Kielen kirkastamisesta ja sanaston luomisesta

Niklas Bengtsson

Lasten ja nuorten käännöstietokirjallisuus jää usein huomiotta. Sillä on silti ollut huomattava merkitys luonnontieteellisen sanaston luomisessa 1800-luvulla.

Varhaisiin Suomessa julkaistuihin luonnontieteen kirjoihin kuuluu saksalaisen Otto Ulen (1820–1876) Mintähden ja sentähden: Kysymyksiä ja wastauksia kaiken luonnon tietoon kuuluwista asioista, jonka Samuel Roos (1792–1878) suomensi vuonna 1845. Katekismuksen kysymys ja vastaus -rakenteeseen perustuvana Ulen kirja tarjosi aikalaislukijoille tutun ja selkeän luku- ja opiskelutavan. Niiden avulla porauduttiin luvuittain kappaleiden yhteisiin ominaisuuksiin, ilmaan ja ääneen, veteen, valoon sekä tuleen, lämpöön ja sähköön.

Kääntäjän esipuheessa kirja määriteltiin kirjoitetuksi ”yksinkertaisia ja wasta-alkawaisia warten”, mikä kuvaa aikakauden tietokirjallisuutta. Vielä 1800-luvulla tietokirjallisuutta ei aina tarkoitettu pelkästään lapsille ja nuorille tai pelkästään aikuisille, vaan usein molemmille kohderyhmille. Lasten ja nuorten tietokirjallisuus oli osa laajempaa kansan sivistämisprosessia, mihin esipuheen sanamuotokin viittaa.

Esipuhetta edelsi 110-säkeinen kääntäjän kirjoittama runo, joka Roosin elämää ja tuotantoa tutkineen Anja Aallon mukaan osoitti kauniisti kirjoittajan palavaa äidinkielenrakkautta, vaikka siinä oli monia teennäisiä toistoja ja horjahtelevia runomittoja kuten Aalto toteaa vuonna 1959 ilmestyneessä kirjassaan Samuel Roos: Suomalainen sanaseppä. Aikalaiskritiikki piti runoa kauniina. Runo korosti nuorten merkitystä. Se kertoi myös kääntäjän tarkoitusperistä kuten oheinen katkelma osoittaa.

Nousis nuori nerokkaampi
neroansa näyttämähän
Aamuruskon auttamalla
Aamu päiwän autuudella!
Nousis powella pyhällä,
Aiwan hartaalla halulla,
Suomen kieltä sowittamaan,
tieto-toimeen taiwuttamaan:
Ettei wanha waipuwainen
waiwojansa walittaisi
kipujansa kitisisi:
Että kieli kirkastuisi
kerran wielä kukoistaisi
niin kuin kukkaiset kewäällä:

Perusteellinen julkinen keskustelu

Mintähden ja sentähden on edelleen kiinnostava herättämänsä keskustelun vuoksi. Suomenkielisen tietokirjallisuuden uranuurtaja Antero Warelius (1821–1904) arvosteli kirjan pitkässä, kolmeen Suomettaren helmikuun 1847 numeroon jaetussa arvostelussa. Arvostelunsa ensimmäisenä julkaistussa osassa Warelius perusteli pitkään kielellisiin ja kansansivistyksellisiin käsityksiin tukeutuen tietokirjallisuuden ja erityisesti Mintähden ja sentähden suomentamista ja julkaisemista. Maallisen tietokirjallisuuden suomentaminen kansalle ei ollut vielä 1800-luvun puolivälissä itsestäänselvyys. Anonyymina julkaistun kirjan hän määritteli tohtori Roosin toimittamaksi, kulttuuri- ja asiantuntijapiirit olivat pieniä silloinkin. Suomentajan tavoin hän liitti myös lapset sen kohderyhmäksi, sillä aikuiset saattoivat antaa kirjan lapsillensa tai muille.

Arvostelun ensimmäisenä julkaistu osa oli Roosin kannalta positiivinen. Vasta arvostelunsa toisessa ja kolmannessa osassa kriitikko puuttui virheinä pitämiinsä asioihin. Wareliusta ei miellyttänyt Roosin tapa käyttää samasta asiasta montaa eri nimeä. Latinan elasticitas-käsitteen Roos oli suomentanut sanoilla kimmo, joukko, jousto ja ampu. Electricitas-sanan suomentaminen sähköksi ei saanut hänen varauksetonta hyväksyntäänsä, koska siitä oli aiemmin käytetty lieke-sanaa. Uusien sanojen keksiminen sekoitti hänen mielestään kieltä, jos oli jo olemassa aiempia käännösversioita. Hän puuttui myös lukuisiin muihin yksittäisiin sanohin – esimerkiksi sukellus-kello olisi Wareliuksen mukaan pitänyt kääntää sukellus-pullakaksi. Kriitikko ei pitänyt kaksisanaisista suomennoksista, esimerkiksi attractio oli käännetty puoleensa vedoksi ja cohaesio koossa pidoksi.

Roosin lähes kaksisivuinen vastaus julkaistiin 4.5.1845 Suomettaressa, jossa hän puolusti ratkaisujaan, muun muassa kaasu– ja sähkö-sanan käyttöä. Sähkö-sanan hän oli luonut kivipihkaan liittyvän ilmiön pohjalta, Wareliuksen mainitsemaa lieke-sanaa hän ei ollut aiemmin kuullut käytettävän. Kreikan kielen elektroniin eli kivipihkaan, jota nykyään kutsutaan meripihkaksi, liittyi ilmiö, jota Roos kuvasi sähähtävän säkenen antamiseksi. Villaan hierottu meripihka veti puoleensa pieniä esineitä, mutta se kykeni hänen mukaansa myös antamaan sähähtävän säkenen lähellä pidettyyn sormeen. Kielihistoriallisesti tarkasteltuna Roosin merkitys on juuri tällaisten omakielisten sanojen keksimisessä. Roos käytti Mintähden ja sentähden -kirjassa hiilihappo, höyrykone, lämpömittari, maapallo, olomuoto ja sähkö-sanoja, jotka ovat ilmeisesti kaikki Roosin keksimiä uudissanoja. Hän oli myös lämpö ja päiväntasaaja-sanojen varhainen käyttäjä ja hän antoi kirjassaan kaasu- ja kasvi-sanoille uuden, nykyisin vakiintuneen merkityksen. Wareliuksen kritisoimalla synonyymien viljelyllä Roos ei ollut yhden murteen käyttäjä, vaan hän yhdisti eri murteiden parhaita ominaisuuksia luomaansa kirjakieleen.

Hiilihappo, höyrykone, lämpömittari, maapallo, olomuotoja sähkö-sanoja, ovat ilmeisesti kaikki Roosin keksimiä uudissanoja.

Suomettaren sananvaihto osoittaa, että 1800-luvulla lasten ja nuorten käännöstietokirjallisuudesta käytiin perusteellista julkista keskustelua. Nyky-Suomessa tällainen keskustelu tuntuisi mahdottomalta. Lasten ja nuorten käännöstietokirjallisuus ei nouse valtalehtien keskustelunaiheeksi, vaikka se hyvin voisi: paleontologiaan liittyviä tietokirjoja on viime vuosikymmeninä suomennettu enemmän lapsille ja nuorille kuin aikuisille.

Roosin aikana suomennustyö ja sanaston luominen oli tärkeää. Nykyään lasten ja nuorten käännöstietokirjallisuuteen ei kiinnitetä huomiota eikä suomenkielisen sanaston kehittämiseen ole vastaavaa tunteen paloa kuin 1800-luvulla. Luonnontieteen ja tietotekniikan sanaston suomentamiseen on kuitenkin sama tarve kuin Roosin aikana. Olisiko aikuisten kulttuurin syytä kantaa vastuunsa tällä vuosisadalla?

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin