Miljoona ruusua, Pirosmani ja Twitter

Salla Nazarenko

Laura Lindstedtin Finlandia-palkintopuhetta seurannutta keskustelua kun ihmettelin, mielessäni alkoi soida 80-luvun hittikappale Miljoona ruusua. Suomessa se muistettaneen Veera Teleniuksen versiona; alkuperäinen on kuitenkin neuvostoestradan ykkösprimadonnan Alla Pugatshovan hitti.

Miten nämä asiat liittyvät toisiinsa?

Siten, että kyseessä ovat ikuiset käsitykset ja ajatukset taiteesta, rahasta ja yhteiskunnasta.

Pugatsovan alkuperäiskappaleen inspiraationa nimittäin toimi georgialaisen taiteilijan Niko Pirosmanin traaginen elämä. Sata vuotta sitten elänyt Pirosmani on tänä päivänä arvostettu naivisti, jonka teokset ovat osa itsenäisen Georgian suurta tarinaa. Elinaikanaan Pirosmani asui missä sattui ja kuoli lopulta kuohujen vuonna 1918 aliravitsemukseen.

Alla Pugatshovan upean neuvostohitin alkuperäsanoituksessa kerrotaan juuri Pirosmanista: miehestä, joka rakastui naiseen niin, että osti viimeisillä rahoillaan naisen kotiaukion täyteen kukkia. ”Miljoona miljoona miljoona tulipunaista ruusua näet ikkunastasi”, kuuluvat alkuperäissanat vapaasti suomentaen.

Aika hyvin mieheltä, joka lopulta kuoli nälkään.

Entä sitten Lindstedt?

Laura Lindstedt arvosteli kovin sanoin nykyhallituksen politiikkaa. Puheen ehkä tunnetuin lause kuului ”uusliberalistisen ideologian narratiivissa rikkaiden pöydiltä varisevat muruset putoavat köyhän suuhun”. Lindstedt suomi veroparatiiseja ja hallintarekisterihanketta ja totesi Suomea rakennettavan luokkayhteiskunnaksi.

Puhe herätti odotetun some- ja muunkin kohun. Puolustajiensa (joihin kuulun) mielestä Lindstedt teki juuri sitä, mitä taiteilijan kuuluu: kommentoi omaa aikaansa. Vastustajat syyttivät Lindstedtiä ideologisuudesta ja muistuttivat hänen saaneen suuria rahasummia mm. säätiöitä, jotka ovat osittain veronmaksusta vapaita tahoja – ja joiden omaisuus on usein juuri suurliikemiesten luomaa.

Samoina päivinä kansanedustaja Elina Lepomäki, entinen Libera-säätiön vetäjä ja varmasti talousoikeistolaisimpia parlamenttimme jäsenistä, pohti Twitterissä, onko muutaman henkilön apurahoin tukema taide hienompaa kuin satojen ihmisten omilla rahoilla ostama taide. Minä vastasin hänelle heti, että ehkäpä molempia tarvitaan. Ei kai se, että taide myy, tee siitä huonoa.

Seurasi tyypillinen some-keskustelu, jossa ei ollut päätä eikä häntää ja jossa Lepomäki lopulta leimattiin ”finanssijuntiksi” – se en ollut minä. Kysymys oli mielestäni hyvä. Jos minä en tajua, miksi Juhani Palmun taulut myyvät, Elina Lepomäki kenties tajuaa.

Paluu Pirosmaniin. Me kaikki tunnemme hänen kaltaisiaan sankareita Aleksis Kivestä lähtien. Nälkää, sairautta ja kaiken ylittävä luomisen pakko, joka luo mestariteoksia ja generoi tuottoja vuosikymmeniä myöhemminkin – jonkun toisen hyväksi.

Laura Lindstedt olisi saattanut olla ihan hyvä äidinkielenopettaja tai pörssiyhtiön viestintäpäällikkö.

Se, että hänestä tuli kokonaisia uusia valtakuntia meille avaava kirjailija, on silti koko Suomen etu. Apurahoista huolimatta ja juuri niiden ansiosta.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin