Mitä virkaa toimittajalla on tutkimuksessa?

Elina Venesmäki

Toimittajia otetaan yhä useammin mukaan tutkimuksiin. Lähdin alkuvuodesta Tampereen yliopiston COMET – viestinnän tutkimuskeskuksen hankkeeseen, joka etsii keinoja julkisen keskusteluilmapiirin parantamiseen.

Tutkimus selvittää, mitä toimittajat voisivat tehdä toisin, että julkinen keskustelu ei olisi sellaista keskustelukumppaneiden lyttäämistä kuin se tällä hetkellä usein on.

Mukana hankkeessa on journalismin tutkijoita ja kaksi toimittajaa. Hanke koostuu eri puolilla Suomea pidettävistä työpajoista. Kiinnostava aihe, mutta miksi oikeastaan mukana on toimittajia? Meidänhän kuuluisi kertoa tutkimuksen tuloksista!

Työryhmämme tutkija Mikko Hautakangas perustelee: Käytännön kokemuksesta on hyötyä hankkeen työpajoissa ja niiden suunnittelussa.

– Toimittaja tuo mukaan käytännön kokemuksen, ymmärryksen arkisista rajoitteista ja toimittajien tarpeista. Aikanaan tulosten arvioinnissa hän voi myös nähdä myös sellaista, mitä tutkija ei huomaisi.

Tutkijoiden ja toimittajien tapa hahmottaa viestintää voi erota toisistaan jo temponkin takia. Toimittaja ajattelee aikaa kaksi viikkoa eteenpäin, tutkija kaksi vuotta. Kun toimittaja on mukana, erilaiset viestintäkäsitykset kulkevat rinnakkain koko ajan.

Eri ammatti, sama tavoite

Koneen säätiö tukee toimittajien ja tutkijoiden yhteisprojekteja, esimerkiksi sovittelujournalismihankettamme. Toimittaja Reetta Räty on ollut mukana saman säätiön rahoittamassa Vuosaari-hankkeessa, jossa hän, kaksi tutkijaa ja dokumentaristi selvittävät, näkyykö Suomen kasvava jakautuminen eri leireihin Vuosaaressa.

Tutkimuksen lisäksi porukka on tehnyt muun muassa dokumenttielokuvaa, radio-ohjelmia, lehtijuttuja ja yhteisötaidehankkeita. Rädyn mielestä yhteistyö on ollut kiinnostavaa ja hän on oppinut paljon. Omat haasteensa yhdessä tekemisessä kuitenkin on.

– Meillä on työssä erilainen aikajänne. Toimittaja haluaisi välillä sännätä johtopäätöksiin. Senkin oppii kyllä tajuamaan, miksi tutkijat eivät niin tee.

Toimittajalle on tuttua, että hänen jutullaan on tilaa esimerkiksi 3000 merkkiä. Tiivistäminen ja näkökulmien etsiminen on hänen ammattitaitoaan, tutkijalle vastaava voi olla mahdotonta.

Rädystä yhteistyö on ollut hyödyllistä, mutta ei hän haalisi toimittajia mihin tahansa projekteihin, koska ei toimittajuus pätevöitä tutkijaksi. Yleensä toimittajilla ei myöskään ole aikaa keskittyä kuukausitolkulla samaan aiheeseen. Ammattiryhmien sekoittaminen voi silti kannattaa, koska toisen näkökulma avaa omaa ajattelua. Molemmilla ryhmillä on myös sama tavoite.

– Totuutta me etsimme kaikki, eri tavoin vain.

Jos nettipalaute saisi mahdollisuuden

Sovittelujournalismihankkeessa suunnittelen ja vedän työpajoja. Se on ammatillisesti antoisaa, koska joudun kyseenalaistamaan tuttuja käytäntöjäni, toivottavasti myös kokeilemaan uusia.

Nykyään kipakka nettipalaute on varmaa, kun kirjoittaa mitä tahansa kiistanalaista. En yleensä lue juttujeni nettipalautteita, en nettipalautteita yleensäkään. Näin toimittajat ovat tottuneet tekemään: nettikeskusteluja ei lueta, koska niistä tulee vain paha mieli.

Sovittelujournalismihanke miettii, voisiko netti tuoda uuden näkökulman median kertomaan. Aikanaan kai oli tarkoitus, että nettikeskustelut toisivat lukijat mukaan journalismiin.

Mikko Hautakankaan mukaan julkinen keskustelu polarisoituu, kun toimittaja ei halua ymmärtää, vaan lokeroi keskustelijoita ”väärämielisten” joukkoon.

Julkinen keskustelu polarisoituu, kun toimittaja ei halua ymmärtää, vaan lokeroi keskustelijoita ”väärämielisten” joukkoon.

Usein toimittaja tulkitsee esimerkiksi ”muukalaisvihamielisiä sisältöjä levittävät ihmiset” yhden ryhmän edustajiksi, ei yksilöiksi, eikä heillä nähdä olevan paljon toivoa kehittyä keskustelijoina.

-”Rasistileiri” näyttäytyy monille massana, jossa jokainen ajattelee esimerkiksi, että kaikki muslimit ovat keskenään samanlaisia. Väitteiden todennettavuus ja ristiriidattomuus ovat kuitenkin asioita, joiden pitää aina muistaa koskevan myös itseä.

Hautakankaasta rasistinen diskurssi menestyy, koska keskustelijat voivat nimetä toimittajat ja ”valtamedian” vastustajikseen. Dialogista kieltäytyminen on siis antanut rasisteille aseet käteen. Toisaalta ne yritykset, joissa rasisteja on kuunneltu (esim. A2) ovat epäonnistuneet, koska niissä on vain annettu ääni rasistiselle diskurssille, ikään kuin legitimoitu se, kriittisen keskustelun sijasta.

Rakentava keskustelu olisi tärkeää, koska se pyrkii mahdollistamaan yhteiskunnan moniäänisyyden ja pitämään yllä käsitystä, että esimerkiksi politiikkaa ohjaavat arvot neuvotellaan yhdessä.

– Jos esimerkiksi turvapaikanhakijat jätetään heitä koskevan julkisen keskustelun ulkopuolelle, he kokevat olevansa yhteiskunnan marginaalissa. Heitä ei kunnioiteta, vaan heitä kohtaan käytetään valtaa.

Rauhanomainen rinnakkaiselo edellyttää myös toisten näkökulmien tunnustamista, vaikka ei hyväksymistä. Ellei rauhanomaista rinnakkaiseloa tavoitella, konflikti vain jatkuu ja syvenee.

MATKALLA MAAILMALLA

Arja-Leena Paavola: Oikeusmurhan jäljet Rouenissa

ESSEE

Elina Hiltunen: Mahdoton tulevaisuuden ennustaminen?

Kolumni

Salla Nazarenko: Keskiluokan korpivaellus

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin