Mikä maailmaa vaivaa ja miten tulisi ymmärtää koko sotkua?

Harriet Öster

Mikä on median rooli, kun populismi, vihapuhe ja ääriliikkeet näyttävät vallanneen maailman? Siinäpä oli pähkinä pohdittavaksi Tiedetoimittajien 3. Kansalliselle tiedeviestinnän kongressille. Ei, emme pystyneet ratkaisemaan kysymystä, mitä maailmaa vaivaa. Mutta kongressi auttoi ehkä ymmärtämään hitusen enemmän maailman menosta.

Barbie Zelizer. Kuva: Hans von Schantz

Barbie Zelizer.
Kuva: Hans von Schantz

Toimittajat saivat kunnolla sapiskaa ammattitaidon puutteesta presidenttivaalien käsittelyssä, kun professori Barbie Zelizer ruoti amerikkalaisen journalismin asenteita. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa sekä yhteiskunta että media elävät edelleen kylmän sodan jälkeisessä mustavalkoisessa ajatusmaailmassa.

Zelizerin lähtökohtana oli hänen työn alla oleva kirjansa Yhdysvaltojen kylmän sodan aikaisen ajatusmaailman vaikutuksista toimittajien asenteisiin tähän päivään asti. Zelizer on viestinnän Raymond Williams -professori Pennsylvanian yliopistossa ja toimii siellä Annenberg School for Communication’in kulttuurin ja viestinnän ohjelmajohtajana. Parhaillaan hän on tutkijana Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa Helsingin Sanomain Säätiön stipendillä.

”Kylmän sodan viisi vuosikymmentä kestänyt asenne ’me vastaan ne’ on johtanut nykyiseen vihapuheeseen ja poliittisesti polarisoituun ajatteluun. Huomion kiinnittäminen oletettuun viholliseen muokkaa tapaamme suhtautua toisiimme enemmän kuin tajuammekaan”, Zelizer sanoi.

Hän totesi, että ihmisellä on luontainen tarve löytää asemansa ja suhteensa muihin ihmisiin, jotka ovat erilaiset kuin hän itse. Mieluummin kuvan ’niistä muista’ tulee olla yksinkertainen ja selkeä, käytännössä usein stereotyyppisen mustavalkoinen.

”Epävarmoina aikoina tyytymättömyys ja pelko hallitsevat ihmisten mieltä. Se ruokkii populismia, jolle on keskeistä, että pelkoa käytetään hyväksi. Entiset arvot kääntyvät ylösalaisin: asioita, joita aikaisemmin ei siedetty, ovatkin yhtäkkiä sallittuja. Aggressiot kanavoidaan syyllistämällä ’niitä muita’, joita nähdään moraalittomina, pahoina ja väärässä olevina vihollisina, kun taas ’me’ edustamme kansaa, olemme moraalisia, hyviä ja etenkin oikeassa.”

Toimittajat lujittivat kylmän sodan käsitteen

Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välinen suhde kylmän sodan aikana oli juuri tällainen suuren mittakaavan vastakkainasettelu. Yhdysvalloissa se vietiin äärimmilleen 1950-luvun mccarthyismin vainoharhaisuuksiin, missä kukaan ei enää voinut pysyä neutraalina. Puolueettomat katsottiin vihollisen kätyreiksi.

Epävarmoina aikoina tyytymättömyys ja pelko hallitsevat ihmisten mieltä.

”Merkittävää on, että media lähti mukaan tähän ajatusmaailmaan. Ilman journalisteja kylmästä sodasta ei ikinä olisi tullut niin laajasti hyväksytty käsite, kuin miksi tuli. Missään ei taisteltu, mutta toimittajat kertoivat, että Yhdysvallat on sodassa ’niitä muita’ vastaan”, Zelizer totesi.

”Toimittajat joutuivat vannomaan lojaalisuuttaan tälle poliittiselle linjalle. Tuloksena oli täysin hampaaton journalismi, joka perustui pelkkiin arvauksiin siitä, miten asiat saattoivat olla. Toimittajat alistuivat vallitsevaan ajatustapaan ja välittivät tietoja ilman arvokäsityksiä. Senaattori McCarthyn puuhien vaikutuksiin reagoitiin hyvin hitaasti, ja sillä oli katastrofaaliset seuraukset.”

Zelizerin mukaan toimittajien kerran opittu asenne ei ole muuttunut, vaikka kylmä sota loppui jo vuonna 1989. Ainut muutos on, että nyt asenne koskee Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa. Populismia on sekä oikealla että vasemmalla ja ’ne muut’ voivat olla yhtä hyvin poliittiset sisäpiiriläiset kuin maahanmuuttajat tai Wall Streetin pankkiirit.

”Toimittajilla on edelleen hyvin mustavalkoinen ajatusmaailma ja heidän työssään tasapaino ja puolueettomuus ovat huonolla tasolla. Tämä näkyy etenkin tavassa käsitellä Yhdysvaltojen presidentinvaaleja. Lisäksi kaksipuoluejärjestelmämme korostaa vastakkainasettelua.”

Journalistinen arvostelukyky on heikoilla

Zelizerin näkökulmasta toimittajat tekevät nyt saman virheen Donald Trumpin suhteen, kuin mitä aikoinaan tekivät Joseph McCarthyn suhteen: he luovat valheellisen kuvan presidenttiehdokkaiden tasavertaisuudesta, eivätkä kiinnitä huomiota liioitteluihin tai suoranaisiin valheisiin.

”Trump saa tilaa mediassa, mutta kukaan ei selitä yleisölle, mitä hänen viestinsä sisältää tai mistä oikein on kysymys. Kovassa uutiskilpailussa kaikki negatiivinen, yksinkertainen, provokatiivinen ja tunteellinen myy, joten Trump on vahvoilla.”

Kovassa uutiskilpailussa kaikki negatiivinen, yksinkertainen, provokatiivinen ja tunteellinen myy

”Journalistinen arvostelukyky ja journalismin merkitys ovat vaarassa, kun toimittajat käyttäytyvät aivan kuin ehdokkaiden eriävistä mielipiteistä voitaisiin tehdä kompromissiratkaisu. Journalismi tarvitsee enemmän kontekstisisältöä ja kriittistä mielipiteitä. Toimittajien tulisi korjata väitteissä olevat virheet ja toistaa kysymyksiä, johin ei ole vastattu. Viime aikoina mediassa on ollut vähäisiä pyrkimyksiä tähän suuntaan, mutta se on liian vähäistä ja liian myöhään”, Zelizer sanoi.

”Populismi houkuttelee suurta yleisöä, koska se tarjoaa jotakin toisenlaista kuin aikaisemmin. Silloin kriittinen ja aktiivinen journalismi on tärkeämpää kuin koskaan ennen!”

Verkosto tutkii populistista viestintää Euroopassa

”Kaikkialla Euroopassa lisääntynyt poliittinen populismi vaikuttaa mediaan, mutta populismin viestinnällisiä näkökohtia ei ole tutkittu kunnolla. Myös populististen liikkeiden systemaattinen vertaileva tutkimus puuttuu ‒ niitä on tutkittu yksitellen, mutta niiden taustalla olevia tekijöitä ei ole vertailtu”, sanoi esityksessään professori Toril Aalberg.

Aalberg on Trondheimissä sijaitsevan Norjan teknillis-luonnontieteellisen yliopiston (NTNU) sosiologian ja yhteiskuntatieteiden laitoksen professori ja erikoistunut mediasosiologiaan.

Toril Aalbergin esittämä populismin kaavio. Kuva: Hans von Schantz

Toril Aalbergin esittämä populismin kaavio.
Kuva: Hans von Schantz

Yhdessä muutamien kollegojen kanssa hän pari vuotta sitten perusti populistista poliittista viestintää tutkivan eurooppalaisen tutkimusverkoston. Viime kesänä julkaistiin EU/Cost:in tukemana verkoston kokoama kirja Populist political communication in Europe. Tarkemmat tiedot siitä löytyvät netistä: populistcommunication.eu

”Meillä on lähtökohtana, että poliittinen populismi on kommunikointitapa. Tutkimme, onko eroa oikeisto- ja vasemmistopopulismilla, miten populistit käyttävät mediaa, ja miten media käsittelee heitä. Emmekä tiedä, miten populistien viesti vaikuttaa tavallisiin kansalaisiin ‒ sitä on tutkittu todella vähän, ja toivomme saavamme jotakin selville”, Aalberg totesi.

Aalbergin mukaan kaikille populisteille on yhteistä, että he sanovat edustavansa hyvää ’kansaa’. Vasemmistopopulistit tyypillisesti vastustavat mielestään eliittiä edustavia, kuten vaikka EU:ta. Oikeistopopulistit puolestaan pyrkivät sulkemaan ulos määrätyt yhteiskuntaryhmät, esimerkiksi muslimit. Täyspopulistit tekevät molempia.

”On ongelma, että vähitellen totumme populismiin. Siitä tulee normaalia, kun näemme sitä aina vaan enemmän”, hän totesi.

Yhteinen piirre: populistit eivät luota eliittiin

”Myös media voi toimia populistisesti. Se voi nähdä itseään vahtikoirana eliittiä vastaan ja ottaa antielitistisen näkökulman. Kaupallistamisen myötä medialla voi olla tarvetta popularisoida tapansa käsitellä politiikkaa, jotta se kiinnostaisi yleisöä. Arvatkaa tulos, jos mielipidekyselyssä kysymys on muotoilu: Muodostavatko muslimit uhan länsimaisia arvoja vastaan?”

Media voi tietoisesti tai tahtomattaan muodostua populismin kanavaksi. Näin tapahtuu, kun populistien viestissä on uutismielessä jotakin hyödyllistä.

Toril Aalberg. Kuva: Hans von Schantz

Toril Aalberg.
Kuva: Hans von Schantz

Medialle hyöty on usein tyylillinen enemmän kuin ideologinen ‒ populisti tarjoaa nasevia heittoja, joita on helppo siteerata sellaisinaan (lienee suomalaistoimittajille tuttua). Populistinen viesti voi olla personoitu ja niin hyvin rakennettu, että media tahattomasti toistaa sitä uutisena. Tai sitten populismi on selvästi näkyvissä, mutta asia on tehty niin yksinkertaisen houkuttelevaksi, ettei media voi olla kertomatta sitä.

”Medialla on kolmaskin rooli populistisessa viestinnässä. Kansalaisjournalismi saa vauhtia, kun mediassa annetaan tilaa yleisön viesteille. Tarkoitusperä on sinänsä hyvä: demokratian edistäminen saamalla tavalliset kansalaiset kiinnostumaan asioista. Medialla ei kuitenkaan ole varaa vastustaa yleisön mielipidettä. Ongelmia syntyy, jos media hienovaraisesti yrittää selittää monimutkaisia kysymyksiä ja saa vastaansa yleisön konfliktihakuisen raivon”, Aalberg sanoi.

”Populismia tukevien kansalaisten tärkein yhteinen piirre on, etteivät he luota eliittiin. Se on tärkeämpi tekijä kuin vaikkapa henkilöiden sosiaalinen tausta.”

Tutkimusten tilalle arvostetaan kokemuksia

”Yhteiskuntaan vaikuttaa kolme legitimiteettikriisiä päällekkäin: median kriisi, akateemisen maailman kriisi ja puolueiden kriisi”, totesi paneelikeskustelussa Tukholman yliopiston mediatutkimuksen professori Anu Koivunen.

Anu Koivunen ja Kalle Korhonen. Kuva: Hans von Schantz

Anu Koivunen ja Kalle Korhonen.
Kuva: Hans von Schantz

Median kriisi pohjautuu fragmentoituun yleisöön. Alle 45-vuotiaiden ryhmässä ei löydy maksavaa massayleisöä lainkaan ja vanhemmissakin ryhmissä se pienenee. Saadakseen tuloja media kuitenkin tarvitsee yleisöä. Tuloksena määrä korvaa laadun, ja verkossa keskitytään klikkausjournalismiin, skandaaleihin, jyrkkiin mielipiteisiin ja ristiriitoihin. Perinteiset printtimediatkin täyttyvät kaikenlaisista mielipiteistä, eivät niinkään uutisista.

Akateemisen tutkimuksen saamat resurssit supistetaan, mutta samalla tiedon tarjonta lisääntyy ja moniarvoistuu. Viestintätoimistot, ajatushautomot ja erilaiset sidosryhmät akateemisen maailman ulkopuolella tuottavat huimasti kasvavan määrän tietoa.

”Tiedon tuottaminen ajaa demokratian asiaa. Kun leikataan yhteiskuntatieteistä ja kriittisestä tutkimuksesta, tuloksena on kuitenkin populismin kasvu, ja eliitin vastaisuus voimistuu”, Koivunen sanoi.

Lisäksi suuret poliittiset puolueet ovat rapautumassa. Tulee yhä vaikeammaksi kanavoida ongelmia ja turhautumia poliittiseen toimintaan, joten viha ja vastakkaisuus jää kytemään.

Tilaisuudessa kiersi Heurekan lainaama catch box -mikrofoni. Kuva: Hans von Schantz

Tilaisuudessa kiersi Heurekan lainaama catch box -mikrofoni.
Kuva: Hans von Schantz

”Kun voi löytää kaikki mahdolliset tiedot mistä aiheesta tahansa, akateemisen maailman edustajia kuunnellaan entistä vähemmän. Heidän auktoriteettinsa on mennyt, enkä usko, että on paluuta entiseen”, totesi Koneen Säätiön tiedeasiamies Kalle Korhonen. Koneen Säätiö on varsinkin humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen sekä ympäristötutkimuksen merkittävä rahoittaja.

”Tutkija-asiantuntijoiden tilalle on tullut kokemusasiantuntijoita, joilla on käytännön kokemus jostakin asiasta tai elämäntilanteesta. Eri tavalla saatu henkilökohtainen kokemus tuo eräänlaista tietoa, mutta se ei ole yhtä yleisluoteisella tasolla kuin akateemisella tutkimuksella saatu tieto”, totesi Korhonen.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin