Mitä ajatella tieteen avoimuudesta?

Sanna Kivimäki

Ajatus avoimesta tieteestä ilahduttaa monia. Säästöä pitäisi syntyä: tiedon tuottajat pääsevät eroon julkaisumaksuista ja käyttäjät korkeista maksumuureista. Tieteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus lisääntyy, kun kaikilla on mahdollisuus hyödyntää sen tuloksia. Aivan yksinkertaista avoimuus ei kuitenkaan ole.

Avoimuutta on pidetty yhtenä yksi tieteen keskeisenä arvona, olkoonkin, että se universalismin ja puolueettomuuden tavoin utopiaksi on usein jäänytkin. (Kuva: Mostphotos)

Tiedejulkaisemisen maailmassa eletään suurten muutosten aikaa. Perustyö, laadukkaiden käsikirjoitusten laatiminen ja hankkiminen, vertaisarviointi, editointityö ja julkaisujen markkinoille eli saataville saattaminen, pysyy toki samana, mutta julkaisumuodot muuttuvat.

Käynnissä on mittava, koko Euroopan laajuinen mullistus, jonka myötä julkisilla varoilla tuotettujen tutkimusjulkaisujen tulee olla avoimesti saatavilla ensi vuoden alusta lähtien. Avoimuus on toteutettava ilman kohtuuttomia kustannuksia.

Näin julistaa Plan S -asiakirja. Se on Euroopan komission ja Science Europen laatima sitoumus, jonka tavoitteena on tehdä julkisin varoin rahoitetusta tieteestä kaikille avointa vuoden 2020 alusta lähtien. Julistuksen laatimiseen on osallistunut 11 eurooppalaista tutkimusrahoittajaa, muun muassa Suomen Akatemia.

Miksi avoin tiede?

Plan S:n pontimena on vastustaa viime vuosien nurinkurista kehitystä. Sen seurauksena saattoi käydä niin, että edes kirjoittaja itse ei maksumuurien takia päässyt lukemaan omaa tekstiään. Eli tutkija tai tutkimushanke maksoi ensin tutkimustulostensa julkaisusta, toiset tutkijat takasivat sen tieteellisen uskottavuuden vertaisarvioimalla sen talkootyönä ja kustantaja myi sitten julkaisun lukuoikeudet takaisin tutkijoiden käyttämiin kirjastoihin. Suurten kansainvälisten kustantajien maksut eivät ole mitään pikkurahoja.

Tunnetuimmat tapaukset tieteellisten lehtien tähtitieteellisistä tilausmaksuista ja mahdottomista maksumuureista lienevät Wiley ja Taylor & Francis, jotka omistavat useiden alojen keskeisinä pidettyjä julkaisuja. Suomalaiset yliopistokirjastot eivät päässeet sopimukseen kohtuullisista maksuista näiden kustantajien kanssa, ja niin päättyi noin 3000 tieteellisen julkaisun tilaus suomalaisiin yliopistokirjastoihin päättyi. Samaa on tapahtunut muissakin maissa.

Uusi ja vanha avoimuus

Aivan uusi ajatus tieteen avoimuus ei tietenkään ole. Avoimuutta on pidetty yhtenä yksi tieteen keskeisenä arvona, olkoonkin, että se universalismin ja puolueettomuuden tavoin utopiaksi on usein jäänytkin.

Suomessa tiedettä on kustannettu kotimaisilla kielillä sekä yleiskustantajien, tiedekustantamojen, yliopistokustantajien että tieteellisten seurojen voimin. Sekä yleiset että tieteelliset kirjastot ovat huolehtineet tiedejulkaisujen avoimesta saatavuudesta hankkimalla niitä kokoelmiinsa. Esimerkiksi historian alalla tiedekirjallisuus on usein myös yleisesti kiinnostavaa tietokirjallisuutta, jota luetaan ahkerasti.

Nyt moni tiedekustantaja etsii paikkaansa muuttuneessa toimintaympäristössä. Yliopistokustantamoiden asemaa pohdittiin kesäkuussa Tsekin Brnossa järjestetyssä AEUP:n (Association of European University Presses) konferenssissa. Siellä muun muassa ranskalainen kustantaja Pierre Mounier hehkutti bibliodiversiteetin ajatusta muistuttamalla eri tutkimus- ja kielialueiden erilaisista julkaisutraditioista. Etenkin ranskalainen tiedejulkaiseminen on valtion tukemana kulkenut aina omia latujaan, voimasanoinaan ranskan kieli, esseistiikka ja filosofia. Bibliodiversiteetti pitäisikin nähdä osana tiedejulkaisemisen yleistä laatua, muistutti Mounier. Se tarkoittaa esimerkiksi halua julkaista edelleen kirjoja, ei vain journaaliartikkeleita. Tutkijahan ei tuota vain dataa, vaan tulkintoja, joille kirjoissa on enemmän tilaa.

Monenlaista avoimuutta

Plan S:ssä avoimuus tarkoittaa digitaalista avoimuutta, tutkitun tiedon saattamista saataville joko Open Access -lehdessä tai jollakin hyväksi havaitulla julkaisualustalla esimerkiksi yliopiston kirjaston yhteydessä.

Open Access-lehdissäkin on eroja. Kultaisiksi luetellut Open access -lehdet perivät kirjoittajamaksuja tehdyn työn kulujen kattamiseksi. Lehdet ovat lukijoille ilmaisia. Vihreäksi luokiteltu julkaisumalli tarkoittaa puolestaan artikkelin rinnakkaisjulkaisua yliopiston tai korkeakoulun julkaisuarkistossa. Tallennettu versio voi olla esimerkiksi artikkelin viimeinen käsikirjoitusversio. Hybridilehdissä julkaisu voidaan ostaa vapaaksi tilausmaksullisissa lehdissä.

Julkaisupaine ja avoimuuden vaatimus ovat saaneet liikkeelle myös saalistajajulkaisuja. Niille tyypillistä on, että maksua vastaan luvataan nopeaa julkaisua ja laajaa näkyvyyttä. Sinänsä arvostettuja asioita, mutta hintana on tiedekustantamistyön laiminlyönti. Artikkelit julkaistaan usein sellaisenaan, ilman vertaisarviointia, toimitustyötä ja asianmukaista arkistointia.

Eikä tässä vielä kaikki

Avoin tiede tarkoittaa paljon muutakin kuin tulosten avointa saatavuutta. Maaliskuussa Helsingissä järjestetyssä Making sense of Open Science jungle -seminaarissa Helsingissä esiteltiin avoimen tieteen julkaisualustoja. Seminaarin alaotsikko Optimizing your use of Open Science services lupasi etenkin maallikolle liikaa.

Ylitarkastaja Sami Niinimäki (OKM) kertasikin, mistä kaikesta avoimessa tieteestä on kyse: vuosia sitten alkaneesta prosessista, jonka tavoitteena on jakaa tutkimustietoa ja vahvistaa siten Euroopan alueen tutkimusta. Periaatteet on koottu kirjainyhdistelmäksi FAIR: tutkimusdatan tulee olla Findable, Accessible, Interoperable ja Reusable.

Avoimen tieteen ihanteiden mukaisesti avoimiksi tulisi saada myös tutkimusaineistot, mikä mahdollistaisi aineistojen uudelleenkäyttämisen ja niiden pohjalta tehtyjen tulkintojen tarkistamisen. Helpointa tämä lienee silloin, kun kyse on digitaalisessa muodossa olevasta datasta, johon ei liity mitään erityisen sensitiivistä, vaikeinta puolestaan haastattelu-, ja videoaineistojen kohdalla.

Onneksi informaatioalan ammattilaiset ratkovat, mitkä ovat parhaita mahdollisia käytäntöjä, kun pirstaloituneeseen toimintakenttään yritetään luoda yhteisiä toimintamalleja.

Kansallista ja avointa

Kuten Suomessa on pienelle maalle tyypilliseen tapaan ominaista, asioita puidaan – onneksi – yhdessä ja monen toimijan kesken. Tieteellisten Seurain valtuuskunnalla on tieteen avoimuuden edistämisessä iso rooli.

Yhdessä asioita puitiin myös avoimen tieteen kevätpäivillä toukokuussa Tampereella. Päivien teemana olivat avoimen tieteen juridiset ja eettiset kysymykset – vapauteenhan liittyy myös vastuullisuus. Erityisen huomion kohteena kevätpäivillä oli some-tutkimuksen eettisyys, sääntöjä kun täytyy usein muovailla tapauskohtaisesti, vailla aiempia esimerkkejä.

Kevätpäivillä avoimuuden ja vastuullisuuden painotettiin kuuluvan koko tieteen tuotantoprosessiin, lähtien tutkijoiden työn vastuullisesta arvioinnista rekrytoinneissa ja rahoituskilpailussa. Avoimuuden piiriin kuuluvat myös tutkimusmenetelmät ja lähdekoodit. Myös referee-käytännöt pyritään saamaan aiempaa läpinäkyvimmiksi.

Sekä yleiset että tieteelliset kirjastot ovat huolehtineet tiedejulkaisujen avoimesta saatavuudesta hankkimalla niitä kokoelmiinsa. Viime vuosina saatavuutta ovat haitanneet kalliit tilausmaksut. (Kuva: Mostphotos)

Vielä on muutama asia avoimena

Avoin tiede herättää vielä paljon kysymyksiä. Rahoitusmalli on yhä ratkaisematta; avoimuushan ei tarkoita ilmaista työtä. Oli alusta mikä tahansa, tiedejulkaisun tekeminen ei ole ilmaista. Oli muoto mikä tahansa, edelleen on mietittävä, kuka editoi, vertaisarvioi, tekee kielenhuollon, laatii erikieliset abstraktit, sisällys- ja lähdeluettelot, tarkistaa kuvien tekijänoikeudet ja niin edelleen.

Nähtäväksi jää myös monografioiden ja kirjojen kohtalo. Suuri osa keskustelusta vaikuttaa liikkuvan journaaliartikkeleiden ympärillä. Kotimaiset tiedekustantajat ovat huolissaan ja syystä: pienten kielialueiden tiedekustantamot painivat varsin eri sarjassa kuin isot kansainväliset kustannusjätit.

Ainakin tällä hetkellä tutkijoiden julkaisuponnistuksia ohjaa ennen kaikkea tuloksellisuutta määrittävä tieteellisten julkaisujen tasoluokitus Jufo. Jos uudet julkaisualustat ja yliopistojen kustantamot eivät ylimpään kategoriaan yllä, on turha kuvitella, että niistä tulisi tutkijoiden ykkösvaihtoehto.

Ajatus aineistojen jakamisesta on kaunis, mutta se mahdollistaa myös vapaamatkustamisen: julkaisuja voi periaatteessa tehtailla toisten keräämistä aineistoista, vailla omaa vaivannäköä. Kuten Anna-Kaarina Linna Turun yliopistosta huomautti Avoimen tieteen kevätpäivillä, laadukkaan datan kerääminen ja tuottaminen on kallista ja vie tutkijalta paljon aikaa. Aineistojen keruusta pitäisikin palkita kuten julkaisemisesta.

Linnan esimerkit olivat biologian alalta, mutta ongelma on tuttu muillakin tutkimusaloilla. Esimerkiksi haastatteluaineistojen keruu kestää usein kauan ja perustuu usein luottamukseen haastatellun ja haastattelujen välillä. Haastatteluissa voi olla myös varsin arkaluontoisia asioita, joiden avaaminen kaikelle kansalla ei noin vain käykään.

Pohdittavaa riittää myös datan omistajuuden liittyvissä kysymyksissä. Omistaako kerätyn aineiston tutkimuslaitos, tutkimusryhmä, yksittäinen tutkija, tutkimusjulkaisun julkaisija – vai onko kenties tutkittavilla jotakin sanottavaa tähän? Ainakin tutkimukseen osallistuvien ihmisten suostumus ja informointi on avoimen tieteen myötä tullut aiempaa merkityksellisemmäksi – hyvä niin.

Lue lisää:

Avointiede.fi
Principles and Implementation | Plan S
OpenAIRE
European Open Science Cloud (EOSC)
RDA | Research Data Sharing without barriers

Kuule lisää:

DARIAH-FI workshop ”Reuse & sustainability: Open Science and social sciences and humanities research infrastructures” | Helsinki Centre for Digital Humanities | University of Helsinki

Pääkirjoitus

Tuukka Tammi: Tiedeviestinnän tärkein kohderyhmä olemme me kaikki

OPEN ACCESS HAAStaa tiedeyhteiSÖN

Sanna Kivimäki: Mitä ajatella tieteen avoimuudesta?

MAAILMANKONGRESSISTA UUSIA URIA AJATTELUUN

Suvi Uotinen: Lisätty todellisuus tuo uusia havainnollistamisen keinoja tiedeviestintään
Riikka Hopiavaara: Tiedeviestijän työ muutoksessa
Carita Pettersson: Tekoäly, taide ja hybridit
HUUHKAJAT GOTLANNISSA

Outi Lauhakangas: Itämeren keskipiste löytyi

Kolumni

Salla Nazarenko: Apokalyptinen Aasia ja suomalaisen omatunto

Näin sen luin

Kalevi Rantanen: Langattoman värähtelyn opetuksia

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin