Muinaishirmut vetävät yleisöä silkalla koollaan ja maineellaan. Heurekan Jättimäiset dinosaurukset -näyttelyn tähdet saapuivat Amerikasta, mutta kaikki niiden ympärillä on suomalaistekoa.

”Jättidinosaurukset Heurekaan helmikuussa 2019.”
Sähköpostivirrassa sattui silmiin välitetty viesti, joka oli alun perin lähetetty Helsingin yliopistolle. Tiedekeskus Heureka etsi asiantuntija-apua dinosaurusnäyttelyn sisältöön. Uskallankohan kysyäkään?
Elettiin maaliskuuta 2018. Otin yhteyttä, eikä aikaakaan kun huomasin työskenteleväni tiedekeskukselle. Tähänastisen sekalaisen freelancer-urani jännittävin osio oli alkamassa. Seuraavan vajaan vuoden ajan sain kertoa ammatikseni dinosaurusasiantuntija. Paras titteli ikinä!
Kun saavuin hankkeen pariin, itse dinosaurukset oli jo valittu. Ne vuokrattaisiin Exhibits Rex -yhtiöltä, jonka omistaja – itsekin alun perin tiedetoimittaja – on yhdysvaltalainen Don Lessem, yksi ensimmäisen Jurassic Park -elokuvan tieteellisistä neuvonantajista.
Lessemin yhtiö vuokraa näyttelyesineitä, fossiilikopioita sekä aitoja fossiileja eri puolille maailmaa. Dinosaurusnäyttelyn vetonauloja ovat kiinalaistekoiset liikkuvat robottidinosaurukset.

Jättimäiset ja lintumaiset dinosaurukset

Heurekan henkilökunta kävi tutustumassa dinosauruksiin ensin Kanadan Manitobassa ja myöhemmin Unkarin Szegedissä, missä ne olivat näytteillä ennen Vantaata. He ottivat satamäärin kuvia, videoita ja mittoja, jotka täydensivät Exhibits Rexiltä saatuja tietoja ja auttoivat näyttelyn suunnittelussa.
Kuvat eivät aluksi tehneet minuun suurtakaan vaikutusta. Dinosaurusten ennallistaminen on vaikea taito, jossa yhdistyvät paleontologinen tieto, eläinanatomia, eläinekologia ja taiteellinen silmä. Tulos on helposti vanhentunut jo valmistuessaan, sillä dinosaurustiede etenee parhaillaan ennennäkemättömin harppauksin.
Tästä näkökulmasta roboteista oli helppo löytää valittamisen aihetta. Yhdellä on sieraimet väärässä paikassa, toisen ranteet laskostuvat väärin ja kolmannelta puuttuu osa siipisulista. Sen kanssa täytyi kuitenkin oppia elämään. Olin sentään nähnyt paljon huonompiakin dinosauruksia, jopa näytteillä museoissa, ja Heurekaan tulevien otusten olemus oli kaikesta huolimatta aika hyvä. Ne eivät ole täydellisiä, mutta niissä on oikeanlaista dinosaurusmaisuutta.
Näyttelyllä täytyi tietenkin olla teema, punainen lanka. Se oli helppo valinta: kaikki tietävät, että dinosaurukset ovat isoja, ja tämän näyttelyn erikoisuutena olivat kaksi todella suurta, pitkäkaulaista dinoa, Brachiosaurus ja Mamenchisaurus. Koon evoluutiosta ja fysiologiasta tulikin näyttelyn pääteema. Kuinka niistä tuli niin suuria?
Brachiosaurus kieltämättä hipoo hallin kattoa ja kohoaa vaikuttavana kävijöiden ylle, mutta ei se oikeastaan ole kovin suuri dinosaurus. Heurekaan saapunut otus on vasta teini-ikäinen, ehkä viidentoista. Eikä Brachiosaurus ollut dinosauruksista suurin, vaan vankasti keskinkertainen arviolta 30 tonnin painollaan. Todella jättimäisten dinosaurusten – sellaisten kuin 70-tonninen Argentinosaurus – jäljentäminen luonnollisessa koossa, kuljettaminen ja mahduttaminen näyttelyhalleihin olisi jo toisenlaisen mittakaavan logistinen painajainen.
Aivan riittävän suuria ovat Heurekaan saapuneetkin kaverukset kertoakseen oleellisen: dinosaurusten kokohaarukka oli ja on valtava. Toisessa ääripäässä oli höyhenpeitteisiä dinosauruksia, kuten koirankokoinen Velociraptor, ja niiden joukosta saivat alkunsa linnut.

Millaiset silmät niillä oli, ja muita outoja kysymyksiä

Dinosaurusnäyttelyn teko käynnistyi hitaasti. Aluksi kävin Heurekassa vain silloin tällöin, kahlasin läpi tieteellistä kirjallisuutta ja siivilöin siitä kiinnostavia tiedonmuruja. Oli ilo päästä uppoutumaan kunnolla tutkimusartikkeleihin.
Kun kuukaudet näyttelyn aukeamiseen hupenivat, sisältö alkoi muodostua ja tahti kiihtyi. Yhä uusia ammattilaisia liittyi joukkoon. Eri tahoilla veistettiin lavasteita, ohjelmoitiin virtuaalista maisemaa dinosaurusten taakse, käsikirjoitettiin tussianimaatiota, suunniteltiin virtuaalitodellisuuskokemusta dinosauruksena, kirjoitettiin oppimateriaaleja ja paljon muuta. Projektipäällikkö Päivi Garner piti kokonaisuuden hallinnassa. Dinosaurusasiantuntijana työnsin lusikkani joka soppaan, kun tiedettä ja elämystä, tarkkuutta ja toteutettavuutta soviteltiin yhteen.

Samaan aikaan kirjoitin uudelleen näyttelyn tekstejä. Mukana tulleet amerikkalaistekoiset tekstit eivät aivan istuneet suomalaiselle yleisölle, joten pelkkä suomennos ei käynyt päinsä. Jokainen laji sai oman esittelyn, ja kirjoitin lisäksi tekstejä dinosaurusten evoluutiosta ja tutkimuksesta. Tekstien asiasisältöä, kieltä ja tyyliä tarkisti kriittisellä silmällä kokonainen liuta ihmisiä. Tiedetoimittajana tekstini ovat harvoin joutuneet näin tiukkaan syyniin, mutta on pakko myöntää, että moni kokki tässä tapauksessa vain paransi keitosta.
Ja ennen muuta vastasin kysymyksiin. Niitä kysyttiin työpäivien aikana ja tippui iltaisin sähköpostilaatikkoon, toinen toistaan mielenkiintoisempia. Voiko dinosaurusten ajan maisemassa olla mäntyjä tai kuusia? Minkälainen oli dinosauruksen silmä? Entä munankuoren väri?
Välillä tieteen rajat tulivat vastaan. Dinosaurusten ääntelystä tai silmän pupillin muodosta voi esittää vain valistuneita arvauksia. Paleontologia on kuitenkin siitä kiehtova tiede, että vuosimiljoonien takaisista eläimistä voidaan tietää ällistyttäviä yksityiskohtia. Esimerkiksi suurten kasvinsyöjädinosaurusten munien kuoret olivat luultavasti valkoisia, paljasti tutkimus vasta viime vuonna.

Työn touhu kävi kuumeiseksi, kun dinosaurukset saapuivat Vantaalle tammikuussa kaksi viikkoa ennen näyttelyn aukeamista. Aurinkoisena pakkasaamuna rekka toisensa perään jyristeli Heurekan pihalle, ja niistä purettiin sekalainen valikoima dinosaurusten torsoja, irtopäitä ja -raajoja, luita ja salaperäisen näköisiä laatikoita. Seurasi pakkausten purkaminen, joka tuntui aivan joululta. Olin iloisesti yllättynyt: lähietäisyydeltä robotit näyttivät paremmalta kuin kuvissa, vähemmän muovisilta. Heurekan väki kasasi dinosauruksia rinnakkain Exhibits Rexin Yhdysvalloista ja Kiinasta lähettämien ammattilaisten kanssa.
Sitten, aivan äkkiä, irralliset palaset loksahtelivat yhteen. Dinosaurukset soviteltiin lavasteiden lomaan ja videoprojisointi napsautettiin päälle. Kaoottisesta työmaasta tulikin dinosaurusten ajan maisema! Ilmeisesti näyttelystä tuli muiden mielestä yhtä vaikuttava kuin minustakin, sillä se alkoi välittömästi lyödä kävijäennätyksiä. Ensimmäisen kuukauden aikana näyttelyn näki yli 61 000 kävijää, mikä oli tiedekeskuksen kaikkien aikojen vilkkain helmikuu.