikin ristiin virallisten tutkimustulosten kanssa. Näin eritoten terveyteen liittyvissä asioissa, joista rasvasodat ja vähähiilihytraattinen karppausdietti ovat näkyvimmät esimerkit.

Epätieteellisten totuuksien läpi menemisellä voi olla hengenvaarallisiakin seurauksia. Tämän takia Kuka oikein tietää? tapaisia tiedettä, epätiedettä ja mediaa yleistajuisesti pohtivia kirjoja ei voi ilmestyä liikaa. Kirja esittelee myös tieteen ja teorioiden luomista ja kehittämistä tiiviisti mutta ymmärrettävästi.

Yksi syy siihen, että tiede ja sen totuus on pudonnut jalustaltaan vain yhdeksi näkökulmaksi tai mielipiteeksi on paradoksaalisesti se, että ihmiset ovat uskoneet, että tiede omistaa yhden ja pysyvän totuuden, joka on vain pitänyt löytää. Mutta kun myös totuudet vaihtuvat, usko on vaihtunut epäilykseksi.

Kirja kuitenkin tuo esiin, että tieteessä tieteellisintä on sen itseäänkorjaavuus: alituinen saavutettujen tulosten kritiikki ja koettelu – mikä juuri erottaa tieteen yhden pysyvän ja löydetyn totuuden nimiin vannovasta uskonnosta.,

Tämän kriittisyyden vuoksi tiede kehittyy niin tavattoman nopeasti, ja tekniikassakin lankapuhelimet ja sähkökirjoituskoneet ovat fossiileja tieteen esihistoriasta.

Media ei tätä huomiota tahdo tehdä, koska jyrkät vastakkainasettelut maallikoiden ja tutkijoiden välillä kohottavat levikkilukuja paremmin kuin asiallinen tiedottaminen. Yksinkertaistuksilla ja kärjistyksillä etenkin terveyden kaltaissa elämän ja kuoleman kysymyksissä luodaan näkyvimmät ja iskevimmät otsikot.

Kuka oikein tietää? -kirjassa neuvotaan myös, miten lukea ja tulkita tiedeuutisia kasvavassa tietotulvassa. Etenkin terveysasioissa virheellisen tiedon tunnistaa siitä, kun jonkin keinon luvataan auttavan liian helposti ja ratkaisevan kaikki ongelmat, näkyvimpänä ja runsaslukuisimpana esimerkkinä erilaiset ihmedietit.

Tieteessä jos jossakin pätee jo Sokrateen noudattama periaate, jonka mukaan avoimesti epäilyksenalaisuutensa ja epätäydellisyytensä myöntävä teoria ja tutkija on lähimpänä totuutta.

KONFERENSSEISSA – VANHAN NORMAALIN AIKAAN

Jessica Haapkylä: Merikonferenssi San Diegossa
Jari Mäkinen: Kolme aata ja Seattle (missä on monta syytä olla uneton)

MUSEOKIERROKSELLA JAPANISSA

Niklas Bengtsson: Ylevyyden ylistys – Tokion Kansallismuseo
Niklas Bengtsson: Japanilaista mediahistoriaa metsästämässä

Kolumni

Salla Nazarenko: Koronakriisi ja läskikammmo

TÄSTÄ RIITTÄISI PUHUTTAVAA…

Katri Karasma: Tiedonvälitys ongelmana äidinkielen opetuksen kehittämisessä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin