Korruption kätevyys ja kauheus

Salla Nazarenko

Kuva: Shutterstock

Odotin ensimmäistä lastani Kazakstanissa, ja ymmärrettävistä syistä halusin lentää synnyttämään Suomeen. Tarvitsin lääkärintodistuksen lentoyhtiötä varten, ja koska lentäminen oli välttämätöntä ja minulla oli kiire, hankin sen lääkäriä koskaan näkemättä hintaan 4000 tengeä. Vuoden 2004 kurssin mukaan se teki muutaman kymmenen euroa.

Olin tuolloin asunut reilut kaksi vuotta Keski-Aasiassa ja täysin marinoitunut järjestelmässä, jossa kaikkea ja kaikkia lahjotaan. Muistan, miten silloin haastattelin suomalaista, Kazakstaniin muuttanutta liikemiestä, joka kehui järjestelmää estottomasti.

”Kaikki järjestyy, kaikella on hinta” hän sanoi ja kertoi kantaneensa suuria käteismääriä salkussa virkamiehille, kuin agenttielokuvassa ikään.

Nyt, korruptiovastaisen järjestön puheenjohtajana, sekä häpeän tekemisiäni että ymmärrän, ettei minulla tai kenelläkään muullakaan ollut oikeastaan vaihtoehtoja. Keski-Aasiassa, kuten hyvin monissa muissakin maailman maissa, arkikorruptio on sekä merkittävä osa esimerkiksi virkamiesten, lääkärien ja opettajien tuloja, että päivänselvä tapa hoitaa asiansa. Itse asiassa pohjoismaistyyppinen avoimuus ja vähäinen arkikorruptio on maailman mittaluokassa poikkeus eikä sääntö.

Taloustietelijä Branko Milanovic kirjoittaa viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan ”Capitalism, alone”, ilmiöstä sekä kiinnostavasti että kylmänviileästi. Hän jakaa nykymuotoisen kapitalismin liberaaliin meritokraattiseen (amerikkalaistyyliseen) sekä poliittiseen, josta paras esimerkki on Kiina. Milanovic väittää, että poliittisessa kapitalismissa korruptio on olennainen, jopa välttämätön osa järjestelmää. Liika korruptio romahduttaisi järjestelmän, sillä kansalaiset eivät enää luottaisi elittiin. Toisaalta järjestelmä, jossa talous on osin poliittisesti ohjattua ja kansalaisvapauksista tingitään talouskasvun hyväksi, edellyttää tiettyä ”ohituskaistaa” esimerkiksi virkamieskuntaan. Sen kaistan tarjoaa juuri korruptio.

Ajattelemme Suomessa mielellämme, että lahjonta on väärin. Transparency Internationalin juuri ilmestyneessä korruptioindeksissä olemme vähäisen korruption maa, heti kolmantena Tanskan ja Uuden Seelannin jälkeen.

Samaan aikaan kuitenkin hyväksymme hiljaa vaikkapa poliittiset virkanimityksen, aukot vaalirahoituksen avoimuudessa sekä sen, että kärkipoliitikot saavat ilmaislippuja erilaisiin tapahtumiin, tunnetuimpana esimerkkinä Pori Jazz. Tämä on maan tapa: eliitti operoi verkostoissa. Eivätkä verkostot pahastakaan ole: pilkuntarkka ja joustamattoman avoin järjestelmä olisi toivottoman hidas.
Kunnallisalan kehittämissäätiö Kaks teki vuodenvaihteessa kyselytutkimuksen korruptiosta. Se paljasti, että vaikka suurin osa suomalaisista toki tuomitsee lahjonnan, joka viides ajattelee voivansa jossakin tilanteessa tarjota rahaa tai palveluksen viranomaiselle selviytyäkseen hankalasta tilanteesta. Nuorista jopa 37 prosenttia ajattelee näin.

Korruptio on vaikea asia, koska se on sekä inhimillistä että inhottavaa. Tuomitsemme muiden ihmisten rötökset, mutta haluamme itse päästä helpommalla ja nopeammin. Ja totta on, että raha auttaa. Jokainen Venäjälle matkustanut tietää, että pikaviisumin saa muutamassa tunnissa ja lähetystön kautta kutsunsa nöyrästi kierrättävällä prosessi vie viikkoja. Kyse ei tuolloin ole korruptiosta vaan asian hoitamisesta virallisesti, kuitenkin rahalla. Itse olen kuitannut laittoman rajanylityksen Kirgisian ja Kazakstanin välillä – niin, lahjuksella. Jälkimmäisessä tapauksessa raha meni alipalkatun rajavartijan taskuun, edellisessä valtion viralliselle byrokratialle ja välikätenä operoiville matkatoimistoille.

Mitä enemmän tarkastelen korruptiota, sitä inhimillisemmältä se näyttää, ja kuten kaikki rikollinen ja epäeettinen toiminta, siitä on mahdotonta päästä kokonaan eroon. Paras tapa taata, ettei viranomaisia tarvitse lahjoa, on huolehtia kilpailukykyisistä palkoista julkisella sektorilla. Emmehän halua, että raskaana olevat naiset voisivat ostaa lääkärintodistuksia päästäkseen samoihin lentokoneisiin kanssamme. Emmehän?

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin