Osallistuin meritieteiden Ocean Sciences -konferenssiin Kalifornian San Diegossa 16.-21.2.2020 Suomen tiedetoimittajien myöntämän apurahan turvin. Kyseinen konferenssi järjestetään USA:ssa joka toinen vuosi.

Maailman suurin eläin, sinivalas, sukeltaa meren syliin Kalifornian rannikolla. Tämä valaslaji ei yleensä nosta pyrstöään kovin korkealle ennen sukellusta toisin kuin esimerkiksi ryhävalas. Kuva: GregorySlobirdr, Wikimedia Commons

Suuren mittakaavan konferenssi

Kyseessä on suuri konferenssi, johon oli tänä vuonna ilmoittautunut yli 5600 osallistujaa, suurin osa USA:sta. Esitelmiä kuultiin yhteensä 1800 ja posteriesityksiä oli esillä yli 3300.
Yliopistokaupunki San Diego on oiva valinta konferenssipaikaksi, sillä se on kuuluisa meritieteiden piirissä. Kaupungissa on monta korkeatasoista yliopistoa, kuten University of San Diego, San Diego State University ja University of California San Diego. Viimeksi mainitun yhteydessä toimii 1900-luvun alussa perustettu maailmankuulu merentutkimuslaitos, Scripps Institution of Oceanography.
Konferenssipaikkana toimi aivan San Diegon sataman kupeessa, Tyynenmeren rannalla, sijaitseva San Diego Convention Center -konferenssikeskus. Kävelin päivän aikana kilometrikaupalla valtavan rakennuksen syövereissä. Toimittajille oli järjestetty suuri huone rakennuksen alakerrassa, jossa oli tarjolla ilmaisen kahvin lisäksi suuret työtilat. Konferenssin tiedotuksesta vastaavan Lauren Lipuman mukaan ilmoittautuneita oli tänä vuonna vähemmän kuin yleensä, etenkin toimittajien puolelta. Pressihuone olikin usein hulppeista tiloista huolimatta tyhjillään.
Konferenssin aiheet vaihtelivat mikroskooppisista levistä sinivalaisiin. Laajan ohjelman hahmottamisessa auttoi paljon se, että Lipuma ja hänen kollegansa jakoivat aamuisin toimittajille tärpit tärkeimmistä ja mahdollisesti uutiskynnyksen ylittävistä aiheista. Listaa seuraamalla sai hyvin monipuolisen yleiskuvan meritieteen nykytutkimuksesta ja paljon juttuideoita. Esitelmien jälkeen koitti päivittäinen posterisessio, jonka aikana oli helppoa lähestyä tutkijoita. Posterialue oli muutaman jalkapallokentän kokoinen, joten tässäkin tapauksessa oli hyvä selvittää etukäteen, mitä halusi nähdä.

Valkohaikahvila avomerellä

Havaitsin, että kokouksen suurimpia yleisömagneetteja olivat esitykset ilmastonmuutoksen vaikutuksista, valkohaista, valaista sekä merten muoviongelmasta.
Stanfordin yliopiston professori, valkohai- ja tonnikalatutkija Barbara Block, piti esitelmän Koillis-Tyynenmeren valkohaitutkimuksestaan. Hait merkittiin satelliittilähettimillä ja niiden liikkeitä tarkkailtiin puoli vuotta. Havaittiin, että ne kerääntyivät Havaijin ja Kalifornian niemimaan väliselle syvänmeren alueelle, jota tutkijat kutsuvat nimellä ”White Shark Café”, Valkohaikahvila. Valkohait ovat merten huippupetoja, mikä tarkoittaa, että ne ovat merten ravintoketjun huipulla, eikä mikään muu laji syö niitä. Yli 6-metristen eläinten ruoka vaihtelee sen mukaan, missä ne oleskelevat. Rannikkoalueilla valkohait popsivat hylkeitä, mutta tutkijat havaitsivat, että ”kahvilassa” oleskellessaan ne ruokailivat monipuolisemmin, ahmien muun muassa tonnikalaa ja makrillia samalla sukeltaen noin 200 metrin syvyyteen. Tämä ulappa-alue on myös tonnikalakahvila. Alueen korkea biodiversiteetti perustuu sen korkeaan perustuotantoon, mikä johtuu syvältä pintaan nousevista ravinteista. Noin Teksasin kokoinen haikahvila ei ole suojeltu, mutta sen suojeleminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Valkohai-, kuten myös tonnikalakannat, ovat vähentyneet hälyttävästi.

Sinivalaat saapuvat aiemmin

Suuren yleisön keräsi myös Scrippsin merentutkimuslaitoksen väitöskirjatutkija Angela Szesciorkan esitys sinivalaiden elämästä. Szesciorkan mukaan suurimmat ongelmat Kalifornian rannikolla elävillä sinivalailla, maailman suurimmilla eläimillä, ovat törmäykset laivojen kanssa ja juuttumiset kalastajien verkkoihin. Uutta laivareittiä Los Angelesin ulkopuolelle suunnitellaan, mutta kyseessä on hankala yhtälö laivayhtiöiden ja valaansuojelijoiden tavoitteiden yhteensovittamisessa. Laivojen moottoreista tuleva melu haittaa valaiden välistä viestintää. Hitaampi matkavauhti vähentäisi Szesciorkan mukaan laivojen meluhaittoja.

San Diegon Convention Centerissä järjestetty Ocean Sciences -konferenssi keräsi yhteensä 5600 osallistujaa eri maista. Avarissa tiloissa oli helppo liikkua. Kuva: Jessica Haapkylä


Sinivalaat syövät pieniä äyriäisiä, krilliä, jota Kalifornian rannikolla on runsaasti, sillä ravinnerikas vesi nousee syvältä pintaan tällä alueella. Sinivalaiden muutto rannikolla seuraa lämpötilan muutoksia meressä, sillä lämpötila vaikuttaa krillin esiintymiseen. Meriveden ollessa kylmää on krilliä tarjolla enemmän, jolloin sinivalaat saapuvat Etelä-Kaliforniaan aikaisemmin saadakseen mahdollisimman paljon syötävää. Sinivalaat saapuvat Kalifornian rannikolle noin kuukautta aiemmin ja viipyvät alueella kauemmin. Ruoan määrällä on valtava merkitys sinivalaille, sillä ne saavat vähemmän poikasia, mikäli ruokaa ei ole tarjolla paljon. Sinivalaiden syömä ruoka analysoidaan niiden ulosteista, joita tutkijat keräävät merenpinnasta.

Harmaavalaat ja Scrippsin merentutkimuslaitos

Sain itsekin mahdollisuuden kohdata merten jättiläisiä konferenssiin osallistujille järjestetyllä valassafarilla. San Diegon Birch Aquarium -akvaarion omat valasasiantuntijat vetivät safaria noin 200 -paikkaisella aluksella. Lämmin ja tyyni sää suosi meitä ja näkymät San Diegon satamassa olivat upeat. Kalifornia on tunnettu etenkin merinisäkkäistään. Heti satamasta lähdettäessä rannalla näkyikin merileijonia loikoilemassa laitureilla auringossa. Ne eivät arastele ihmisiä lainkaan. Sataman ulkopuolella alkoivat delfiinit hyppiä laivan kyljessä nauttien selvästi niille antamistamme ihastuksen kiljahduksista.

Ryhävalaat ovat valaista tunnetuimpia, erityisesti niiden monimutkainen viestintä kiinnostaa tutkijoita. Tämä yksilö lähtee sukellukselle Disko-saaren rannikolla Grönlannissa. Kuva: Jessica Haapkylä


Ulkomerellä oli vilkas laivaliikenne. Pienveneet, tankkerit ja ydinsukellusveneet lipuivat yhtä aikaa merellä ja niiden välissä puhalsi harmaavalas. Kohtasin tämän valaslajin ensimmäistä kertaa elämässäni. Harmaavalaat muuttavat joulu-tammikuussa Alaskasta Meksikoon, Kalifornian niemimaan eteläosissa sijaitseviin lahtiin, jossa ne synnyttävät poikasensa. Synnytyksen jälkeen ne palaavat samaa reittiä takaisin Alaskaan ruokailemaan kesäksi. Sinivalaita emme valitettavasti kohdanneet, sillä valassafarilaivan kapteenin mukaan ne esiintyvät yleensä hyvin kaukana rannikosta. Seuratessani kovaa veneliikennettä en voinut kuin ihmetellä, miten vedenalaisilla äänille herkät valaat tulevat toimeen vilkkaalla merialueella.
Tutustuin Scrippsin merentutkimuslaitokseen konferenssin jälkeen. Laitos sijaitsee näyttävällä paikalla La Jolla -nimisessä ylellisessä kaupunginosassa. Laitoksen erikoisuutena voidaan pitää sitä, että tutkijat suuntaavat usein lounastauollaan surffaamaan Tyynenmeren aaltoihin. Laitoksen edessä on kilometrien pituinen hiekkaranta. Haastattelemieni Scrippsin korallitutkijoiden tutkimusalueet eivät myöskään ole vaatimattomimmasta päästä: Havaijin eteläpuolella sijaitsevan Palmyran atollin upeat koralliriutat. Kaukainen Palmyra on poikkeus korallimaailmassa, sillä sen riutat ovat säilyneet toistaiseksi terveinä ja sen haikannat elinvoimaisina.

Yhteyksiä ja juttuaiheita

San Diegon merikonferenssi tarjosi laajan kattauksen meritieteiden eri osa-alueilta. Konferenssiin osallistumiseni suurin hyöty oli se, että tunsin olevani osa kansainvälistä merentutkijoiden ja tiedeviestijöiden joukkoa. Suomessa freelancerina toimiessani tunnen usein olevani hieman syrjässä maailman meritieteistä. Tärkeä asia digitaalisen viestinnän lisääntyessä ovat suorat ihmiskontaktit. Konferenssi tarjosikin oivan tilaisuuden tavata paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Sain myös kypsyteltäväkseni monia juttuaiheita, joita en ilman konferenssiin osallistumistani olisi keksinyt.

San Diegon kaupungin pilvenpiirtäjät näkyivät horisontissa, kun lähdimme valassafarille. Meksikon ja USA:n rajalla sijaitseva San Diego on tunnettu suuresta laivastotukikohdastaan. Kuva: Jessica Haapkylä